antakaa mulle edes yksi hyvä syy etten ottaisi jeesusta herrakseni..mä olen tällä hetkellä kahden vaiheilla ja ei todellakaan ole kiva tunne kun tuntuu et mua vedetää niin eri suuntiin..tän kaiken on saanut aikaa se elokuva jeesuksesta..antakaa mulle syy jatkaa tällä tiellä.mun sisäinen maailma on todella sekaisin
etsin syytä
mä :(
351177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Täällä on jotain ateistista luettavaa: http://www.vihrearouva.net/usko/index.html Oletan siis että ateismi on se tie jolla haluat jatkaa.
heppoisia perusteluja.
Leikkimielisesti sanoisin, että kuunteles Pizza Enricon "Mita sina sanoa" ja vaihda ruoka-aiheisten sanojen tilalle uskonto.
Mutta vakavammin ehdotettuna sanoisin, että valitse uskonto, mikäli haluat elää itsepetoksessa ja uskomuksissa. Mikäli tahdot elää arvostaen itseäsi sekä nauttien kaikista nautinnoista, valitse satanismi. Mikäli tahdot itse saada selvennyksen tunteisiisi, ajattele itse asiasi lävitse ja katso mikä tuntuu parhaalta.
"Kaikki maistuu sama kakalle... Mita sina sanoa, onko uskossasi muka jotain vikana? Älä alkaa minu uskojani haukkua, sinä voisi varoa mita sanoa. Sinu ei ole pakko taala rukoila, se maistuu kaikkialla samalta..."
Haluatko elää orjallisesti Raamatun mukaan vai tehdä ja harkita itse elämäsi valinnat?
Mitä sitten kuvittelet voittavasi seuraamalla Jeesusta? Niinpä niin: eli jos haluat voittaa jotain ovat syysi puhtaasti itsekkäät ja siitähän ei taas kristinuskossa pitäisi olla kyse.
Vai: onko pelkosi se että uskoisit "varmuuden vuoksi" ettet joutuisi helvettiin? No, mutta eihän elävä usko voi pelkoon perustua??!!
Haluat siis saada syntisi anteeksi? Siis mitkä synnit? Miksi ihmeessä tunnet jostain asiasta niin suurta syyllisyyttä, että haluaisit sitoutua johonkin oppirakennelmaan? Syyllisyydentunne on omassa päässäsi ja jos se vaivaa sinua noin kovin, suosittelisin mieluummin ammattiauttajan apua. Opit elämään omien tuntojesi kanssa silti säilyttäen henkisen vapauden ja terveen järjen.
Kerro miksi haluaisit seurata Jeesusta?
tässä muutama hyvä syy...kristityt puoltavat jumalaa aina siitä syystä, että jumala on hyvä saatana paha...mitä hyvää on viattomien ihmisten tappamisessa? jumala myös raamatun mukaan pelasi viattoman miehen elämällä saatanan kanssa..mitä hyvää kristityt löytävät jumalastaan...loi maan 6ssa päivässä...pyh! realistiset ihmiset eivät voi sanoa uskovansa jumalaan... "koska jeesuksesta on niin paljon tekstejä pakko sen on ollut olla olemassa"... totta on voinut olla tyyppi nimeltään jeesus, joka vastaa tämän päivän lääkäriä, ehkä hän on parilta ihmiseltä parantanut tyyliin kuumeen tai muuta sen sellaista, mutta muu on keksitty jutun mielenkiinnon herättämiseksi, ja kuten juorut muutenkin, joku on aina suurennellut juttua, joten siitä on paisunut tämä jumala juttu...tätä mieltä itse olen, että siiinä mielessä uskon jeesukseen, mutta täysin verraten mieheen nimeltä matti, joka toimii rauman kaupungin sairaalassa lääkärinä! jos todella haluat vakuuttua asiasta, lue satanismiin liittyviä tekstejä, mieluiten sellaisia, mitä ei ole ollut jossain iltalehdessä, sillä lehdet ja media yleensäkkin vääristää asioita tarkoituksella! luettuasi voit olla varma, että satanismi on se parempi vaihtoehto! itse kävin samoja pohdintoja pari vuotta sitten, ja monen eri vaiheen jälkeen päädyin satanismiin...jos haluat kirjoita vähän epäjulkisemmin osoitteeseen [email protected]
ehkä kristinusko ei ole sun juttu, jos se ahdistaa sua noin kovin?
Mulle se oli mun juttu, tosin edelleen olen kiinnostunut keskustelemaan eri aiheista, myös satanismista, enkä voi sitä täysin kieltää, enkä torjua. Jos on olemassa hyvä, on oltava olemassa myös paha. Satanismissa on omat hyvät puolensa, eihän siihen niin moni tarrautuisi, ellei näin olisi. Jokainen tukeutuu siihen, joka itseä parhaiten koskettaa.
On paljon mahdollista, että meillä ihmisillä on sisään rakennettu mekanismi, joka lähettää meidät etsimään ylempää voimaa, herruutta, joka meitä ohjaa tai johon me voimme turvata, kun olemme epävarmoja omasta itsestämme.
Mene ja tiedä, mikä sitten on oikein tai väärin.
Jokaiselle varmaan löytyy jotain, surulisinta olisi kai elää ilman mitään ismejä tai uskoa.
Kirja, elokuva tms. voi olla hyvä. Ruoka voi olla pahaa. Mutta ihminen on ainoa olento maapallolla, joka kuvittelee että on olemassa jonkin asteinen "hyvä" ja "paha". Ei sellaista ole olemassakaan muualla kuin ihmisten mielikuvituksessa, jumalan seurana..
Me emme voi antaa sinulle syitä olla uskomatta mihinkään yliluonnolliseen, mutta eivätköhän tieteelliset todistukset legendojen ja pyhimysten olemattomuudesta ja valheellisuudesta puhu puolestaan. Elokuva saavutti näemmä juuri sen, mihin se pyrki.
Mutta oikeasti, Hollywood-elokuva?
No moi.
Mä näin kyseisen leffan sunnuntaina ja se teki muhun sekä taiteellisen, inhimillisen että hengellisen vaikutuksen. Kaikenkaikkiaan onnistunut toteutus. Mua kosketti kaikkein eniten
se kun Jeesus linkutti. Siinä oli jotain niin äärettömän itkettävää. Ja toiseks muhun teki vaikutuksen se päättäväisyys millä Jeesus takertui ristiin, että saa hommansa hoidettua. Jätkä vaan puski eteenpäin vaikka selkää särki.
Leffan myötä mä tajusin ihan uudelleen millainen sankari se Jeesus on. Se voitti Saatanan sillä, että suostui siihen kidutukseen ja kuoli synnittä.
Noista sun syistä. Yhden syyn voisin ainakin näin äkkiä keksiä ja se olis, et miks sitä suotta vaihtaa tutusta ja turvallisesta(?) mihinkään tuntemattomaan. Heh.
Mä olen ollut ikäni uskossa, joten olen täysin jäävi puhumaan mistään muustakaan, mut toisaalta voin sanoa, että olen ollut diiliin tyytyväinen.
Joskus tosin tuntuu, että olis helpompi ymmärtää toisia ihmisiä, jos olis syvältä pelastunut.
Mulla on ikää 29v ja sillä elämänkokemuksella voin sanoa, että mitään en ainakaan ole elämässäni hävinnyt. Ja välillä kun elämä potkii turpaan niin ompahan joku korkeampi, jolle voi rauhassa kiukutella eikä se pelastusvarmuus kuolemanjälkeen yhtään haitannut ole.
Suosittelen ainakin koittamaan, koska takaisin vanhalle tielle pääsee aina. :)
Mulle saa mailaillakin, jos siltä tuntuu.
Hyvät jatkot jokatapauksessa!
"välillä kun elämä potkii turpaan niin ompahan joku korkeampi, jolle voi rauhassa kiukutella"
T.s. älä Vaan itse tee Mitään asioiden auttamiseksi?
Kuulehan MisFit.
Tuo kommentti oli lähinnä symbolinen ilmaus isä-lapsi-suhteesta, jolla yritin lyhyesti kuvailla turvallisuuden tunnetta jne.
Kässäsitkö nyt?
Tuostapa sainkin mieleeni sellaisen mietteen, että voisikohan juuri tämä "isä-lapsi" suhteen kaipaaminen olla juuri se asia, mitä itsekin halveksin?
Kenties yksi tarvitsee todellisen isähahmon, mutta toinen haluaa/tarvitsee/korvaa isähahmon kuvitteellisella "isällä"? Niin, tunteitahan on monenlaisia ja henkilökohtaisesti pidän todellisista ihmissuhteista enemmän, kuin mielikuvituksellisia sellaisia. Ilkeästi (tai oikeastaan vähemmän ilkeästi) voitaisiin kait esittää hypoteesi siitä, että ovatko "uskonnolliset ihmiset" henkisesti epäkypsiä ja siksi tarvitsevat itselleen sen "näkymättömän ystävän"?
Tuli mieleen että oliko se Freud tai joku joka väitti että jumala on aiuiselle ihmiselle äidin/isän korvike? Freudilla olikin kaikenlaisia hassuja juttuja. Se väitti että ihmiset pelkää käärmeitä koska ne muistuttaa fallosta.
Näkemys tuokin.
Mutta miks sitä halveksimaan? Toisella on kotivakuutus, toisella ei. Jos toinen pärjää ilman, niin pärjätköön, jos joku toinen ei, niin se on ihan jees.
Epäkypsyys-sana ei ihan täsmällisesti sovi tähän, mut ymmärrän mitä sä tarkotat.
Vois sanoa, että asia on ehkä paremminkin niin,
että uskoon harvemmin tulevatkaan ihmiset, joilla menee hyvin ja kaikki on kunnossa. Ihminen kääntyy Jumalan puoleen yleensä silloin kun hätä on suurin, eli silloin kun omat voimat loppuu. Ja mikäs siinä. Hyvä, että joku edes välittää.
Joskus käy niin, että kun pulasta on selvitty, hylätään Jumala ja palataan entiseen, mut useimmat kuitenkin havaitsee, et tää elämä on parempi näin.
Tuosta mielikuvitusystävästä, et siltä se varmaan ulkopuolisille näyttääkin. Todellisuudessa jos tää homma perustuis mielikuvitukseen, niin eihän se kestäis. Vaikee sitä on selittää sellaiselle, joka ei sitä ole kokenut. Vähänku jos toinen on nähnyt upeen taulun ja yrittää sitä sit kuvata toiselle. Parempi käydä itse katsomassa, niin tietää sit mitä mieltä asiasta on.
Että tälleen.
Tauluissa on se merkittävä ero, että sen olemassaolon voi jokainen todeta. Halveksiminen oli kenties väärä sana siihen, miten tunnen uskovia ihmisiä kohtaan. Kenties parempi olisikin "sääli". Ei siinä mitään, toiset ovat sellaisia. Isäni sekä siskoni ovat tällaisia henkilöitä, mutta jokatapauksessa tunnen jonkinlaista sääliä heitä kohtaan, koska he tarvitsevat itselleen sellaisen ajatuksen, että jokin on vastuussa kaikesta.
Itse olen äärirealisti. Syy-seuras. Ei mikään henkiolento lähettänyt terroristeja paukauttamaan itseään ilmaan, vaan kyllä se oli se terroristi itse. Samoin mikään pikkupiru ei minua pistä tätä viestiä kirjoittamaan. Minä kirjoitan sen itse ja otan siitä vastuun. Kuten Anna Lindhin murhaaja yritti sysätä tekonsa mielenvikaisuuden piikkiin, samaa tekevät uskovaiset.
Siis siinä mielessä, että he eivät halua kohdata todellisuutta ja ottaa vastuuta tapahtumista. Ihminen tekee virheitä, mutta miksei niitä voisi rehellisesti kohdata?
Sääli voi olla molemminpuolista, muttei se ketään tapakaan, joten antaa sen olla.
"Siis siinä mielessä, että he eivät halua kohdata todellisuutta ja ottaa vastuuta tapahtumista. Ihminen tekee virheitä, mutta miksei niitä voisi rehellisesti kohdata?"
Millä tavalla sun mielestä uskovat eivät halua kohdata todellisuutta ja ottaa vastuuta?
Miten sun mielestä uskovat pakenee omien virheidensä kohtaamista?
Entä mikä on sun todellisuus?
Uskovaisten vastuuttomuudella tarkoitin sitä, että uskovaiset (olipa uskonto sitten vaikka mikä) toisinaan tuppaavat puskemaan erilaiset tapaukset jonkin "suuremman suunnitelman" syyksi. Mikäli joku sattuu esim. loukkaantumaan, niin siitäkin löydetään jonkinlaista "järkeenkäypyytä" tai jumalaista syytä. Jos ajaa humalassa itsensä ojaan, niin kyllä siinä se rattijuopumus on se aiheuttaja, ei pikkupirut olkapäillä.
Omalaatuinen veto oli myös Halmeen tulo "uskoon", kun hän töppäsi. Kaikenhan saa kuitenkin anteeksi, joten ei hätää. Se on sitä omantunnon puhdistamista. Olisihan se aika perverssiä, jos joku antaa itselleen luvan tehdä mitä haluaa, eikä omatunto soimaa, koska "jumalani on antanut minulle anteeksi". Mitä lie inkvisition jäsenet pyöritelleet iltaisin mielessään, kun ovat murhanneet syyttömiä?
Sanoisin, että jokainen meistä elää siten, kuin parhaakseen ja järkevimmäkseen näkee. Minä elän näin, sinä noin ja joku jollain muulla tavalla. Minulle todellisuus on sitä mitä todellisuudessa on, ei se, mitä luulisin tai toivoisin olevan olemassa.
Kolikon eri puolet?
Sä käytät ilmaisua todellisuuden pakeneminen ja uskovaiset puhuu johdatuksesta tai Jumalan suunnitelmasta. Niin tai näin, se on katsojan silmässä.
Tuosta ajatuksesta "kaikenhan-saa-kuitenkin-anteeksi-joten-voin-tehdä-mitätahansa".
Voihan olla, että sitä joku käyttää joskus, mutta eipä se pidemmän päälle toimi. Itseensä voi hämätä, mutta ei Jumalaa. Kyllä se omatunto alkaa ennenpitkää soimaamaan, että sinänsä mahdoton yhtälö.
Inkvisition toiminnasta en pysty keskustelemaan, kun en tunne tapausta henk koht. :)
Hyvä kun otit esille tän todellisuuden. Mietin mitä kuuluu mun todellisuuteen ja tulin seuraavanlaiseen tulokseen.
Mun todellisuus on:
Fyysinen todellisuus: se mitä näen silmillä, kuulen korvilla, tunnen iholla, haistan nenällä, maistan suulla
Henkinen todellisuus: se mitä ajattelen, tunnen tunteilla, uskon, rakastan, toivon, koen
Mun todellisuus on tiivistettynä olemassaolemista. Jokaisen todellisuus on erilainen. Omaan todellisuuteensa voi vaikuttaa osittain. Se osa mihin ei pysty vaikuttamaan on toisille kohtalo, joillekin sattuma, merkityksetön tapahtuma tai sitten Jumalan suunnitelma.
Mun todellisuus on erilainen kuin jonkun toisen ja niin sen pitääkin olla.
Minun todellisuuteni koostuu vain siitä, mikä on todellista. Kalat uivat vedessä = todellista. Marsut asuvat päässäni = fantasiaa.
Ja tää vaan jatkaa inttämistä:
Mikä on todellista, mikä ei? Pystyykö siihen kukaan vastaamaan. Esimerkit sinällään ihan selkeitä, mutta missä menee sun kohdalla todellisen ja fantasian raja?
Pystytkö sanomaan mikä sulle on todellista ja mikä ei ole? Entä jos toisen todellisuus on toisen valhe ja toisin päin? Onko silloin olemassa yhtä ainoaa ja aitoa todellisuutta? Onko todellisuus vain ihmisen pään sisällä vai onko olemassa absoluuttinen todellisuus?
Ootko nähnyt leffan Big Fish?
Mun mielestä se käsitteli tätä aihetta.
Tulipas kauheasti kysymyksiä.
Ps. Voihan toi marsujen asuminen sun päässä olla joskus todellisuutta. Esim jos kuolet ja joku tekee sun kallosta marsuillensa pesän.
No, just joo...
Enpä ole kyseistä kulttuurielämystä päässyt nauttimaan, mutta singahtakseni tähän kysymykseesi siitä, että mikä on totta ja mikä ei...
Sanoisinko näin, että jos pahasti alkoholisoitunut henkilö väistelee pikku-ukkoja niin sanoisin, että hänen näkemänsä hahmot ovat hallusinaatioita, eivätkä siten todellisia. Yksinkertaistetusti sanottuna asia menee näin:
Se, mikä on jokaiselle yksi ja sama - todellinen - asia on se, mikä on todellista. Alkoholisti näkee epämääräisiä hahmoja, mutta valvotuissa olosuhteissa muut eivät näe näitä ko. olentoja. Lopputulos on se, että nämä hahmot eivät ole todellisuutta. Mikäli jokainen "täysipäinen" henkilö näkee kadulla juoksevan alastoman alienin, niin silloin se -voi- olla totta. Kyseessähän voisi olla illuusio, joten tämä alien pitäisi saada kiinni ja järjestää valvotuissa olosuhteissa olevat testit, että saataisiin varmuus siitä, että onko alien ylipäätänsäkään olemassa.
Ummartaako sina mita mina sanoa?
Mina ummartaa juu.
Nyt kun kerran vauhtiin pääsin, niin väitän, että mielikuvituskin on todellisuutta.
Perustelu:
Sun kuva todellisuudesta rajoittunee vain siihen mikä on ns. faktaa ja se minkä olemassaolo voidaan näkyvästi todistaa.
Mä kun sanoisin, että todellisuutta on kaikki se mikä ON OLEMASSA. Ajasta tai tapahtumaympäristöstä riippumatta.
Esimerkki: Harry Potter
Harrya ei kukaan voi tavata, Harryn kanssa ei voi käydä lounaalla, koska Harry ei ole fyysisesti olemassa.
Mutta jos olemme lukeneet kirjat (mitä en ole, enkä ehkä aiokaan) voimme keskustella Harry Potterista ja hänen ominaisuuksistaan sen perusteella mitä hänestä on kirjoitettu. Eli HP on olemassa toisessa ulottuvuudessa kuin me. Se on olemassa vaan eri tavalla, mutta se on.
Toinen esimerkki on muistot tai tunteet. Ei niitä voi nähdä eikä todeksi todistaa, mutta silti ne on yhtä paljon olemassa kuin asfaltti kadulla.
Ja noista pikku-ukoista. Meille ne eivät ole todellisuutta, mutta alkkikselle just sillä hetkellä ne on. Jos se kerran näkee niitä, niin tapahtumaa sinälläänhään ei kukaan voi kieltää. Me jopa puhutaan tästä tunnetusta ilmiöstä tällä hetkellä.
Johtopäätös: Todellisuuden käsite voi olla laajempi, kuin miten se yleisesti ajatellaan.
Toisaalta tää on vaan sanoilla pelaamista, koska yhtähyvin tätä mun henkistä todellisuutta voi sanoa mielikuvitukseksi, mikä tosin halventaa sitä, koska jostain ihmesyystä tässä maailmassa realismi on yleisesti arvostetumpaa.
Mä arvostan realismia ja faktoissa pysymistä, mutta tiedän elämää olevan muuallakin kuin fyysisessä todellisuudessa.
Kässäätkö mitä mä ajan takaa?
Varmuuden vuoksi vielä pieni ajatus.
Maanpäällinen elämä ja vedenalainen elämä eroaa toisistaan aikalailla. Ne voisi kuvata näitä eri ulottuvuuksia ikäänkuin. Erilaisuudestaan huolimatta ne kuitenkin molemmat ovat olemassa.
Hoh. Taidankin tästä lähteä fyysisesti todellisesti juomaan fyysisesti todellista kahvia, joka virvoittaa minua sekä fyysisesti todellisesti, että henkisesti todellisesti toisinsanoen mielikuvituksellisesti (?).
...ja kaikki on vain sähköimpulsseja, omassa päässä.
Harryn voi kyllä "tavata", se asuu kirjan kansien välissä, ainakin todella monille.
Kaksi ihmistä kokee saman asian, mutta molemmat sen kuitenkin muistavat eritavalla.
Mutta mikään yllä olevista Ei selitä sitä, että mihin jullea tarvitaan? Eikö eläminen ole paljon "hauskempaa" kun tietää, että mitä vain voi tapahtua, että kukaan ei turvaa selustaasi, että meidän iskä ei ole kovempi kuin teidän iskä?
Yleensä ihminen aikuistuttuaan, alkaa itse ottamaan vastuun omista tekosistaan, ja muutenkin opettelee seisomaan omilla jaloillaan. Se, että pitää olla joku jolle "kiukutella" kun kaikki menee päin "ovenkahvaa", kovasti vaikuttaa vastuun sysäämiseltä jonkin muun niskoille.
Henk.koht. uskon/tiedän ylimaallisen olemassa olosta, mutta ei se mitenkään minun elämääni ohjaile, ei se ole mikään absoluutti, universaali auktoriteetti.
Elä sinä siis omassa "todellisuudessasi", ja minä elän omassani.
Juu... nyt alkaa ymmärtää. Kenties ajatukseni siitä, että KAIKKI on mahdollista, liippaa jokseenkin läheltä. Teoriassa (ja miksei myös käytännössäkin) pidän mahdollisena sitä, että tietyissä olosuhteissa jotain erittäin odottamatonta voi tapahtua. Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että painaessani "Lähetä" nappia, maailmankaikkeus muuttuukin siten, että minusta tulee juna. Erittäin, erittäin epätodennäköistä, mutta periaatteessa se voisi olla mahdollista.
Tosissaan tällaista ei parane kuitenkaan alkaa miettimään, siinä viimeistään silloin alkaa niitä pikku-ukkoja ja muita Picachuja lennellä silmissä. Mutta ihan huvin vuoksi ja teoreettisesti olen tuollaiseen tulokseen joskus yön hiljaisina tunteina päätynyt.
Huh, alkoi jo epäilyttämään, että mun sanallinen anti on niin epäselvää, ettei näistä mun sepustuksista ymmärrä kukaan mitään. Ilmeisesti osasin kuitenkin jollain tavalla jotain pilkahdusta näyttää mun ajatusmaailman sokkeloista, kun päästiin yhteisymmärrykseen.
Kiitos hyvästä keskustelusta.
Ai, että mihin Jumalaa tarvitaan?
Sitä sietääkin pohtia yhden jos toisenkin.
Toi on niin hyvä kysymys, että se pitäisi esittää jokaiselle uskovaiselle aina silloin tällöin.
Samalla vois miettiä mihin Jumala tarvii meitä.
Kyllähän sitä toki ilman Jumalaa näkyy pärjäävän aika monikin eikä sillä ole mitään tekemistä hauskuuden kanssa, että onko uskossa vai ei.
Eikä tuo vastuullisuus tai sen puute omasta elämästäkään liity siihen. Vastuunpakoilua ilmenee hulvattomasti siellä sun täällä ihmisen vakaumuksesta riippumatta. Että hoplaat vaan sille!
Mutta siitä mihin mä tarviin Jumalaa...
Mä tulin uskoon 6-vuotiaana. Siihen asti mulla oli lapsen usko. 6v leirillä ollessani kysyttiin, että kuka haluaa antaa elämänsä Jeesukselle.
Mä kelasin, et mikä ettei. Sillä tiellä olen siitä
asti ollut. Toistaiseksi ei ole tullut tarpeeksi hyviä syitä, miksi olisin uskostani luopunut. Ei niin, että olisin syitä siihen vartavasten etsinyt, mutta kyseenalaistanut tätä touhua olen.
Koska kyseessä on uskonasia, niin vaikeahan se olisi järjellä päättää, että nyt loppui uskominen.
Eli voisko sanoa, että mä tarviin Jumalaa, koska Jumala on. Miks mä tarviin elämää? Koska mä elän.
Mihin mä tarviin ajatuksia? Koska ajattelen.
Miks mä tarviin Jumalaa? Koska uskon.
Tuliko yhtään selvyyttä asiaan?
No se hauska oli "hauska", jos ymmärrät.
Mielestäni "mikäs siinä" ei riitä, ainakaan minulle, syyksi johonkin uskomiseen. Avoimin mielin pelkoja päin kyllä, mutta jatkossa jotakin konkreettista.
Toisaalta, kuten sanoit, uskoa ei voida järkeillä.
Mutta se mikä tuli mieleeni on, että jumala tarvitsee uskovia enemmän kuin uskovat jumalaa? Samaan tyyliin kuin, ilmän eläviä ei ole elämää.
Paradoksit on sitten hassuja.
Ei voida järkeillä ei. Jos vois, niin silloinhan uskominen olis kuin mikä tahansa tekeminen, kuten riippuliitto tai tiskaaminen.
Mulle se "mikäs siinä" -tyyppinen ratkaisu uskoon tuloon johtui mun siihenastisesta elämästä ja iästä. Olin ennestäänkin jo ollut uskossa, mutta se selkeä päätös siitä, että tämä on mun juttu, vielä piti tehdä. Koska olin ikäänkuin saanut jo koemaistiaisia siitä, niin kynnys sitoutumisesta uskoon ei ollut kovin korkea. Täysin toinen juttu olis ollut jos tilanne olisi ollut edessä vaikka nelikymppisenä. Silloin jotain konkreettista olisi varmasti tarvittu, että mut olis uskoon saatu. Niin se monen kohdalla onkin. Tulee elämään jokin pysäyttävä tekijä, joka saa ihmisen uskonasioiden äärelle.
Kuka ketäkin tarvii?
En tiedä tarkkaan miks Jumala meidät loi, mutta yksi syy voisi olla, että omaksi ilokseen.
Ihminen ottaa lemmikin, että saa seuraa, voi pitää siitä huolta ja rakastaa. Silloinhan voisi
ajatella, että aluksi ihminen tarvitsee enemmän lemmikkiä kuin lemmikki ihmistä. Ennen pitkää lemmikki kuitenkin tarvitsee ihmistä myös.
Ihan sekava ja löyhä esimerkki, joka ei todista yhtään mitään mistään, mutta minkä kirjoitin sen kirjoitin.
Toinen juttu voisi kauniisti ajatellen olla, että Jumala tarvitsee meitä rakastamaan toinen toistamme ja pitämään toisistamme huolta. (?)
Ja tarviihan se tietty meitä kertomaan toisillemme uskosta, taivaasta, evankeliumista, itsestään jne.
Tässä vain pintaraapaisu käyttötarkoituksista, jotka ei välttämättä ole ihan loppuunasti ajateltuja. Tuli mieleen.
Jos lähtee ajatuksesta, että Jumala on kaikkivaltias, niin silloin loppuviimein asia kyllä taitanee olla, että mä tarviin enemmän Jiitä, kun se mua. Ja siitähän jo puhuttiinkin.
Jos julle käskee ISTU, niin sinän istut, muuten hän vie sinut uudelleen koulutus leirille (kennel).
on: [email protected]
Valitse omasi. Kukaan ei voi sanoa, mikä sinulle on oikein. Itseasiassa, en käsitä miksi sinun olisi valittava jokin? Mikset voi kulkea omaa polkuasi, uskot tai ole uskomatta, välitä tai ole välittämättä. Elämässä ei ole pakkoa mihinkään, muuta kun kuolemaan. Uskot omalla tavallasi, ajattelet omalla tavallasi.
Ja syy, miksi et ottaisi jeesusta herraksesi löytyy yllä olevasta tekstistäni; ajattele omin ajatuksin, älä tekaistuin tai toisten luomin. Ajattele älä usko.
katokku mie uskoin ennen jumalahan ja sitte mie rukhoilin suatannaa ja sitte mie voitinki lotossa!
sitte mie oon säännöllisesti rukhoillu suatannaa ja mie oon säännöllisesti siitä lähtien saanu aina seittemän oikein! ja vithu vielä viikinkilotosa! jou jou!
yritin aikaisemmin jo päästä vastaamaan mut tää helvetin kone teki kaiken mun pitkän kirjoitustyön turhaksi poistamalla tai ei ainakaan lähettäny viestiä..maanantain ja tiistain välinen yö sai mut todellakin siihen tulokseen et hyvä kun en ruvennu sen enempää jeesusteluihin mukaan..mun entinen sijaisisä osoitti sen et mihinkään ei oo luottamista ja kaikkein vähiten kristinuskoon..hän sai minut tähän tulokseen äärimmäisen karulla tavalla..hän petti luottamukseni todella pahasti enkä anna anteeksi ennenkuin oikeus hänet tuomitsee!!!saatananelää ja voi hyvin..mä en tajua miten oon voinu edes ajatella uskoon tuloa..
uskovaiset on niitä pahimpia fariseuksia..kaikille näytetään kuinka hyviä ihmisiä ollaan ja sit kun kukaan ei nää ni käytetään lapsia hyväksi ja vaikka en itse enää lapsi ole niin olen ollut ja se teko mikä nyt viimeksi tapahtui sai mut nostamaan syytteen ja tajuamaan et mä oon ollu kuin sumussa koko perheessä olo ajan ja se sika syötti mulle valheita siitä miten asiat hänen mielestään oikein meni..tästä voi tulla iso juttu ja varmaan tuun tilittämään iltalehtien otsikoissa tän asian sillä tähän liittyy niin paljon muitakin tyttöjä..siten ainakin näätte kuka tän tekstin takana on..
Jos todellakin on ollut jeesus ym. isoherra, miksi maailmassa ei ole veden pitävää todistetta siitä? Ja miksi on niin monta erilaista uskontoa? Totuudessaan Kristinuskokin keksittiin, jotta ihmiset käyttäytyisivät; "Tee näin ja tälleen, niin pääset tuonne ylös katsomaan alas! -jaa minne? -SINÄ PAKANA! Pää poikki jne.! Tässä kaikille varoitus! Jos et usko, palat helvetin tulissa!" Jotenkin noin voisi ajatella...