Rekisteröidy

Ilmoitukset

Ladataan…

    Näytä kaikki

    Hiekan kauneutta.

    Katselen hiekan kauneutta,
    muistelen pienten varpaiden jälkiä rannalla.
    Kuinka nopeasti lapseni kasvoivat, lensivät pesästä.

    Katselen hiekan kauneutta,
    aaltojen kohinassa liikahtelevaa
    vartaloasi - dyynien välissä.

    Nyt olet poissa.

    Isoäidiltä perityn tiimalasin pohjassa
    kirjaimet ovat haalistuneet,
    suppilon läpi valuva hiekka
    samanlaista
    kuin lapsuudessa.

    Ja paljon ennen.

    Kävelen koiran kanssa läpi lumimyräkän
    jouluista paluuliikennettä ajatellen
    toivon arkeenvaeltajille turvallista matkaa.

    Ehkä vielä...

    Kopistelen eteiseen lumet kengistä,
    ennen näiden sanojen kirjoittamista totesin
    mielessäni ja toistan -

    Tämä päivä on kaunis, rakkaani
    katselen valuvaa hiekkaa.

    Ehkä vielä muutama jyvänen?



    - - -


    Lienee tarpeetonta mainita mutta sanon kuitenkin, runo on fiktio. Vanhenemisen tarkasteluna se on kuitenkin faktaa: kuvitelman välityksellä pohdin ajan kulumista ja tiettyjä siihen liittyviä tunteita. Sekin saattaisi olla fiktiota, olisin pohtivinani. Tällä kertaa pohdiskelu oli siis tosi. Käytetystä rekvisiitasta: kirjoittaessani "muistelen pienten varpaiden jälkiä rannalla" mieleeni todella muistuivat (nyt jo aikuisen) poikani varpaanjäljet hiekassa; dyynien välissä liikahtelevaan vartaloon ei sisälly mielleyhtymiä mihinkään todelliseen, sen ainoa funktio on runon jännitteessä rakenteellisena sekä sisällöllisenä draama-aineksena yhdessä lauseen "nyt olet poissa" kanssa; samoin isoäidiltä peritty tiimalasi - vailla yhtymäkohtia kirjoittajan todellisuuteen, on runon keskus, muuttumattomana valuva hiekka ajan ja sen havainnoimisen symboli; runon alkuosa on luonnosteltu aamupäivällä, loppuosan muotoutumiseen mitä luultavimmin vaikutti todellinen lumimyräkkä sekä ulkoiluni koiran kanssa (pojan koira on minulle hoidossa huomiseen saakka).

    Hiekan kauneutta.
    26. 12.
    5529
    Äänestä

    Muut lukivat myös

    Vastaukset 5

    Vanhimmat

    Tämäpä natsas, taas.

    Omakin runoni oli fiktio-faktio ja fessio-sessio.

    Äänestä

    Mielenkulkua,, tiimalasinhiekasta arkeen, sen jalanjälkiin, kulkuun..
    tässä tekstissä pystyi hengästyttämättä kulkemaan rinnalla
    'Jopa (minun) mielikuva koirasta, yhdessä ahtaassa tuulikaapissa vispavine häntineen,
    ei häirinnyt, vaan sen hymy pelasti..taputus kylkeen 'oliko mukavaa'... oli sillä! :D
    Muuten oleko huomannut että joskus näyttää melkein siltä,
    kuin tiimalasin hiekan valuminen hiljenisi.. melkein kuin pysähtyisi..
    Ehkä illuusio on siinä, että on erilaisia t-laseja olemassa, mutta..mielekkäitä mielikuvia pvääsi,

    Äänestä

    • Hiekka on ihanaa aivoille. Se on niin tasapainoinen ja veri vetää aina ulkomaille play de las inglesiin.kun sen tuntee..

      Äänestä

    Odottaa vastausta

    Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.

    Luetuimmat keskustelut

    Kommentoi aloitusta

    aitiparta kirjoitti:

    Katselen hiekan kauneutta,
    muistelen pienten varpaiden jälkiä rannalla.
    Kuinka nopeasti lapseni kasvoivat, lensivät pesästä.

    Katselen hiekan kauneutta,
    aaltojen kohinassa liikahtelevaa
    vartaloasi - dyynien välissä.

    Nyt olet poissa.

    Isoäidiltä perityn tiimalasin pohjassa
    kirjaimet ovat haalistuneet,
    suppilon läpi valuva hiekka
    samanlaista
    kuin lapsuudessa.

    Ja paljon ennen.

    Kävelen koiran kanssa läpi lumimyräkän
    jouluista paluuliikennettä ajatellen
    toivon arkeenvaeltajille turvallista matkaa.

    Ehkä vielä...

    Kopistelen eteiseen lumet kengistä,
    ennen näiden sanojen kirjoittamista totesin
    mielessäni ja toistan -

    Tämä päivä on kaunis, rakkaani
    katselen valuvaa hiekkaa.

    Ehkä vielä muutama jyvänen?



    - - -


    Lienee tarpeetonta mainita mutta sanon kuitenkin, runo on fiktio. Vanhenemisen tarkasteluna se on kuitenkin faktaa: kuvitelman välityksellä pohdin ajan kulumista ja tiettyjä siihen liittyviä tunteita. Sekin saattaisi olla fiktiota, olisin pohtivinani. Tällä kertaa pohdiskelu oli siis tosi. Käytetystä rekvisiitasta: kirjoittaessani "muistelen pienten varpaiden jälkiä rannalla" mieleeni todella muistuivat (nyt jo aikuisen) poikani varpaanjäljet hiekassa; dyynien välissä liikahtelevaan vartaloon ei sisälly mielleyhtymiä mihinkään todelliseen, sen ainoa funktio on runon jännitteessä rakenteellisena sekä sisällöllisenä draama-aineksena yhdessä lauseen "nyt olet poissa" kanssa; samoin isoäidiltä peritty tiimalasi - vailla yhtymäkohtia kirjoittajan todellisuuteen, on runon keskus, muuttumattomana valuva hiekka ajan ja sen havainnoimisen symboli; runon alkuosa on luonnosteltu aamupäivällä, loppuosan muotoutumiseen mitä luultavimmin vaikutti todellinen lumimyräkkä sekä ulkoiluni koiran kanssa (pojan koira on minulle hoidossa huomiseen saakka).

    Hiekan kauneutta.
    26. 12.

    Anonyymi
    5000

    Ilmoita asiaton sisältö

    • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

    • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

    • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

    • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

    • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

    • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

    Jaa keskustelu