80v ihmisen känny meni rikki, hätääntyi, kun ajatteli ettei saa työmatkalla olevaa tytärtään kiinni.
Meni Tikkurilassa Elisa shoppiin ja kertoi miesmyyjälle haluavansa uuden kännykän ja mielellään aika samanlaisen kuin entisen. Löysi itsensä puhumassa Soneraan Elisa shopissa ja irtisanomaan liittymänsä ja
käveli ulos nokia 3120 classicin kanssa,joka ei ollut edes samanlainen tai sen suuntainen kuin vanha.
Ei osannut selvittää tyttärelleen, mitä kauppoja oli tehnyt. On kuitenkin oikeustoimikelpoinen ja hoitaa asiansa ihan itsenäisesti.
Liittymå ja kytky oli saunalahden kahden vuoden kytky. Voisiko myyjille antaa hieman koulutusta ikääntymeiden asiakkaiden kohtaamisessa, vai onko kusetus se tärkein asia ja se, että saa ilmaista puheaikaa. Hänelle ilmaista puheaikaa tärekämpi oli se kännykän käytettävyys. Olisi ollut valmis pysyttelemään Sonera asiakkaana.
Kun kaupassa laitettiin simkortti kytkyyn ja kotona tutkittiin papereita,niissä luki, että kauppaa ei voi purkaa,kun puhelin on otettu käyttöön. Tytär tuli matkoilta vasta muutama päivä kauppojen jälkeen.
Elisa shoppi ylipuhuu vanhuksia kytkyihin/saunalahti
3
724
Vastaukset
- 17+1
Se känny olisi muuten maksanut 129 ekua, mutta nyt se maksoi 67,20.
Lisäksi kun vertaa ruåtsalaisen rosvon, eli teeliasåneran hintoja Saunalahden hintoihin, niin hän säästää huomattavat summat 0 euron kk-maksun, Alle Euron Päivät lisäpalvelun sekä 1250 minuutin puheaikatarjouksen ansiosta.
Voihan tytär myydä sen kännykän ja ostaa tilalle vaikkapa Emporian, jos normi kännykän käytettävyys häiritsee.
Juuri tuossa kaveri vaihtoi vanhempiensa lanka- ja matkapuhelinliittymät Saunalahdelle, niin hänelle paljastui että sånera oli myynyt hänen vanhemmilleen jotain ihme lisäpalveluja molempiin liittymiin, mm kännyliittymän kk-maksu oli jotain 8 euroa, eikä sille ollut käytännössä mitään vastinetta.- sas1
yseinen tarina sai jatkoa, asiakas oli soneralla tehnyt euron sunnuntaisoittosopimukset ja ei ollut sen erääntyessä sitä peruuttanut niin se jatkui vuodella. Kun meni elisashoppiin halunaan vain ostaa puhelin,
ja sieltä höynäytettiin ostamaan se saunalahden kytkypuhelin, ei soneraan soitettaessa elishashopista
sanottu mitään siitä, että ei onnistu kuin lokakuussa 2010. Se kävi nyt ilmi, kun kävi elishashopissa kysymässä,
että milloinhan sim kortti tulee vaihtoon, kun ei kuulu tekstaria.
Asiakas ei ole dementoitunut, hoitaa moitteettomasti asiansa itse - panee miettimään, että jotain kyllä
on mennyt pieleen. Nyt maksetaan kahteen paikkaan. - 20+15
sas1 kirjoitti:
yseinen tarina sai jatkoa, asiakas oli soneralla tehnyt euron sunnuntaisoittosopimukset ja ei ollut sen erääntyessä sitä peruuttanut niin se jatkui vuodella. Kun meni elisashoppiin halunaan vain ostaa puhelin,
ja sieltä höynäytettiin ostamaan se saunalahden kytkypuhelin, ei soneraan soitettaessa elishashopista
sanottu mitään siitä, että ei onnistu kuin lokakuussa 2010. Se kävi nyt ilmi, kun kävi elishashopissa kysymässä,
että milloinhan sim kortti tulee vaihtoon, kun ei kuulu tekstaria.
Asiakas ei ole dementoitunut, hoitaa moitteettomasti asiansa itse - panee miettimään, että jotain kyllä
on mennyt pieleen. Nyt maksetaan kahteen paikkaan.Se Elisashopitista ostettu kytkykännykkä ei ole lukittu, joten koska operaattorin vaihto ei ollut mahdollinen määräaikaisuuden takia hän voi halutessaan laittaa entisen såneran korttinsa siihen uuteen puhelimeen.
Kannattaa toki vaihtaa se ylihinnoiteltu sånera-liittymä heti Saunalahdelle kun määräaikaisuus päättyy:
Sen voi tehdä kahdella tavalla, joko avaamalla uuden liittymän numeronsiirtona tai tehdä numeronsiirron nyt avattuun kytkyliittymään.
Se kumpi tapa kannattaa, riippuu siitä ovatko sen hetkiset tarjoukset paremmat kuin nyt avattu liittymä "edukas3G alle euron päivät 1250 minuuttia puheaikaa".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4303604Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k1162663Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,32411Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll422229Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne102155Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv171995Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941617Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel751559Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k471545Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,531420