Ovikello!!

pahalta se tuntuu, mutta kyllä se siitä tiedän myös tunteen kun haluaa mennä eikä pääse ja seuraahan sieltä baarista monet hakee, eikä sitä koskaan tiedä kuka siellä kävelee vastaan :))

Lumityttö* kirjoitti:

pahalta se tuntuu, mutta kyllä se siitä tiedän myös tunteen kun haluaa mennä eikä pääse ja seuraahan sieltä baarista monet hakee, eikä sitä koskaan tiedä kuka siellä kävelee vastaan :))

mutta kommenttiisi annan palautetta. Mitä hyötyä siitä on kuka kävelee vastaan ja mitä hetkellistä iloa voisi seurata, jos elämä muuten perustuu vastuuttomuuteen?

Kyllä minäkin nuo tilanteet ymmärrän enkä halua olla äitiä kivittämässä, mutta ymmärtäminen ei ole syy hyväksyä asioita, jotka eivät ole hyväksyttäviä...

Seuran hakeminen baarista ei ole mitään rakkautta eikä mikään muukaan vaikka kuinka intohimoinen ja "syvällinen" suhde jos hintana on lapsen kärsimys.

Toivon että äiti löytäisi yhteyden itseensä ja syvempiin tarpeisiinsa ja että ympäristö ei väärällä tavalla ymmärtäen paapoisi vastuutonta elämäntyyliä, vaikeita kysymyksiä tietysti, kun ihminen joka tapauksessa on arvokas vaikka potkisi lapsensa lumihankeen.

Hienoa on se että on ihmisiä jotka välittää. Ei ainoastaan ruoki omaa tärkeänä olemisen ja läheisyyden tarvettaan vaan välittää oikeasti. Uskon että sinä haluat välittää...

Vaikka palautteeni voi tuntua vähän kitkerältä toivotan kaikkea hyvää.
Tällaisen palautteen nyt joka tapauksessa runoosi ja sitä seuranneeseen kommentointiin annan.
Tsemppiä.

Kiitos runosta.

old_profile_49106 kirjoitti:

mutta kommenttiisi annan palautetta. Mitä hyötyä siitä on kuka kävelee vastaan ja mitä hetkellistä iloa voisi seurata, jos elämä muuten perustuu vastuuttomuuteen?

Kyllä minäkin nuo tilanteet ymmärrän enkä halua olla äitiä kivittämässä, mutta ymmärtäminen ei ole syy hyväksyä asioita, jotka eivät ole hyväksyttäviä...

Seuran hakeminen baarista ei ole mitään rakkautta eikä mikään muukaan vaikka kuinka intohimoinen ja "syvällinen" suhde jos hintana on lapsen kärsimys.

Toivon että äiti löytäisi yhteyden itseensä ja syvempiin tarpeisiinsa ja että ympäristö ei väärällä tavalla ymmärtäen paapoisi vastuutonta elämäntyyliä, vaikeita kysymyksiä tietysti, kun ihminen joka tapauksessa on arvokas vaikka potkisi lapsensa lumihankeen.

Hienoa on se että on ihmisiä jotka välittää. Ei ainoastaan ruoki omaa tärkeänä olemisen ja läheisyyden tarvettaan vaan välittää oikeasti. Uskon että sinä haluat välittää...

Vaikka palautteeni voi tuntua vähän kitkerältä toivotan kaikkea hyvää.
Tällaisen palautteen nyt joka tapauksessa runoosi ja sitä seuranneeseen kommentointiin annan.
Tsemppiä.

Kiitos runosta.

Mielenkiintoisesta palautteesta mikä on niin totta! Tottahan se on että ruokin ystäväni elämäntyyliä
ja tiedän että baareista löytyy hetken huumaa jota niin monet kaipaavat unohtaakseen oman p...
elämän! Vaikeita kysymyksiä todella olen hänen kanssaan yritänyt puhua huomannut vaan että se on turhaa, jotkut kahlaavat elämänsä samalla tyylillä loppuun asti,eivätkä opi virheistään, olen sen työssäni havainnut!
Kyllä minä aidosti välitän, ja pahaltahan se tuntuu kun lapsuus on vain kerran..
oveni on kyllä avoinna, et tälläsiä ajatuksia tuli mieleeni :)

Lumityttö* kirjoitti:

Mielenkiintoisesta palautteesta mikä on niin totta! Tottahan se on että ruokin ystäväni elämäntyyliä
ja tiedän että baareista löytyy hetken huumaa jota niin monet kaipaavat unohtaakseen oman p...
elämän! Vaikeita kysymyksiä todella olen hänen kanssaan yritänyt puhua huomannut vaan että se on turhaa, jotkut kahlaavat elämänsä samalla tyylillä loppuun asti,eivätkä opi virheistään, olen sen työssäni havainnut!
Kyllä minä aidosti välitän, ja pahaltahan se tuntuu kun lapsuus on vain kerran..
oveni on kyllä avoinna, et tälläsiä ajatuksia tuli mieleeni :)

lukemaan palautteen ärsyyntymättä etkä ottanut itseesi, kiitos.
Vaikea kysymys tuo että ruokkiiko toisen vastuuntunnottomuutta jos auttaa. Ne on henkilökohtaisia kysymyksiä, yksi ratkaisee yhdellä toinen toisella tavalla. Itse ainakin tuossa tilanteessa ottaisin lapsen kotiini ja pyrkisin hänelle osoittamaan turvallista mallia aikuisesta, kuuntelemista ja välittämistä. En ensimmäiseksi lähtisi soittamaan sosiaaliviranomaisille ym. ellei tilanne oikeasti (esim. pahoinpitelyä) olisi niin vakava että pakko. Mutta ottaisin kyllä asiat puheeksi äidin kanssa. Niinpä, lapsuus on vain kerran...

Olen näiden lastena kaltoinkohdeltujen kanssa käynyt niin monet keskustelut kun he nyt aikuisena miettivät syntyjä syntyjä ja käyvät sisimmässä kamppailua ymmärtämisen ja anteeksiantamuksen kanssa. Kun anteeksi antaminen äidille ja isälle (jotka monessa tapauksessa eivät enää edes elä) olisi edellytys sisäisten haavojen parantumiselle...

Paljon on kipua ja katkeruutta "rakkauden" tähden. Rakkauden tähden on petetty ja jätetty ja hylätty jopa omat lapset. Väkisinkin sitä kysyy millaista rakkauden mallia aikamme ruokkii "kuuntele sydämesi ääntä" -höpötyksineen, ja muine pseudohenkisine viisauksineen viihdeteollisuutta ja mediaa myöten?

Sitä toivon että ihminen löytäisi elämän arvokkuuden, tässäkin tapauksessa ja hänen elämä lapsen kanssa olisi mielekästä, haasteellista kohdata ne elämän kipukohdat, sitten pettymyksiensä kanssakin kokea iloa että voi vastuuntuntoisuutta opetellen mennä eteenpäin, silloin elämä ei ole p..kaa, se on just se elämä mikä on ja siitä voi olla kiitollinen.

Lasi on joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä niin kuin sanotaan. On kaksi tapaa elää. Voivotella sitä mikä puuttuu ja jäädä siihen kiinni, tai nähdä mitä on ja kiittää siitä.

Halaus sinulle ja hyvää vuotta 2010. Extrahali sille naapurin muksulle minunkin puolestani... Ja kiitos kun olet!

P.S.
Minulla ei tosiaankaan ole tarvetta tuomita tuota naista ja ajatella ettei hänellä ole rakkautta lasta kohtaan. Sydämestäni vain toivon että hän löytäisi itsestään vastuullisuuden elää rakkautta todeksi niin ettei itsekkyys ja omat "inhimilliset tarpeet" riko kaikkea sitä vastaan mikä olisi ja on hyvää.

old_profile_49106 kirjoitti:

lukemaan palautteen ärsyyntymättä etkä ottanut itseesi, kiitos.
Vaikea kysymys tuo että ruokkiiko toisen vastuuntunnottomuutta jos auttaa. Ne on henkilökohtaisia kysymyksiä, yksi ratkaisee yhdellä toinen toisella tavalla. Itse ainakin tuossa tilanteessa ottaisin lapsen kotiini ja pyrkisin hänelle osoittamaan turvallista mallia aikuisesta, kuuntelemista ja välittämistä. En ensimmäiseksi lähtisi soittamaan sosiaaliviranomaisille ym. ellei tilanne oikeasti (esim. pahoinpitelyä) olisi niin vakava että pakko. Mutta ottaisin kyllä asiat puheeksi äidin kanssa. Niinpä, lapsuus on vain kerran...

Olen näiden lastena kaltoinkohdeltujen kanssa käynyt niin monet keskustelut kun he nyt aikuisena miettivät syntyjä syntyjä ja käyvät sisimmässä kamppailua ymmärtämisen ja anteeksiantamuksen kanssa. Kun anteeksi antaminen äidille ja isälle (jotka monessa tapauksessa eivät enää edes elä) olisi edellytys sisäisten haavojen parantumiselle...

Paljon on kipua ja katkeruutta "rakkauden" tähden. Rakkauden tähden on petetty ja jätetty ja hylätty jopa omat lapset. Väkisinkin sitä kysyy millaista rakkauden mallia aikamme ruokkii "kuuntele sydämesi ääntä" -höpötyksineen, ja muine pseudohenkisine viisauksineen viihdeteollisuutta ja mediaa myöten?

Sitä toivon että ihminen löytäisi elämän arvokkuuden, tässäkin tapauksessa ja hänen elämä lapsen kanssa olisi mielekästä, haasteellista kohdata ne elämän kipukohdat, sitten pettymyksiensä kanssakin kokea iloa että voi vastuuntuntoisuutta opetellen mennä eteenpäin, silloin elämä ei ole p..kaa, se on just se elämä mikä on ja siitä voi olla kiitollinen.

Lasi on joko puoliksi tyhjä tai puoliksi täynnä niin kuin sanotaan. On kaksi tapaa elää. Voivotella sitä mikä puuttuu ja jäädä siihen kiinni, tai nähdä mitä on ja kiittää siitä.

Halaus sinulle ja hyvää vuotta 2010. Extrahali sille naapurin muksulle minunkin puolestani... Ja kiitos kun olet!

P.S.
Minulla ei tosiaankaan ole tarvetta tuomita tuota naista ja ajatella ettei hänellä ole rakkautta lasta kohtaan. Sydämestäni vain toivon että hän löytäisi itsestään vastuullisuuden elää rakkautta todeksi niin ettei itsekkyys ja omat "inhimilliset tarpeet" riko kaikkea sitä vastaan mikä olisi ja on hyvää.

niin se elämä meitä heittelee, tykkäsin seuraavasta kohdasta..

On kaksi tapaa elää!
Voivotella sitä mitä puuttuu ja jäädä siihen kiinni!
Tai nähdä oikeasti mitä meillä on ja olla siitä kiitollinen!

Hyvä muistutus meille kaikille :))

kaikki eivät ymmärrä apua antaa eikä oviaan aukaista.
On ne ovet jokus minultakin suljettu kun tätä elämää jo takana mutta aina se oikea ovi on löytynyt.
Ja varmasti moni näistäkin nuorista muistaa minut jollakin tavalla ainakin sitten kun se oma lapsi on siinä sylissä..voimaa antava muistona ja osaavat ehkä sen avun antaa tuomitsematta kuitenkaan ihmiset joskus niin ajattelemattomia tai mitä lie..mutta elämää kannattaa rakastaa tässä ja nyt..huomisesta ei aina tiedä :)
Kiitos sinulle åalautteesta :)

se on rakastan elämää tässä ja nyt huomisesta ei aina tiedä:)
Kiitos sinulle ja hyvää kesää toivotaan kauniita aurinkoisia päiviä!