Olin vastaamassa viestiin joka liittyy kunnianloukkauksiin netissä, mutta ketju poistettiin ennen kun ehdin painaa lähetä nappia. Tässä tämä viesti:
Sitten on odotettavissa haastavaakin osapuolta syövät oikeusprosessit jotka kestävät kiduttavan kauan kun isompiakin asioita on. Ensin pitää selvittää kirjoittajan IP. Jotta lupa IP:n selvittämiseen saadaan, niin se on jo oma prosessinsa. Sitten kun pitkän prosessin jälkeen kirjoittaja on saatu selville, niin alkaa varsinainen oikeudenkäynti. Ehkä voitat sen, mutta se on pitkä prosessi ja lopputuloksena pelkkä pieni sakko kirjoittajalle. Ja sekin sillä ehdolla että kirjoittaja on sanonut jotain erittäin vakavaa. Eikä siitä herjaukset lopu vaan jatkuu. Maailman parantaminen on vaikeaa. Vaikeinta parantajalle itselleen.
Joitakin oikeudenkäyntejä on ollut. Lopputulos on vaihdellut, edellyttäen että kirjoittaja on saatu kiinni. Aina ei saada. Onnea ja kärsivällisyyttä byrokratian rattaisiin. Varsinkin kunnianloukkausjutut ovat hankalia, varsinkin jos toinen valittaa päätöksestä.
Eräs liikenneonnettomuuden aiheuttanut henkilö sanoi kerran: Ihan sama mikä rangaistus tulee kunhan nämä oikeudenkäynnit loppuvat.
Sitten on odotettavissa haastavaakin osapuolta syövät oikeusprosessit jotka kestävät kiduttavan kauan kun isompiakin asioita on. Ensin pitää selvittää kirjoittajan IP. Jotta lupa IP:n selvittämiseen saadaan, niin se on jo oma prosessinsa. Sitten kun pitkän prosessin jälkeen kirjoittaja on saatu selville, niin alkaa varsinainen oikeudenkäynti. Ehkä voitat sen, mutta se on pitkä prosessi ja lopputuloksena pelkkä pieni sakko kirjoittajalle. Ja sekin sillä ehdolla että kirjoittaja on sanonut jotain erittäin vakavaa. Eikä siitä herjaukset lopu vaan jatkuu. Maailman parantaminen on vaikeaa. Vaikeinta parantajalle itselleen.
Joitakin oikeudenkäyntejä on ollut. Lopputulos on vaihdellut, edellyttäen että kirjoittaja on saatu kiinni. Aina ei saada. Onnea ja kärsivällisyyttä byrokratian rattaisiin. Varsinkin kunnianloukkausjutut ovat hankalia, varsinkin jos toinen valittaa päätöksestä.
Eräs liikenneonnettomuuden aiheuttanut henkilö sanoi kerran: Ihan sama mikä rangaistus tulee kunhan nämä oikeudenkäynnit loppuvat.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Eikä se IP- takaa yhtään mitään. Meillä on 67 asuntoa saman IP numeron takana. Tokikin on helppo katsoa lokeista, mistä asunnosta dataa on lähetetty. Noh, mulla on kolme konetta netissä. Asukkaita meillä ei ole kuin kaksi, mutta käyhän noita vieraitakin. Käytännössä olisi itsellekin vaikea selvittää, kuka on piipahtanut koneella. Ja sen päälle tulee kaikenlaiset koneenkaappaukset ja vaikkapa, että naapuri on murtanut wlan-suojauksesi. Ja joltain yleiseltä koneelta varsinaista kirjoittajaa tuskin saadaan ikinä selville.
Käytännössä oikeuteen päästään erittäin harvoin. Pari linkkiä aiheesta, Ruususen julkisuuskynnys on muuten matalampi kuin Maija Meikäläisen:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yhtätoista epäillään Ruususen kunnianloukkauksesta/1135231324073
http://fi.wikipedia.org/wiki/Susan_Ruusunen
http://www.tietokone.fi/uutiset/2008/ruususta_sai_huoritella_halvalla
Elikkäs poliisi pyysi lupaa selvittää 38 viestin kirjoittajan IP, oikeus antoi luvan selvittää 26 viestin IP, 11 joutui oikeuteen ja 5 sai pienet sakot. Aika iso härdelli, etenkin kun ottaa huomioon, että julkisuudenhenkilö nyt saa kuraa niskaansa jokatapauksessa aina. Mutta siis tuossa tapauksessa tulos oli laihan puoleinen, vaikka prosessi oli aika mittava kaikkinensa. Viissatanen yhteensä korvauksia ja sakot 90 - 360 erkkiä.
=DW=
Siis noin onnistuu kotimaassa, syyllinen voidaan saada ehkä kiinni. Kuka tahansa oppii kierrättämään viestinsä jonkin TOngalaisen anonyymi Proxyn läpi parissa minuutissa, se onkin sitten eri asia, miten jossain kaukomailla on viranomaisilla ja operaattoreilla tapana antaa virkaapua ulkomaille ja mitkä on paikalliset lait.
Eli kandee pitää varansa, siis persoonansa suhteen. Hölmöimmillään ihmiset laittelee osoitteitaan ja puhelinnumeroitaan näkyviin, jotkut jopa kuviaankin. Lieneekö välttämättä aina viisasta, ainakaan jokapaikassa?
=DW=
Kun luen aloituksia voin aika suoralta kädeltä arvioida heti mitkä aloitukset poistuvat alta aika yksikön.
Onhan itsellenikin toki tullut jäitä hattuun kun asia aiheitakin on mennyt roskan seassa bittitaivaalle. Kunnianloukkaukseksi ei näitä pärstäkertoimen arviointeja voi luokitella ne ovat lähinnä turhautuneiden epätoivoisia yrityksiä olla komioita. Onhan ne toki ikäviä, mutta mitä niile voi tehdä, ei mitään. Olin eräässä konferenssissa, jossa käsiteltiin prosessia, joka syntyy jos lähdetään peräämään kunnianloukkausta netissä. Pitkä on ja monimutkainen jutska ja syy prosessin laukeamiseen täytyy olla erittäin raskauttava.
Ehdin lukea poistetun kunnianloukkausta käsittelevän ketjun viestit ennen kuin ketju poistettiin. Minusta kirjoittajan anteeksipyyntö tässä haarassa oli aika vilpitön. En tiedä vaikuttaako se lieventävänä asianhaarana, mutta siihen se vaikuttaa, että halu ottaa asia tutkittavaksi pienenee. Muutenkin kunnianloukkausjutut ovat epämieluista kamaa juristeille. Ne ovat aina subjektiivisia. Mikä on vakava loukkaus ja mikä on ilkeyttä. Se on makuasia. En tiedä mistä loukkaaja on suuttunut niin paljon että on loukannut, mutta jos kyseessä on ollut joku väittely, niin vastapuoli saattaa ottaa jonkin muun sanomisen vasta-aseeksi. Sekin kannattaa ottaa huomioon.
En ymmärrä miksi tämä kunnianloukkausta käsittelevä ketju piti poistaa. Siinähän ei loukattu ketään, vaan käsiteltiin kunnianloukkausta jossain muualla.
Joku vanha viisaus taisi sanoa että yksi onnen salaisuus on lyhyt muisti. En tiedä tuoko se onnen, mutta ainakin pääsee helpommalla. Ehkä näitä loukkauksia ei kannata ottaa kuolemavakavasti. Ihan vaan oman mukavuuden takia.
Albert Schweitzer ja se kuului, että hyvän elämän salaisuus on hyvä terveys ja huono muisti.
anteeksipyynnöllä mitään virkaa kun ei edes tiedä kuka pyytää anteeksi en ole laittanut kuvaani galleriaan sen takia että se nostetaan esille sieltä sen jälkeen kun ei sanallisesti enää pärjätä kaikkien katseltavaksi ketjuun arvostellen ja herjaten ulkonäköäni kuvan laitoin sen takia että siellä on sille paikka ja mielestäni missään säännöissä ei sanota että täällä pitää kaikkien olla virtuaali henkilöitä täällä voi varmaan olla oma itsensäkkin.
Olen erittäin pahoillani että otit loukkauksen niin raskaasti. Minua oli oikein olan takaa syytetty useammassakin keskustelussa todella monen henkilön toimesta monestakin asiasta - ja täysin aiheetta. Ja ilkuttu ivallisesti. Sitten kun sinäkin epäilit että en puhu totta, niin hermot paloi lopullisesti. Sinun syytöksesi ei ollut edes vakava, mutta se oli se viimeinen oljenkorsi joka katkaisi kamelin selän.
Halusin vain iskeä takaisin ja teinkin sen heti. Hetkeä myöhemmin tajusin että nyt taisi tulla ylilyönti, mutta kirjoitusta ei saanut enää pois, sillä sitä ei ollut kirjoitettu rekisteröidyllä nimimerkillä.
Myöhemmin löysin kirjoituksesi jossa käsittelit tätä aihetta. Vastasin siihen Sinulle näin:
--------------------
Pyydän anteeksi. Se olin minä harkitsematta ja vihapäissäni kun epäilit että juttuni ovat mielikuvituksen tuotetta vaikka eivät olleetkaan. Olen vilpittömästi pahoillani. Jotain ilkeätä piti väkisin keksiä, sillä kyllä minäkin osaan olla ilkeä. Keitti vaan yli kun jatkuvasti mollataan niitä asioita joita olin tuonut melko luottamuksellisesti esille ja joista olisin halunnut keskustella asiallisesti mutta jouduin kanalauman riepoteltavaksi.
--{--{@
--------------------
Ehdin nähdä vastauksesi jossa et hyväksynyt anteeksipyyntöäni. Pahoitin siitä minäkin mieleni. Äsken huomasin tämän ketjun, joten pyydän vielä uudelleen anteeksi.
Yleensä loukkaus kertoo enemmän loukkaajasta kuin siitä jota on loukattu. Jos esimerkiksi sanoisin jollekin että hän on apinan näköinen ja jutut ovat kuin mölyapinan mölinää, niin ei kukaan sitä usko. Se kertoo vain sen että sen sanonut on käynyt kuumana.
En sanonut noin, mutta ilkeästi sanoin. Sen myönnän. Jos haluat haastaa oikeuteen kuten uhkasit poistetussa ketjussa, niin voit tehdä sen. Mutta mitä haet sillä? Rangaistusta kostoksi? Vai haluatko rahallista korvausta? Tuleeko siitä sinulle hyvä mieli? Minä en kyllä keksi mitä muuta voin tehdä kuin pyytää julkisesti anteeksi. Eikö se riitä? Jos ei, niin miksi?
Jos teet tästä jutun, niin tie on pitkä ja kivinen. Erityisen kivinen sinulle joka joudut tekemään kaikki työt ja valituskirjelmät yms. Tai palkkaamaan juristin siihen, mikäli edes ottaa asiaa hoitaakseen. Ja sen jälkeen odottamaan ratkaisua ja patistelemaan juristeja jotta juttusi ei jää koko ajan pinon alimmaiseksi, kun isompiakin juttuja on. Ja lopputulos luultavasti yhtä tyhjän kanssa noista aiemmista kirjoituksista päätellen. Ja turha stressi siitä kun odottelee että asia on lopulta ohi. Ja sekin sillä edellytyksellä, että jäisin kiinni. Luultavasti en kuitenkaan jäisi, joten kaikki oikeudelta saadut luvat IP:n selvittämiseen yms menisivät ihan hukkaan.
En sano miksi pelkkä IP:n selville saaminen ei todennäköisesti riittäisi omassa tapauksessani, mutta näin on. (Joitakin syitä miksi näin on, on lueteltu aiemmissa puheenvuoroissa. Mutta on olemassa muitakin syitä.)
Melko varmasti asiaa ei otettaisi edes tutkittavaksi, sillä kyseessä oli pelkkä ilkeily jota netti on täynnä, ei mikään sellainen asia joka aiheuttaisi oikeaa haittaa elämällesi. (Tällaisia oikeaa haittaa aiheuttavia loukkauksia ovat olleet esimerkiksi sellaiset, jossa on syytetty syytöntä nimeltä mainiten omaan lapsen sekaantumiseen tai varakaudesta tai jotain muuta yhtä pahaa. Tällaiset tapaukset pitääkin selvittää.)
Mitä minä voin enempää kuin pyytää anteeksi? En tarkoittanut mitä sanoin, halusin vaan huitaista takasin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Kadun sanomaisiani. Kaduin jo kirjoittamispäivänä kun huomasin pahan ylilyönnin lähes viatonta kohtaan. Siis anteeksi.
Näkisitpä mun naamavärkkini. Ja ison möhömahan. Tiedän että en ole täydellinen, mutta ei se minua haittaa. Pääkin on näköjään tyhmä, mutta se näköjään haittaa - ilmeisesti enemmän muita kuin minua.
Sulttaani 2
että sulla niitä naisia on ihan loukuks asti ja että ne varmaan kaikki on niin mahdottoman kauniita ja naisellisia oot sää sit onnenpekka mutta älä hyvä mies rasita ittees liikaan niitten kanssa jos vaikka vielä kuulut riskiryhmään mää oon kyllä sitä mieltä että yks hyvä on parempi kun neljä keskinkertaista pätee miehissäkin olisko tää vastaus kelvannu parempaa en pysty antaan kun en lukenu sitä juttua kerta se oli jo toinen melkein samanlaisella otsikolla annetaan jo olla olin jo melkein unohtanu koko hässäkän oikeenhan sää et tehny muttei pilaa mun elämää ja meni sit kyllä sun arvelus mun ulkonäöstä ihan pieleen oon kyllä ihan hyvän näköinen ja tyylikäs nainen ettenkö suorastaan täydellinen ainakin omasta mielestäni pienillä puutteilla ehkä jonkun toisen mielestä että se siitä mutta anna s......na olla viimeinen kerta kun mun kuvan nostat palstalle töllisteltäväks ;))
kuis kukaan voi nostaa sun kuvaa palstalle töllisteltäväks? ei tartte ku klikata viivatiina linkkii tosta sun viestistä niin näkee millane naama sul on. käynpä kattomas kun niin mainostat.
"Hetkeä myöhemmin tajusin että nyt taisi tulla ylilyönti, mutta kirjoitusta ei saanut enää pois, sillä sitä ei ollut kirjoitettu rekisteröidyllä nimimerkillä." >>>saa sen pois! Olisit kirjoittanut luukkuun "ilmoita asiattomasta viestistä" ja olisit perustellut sen viestisi sinne,jonkin aikaa se toki olisi kestänyt se poisto, mutta oisi kuitenkin poistunut!
oli sit tarkoitettu ihan tolle sulttaanille en mainoista hän kirjoitti minulle toissa päivänä vastauksen jossa oli linkki mukana jota klikkaamalla tuli pienempään ruutuun mun galleria kuvani sitä tarkoitin totta kai mää sen tiedän että kuka vaan voi katsoa kuvaa mutta nut se oli kirjoitukseen laitettu linkiksi kaikenlisäkis vielä ulkonäköarvostelujen kera mutta annetaanko jo tän asian olla rupee toistaan itteensä.
nopeen poiston saa vaan kun kirjoittaa rekatulla nimimerkillä asiattoman viestin poistot saattaa kestää vaikka kuinka kauan ja sit voi olla jo myöhästä.
Kuka vastaa? Kuka pyytää anteeksi? Kaikille Typyä loukanneille ankarin mahdollinen rangaistus.
Munat kuulema pitää loukuttaa. Kukakohan ehdotti sopii ihmetellä.
mutta siitä ei saa keskustella, se on tämän foorumin sääntö.
Muutenkin ylläpidon toiminta on suoraan diktatuurista tempaistu.
on alkaa kiinniottamaan näitä kunnianloukkaajia. Nk. puskasta huutajat ovat kuitenkin aina häviöllä. Fiksu lukija kyllä huomaa missä mennään. Kertoo paljon ihmisestä joka ei omalla rekisteröidyllä nimimerkillään uskalla tulla asiaansa esittämään. Eli järkevä ihminen jättää tällaiset loukkaukset omaan arvoonsa eikä ala edes huomioimaan niitä. Täten pääsee paljon vähemmällä.
rekisteröity? Vai kertooko vaan ihmisestä?
mää en oo sit järkevä mutta ei iskeny enää mun huumoriin se kuvani esille nostaminen ja herjaaminen onko tämä sellainen paikka että on alistuttava toisten ihmisten ilkeilyyn tai sit häivyttävä kokonaan pois.
Olisiko niin, että miespuolinen "hevonen" potkii rakkaudesta ja naispuolinen "hevonen" kateudesta? :-)
En ole koskaan rekisteröinyt itselleni nikkiä enkä aio sitä tehdä. En silti koskaan ole ketään kirjoituksillani loukannut enkä edes pystyisi niin ala-arvoiseen käytökseen.
Antaa sen palstalla vierailevan epämääräisen aineksen hillua aikansa. Kyllä ne siitä aikanaan rauhottuu, kun huomaavat hörhöilynsä olevan turhaa.
suurin osa ihmisistä on aika karmeen näkösiä kantturoita
mutta eikös jo tällä iällä hyväksyttäs kaikki ihmiset sellaisena kun ovat.
rumatkin voi hyväksyä muttei ne siitä kaunistu
näytä auttavan sinullakaan
kypsissä kymmenissä olevan ihmisen kirjoittelua elämä opettaa jos ei oo vielä opettanu vai onko se kohdellut kaltoin aina ei käy tasan onnen lahjat vieläköhän tulis mieleen lisää sanontoja.
koska en ole ruma. Sinulle voisi vinkki kuitenkin sopia.
että kauneus on katoovaista, mutta rumuus ei kun lisääntyy.
Joten meillä ei oo mitään hätää.
kirjoittamalla kauniiksi :D
pyyhippä puuro suupielistä ja lähde sinäkin kauneusunille
hiltsa hyvä sulla on onneks sama nimimerkki aina vaikket ookkaan rekisteröityny mää lähden nyt varaan aikaa kasvojen kohotukseen botoxia poskipäihin ja täyteläiset sensuellit huulet rasvaimu reisiin ja vatsamakkaroihin alleja unohtamatta avot sit kun pistän oikeen kokovartalokuvan niin jo rupee kelpaamaan ronkeleimmillekkin.
ehkä munkin pitäis jotain tehdä tälle hirveelle pärställeni.
Oikein mukavaa päivää sulle, kiva nähdä kuvasi noitten korjausten jälkeen.
;)))))
Hiltsa on lyhennelmä Hildasta, ensin kirjoitin muutaman viestin Hilda Häkkyränä, mutta
huomasin, että se olikin rekattu hiukan eri tavalla, joten lyhensin Hiltsaksi, etten matkisi ketään.
Rullaappa silmänalusnakkisi siistille kerälle, letitä kainalokarvoituksesi ja ala vastaamaan asiallisesti.
rumuus ja tyylittömyys kulkevat käsi kädessä, et tee poikkeusta
ja persoonallisuuden korrelaatiosta ovat puppua. Kotikyliltäsi ei ilmeisesti matkustella kovinkaan usein.
;))))
Ei nimi Hiltsaa pahenna, jollei...
Hyvää UuttaVuotta sinne vaan
eli hyvää uutta vuotta Anjaniinalle.
Tarkoitit kai Niittamiinax´lle :DDDD
jo nukkumaan. Aamulla varhain on tarhaanlähtö.
sille nimimerkille jolle vastaan, en lähde pohtimaan kuka muu hän voisi olla tai
olla olematta.