Masentaa

että menet lääkäriin ja otat selvää, mitkä mahdollisuudet sinulla on saada lapsia. Ei kannata kiusata ja masennuttaa ittiään ennen kuin on kaikki mahdolliset tutkimukset ja hoidot tehty. Lapsettomuus on sinulle niin kipeä asia, että se ressaa ja masentaa sinut kokonaan ja se voi myös olla mahdollinen syy siihen että et ole tullut raskaaksi. Lakkaa ajattelemasta asiaa kokopäiväisesti ja nauti elämästä, niin kaikki voi yhtäkkiä kääntyä sinulle parhaaksi. Suosittelisin kuitenkin käyntiä lääkärillä ja keskustelemista asiasta, ehdottomasti myös miehesi kanssa, jos mitenkään jaksat. Ajatuksesi ovat täysin terveen ihmisen ajatuksia. Jokaisella joskus masentaa. Me olemme mieheni kanssa odottaneet vauvaa kohta neljä vuotta. Yritämme silti nauttia elämästä, joka sisältää paljon muutakin kuin vauvoja. Kaikki lähtee tyytyväisyydestä elämään. Aurinkoista ja toivorikasta kevättä sinulle!! :)

Heipä hei, viestisi luettuani tunnistin tuttuja asioita..itselläni oli aikaisemmin samantyyppisiä fiiliksiä.
Minusta kuitenkin tuntui pahalle hoitaa lapsia,kun tiesin että kohta lapsen äiti tulee ja pyytää lasta tulemaan ÄIDIN syliin..silloin menin kävelylle ja kyyneleet vierivät poskillani..miksi minä en voi sanoa/tehdä noin vaikka tiedän että olisin hyvä äiti..
Minulla toki on vain pieni mahdollisuus saada lapsi jolla olisi myös minun geenejäni sillä menetin kohtuni ollessani 15vuotias =0(
Vielä joskus iltaisin itken itseni uneen. Toki haluaisin adoptoida lapsen,mutta tiedän sen olevan pitkä prosessi ja siihen pääsen (tai siis pääsemme mieheni kanssa) vasta n vuoden kuluttua. Lainakohdusta molemmat haaveilemme,jotta saisimme edes yhden lapsen jolla olisi meidän geenit.
Tunnen katkeruutta edelleen ihmisiä kohtaan jotka tekevät abortteja (sillä se sattuu minuun),tai saavat lapsia vaikka eivät niistä osaisi kantaa vastuuta....

kyllä noi tunteet on ihan normaaleja naisella, joka vauvaa toivoo. kuukaudesta toiseen olen minäkin toivonut olevani raskaana (selvittänyt valmiiksi lasketut ajat yms.) ja aina pettynyt kun menkat sitten tulevat. yritän kuitenkin parhaani mukaan iloita asioista, jotka minulla jo on, kuten koti, poikaystävä, koira ja ystävät. odotan parhaillani uutta koiran pentua kotiin, se saattaa taas saada unohtamaan nuo raskausunelmat (suosittelen muillekin). raskaaksikin saattaa tulla juuri silloin kun on jo luopunut toivosta eikä enää käytä aikaansa siitä murehtimiseen. en minäkään poikaystävääni jaksanut murheellani kovin vaivata, hänellä on murheita omasta takaakin. koita nyt vain huomata hyvät asiat elämässäsi ja työnnä lapsettomuusajatukset heti pois mielestä, kun ne sinne koittavat työntyä.

Kiitos teille jotka ovat jaksaneet vastata = ) Mukava huomata ettei ole yksin ajatustensa kanssa, vaikkakaan en kenellekkään toivoisi tälläistä oloa. Nyt on taas vähän parempi olla.
Yritän kääntää asiaa valoisammaksi, kai minä sitten osaan ajatella äitiyteni eritavoin kuin moni muu, se on taivaan lahja, enemmänkin. Tunnen ihmisiä jotka eivät osaa välttämättä arvostaa niin kovin sitä mitä ovat saaneet, kyllä he varmasti rakastavat lapsiaan mutta heidän ei ole koskaan tarvinnut miettiä tälläisiä asioita. Eräskin tuttuni on saanut 4 lasta, ja kaikki ovat olleet vahinkoja. Ja hän on sitä mieltä että on kovin raskasta kun tulee raskaaksi niin helposti = ( Ei kaikki aina paljon ajattele mitä suustaan päästää. Toisaalta on mukavaa kun ympärilläni on lapsia, saan nauttia heidän seuraastaan paljon, enemmänkin haluaisin. Minulla on monta ihanaa kummilasta joitten kanssa tykkään keksiä kaikkea kivaa tekemistä. Jos olisi enemmän aikaa niin käyttäisin senkin heidän kanssaan.
En kyllä olisi nuorempana uskonut että mitään tälläistä voi minun kohdalleni sattua, ehkä olisin tehnyt jotain toisin. Nyt olen naimisissa aivan ihanan miehen kanssa ja hän on oikeastaan ainut mies kenen kanssa olen edes koskaan halunnut lapsia. Ollaan saatu elämämme järjestykseen ja suhteemme on todella tasapainoinen, ei puutu enää mitään muuta kuin ne puoli tusinaa lapsia.
Huomasin tässä taannoin että puhun jo todella paljon asioista siinä muodossa että "kun meillä on sitten lapsia.." Olen todellakin päättänyt saada niitä = ) Olen varma että meillä tulee olemaan lapsia talo täynnä, olipahan ne sitten omia tai ei, en voi kuvitella elämää ilmankaan.
Meillekkin saattaa tulla tänä kesänä uusi koiranpentu, se varmasti tekisi ajatuksillleni hyvää. Odotan innolla sen tuloa. = )
En tiedä, jos joskus olisin tiennyt mitä on tämä aikuisten maailma... huoh, kyllä ihmiset osaavat olla ilkeitä ja satuttaa. Yritin olla avoin ajatuksieni kanssa silloin reilu vuosi sitten, kyllä jos olisin tämän tiennyt niin en kyllä olisi sanonut kenellekkään yhtään mitään. No sukulaisethan tietenkin painostaa jo automaattisesti, osa heistä on kyllä jo nykyisin tietoisia siitä miksi meilla ei ole lapsia, osa ei. Mutta ystävät ja toverit, en olisi koskaan uskonut. On niitä jotka kysyvät ihan joka kerta nähdessään vaikka kaupan jonossa että no joskos on niitä uutisia, ja joka kerta saan vastata ihan samalla tavalla. Kai he ihan hyvää tarkoittaa mutta pitäisi kai heidänkin jo tajuta tässä kun koko ajan aika menee menojaan että jotain saattaa olla vaikka vialla. Jonain paivinä se tuntuu aivan ylivoimaisen pahalle, esim. silloin kun on juuri vaikka menkat alkaneet. Ja sitten nämä ystävät, no toisia kiinnostaa liiankin kanssa ja toisia ei sitten yhtään. Paras kaverini ei ole kysynyt kertaakaan asiasta yhtään mitään. Puhuin hänelle kyllä asiasta ja pidin ajan tasalla mutta kun huomasin ettei hän koskaan itse halua kysyä mitään niin lopetin kertomisen. Eikä ole kyllä kysynytkään mitään. Ja tämä toinen, olen melko varma että hän on jopa suorastaan vahingoniloinen tilanteestamme. Ja monesta muustakin asiasta kylläkin. No, näenpähän nyt ketkä on tosi ystäviä. No vikaa kai minussakin, kolmas ystäväni sai jokunen aika sitten lapsen, vaikka olen pitänyt omalta osaltani paljon yhteyttä, niin kuitenkaan mikään ei ole enää ennallaan. Ilmeisesti ystäväni on hankalaa olla nykyisin kanssani tekemisissä kun tietää ajatukseni ja tilanteeni. Siksi kai meidän täytyykin puhua kaikesta muusta kuin lapsista.
Mieheni kanssa tilanne on... en tiedä... On iso kynnys näyttää hänelle miten heikko olen. Ja kai minä joskus puhuin tästä jo ihan liikaa ja se sitten johti siihen että en uskalla enää niinkään.. Joskus vihapäissään mieheni oli sitä mieltä että asiasta menee maku kun siitä pitää tehdä niin iso juttu. Sikai kai olen nykyisin mitä olen, ihan yksin tämän asian kanssa. Moni on sanonut ja tulee sanomaan että anna ajan mennä kyllä se siitä, kyllähän minä kai sen tiedän mutta entäs nyt tämä tilanne ja hetki, miltä minusta tuntuu juuri nyt. Ilmeisesti en saisi tuntea mitään tällä hetkellä kun en mistään mitään tiedä. Asia on minulle todella tärkeä, sattuu kovasti kun mietin... Toivon parasta ja pelkään pahinta..
Joskus tulee vahvasti sellainen olo että olen epäonnistunut naisena, en tiedä...
Mutta elämääkin on kai elettävä, joten taidan tästä lähteä kaymään vaikka kirjastossa ja hankkia jotain hyvää luettavaa...
Jaksamista myös teille muille!