Kani kuoli

yllättäin jouluaattona, vasta 11kk ikäisenä. En ole kanien asiantuntija joten kysynkin nyt teiltä että osaako kukaan arvailla mikä voisi olla syynä. Se käytettiin eläinlääkärissä jouluaatonaattona, koska toinen silmä rähmi pahasti ja kani oli ollut syömättä jo pari päivää. Ell totesi silmätulehduksen. Illalla kanin silmiä hoidettaessa se putosi melko korkealta ja säikähdin jos se siinä loukkasi. Aattona sitten kun aloimme hoitaa sen silmiä, se sai jonkun kohtauksen ja pakitti ja ravisteli päätään, kaatui kyljelleen ja kuoli ennenkuin ehdittiin mitään tehdä. Suru oli suuri, sillä kanimme oli ihana reipas vipeltäjä, 8v tyttäreni lemmikki. Se pysytteli kaikki nuo sairaspäivät häkissään, ei halunnut tulla ulos vaikka normaalisti loikkii kissojemme kanssa ympäri taloa kaiket päivät. Aion tietysti ottaa ell yhteyttä, josko hän osaisi sanoa kanin kuolinsyyn, mutta kertokaa te jos teillä on jotain arvauksia. Kani oli kääpiöluppa.
115473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kanin voi lähettää avaukseen, jos asia vaivaa, mutta luultavasti sillä oli jokin synnynnäinen sairaus.

Tuolla kaniyhdistyksen foorumilla on ollut puhetta muutamasta sairaudesta. Voit käväistä sieltä lueskelemassa... Jos se tuskaa yhtään helpottaa.

Voimia teille !!!

Äänestä
  • Kania ei voi avata, koska säilytimme sen joulun yli ulkona pakkasessa ja eläinlääkäri sanoi että kudokset tuhoutuu kun ne sulavat. Tänään kani toimitettiin tuhkattavaksi, suuren surun saattelemana.

    Äänestä

E. cuniculi tulee ensimmäisenä mieleen varsinkin silmäongelmista ja tuosta "kohtauksesta." Madottakaa seuraava kani säännöllisesti Axilurilla. Puput.netistä löytyy lisäinfoa (niin siaraudesta kuin madotuksesta), hakusanaksi ihan vaan tuo e. cuniculi (tai encephalitozoon cuniculi). On aika pirun ilkeä alkueliö, multa kuoli myös eka kani siihen alta vuotiaana (se avattiin). Cuniculi voi aiheuttaa todella monia oireita, mutta säännölliset madotukset pitää loisen kurissa.

Äänestä

Miksi ette vienyt kanie heti lääkäriin kun oireita ilmeni?! Pari päivää syömättä oleminen voi olla kohtalokasta, silloin pitää pakkosyöttää. Ajatteleppa jos itse olisit pari päivää kokonaan syömättä, et ehkä kuolisi, mutta kani on pieni eläin.
Voi kani raukkaa :(

Äänestä
  • eläinlääkärissä?

    Äänestä

  • eläinlääkärissä samana päivänä kun huomattiin että silmä on tulehtunut. kani oli myös madotettu kahdesti itse, ja kerran eläinlääkärin toimesta kahdella eri rokotteella, joten ei oo kyse siitä ettei oltais hoidettu kania kunnolla! Ja minähän en pakkosyötä ketään, se ei oo kovin kivaa kellekään jos ruokaa väkisin tukitaan suuhun. Ell sanoi ettei kani kuole parin päivän paastoon, joten ei se nälkään kuollut.

    Äänestä

  • mammaliinikka kirjoitti:

    eläinlääkärissä samana päivänä kun huomattiin että silmä on tulehtunut. kani oli myös madotettu kahdesti itse, ja kerran eläinlääkärin toimesta kahdella eri rokotteella, joten ei oo kyse siitä ettei oltais hoidettu kania kunnolla! Ja minähän en pakkosyötä ketään, se ei oo kovin kivaa kellekään jos ruokaa väkisin tukitaan suuhun. Ell sanoi ettei kani kuole parin päivän paastoon, joten ei se nälkään kuollut.

    Mitä valmistetta mahtoi tämä injektiona annettu matolääke olla? E. cuniculiin tehoaa vain ja ainoastaan Axilur ja sekin nimenomaan riittävän pitkänä eli neljän viikon (28 päivää) kuurina. Ainoa mieleen tuleva, injektiona annettava loishäätöaine on ivermektiini (kauppanimi Ivomec), joka auttaa parhaiten ulkoloisiin, ei niinkään sisäloisiin.

    Jopas on ollut asiantuntematon eläinlääkäri. Jos kani lakkaa syömästä, sitä on pakkosyötettävä, koska jo vuorokauden syömättömyys on kanille hengenvaarallista. Kani syö luonnostaan vähän koko ajan, vähintään närkkii heinää. Sen vuoksi sen ruuansulatuksessa on koko ajan ruuan myös liikuttava, kirjaimellisesti tyhjä vatsa lakkaa toimimasta eikä välttämättä ala toimia oikein vaikka kani ruokaa saisikin. Eli pakkosyöttö on ihan oikeasti pakollista jos kani ei syö ja hoitamatta jättämistä jos niin ei tee. Ei sen tarvitse kivaa olla (ei kai kanista kivaa ollut injektion saaminenkaan?), mutta kun kyse on eläimen hengen pelastamisesta, silloin siihen on vaan pystyttävä. Jos et pysty pakkoruokkimaan kania, älä ota niitä enää.

    Seuraavan kanin kohdalla etsi ajoissa kaneista tietävä eläinlääkäri (kani ei ole niin eksoottinen eläin ettei se mahdoton tehtävä olisi). Kysy vaikkapa puput.netistä (siellä saattaa listaa jo ollakin). Ja lue niistä harvinaisemmista mutta vaarallisesta sairauksista, jotta osaat niihin varautua ja tiedät myös eläinlääkärille mennessäsi mistä mahdollisesti voisi olla kyse. Myös kanin suoliston toiminnassa on paljon opiskeltavaa, jos ei tiedä, miksi kanin on syötävä käytännössä koko ajan.

    Äänestä

  • 13+12 kirjoitti:

    vinkistä. Minähän en muuta voinut kun luottaa ell sanaan, koska en ole kanien ekspertti ja netistä lukemani tieto oli ja on epäluotettavaa kun kuka vaan voi sanoa mitä vaan. Meille ei luultavasti tule enää kania, olen kissaihminen ja meillä on kaks kissaa jotka riittää lemmikeiksi meille. Ja en näemmä ole riittävän asiantunteva kanin omistaja... Tosin on myönnettävä että kani oli ihana lemmikki lievästä sotkuisuudestaan huolimatta, ja yllättävän sosiaalinen ja seurallinen.

    Äänestä

  • 13+12 kirjoitti:

    Mitä valmistetta mahtoi tämä injektiona annettu matolääke olla? E. cuniculiin tehoaa vain ja ainoastaan Axilur ja sekin nimenomaan riittävän pitkänä eli neljän viikon (28 päivää) kuurina. Ainoa mieleen tuleva, injektiona annettava loishäätöaine on ivermektiini (kauppanimi Ivomec), joka auttaa parhaiten ulkoloisiin, ei niinkään sisäloisiin.

    Jopas on ollut asiantuntematon eläinlääkäri. Jos kani lakkaa syömästä, sitä on pakkosyötettävä, koska jo vuorokauden syömättömyys on kanille hengenvaarallista. Kani syö luonnostaan vähän koko ajan, vähintään närkkii heinää. Sen vuoksi sen ruuansulatuksessa on koko ajan ruuan myös liikuttava, kirjaimellisesti tyhjä vatsa lakkaa toimimasta eikä välttämättä ala toimia oikein vaikka kani ruokaa saisikin. Eli pakkosyöttö on ihan oikeasti pakollista jos kani ei syö ja hoitamatta jättämistä jos niin ei tee. Ei sen tarvitse kivaa olla (ei kai kanista kivaa ollut injektion saaminenkaan?), mutta kun kyse on eläimen hengen pelastamisesta, silloin siihen on vaan pystyttävä. Jos et pysty pakkoruokkimaan kania, älä ota niitä enää.

    Seuraavan kanin kohdalla etsi ajoissa kaneista tietävä eläinlääkäri (kani ei ole niin eksoottinen eläin ettei se mahdoton tehtävä olisi). Kysy vaikkapa puput.netistä (siellä saattaa listaa jo ollakin). Ja lue niistä harvinaisemmista mutta vaarallisesta sairauksista, jotta osaat niihin varautua ja tiedät myös eläinlääkärille mennessäsi mistä mahdollisesti voisi olla kyse. Myös kanin suoliston toiminnassa on paljon opiskeltavaa, jos ei tiedä, miksi kanin on syötävä käytännössä koko ajan.

    en löytänyt kuittia jossa oli valmisteen nimi, eli en tiedä mitä nuo ruiskeena annetut loishäädöt oli.

    Äänestä

  • mammaliinikka kirjoitti:

    en löytänyt kuittia jossa oli valmisteen nimi, eli en tiedä mitä nuo ruiskeena annetut loishäädöt oli.

    luulin eka ku luin tota et sen silmä putos xD osanottoni

    Äänestä

  • mammaliinikka kirjoitti:

    en löytänyt kuittia jossa oli valmisteen nimi, eli en tiedä mitä nuo ruiskeena annetut loishäädöt oli.

    Kanin lääkärillä pitäisi olla sairaskertomus ja annetut lääkkeet tietokoneella... Sieltä saat tiedot !

    Älä sentään vielä luovuta. Joskus kani vain on sairas. =(
    Kani on , kuten jo totesit, hieno lemmikki !

    Te hoiditte sitä parhaanne mukaan. Kukaan ei vaadi enempää.

    PS. Kani ja kissa ovat yllättävän lähellä toisiaan henkisesti !
    - Jos en tahdo, ei ole pakko...
    - Jos on pakko, en tahdo...
    - Teen juuri sen mitä tahdon !
    =)

    Tsemppiä teille !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mammaliinikka kirjoitti:

yllättäin jouluaattona, vasta 11kk ikäisenä. En ole kanien asiantuntija joten kysynkin nyt teiltä että osaako kukaan arvailla mikä voisi olla syynä. Se käytettiin eläinlääkärissä jouluaatonaattona, koska toinen silmä rähmi pahasti ja kani oli ollut syömättä jo pari päivää. Ell totesi silmätulehduksen. Illalla kanin silmiä hoidettaessa se putosi melko korkealta ja säikähdin jos se siinä loukkasi. Aattona sitten kun aloimme hoitaa sen silmiä, se sai jonkun kohtauksen ja pakitti ja ravisteli päätään, kaatui kyljelleen ja kuoli ennenkuin ehdittiin mitään tehdä. Suru oli suuri, sillä kanimme oli ihana reipas vipeltäjä, 8v tyttäreni lemmikki. Se pysytteli kaikki nuo sairaspäivät häkissään, ei halunnut tulla ulos vaikka normaalisti loikkii kissojemme kanssa ympäri taloa kaiket päivät. Aion tietysti ottaa ell yhteyttä, josko hän osaisi sanoa kanin kuolinsyyn, mutta kertokaa te jos teillä on jotain arvauksia. Kani oli kääpiöluppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu