Kuinka teillä jo varttuneet lapset,onko ollu ongelmia esim.etän puuttuessa kuvioista tai riitelyn takia? Vai onko kaikki ollut hyvin,vaikka alku ollu hankalaa? Entäs pienemmät,oireileeko teillä kuinkaan erosta?
Meillä ei enää oireile,mutta alussa oli kaikennäköistä levottomuutta ja itkua isin perään ja kyselyä, miksi ei isin luona voi asua ?(meillä isin puolelta uusperhetapaus,jossa 2 lasta uusikolla edel. liitosta) Ja kyselyä,miksi isi haluaa olla niiden isi,muttei heidän jne.
Nykyään kun isän puolelta tapaamiset laimeaa,eli harvoin,niin lapset ei enää edes pety,vaikka isi ei ota. En tiedä onko tuo hyvä vai huono asia,koska tuntuu,et ne jotenkin hyväksyy huonon kohtelun. Vaikka äidin näkökulmasta hyvä ettei isi ota,kun ei oikee huolehdikaan.En tiedä mikä nyt on oikein,mutta kertokaa omia kokemuksia ja näkemyksiä..
Meillä ei enää oireile,mutta alussa oli kaikennäköistä levottomuutta ja itkua isin perään ja kyselyä, miksi ei isin luona voi asua ?(meillä isin puolelta uusperhetapaus,jossa 2 lasta uusikolla edel. liitosta) Ja kyselyä,miksi isi haluaa olla niiden isi,muttei heidän jne.
Nykyään kun isän puolelta tapaamiset laimeaa,eli harvoin,niin lapset ei enää edes pety,vaikka isi ei ota. En tiedä onko tuo hyvä vai huono asia,koska tuntuu,et ne jotenkin hyväksyy huonon kohtelun. Vaikka äidin näkökulmasta hyvä ettei isi ota,kun ei oikee huolehdikaan.En tiedä mikä nyt on oikein,mutta kertokaa omia kokemuksia ja näkemyksiä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
väliin ja isä hylkäsi lapset vieraan naisen tähden ja sen vieraan naisen kakaroiden tähden, juttelimme lasten kanssa että tästä me selvitään, sillä vika ei ole meidän vaan väliin tulevan naikkosen.
Lapset olivat katkeria, kun sillä naikkosella oli kakaroita ja nyt omat lapset jäivät ilman isää, mutta puhuimme että sellainen isä saa mennäkin,joka ei lapsistaan välitä vaan vaihtaa ne vieraisiin.
Nyt kun lapset ovat isoja, he eivät välitä isästään vaan nauravat hänen katkerille viesteille ja tapaamis ehdotuksille. Lapset vastaavaat puhelimeen, että ei ehditä on kiire, ethän sinäkään ehtinyt sillon kun halusimme olla isän kanssa.
Siitä mies sai omaa lääkettään, nyt on yksinäinen vanhuus tiedossa.
Otti niin pahasti aivoon, kun kirjoitit, että syy on sen "väliin tulleen naikkosen". Syy oli sen MIEHEN. Kyllähän sinäkin pysyit uskollisena, mikä oikeus miehellä on painua jonkun naikkosen kainaloon. Ja me naiset sitten vielä syytellään toisiamme, vaikka todellinen syy on siinä kaksilahkeisessa.
kuin monissa "tavallisissa perheissä". Pienenä rauhallisempia ja tasapainoisempia. Ei riitoja esim. lasten kasvatuksesta. Nyt jo lähes aikuisia eivätkä koskaan ole kyselleet tai kaivanneet sellaista mitä ei koskaan ole ollutkaan.
paremmin. Kun kaikille kertoo että isä hylkäsi lapset, niin ei kukaan sitten enää kysele eikä ihmettele. Kun kertoo totuuden heti kaikille, saa sympatiaa ja mies haukut. Ja se että syy on miehen ei lasten ja vaimon.
Voiko syy mielestäsi sitten olla lasten? "Juu erottiin tossa Pirkon kanssa ku ne kakarat oli niin saatanan kamalia."
Kymmenen vuoden yksinhuoltajuuden jälkeen on sanottava, että lapset ovat selvinneet yllättävän hyvin erosta. Alussa en jaksanut paljon pohtia heidän jaksamistaan, koska huollettavana oli kolme alle kouluikäistä ja ekaluokkalainen ja isä katsosi maisemista moneksi vuodeksi kokonaan. Elämä oli 24/7 tauotta arkea ja työtä.
Kun nuorimmainen oli 2,5 vuotias palasin takaisin työelämään ja silloin elämään tuli tavallaan selkeämpi rytmi. Ei työ helpottanut elämänkulua mutta sosiaaliset suhteet työkavereihin pitivät minut pinnalla. Jaksoin touhuta lasten kanssa paremmin, kun sain heistä välillä irtiottoa. Isommilta lapsilta on tullut palautetta, että olen rennompi ja iloisempi nyt kuin silloin "kun isi vielä asui meillä". Joskus kun lapset käyvät isän luona kylässä he sanovat kotiutuessaan, ettei iskän kanssa voi oikein jutella mitään, ku ei se jaksa kuunnella tai ei se oikeen ymmärrä lasten juttuja.
Murkkuikäisten lasten ohjaus ja opastus on ollut ja on rankkaa yksinään. Nuoret mittelevät kanttiaan aikuisuuden kynnyksellä ja äitinä saa olla tosi tiukkana, että pärjää heidän kanssaan, mutta periksi ei anneta. Käytännön hankaluuksia on ollut suoriutua koulun ja päiväkotien vanhempainilloista ja juhlista, harrastuskuljetuksista, mutta onneksi nekin ovat vähenemään päin. Joskus lasten puheista kuultaa harmi, kun en jaksa jakaantua jokaiselle samalla hetkellä, mutta ovatpa oppineet odottamaan vuoroaan.
Joskus lapset puhuvat "meidän vanhasta kodista", kaipaavat sinne takaisin vieläkin, mutta kun kautta rantain kyselen, onko tässä kodissa joku sellainen asia jota pitäisi muuttaa, niin vastaus on, ettei vikaa ole, mutta aikaiset lapsuusmuistot tuntuvat niin kivoilta ja entinen koti liittyy niihin olennaisesti. Onneksi mummilat ovat pysyneet paikoillaan.
Omasta mielestäni lapsistani on kasvanut oikein osaavia ja tekeviä nuoria. Olen joutunut patistamaan heitä kotitöihin melko pienestä saakka, joten kaikilla heillä on taito tehdä kokoonsa ja ikäänsä vastaavia kaikenlaisia töitä, niin tytöt kuin pojatkin. Koulumenestys on ollut vaihtelevaa, jokainen on oma persoonansa ja suurimmat vaikeudet ovat olleetkin erään ydin perheen vesan koulukiusaamisen tiimoilta. Vastuun koulutyöstän jokainen on kantanut itse, vaikka alkumetreillä olen jokaista joutunut eri aineissa tukiopettamaan kotona.
Joulusiivousten aikaan sain todella hyvän mielen kun nuorimmainen touhutessaan apuna sanoi että meiltähän tämä käy, kun yhdessä tehdään. Voiko paremmin sen sanoa.
Uusi eukko kun meidän isukin vei ja rikkoi perheen, niin sen jälkeen on lapsilta puuttunut kaikkea mahdollista, mitä isi aikanaan aina lapsilleen osti.Nyt ei osta, kun makselee uuden eukon shoppailuja, niin ei rahat riitä omille.
Muuten pärjätään hyvin, kun isä ei lapsiaanhalua nähdä, niin ei ole mitään riitojakaan mistään.
henkinen hyvinvointi on paljon tärkeämpää kuin turha tavara ja materia!