vauva valvottaa

Vauva on flunssassa jonka vuoksi on nyt kahtena yönä heräillyt aivan koko ajan. Olen saanut vain torkahdella koska aina kun olen ollut nukahtamassa on hän parahtanut itkuun (nenä tukossa). Niinpä olen tainnut saada nukkua kokonaisen unikierroksen (1,5-2 tuntia) viimeksi 2,5 vuorokautta sitten. Vauva on minua muutenkin valvottanut tosi paljon joten pohjalla on paaaljon univelkaa ja pätkäunta. Nyt tuntuu että kroppa hajoaa...päätä jyskyttää ja on aivan kaamea olo. Yksikään ystävistäni ei ole tarjonnut minkäännäköistä käytännön apua kertaakaan vauvan syntymän jälkeen...itse asiassa yksikään ystävä ei ole tullut kertaakaan edes katsomaan vauvaa sen jälkeen kun kotiuduin synnytyssairaalasta. Ja siitä on 7 kuukautta. Sikainfluenssassakin sain yksin hoitaa kaksi lasta vaikka ruumis särki aivan järkyttävällä tavalla. Rukoilin ettei kuume nousisi korkeaksi (eikä sitten noussutkaan paitsi toisella lapsellani), koska sosiaalipäivystyksen mukaan apu jonka äiti sairaana ollessaan voi saada etenkin viikonloppuna on kiireellinen sijoitus!!!
6466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on nyt kestänyt sen puoli vuotta ja viimeiset 2kk menty max 1,5h unipätkillä :) Tämmöistä tämä vain on.
Kokeile keittosuolatippoja (apteekista) pikkuisen nenään ja nosta pinniksen päätyä hieman ylöspäin esim. laittamalla kirjoja päätypään alle.
Jos sulla on joku hyvä ystävä niin josko soittaisit hänelle ja kysyisit, että tulisi käymään ja ihan suoraa pyytäisit apua esim. katsomaan vauvaa pari tuntia.

Äänestä

MLL:n edullinen lastenhoitaja tms.tunniksi pariksi silloin tällöin, että saat vastaavissa tilanteissa nukuttua. Kun vaavi kasvaa, supot ym. heti vaan kehiin. Yleensä 2 tai kolme yötä kerralla valvottavat flunssassa, sen kun tietää niin jaksaa paremmin sinnitellä. Meillä aina pistän sisällä vaunuihin selkänoja vähän ylhäällä ja hytkyttelen vaunua sängyllä maaten ja torkahdellen välillä. Aikansa kutakin. Hanki äitiystäviä,( unohda entiset, jos eivät yhteyttä pidä) jakamaan arkea, jaksaa paremmin kun tapailee muita ja pysyy itsekin hereillä ja voi vaihtaa kokemuksia...

Äänestä

Kun on yksin lasten kanssa.. mullakin kaksi lasta, vielä pieniä molemmat alle kaksivuotiaita ja mies 6 päivää viikosta töissä toisella paikkakunnalla:(

On rankkaa pienten kaa kun kaikki pitää itse tehdä aina eikä koskaan saa levätä, en oikein osaa lohduttaa sinua muuta kuin sanoa että on meitä muitakin samassa veneessä;/ Surullista kun kaveritkin on noin hyljänneet, ei mullakaan ole kuin 1 hyvä ystävä joka käy katsomassa meitä, lastenhoitoapua ei myöskään ole herunut ei ystäviltä eikä sukulaisilta, mutta sosiaaliset suhteet olisi tosi tärkeitä koska muuten tulee HULLUKSI.
Yritä päästä mukaan johonkin äiti/lapsi kerhoon, niistä löytyy juttukavereita ja kunnalliseen/kaupungin kodinhoitajaan sinulla käsittääkseni on oikeus. Minulle ainakin kodinhoitaja myönnettiin 2 kertaa viikossa 3 tuntia kerrallaan kun neuvolassa kerroin tilanteestani. Kyllä sitä pitää välillä päästä tuulettamaan ajatuksiaan kodin ulkopuolelle että jaksaa nauttia lapsistaan ja äitiydestä:)

Äänestä
  • Maksaako tommonen kunnallinen kodinhoitaja? Neuvolassa itse kun valittelin väsymystä (olen 99%:sti yksin lasten kanssa), minulle sanottiin, että voin päästä turvakotiin lepäämään niin halutessani?? Mistään kodinhoitajista ei puhuttu..

    Äänestä

  • VäsynytÄityli kirjoitti:

    Maksaako tommonen kunnallinen kodinhoitaja? Neuvolassa itse kun valittelin väsymystä (olen 99%:sti yksin lasten kanssa), minulle sanottiin, että voin päästä turvakotiin lepäämään niin halutessani?? Mistään kodinhoitajista ei puhuttu..

    Tampereella hinnat alle 4 h hoidosta 10e ja 4-7.5h hoidosta 20e. Kysessä kunnallinen perhetyötekijä, jonka numeron sain itse neuvolasta. Koitas vielä kysyä;). Mua ainaski helpotti huomattavasti muutaman kerran nukkua 3h korvatulpat korvissa ja käydä sen jälkeen suihkussa ja jopa laittaaa tukan ja meikata ihan rauhassa. Luxusta!

    Äänestä

Josoikein ymmärsin,on lapsesi "jo" 7kk:n ikäinen, siis apteekista hakemaan nenätippoja, Nasolinia saa ainakin antaa 3kk:n iästä eteenpäin. Puhdistat ennen nukkumaanmenoa vauvan nenän keittosuolatipoilla ja nenäfriidalla, sitten muutama tippa Nasolinia. Kokeile myös puolikasta raakaa sipulia makuuhuoneessa ja vauvan nukkumapaikan päädyn korottamista. Tai ota vauva suoraan kainaloon käsivarren päälle.

Se, ettei ystävät ole tarjonneet apua, ei tarkoita, etteivätkö he auttaisi kun pyydät. Rohkeasti puhelin käteen ja soitat jollekin luotettavalle ystävällesi ja pyydät häntä kaveriksi. Ja tosipaikan tullen marssi vaikka naapurilta kysymään apua, yleensä ihmiset auttavat kun sitä pyydetään. Jaksamista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin lasten kanssa kirjoitti:

Vauva on flunssassa jonka vuoksi on nyt kahtena yönä heräillyt aivan koko ajan. Olen saanut vain torkahdella koska aina kun olen ollut nukahtamassa on hän parahtanut itkuun (nenä tukossa). Niinpä olen tainnut saada nukkua kokonaisen unikierroksen (1,5-2 tuntia) viimeksi 2,5 vuorokautta sitten. Vauva on minua muutenkin valvottanut tosi paljon joten pohjalla on paaaljon univelkaa ja pätkäunta. Nyt tuntuu että kroppa hajoaa...päätä jyskyttää ja on aivan kaamea olo. Yksikään ystävistäni ei ole tarjonnut minkäännäköistä käytännön apua kertaakaan vauvan syntymän jälkeen...itse asiassa yksikään ystävä ei ole tullut kertaakaan edes katsomaan vauvaa sen jälkeen kun kotiuduin synnytyssairaalasta. Ja siitä on 7 kuukautta. Sikainfluenssassakin sain yksin hoitaa kaksi lasta vaikka ruumis särki aivan järkyttävällä tavalla. Rukoilin ettei kuume nousisi korkeaksi (eikä sitten noussutkaan paitsi toisella lapsellani), koska sosiaalipäivystyksen mukaan apu jonka äiti sairaana ollessaan voi saada etenkin viikonloppuna on kiireellinen sijoitus!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu