varokaa hotelli perlaa

paljon matkustellut

Mikäli olette varaamassa lomaa Varnan kultahietikolta, älkää vain varatko majoitusta hotelli Perlasta. Sen henkilökunnasta osa varastaa huoneista tavaraa ja vastaanoton tallelokeroistakin on monelta hävinnyt pikkusummia. Luulevat, että kaikki ovat leväperäisiä eivätkä huomaa moista. Aurinkotuloitkin ovat maksullisia ja osa henkilökunnasta ei tiedä olevansa palvelualalla. Vastapäinen Kristal on kalliimpi, mutta hyvä. Bonita rannassa on Perlan tasoa ja ihan ok.
Terveisin, Perlan rehellisyyteen pettynyt

11

1596

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rehellisyyttä kaipaa

      Moi !
      Olin itsekin loppukesästä Perlassa ja meiltä vietiin huoneesta vaippoja ja tallelokerostakin hävisi 50 levaa. Luulivat ettemme huomaa asiaa. Lähtöpäivänä meiltä yritettiin periä sipseistä ja limsasa rahaa, mitä emme olleet baarikaapista ottaneet. Myös suihkuun pääseminen lähtöpäivänä oli todella monen mutkan takana (olimme jo luovuttaneet huoneet), vaikka sen piti olla itsestään selvää. Varnan kultahietikko on muuten ihan hyvä valinta, mutta valitkaa ihmeessä joku muu hotelli kuin Perla.

      • La Perla

        Henkilökohtainen kokemukseni Perlasta on aivan erillainen. Mistä lie johtua että huonosti käyttäytyville suomalaisille aina sattuu ja tapahtuu? Minua kohdeltiin oikein hyvin ja jäin kaipaamaan asiallista ja palvelualtista henkilökuntaa. Menen Perlaan seuraavallakin kerralla, jos en sitten valitse jotain tasokkaampaa hotellia tai kohdetta.

      • huh huh
        La Perla kirjoitti:

        viestisi kertoo, miten yksinkertainen ihminen olet. terve menoa vain uudelleen perlaan, minulle ja monelle muulle riitti yksi kerta.

      • huh huh myös
        huh huh kirjoitti:

        viestisi kertoo, miten yksinkertainen ihminen olet. terve menoa vain uudelleen perlaan, minulle ja monelle muulle riitti yksi kerta.

        Itse olin Perlassa viime kesänä ja ensimmäisenä päivänä (tervetulotilaisuuden aikana) laukusta oli viety 60eur. Tulo hotelliin oli illalla myöhäinen, eikä tallelokeroita silloin edes kaupattu. Tuon 60euron lisäksi rahaa oli samassa paikassa paljon enemmänkin, mutta ehkä luulivat, etten tuota huomaisi. Ja väitän omaavani käytöstavat, eikä kyseessä ollut mikään ryyppyreissu. Nostin asiasta mekkalan: aurinkomatkan vain pahoittelivat tilannetta. Tosin järjestivät vaatimuksestani tapaamisen hotellin johtajan kanssa. Tämä tapahtui pari päivää myöhemmin. Tientenkin vetos alcoholiin ja väitti, ettei missään nimessä tällaista tapahdu. Ajattelin, etten anna ko. tapahtuman viedä iloa koko reissusta ja jätin asian sikseen. Tosin eihän siinä muutakaan olisi voinut. Tuossa Perlassa on paljon mätää, mutta itse Kultahietikko ihan mukava paikka. Mutta yksi kerta Perlassa riitti.

      • meunervo63
        huh huh myös kirjoitti:

        ONKO KÄYNNYT MIELESSÄ(TERVETULOTILAISUUS) ETTÄ JOKU MUU ASIAKAS OLISI TEHNYT/VARASTANUT RAHAT USKOMATONTA TUSKIN HOTELLI HKUNTA SITÄ TEKEE/YRITTÄÄ,heille elinkeino ja tärkeä työpaikka 3 KRT KO HOTELLISSA OLLEENA KAS KUMMAA EI OLE KÄYNY SAMOIN JA REISSUt EI OLE OLUT"vesireissuja"

      • Lomailija.
        meunervo63 kirjoitti:

        ihmettelen. Eli kuinka joillekin kuulema aina käy ulkomailla kaikenlaista epämukavaa. Kun ei koskaan kotosalla.

        No itse en kylläkään tuohon hotelliin menisi. Tähtikartta ei ole kyllin kattava. Ovat vaatimukseni ovat seuraavat:
        - luokitus vähintään kolme tähteä, mieluummin neljä
        - ilmastointi
        - huoneessa tilavuutta
        - keskeinen rauhallinen sijainti
        - aamiainen ehdottomasti, mieluusti all inclusive tai ainakin puolihoito
        - lyhyt matka rannalle
        - merinäköala parvekkeelta
        - sekä muuta mukavuutta.

        Mutta aiheeseen palatakseni. Kuten tuossa alempana jo totesin, niin mitä matkatoimisto on vastannut reklamaatioon. Jos taas sellaista ei ole tehty, on ihan turha täälläkään inistä yhtään mitään.

      • vielä kerran..
        Lomailija. kirjoitti:

        Itse kirjoitin siis tämän viestin ....

        "Itse olin Perlassa viime kesänä ja ensimmäisenä päivänä (tervetulotilaisuuden aikana) laukusta oli viety 60eur. Tulo hotelliin oli illalla myöhäinen, eikä tallelokeroita silloin edes kaupattu. Tuon 60euron lisäksi rahaa oli samassa paikassa paljon enemmänkin, mutta ehkä luulivat, etten tuota huomaisi. Ja väitän omaavani käytöstavat, eikä kyseessä ollut mikään ryyppyreissu. Nostin asiasta mekkalan: aurinkomatkan vain pahoittelivat tilannetta. Tosin järjestivät vaatimuksestani tapaamisen hotellin johtajan kanssa. Tämä tapahtui pari päivää myöhemmin. Tientenkin vetos alcoholiin ja väitti, ettei missään nimessä tällaista tapahdu. Ajattelin, etten anna ko. tapahtuman viedä iloa koko reissusta ja jätin asian sikseen. Tosin eihän siinä muutakaan olisi voinut. Tuossa Perlassa on paljon mätää, mutta itse Kultahietikko ihan mukava paikka. Mutta yksi kerta Perlassa riitti"

        ...enkä siinä mielestäni INISSYT mistään. Kirjoittamalla haluan tuoda esiin oman mielipiteeni ja varoittaa ko. hotellissa törmäämiini epäkohtiin, mahdollisesti sinne suuntaavia tämän palstan lukijoita. Ko. hotellista on myös muita viestiketjuja. Matkanjärjestäjä on pudottanut Perlan pois tämän kesän esitteestään (tosin nettivarauksella sinnekin pääsee). Lisäksi pahoittelujen lisäksi matkanjärjestäjä valitteli, että tällaisissa tapauksissa matkavakuutus on se keino jolla jotain mahdollista saada takasin. Paikallisen poliisin (itä-Eurooppa) nyt tietävät kaikki. Bulgariaanhan matkavakuutus ei ole suotava, vaan pakollinen, koska "myös lomakohteissa esiintyy järjestäytynyttä rikollisuutta" (lainaus ulkoministeriön sivuilta) eli oli tapahtumaan nyt selitys mikä tahansa, niin näin se vaan on. Jos toinen turisti olisi huoneeseen päässyt olisi siletä todennäköiseti lähtenyt koko käteiskassa, eikä vaan summa, jota ei ollut tarkoitus huomata. Olen käynyt yli 20:ssä maassa, eikä huoneesta koskaan ole hävinyt mitään, eikä tämä 60eur. nyt tosiaan mitää loppuiäntraumaa aiheuttanut. Lisäksi matkaan Kultahietikolle myös tulevana kesänä lapseni kanssa, tosin neljän tähden hotelliin puolihoidolla. Äkkilähtö oli syy miksi Perlaan päädyin. Siis vielä kerran. Tämän kirjoitus on tavallaan matkakertomus, jossa itselleni sattui ikävä tapahtuma. Sen takia siitä kirjoitin (tai tarkemmin viestiketjua jatkoin) Mistään ininästä tai sympatian hausta ei ole kysymys. Mukavaa kevättä ja matkailukesää kaikille!!!

      • Lomailija
        vielä kerran.. kirjoitti:

        Vaan kun näillä sivuilla esiintyy aivan liian usein tapauksia, joissa ensin itse töpeksitään ja sitten myöhemmin koetetaan saada syy (?) muiden niskoille. Ei ole tehty mitään reklamaatioita eikä mitään muutakaan. Tuota tuollaista kutsun ininäksi.

        Sinun kohdallasi taisin ajaa pahasti metsähallituksen leiviskälle. Pahoittelen, jos aiheutin Sinulle mielipahaa.

        Itse olin Grand Marinassa ja uskalla suositella sitä muillekin. Täytti ylläolevan vaatimuslistani.

        Oikein hyvää kevättä ja toivottavasti seuraava hotellivalintasi osuu nappiin.

      • ..kommentit
        Lomailija kirjoitti:

        Eipä hätiä. Olen aivan samaa mieltä kanssasi kirjoituksista täällä, että itse töpeksitään ja sitten selitellään ja edelleen laitetaan kaikki muiden kuin omaan piikkiin. Usein tulee ko. kirjoittajien puolesta mieleen, että onhan Suomessakin kesä ja rantoja, kun ulkomailla näyttää kaikki kerran olevan jokasuhteessa niin huonosti.

        Ja yllätys yllätys, seuraava hotelli valintani on juuri Grand Marina Beach Hotel :)
        Mukavaa kevään jatkoa!

    • Lomailija.

      palautteen matkatoimisto antoi reklamaatioonne?

      • nyyttyu

        bulgaariassa kolmentähden ja sitä heikommat ovat nuorisohotelleja ja tasossa ei paljon vaatimista kuten hintakin jo kertoo perheellisenä otamme aina neljän tai viiden tähden hotelleja ja niisä ei ole mitään valittamista...kyllä se niin on että hinta ja laatu kulkee käsi kädessä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      54
      1302
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1072
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1065
    Aihe