Löysin pitkään netistä etsittyäni sfnet.fi-keskustelupalstalta (kylläkin vuodelta 2007) yhden henkilön, jolla olisi otsikossa mainittu peli. Itse sain pelin isäni sisarelta vuonna 1978. Valitettavasti pelin ohjeet ovat hävinneet, ja ne ovat pelaamisen kannalta välttämättömät. Olen kuitenkin säilyttänyt pelin ja sen muut osat, jos vaikka joskus ohjeet jostain löytäisin. Haluaisin kernaasti tarjota lapsilleni ja lapsen lapsilleni tuon mainion pelikokemuksen. Divareisssa peliä ei tunneta ja kuten sanottu nettikään ei tähän mennessä ole auttanut.
Nyt kysynkin, vieläkö jollakulla peli on ja olisiko mahdollista saada ohjeista kopio.
Peli on 50-luvun lopulta ja luulisin sitä pelatun vielä 60-70-luvuilla . Ym. henkilöllä oli peli ja ohjeet, jotka
olivat suomen- ja ruotsinkielellä, KUVATAIDE/BILDKONST, Tilgmannin kirjapaino
Helsinki 1963. Valitettavasti ko. henkilön sähköpostiosoite ei enää toiminut.
Mustien Majavien Aarre
10
3100
Vastaukset
- gamer1234
Kyseinen peli on jäänyt itsellenikin taianomaisena pelikokemuksena mieleen. Pelailtiin kaverin peliä pikkupoikana joskus 70- luvun alussa. Valitettavasti itselläni ei peliä ole ja kyseisestäpelikaveristakaan en ole kuullut mitään vuosikymmeniin. Muistan vain että ensin kerättiin erilaisia varusteita, joita oli melkoinen määrä erilaisia, jonka jälkeen lähdettiin seikkailumatkalle. pitikö pelissä löytää joku aarre vai päästä ensimmäisenä maaliin, on jäänyt unholaan. Uskoisin etä pelistä tulee vielä jonkinlainen keräilijöiden harvinaisuus, niin kiven alla tuntuu kaikenlainen tieto pelistä olevan. Jos tulee jossain tilaisuus niin hankin välittömästi kyseisen harvinaisuuden.
- ArtoS
Nyt vasta huomasin kirjoituksen ja minulla on kyseinen peli kotona. Tarvikkeet ovat ikävä kyllä isäni mökillä
- Elbo
Oih,
Kyseinen peli on isoisäni tekemä. Olisi upea saada sellainen käsiini. En ole ikinä nähnytkään. Onko mahdollista, että haluaisit luopua pelistä?
- Elbo
Olisin todella kiinnostunut pelistä. Se on isoisäni tekemä peli, enkä koskaan ole nähnyt sitä. Peli on kaikilta sukulaisilta kadonnut. Olisiko mahd. saada peliä skannattua tms.?
- pellehermanni2
Moi Elbo.
Mustien majavien aarre lautapeli , valmistaja kuvataide / bildkonst, valmistusvuosi 1963. Todella harvoin myynnissä oleva klassikko. Voit yrittää FB:
sivulta Lautapelikirppis. Jos jollakin on myydä tai laittaa sinulle kuvat pelistä. Huutonettiin on toinen forumi josta voi löytyä. Minulla on arkistossa kopio alkuperäisestä ohjeesta jos on tarvetta. Hyvää uutta vuotta ja Onnea pelin metsästykseen . - pellehermanni2
Moi Elbo
Ohjeet lähetetty matkaan. - Anonyymi
pellehermanni2 kirjoitti:
Moi Elbo
Ohjeet lähetetty matkaan.Minulta löytyy. Huuto.netissä myynnissä nyt.
https://www.huuto.net/kohteet/mustien-majavien-aarre--lautapeli/539968548 - Anonyymi
pellehermanni2 kirjoitti:
Moi Elbo.
Mustien majavien aarre lautapeli , valmistaja kuvataide / bildkonst, valmistusvuosi 1963. Todella harvoin myynnissä oleva klassikko. Voit yrittää FB:
sivulta Lautapelikirppis. Jos jollakin on myydä tai laittaa sinulle kuvat pelistä. Huutonettiin on toinen forumi josta voi löytyä. Minulla on arkistossa kopio alkuperäisestä ohjeesta jos on tarvetta. Hyvää uutta vuotta ja Onnea pelin metsästykseen .Elbo
Kuka olet?
Pelin teki isäni Matti Santavuori
- Anonyymi
Kysyin kaveriltani pelin nimeä, jota en muistanut. Pelasimme sitä 1980-luvun lopussa / 1990-luvun vaihteessa kaverieni kanssa, jotka olivat veljeksiä ja peli oli heidän vanhemmilta tai isovanhemmilta tullut. Nimi oli kuulemma juuri tämä Mustien majavien aarre. Kaverini epäili, että peli saattaisi olla hänen vanhemmillaan vielä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522308- 1921694
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä481367Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501045- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23778Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25776Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647