Hei,
en oikein tiedä mille palstalle pitäisi kirjoittaa tästä, mutta valitsin nyt tämän. Yritän asiani lyhyesti: Yhdellä kaverillani todettiin aivosyöpä yli vuosi sitten. Häntä ei näkynyt sitten kuukausiin, mutta toivuttuaan hän suostui lähtemään ulos meidän kavereidensa kanssa. Itse hän ei ottanut koskaan yhteyttä, mutta pyysimme häntä tasaisin väliajoin (ehkä liian harvoin) milloin mihinkin. Hän oli vaisu, mutta luotimme että hän pikkuhiljaa avautuu kuorestaan, niinkuin mielestäni alkoi avautuakin.
Kuitenkin jonkun ajan päästä hän lakkasi uudestaan vastaamasta ihmisten puheluihin. Hän vastailee tekstiviesteihin satunnaisesti, mutta kysyttäessä halua lähteä johonkin, vastaukset ovat epämääräisiä. Eli rivienvälistä voi lukea, että hän ei halua. Epäilemme että hän on masentunut, mutta jos hän ei pikkuhiljaa ala lähteä pyynnöistämme, mitä mitä voimme tehdä? Väkisinkään mihinkään raahaaminen ei tunnu kovin mielekkäältä. Osaisiko joku jolla on vastaavia kokemuksia tai on itse toipunut syövästä neuvoa?
Kiitos vastauksista.
Jos luet tämän ja tunnistat itsesi: me kaikki kaipaamme sinua ja toivomme, että palaisit osaksi kaveriporukkaamme niinkuin ennenkin.
en oikein tiedä mille palstalle pitäisi kirjoittaa tästä, mutta valitsin nyt tämän. Yritän asiani lyhyesti: Yhdellä kaverillani todettiin aivosyöpä yli vuosi sitten. Häntä ei näkynyt sitten kuukausiin, mutta toivuttuaan hän suostui lähtemään ulos meidän kavereidensa kanssa. Itse hän ei ottanut koskaan yhteyttä, mutta pyysimme häntä tasaisin väliajoin (ehkä liian harvoin) milloin mihinkin. Hän oli vaisu, mutta luotimme että hän pikkuhiljaa avautuu kuorestaan, niinkuin mielestäni alkoi avautuakin.
Kuitenkin jonkun ajan päästä hän lakkasi uudestaan vastaamasta ihmisten puheluihin. Hän vastailee tekstiviesteihin satunnaisesti, mutta kysyttäessä halua lähteä johonkin, vastaukset ovat epämääräisiä. Eli rivienvälistä voi lukea, että hän ei halua. Epäilemme että hän on masentunut, mutta jos hän ei pikkuhiljaa ala lähteä pyynnöistämme, mitä mitä voimme tehdä? Väkisinkään mihinkään raahaaminen ei tunnu kovin mielekkäältä. Osaisiko joku jolla on vastaavia kokemuksia tai on itse toipunut syövästä neuvoa?
Kiitos vastauksista.
Jos luet tämän ja tunnistat itsesi: me kaikki kaipaamme sinua ja toivomme, että palaisit osaksi kaveriporukkaamme niinkuin ennenkin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sulatekka ensin yksikseen sairauttaab,Oyyaa yhteyttä kun sillr tuntuu.
tässä nyt on kuitenkin jo vuosi vierähtänyt...
Monesti jotkut syöpäpotilaat saattavat masentua vasta kaiken koettelemuksen jälkeen. Joillakin saattaa mennä vuosia sulatteluun. Itse syöpäpotilaana tiedän ettei joskus vaan huvita mikään, eikä se ole henkilökohtaista mielenosoitusta ketään kohtaan, silloin toivon et saan myös olla rauhassa. Mutta ystävien ei pidä luovuttaa kutsumasta tapahtumiin ja treffeihin. Mielestäni olisikin järkevintä ottaa asia puheeksi avoimesti ja kertoo mitä pelkäät ja kysyt mitä hän haluaisi...
Haluaisin kuitenkin vielä lisätä, että tätä eristäytyneisyyttä on jatkunut jo noin puolivuotta.