Raahasin mukana paria laukkuja askelsin pitkin valtatien oikeata reunaa. Yätäväni Aleck oli lähtenyt Eurooppaan ja Stan oli ajanut minut Montrealista ulosvievän valtatien varteen. Ilta oli kaikenaikaan pimenemässä ja lifti veti huonosti. Se oli tuota beatnikkien aikaa, jolloin liftareihin suhtaanuttiin epäillen.
Lopulta tuli farmariauto joka pysähtyi, se vei minua jonkin matkaa ja kääntyi sitten päätieltä sivutielle. Jäin siihen taas odottelemaan seuraavaa liftiä.
Oli täysin pimeä eikä ollut muita valoja näkyvissä kuin ohiajavien kuormureiden ja henkilöautojen kiitävä valot.
Istuin kassieni päällä tielevikkeellä ja sytytin savukkeen, kuuntelin yön ääniä ympärilläni ja sammakkojen kurnutusta. Sitten nakkasin tumpin pellolle ja painuin takaisin tien varteen, päätin kävellä kunnes tulisin jollekin motellille taikka saisin liftin.
Pian näin edessäpäin sähkövaloja ja löysin tienvarsikahvilan, joka oli vielä auki. Ei siellä paljon väkeä ollut; jokunen nahkatakkinen moottoripyöräilijä ja rekkakuski näkyi istuvan pöydissään.
Valitsin pöydän läheltä baaritiskiä, asetin laukkuni pöydän alle ja tilasin syötävää.
Istuin ja söin verkalleen kuunnellen samalla Elviksen laulua radiosta. Kuulin auton ajavan pihaan ja näin kun mies tuli ovesta sisälle ja istahti baarijakkaralle. Tulia oli tumma, paksuniskainen ja lyhytjalkainen, jonka puku olisi kaivannut pesulaa ja kengät kiillotusta, ohut kankainen lippalakki oli tämän tulijan pään verhona.
Miehen tummuus kiinnitti minun huomioni, hän oli tumma kuin hindu ja hänellä oli paksut pulisongit ja jykevissä käsivarsissa näkyi pitkiä arpia.
Miehen sormessa näkyi oudonmuotoinen kultainen sormus ja kulta välähti hänen hampaissaan.
_ Mitä sinä halua? kuulin tarjoilijan kysyvän mieheltä.
Mies puhui kurjaa englantia joka kuulosti minusta siltä kuin hän olisi tahtonut kaksi Hod dokkia.
- Mitä helvetii sellaiset on,? baarityttö kysyi. – Etkö osaa englantia? I not palrey the francey.
- Que le Quataria? minä kysyin ja toivoin että hän olisi ymmärtänyt.
Hän ymmärsi ja sanoi tahtovansa pari hod dokkia ja kupin kahvia.
- Sekö se oli mitä hän tahtoi? tarjoilija sanoi, - Miksei hän saanut sitä heti sanottua. Ottaako hän ne kaikilla mausteilla?
- Gon dodo?
- si senor.
Jatkoin syömistäni, mutta jokin teki minut levottomaksi, Näin miehen katselevan minua baarin peilistä. Miehen silmissä oli kissan katse, sitten hän nousi ja tuli pöytääni ja istu alas vastapäätä minua.
- Con su permision, hän sanoi, Ole Juoanita, espanjasta, muukalainen sanoi. Kiitos että autoit minua tilamaan nämä, mies heristi hod dokeja kädessään. – En osaa englantia eikä kukaan täällä ymmärrä ranskaa, ei italiaa, ei espanjaa. Puhutko sinä Ranskaa?
- Je peux me defendre,
- Buono. Mitäs sinä hommailet? muukalainen katsahti kahta matkakassiani.
Kerroin hänelle niin hyvin kuin osasin.
- Una artista, mies huudahti. – Olen tavannut monnta ”artista”, maalareita, soittajia, sun muita. Onko sinulla sukulaisia?
Kerroin että vanhempani ovat kuolleet.
- Lepäävätkö he rauhassa? mies kysyi vakavana.
Tämä ei ollut espanjalainen sanonta mitä hän käytti. Minä katsoin tätä muukalaista uudestaan ja tulin vakautuneeksi siitä että alkuvaikutelamani miehestä ei voinut olla väärin.
- Kysyin häneltä suoraan.
- San tu rom. Oletko kaaleita?
- Uva! mies vastasi romanikielellä .- Olen mustalainen, kuparisepän sakkia. Sinäkin olet meikäläisiä, näin se heti kun tulin sisälle tähän baariin. Mitä sakkeja sinä ole. Sintejä? kaloja?
Lopulta tuli farmariauto joka pysähtyi, se vei minua jonkin matkaa ja kääntyi sitten päätieltä sivutielle. Jäin siihen taas odottelemaan seuraavaa liftiä.
Oli täysin pimeä eikä ollut muita valoja näkyvissä kuin ohiajavien kuormureiden ja henkilöautojen kiitävä valot.
Istuin kassieni päällä tielevikkeellä ja sytytin savukkeen, kuuntelin yön ääniä ympärilläni ja sammakkojen kurnutusta. Sitten nakkasin tumpin pellolle ja painuin takaisin tien varteen, päätin kävellä kunnes tulisin jollekin motellille taikka saisin liftin.
Pian näin edessäpäin sähkövaloja ja löysin tienvarsikahvilan, joka oli vielä auki. Ei siellä paljon väkeä ollut; jokunen nahkatakkinen moottoripyöräilijä ja rekkakuski näkyi istuvan pöydissään.
Valitsin pöydän läheltä baaritiskiä, asetin laukkuni pöydän alle ja tilasin syötävää.
Istuin ja söin verkalleen kuunnellen samalla Elviksen laulua radiosta. Kuulin auton ajavan pihaan ja näin kun mies tuli ovesta sisälle ja istahti baarijakkaralle. Tulia oli tumma, paksuniskainen ja lyhytjalkainen, jonka puku olisi kaivannut pesulaa ja kengät kiillotusta, ohut kankainen lippalakki oli tämän tulijan pään verhona.
Miehen tummuus kiinnitti minun huomioni, hän oli tumma kuin hindu ja hänellä oli paksut pulisongit ja jykevissä käsivarsissa näkyi pitkiä arpia.
Miehen sormessa näkyi oudonmuotoinen kultainen sormus ja kulta välähti hänen hampaissaan.
_ Mitä sinä halua? kuulin tarjoilijan kysyvän mieheltä.
Mies puhui kurjaa englantia joka kuulosti minusta siltä kuin hän olisi tahtonut kaksi Hod dokkia.
- Mitä helvetii sellaiset on,? baarityttö kysyi. – Etkö osaa englantia? I not palrey the francey.
- Que le Quataria? minä kysyin ja toivoin että hän olisi ymmärtänyt.
Hän ymmärsi ja sanoi tahtovansa pari hod dokkia ja kupin kahvia.
- Sekö se oli mitä hän tahtoi? tarjoilija sanoi, - Miksei hän saanut sitä heti sanottua. Ottaako hän ne kaikilla mausteilla?
- Gon dodo?
- si senor.
Jatkoin syömistäni, mutta jokin teki minut levottomaksi, Näin miehen katselevan minua baarin peilistä. Miehen silmissä oli kissan katse, sitten hän nousi ja tuli pöytääni ja istu alas vastapäätä minua.
- Con su permision, hän sanoi, Ole Juoanita, espanjasta, muukalainen sanoi. Kiitos että autoit minua tilamaan nämä, mies heristi hod dokeja kädessään. – En osaa englantia eikä kukaan täällä ymmärrä ranskaa, ei italiaa, ei espanjaa. Puhutko sinä Ranskaa?
- Je peux me defendre,
- Buono. Mitäs sinä hommailet? muukalainen katsahti kahta matkakassiani.
Kerroin hänelle niin hyvin kuin osasin.
- Una artista, mies huudahti. – Olen tavannut monnta ”artista”, maalareita, soittajia, sun muita. Onko sinulla sukulaisia?
Kerroin että vanhempani ovat kuolleet.
- Lepäävätkö he rauhassa? mies kysyi vakavana.
Tämä ei ollut espanjalainen sanonta mitä hän käytti. Minä katsoin tätä muukalaista uudestaan ja tulin vakautuneeksi siitä että alkuvaikutelamani miehestä ei voinut olla väärin.
- Kysyin häneltä suoraan.
- San tu rom. Oletko kaaleita?
- Uva! mies vastasi romanikielellä .- Olen mustalainen, kuparisepän sakkia. Sinäkin olet meikäläisiä, näin se heti kun tulin sisälle tähän baariin. Mitä sakkeja sinä ole. Sintejä? kaloja?
Vastaukset 2
Vanhimmat
- Äitini on oli Sintaika, minä sanoin, - isä Machvano, Romani samasta väestä kuin sinä olet. Isä katosi jonnekin ja minut anneltiin lapsena Gazo sakille. Muutin takasin kun täytin 14. Äiti kuoli vuosia sitten. Olen käynyt koulua ja ollut työssä toimistoissa.
Mies tuijotti minua - Chuda che chorabia, hän sanoi, - Mitä ihmettä sinä puhut? Mustalainen työssä toimistossa. – Chi mai diklem ande viatsa – en ole ennen kuullutkaan sellaisesta.
Minun oli vaikeaa seurata miehen romanikieltä, se oli murteeltaan itäeurooppalaista ja poikkesi siitä mitä minä olin oppinut kuulemaan.
- Mihin ole menossa? mustalainen lopulta kysyi.
- Ottavaan. Torontoon, jonnekin sinne.
- Etkö tulis minun mukanani? mies kysyi.
Minä hymyilin, - Tekemään mitä? Varkaisiin vai?
- Minä olen asentaja, mies sanoi välittämättä ivasta. – Minulla on hommia kaikkialla tässä läänissä. Korjaan mitaliastioita, säiliöitä ja rautakulhoja, keittiövälineitä ravintoloissa ja muita vastaavia. Tarvitsen kaverin joka osaa englantia. Sinä voisit opettaa minulle englantia ja autella minua työssä. Annan sinulle puolet kaikista mitä saadaan.
Minä hymyilin hänen naiiviudelleen. Kerran minulla oli ollut unelma seurata sukuni vanhoja ammatteja ja vanhaa elämäntapaa. Olen kuitenkin jättänyt sellaisen jo taaksesi kohdatakseni uudenlaisen. Mutta en koskaan olisi uskonut kohtaavani Eurooppalaista alkumustalaista Montrealin ja Otavan välisellä valtatiellä.
Kanadassa, on paljon romaneita. Kanada on yksi niistä harvoista, jotka ottaa vastaan Itä-Europan romaneja.
Tietysti on myös "tavallisia" romaneita, jotka ovat lähteneet, työtä hakemaan.
Kanadassa on "pappiskolu", missä on ainakin kaksi suomen romania, valmistunut, papeiksi ja on muitakin suomen romaneja, jotka ovat muuttaneet Kanadaan.
Haluan vielä tarkentaa että, Kanada, on ottanut romanipakolaisia, humanitäärisitä syistä. Tällä hetkellä on stop mutta, neuvotellaan taas Kanadan kanssa että, voisiko ottaa, pahimista paikoista, kuten Unkari ja Tjekki.
Hyvää päivänjatkoa, kaikille