Olen jo pidemmän aikaa etsinyt perheellemme koiranpentua. Nyt olen todennut, että mitä pienempi pentu, sen kalliimpi!! Ja nimenomaan sekarotuista olen etsinyt, koska rotukoiria kysellessäni törmäsin aina samaan: pitäisi käydä näyttelyissä tai harrastaa jotakin! Onko ihan oikein, että seropista voi pyytää 600 euroa?! Mutta sehän on oiva rahanlähde, hommataan vaan uros ja naaras, ja eikun tehtailemaan.. Ja sitten vielä nämä ketkä maksavat pennuista monta sataa. Kuinka moni olisi ollut valmis markka-aikana maksamaan sekarotuisesta pennusta 3500 markkaa????????? Miettikää hieman mitä pyydätte pennuista. Meillä olisi esimerkiksi antaa rakastava ja huolehtiva koti koiralle, mutta noilla hinnoilla se on mahdotonta jo oman periaatteeni mukaan. Tulee toki eläinlääkärikuluja, jos pennun tarkastuttaa, mutta kun kaikki ei niin tee. Ilmoituksessa lukee vaan madotettu, ja silti hinta 600!! Tässä voinkin samalla kysyä onko sinulla tarjota kohtuuhintaan pientä koiravauvaa perheellemme?
Pentujen hinnat
Edelleen koiraton
341807
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
tarkistuteta. Eikö koira kuitenkin oteta rakkaudesta perheenjäseneksi ja silloin ilmanmuuta sen terveys on hyvin oleellista, kipuilevasta koirasta ei tule oppivaista, kuuliaista, iloista, jne. Ymmärtänet...
Seropi on koira, vaikka ei pääsekkään esim näyttelyihin. Jos olet hankkimassa koiraa, varaudu siihen että saat maksaa koirastasi noin 600 euroa. Mutta jo et halua sekarotuista, kannattaa ottaa selvää, olisiko johonkin pentueeseen syntynyt " viallista " koiraa.
Meillä on Bichon frise uros, aivan ihana 5 kk joka ostettiin pentueesta jonka pennut maksoivat normaalisti 1200 e muttaa tämä pentu maksoi vain 750 euroa. Miksikö ? Koska pentu on viallinen. Hännänpäässä on mutka :D tämä mutka estää näyttelyissä pärjäämisen, joten hintaa laskettiin.
yhtään sen vähäisempi koira kuin rotukoiratkaan eli siinä mielessä on ihan ok, että nekin maksavat, ei ainakaan oteta koiraan liian heppoisin perustein. Vaikka eipä tuo hintakaan kaikkea estä, mutta edes pahimmat tyypit voivat jättää ottamatta, kun hinta hirvittää. Koirastahan tulee kuluja vaikka miten jatkossa, ostohinta on yl kuitenkin pienin "uhraus". Koiran hoito kunnollisilla välineillä (esim turkin harjaus kunnollisilla ei-sähköistävillä ja repivillä harjoilla jne), aina joitakin lääkärikuluja tulee koiralle kuin koiralle ( rokotukset madotukset punkit ym ilmanmuuta), laadukas ruoka on pidemmän päälle aina kannattavampaa kuin halpis-muonan syöttö, jne jne.
Kirjoitin ehkä "vähän" väärin... Tarkoitin sitä, että jo rotukoirankin saa samaan hintaan, kun mitä jotkut pyytävät seropista. Olen toki itse valmis maksamaan sen 600 euroa, jos on näyttää kulut lääkärin tarkastuksista ym... Parin koiran kanssa kävi niin, että hintana oli toisessa 500 ja toisessa 650 mitkä kiinnostivat, mutta kun aloin kyselemään kuitteja ym.. ei enää kuulunutkaan mitään. Ja on minulle tarjottu "viallisia" rotukoiria, mutta rodut eivät ole kiinnostaneet. Ei auta muu kuin odottaa, kyllä me vielä pennun saamme :) Taidan olla hieman liian vaativa, on laskettava rimaa alemmaksi :D
Mitä ihmeen kuitteja myyjän pitäisi sinulle esittää? Itse olen teettänyt 2 sekarotuista pentuetta omilla koirillani. Koirat ovat pieniä. Myin pennut hintaan 400 euroa kpl, ja kysyntää oli valtavasti. Olisin varmasti saanut enemmänkin, mutta raha ei ole pääasia.
Periaatteesta mitään eläintä ei saa antaa ilmaiseksi. Itse perustelen hintaa sillä, että jos ei ole varaa maksaa koirasta neljääsataa, miten on sitten varaa laadukkaaseen ruokaan, mahdollisiin äkillisiin eläinlääkärikuluihin jne?
Madotin pennut 3 kertaa ennen luovutusta, ja ne käytettiin eläinlääkärin tarkastuksessa. Jokainen ostaja sai mukaansa lääkärintodistuksen kirjallisen kauppasopimuksen koirasta.
Lasken hinnan myös omalle työlleni (pentueen hoito ja paikkojen siivous on lähes kokopäivätyötä).
Euron myötä hinnat ovat nousseet, ja markkinataloudessa kysyntä määrää hinnan, niin se vain on.
Pienen rotukoiran pentu maksaa nykyään jo 1000-2500 euroa, joten minusta 400-500 sekarotuisesta ei ole paljon.
Hintakaan ei aina takaa pennulle hyvää ja huolehtivaa kotia. Liian usein rahakkaat, joille joku tonni on pikkurahaa, ostavat lapsilleen leikkikaluksi koiranpennun koska ne haluu ja sillä saadaan naukuminen loppumaan.
Aina kun pentua myy täytyy ottaa selvää millä motiivilla ostaja on liikkeellä olkoon pennun hinta mikä tahansa.
Me löydettiin suloisia seropipentuja, hintaan 350, josta 50 e on varausmaksu. Pennun on madotettu useaan kertaan ja tarkastettu eläinlääkärissä. Ja jos haluat löytää perheellenne pennun kohtuuhintaan, käy tsekkaamassa:
http://www.petsie.fi/market/
http://www.lemmikkipalstat.net/apula/
http://www.rekkurescue.com/
http://www.verkkopirkko.fi/kategoria.cgi?categ=1800
Olen itse opiskelija, mutta käyn säännöllisesti töissä. Varaa minulla ei ollut laittaa 500 euroa enempää koiraan kertaheitolla, koiran elättäminen ja hoitokulut kyllä onnistuu. Löysimme sitten loppujen lopuksi 250 euroa maksavan "viallisen", mutta puhdasrotuisen sheltti-uroksen ja sanon että näin sen kuuluukin mennä.
Toisena vaihtoehtonamme oli russeli, joka ei ollut papereissa, ja kuvasta päätellen ei ollut oikein puhdasrotuinenkaan, eikä omistajalla ollut oikein kertoa aikaisempia taustoja ennen heille tuloaan. 5kk uros ei ollut edes sisäsiisti ja sillä oli eroahdistusta. Ja silti he pyysivät tästä koirasta 500 euroa! Hälytyskellot alkoivat kilistä ja hieman kauemmin etsittyämme, löysimme tämän sheltin. Eli kyllä se teidänkin koira astelee joskus vastaan ;)
kasvattajia jotka eivät vaadi että pitäisi käydä näyttelyissä. Mutta ne muut harrastukset, tottakai koiran kanssa pitää jotain harrastaa, harva koira sopii pelkäksi sohvan koristeeksi.
Jos todella haluaa koiran, on valmis siitä maksamaan, ja etsimään kunnon pentua kunnon kasvattajalta! Suomalaiset ovat siitä tyhmää koirakansaa että otetaan pentu miettimättä sen enempää koiran pitoa ja sen tuomaa vastuuta. Otetaan "halpa" pentu siltä joka halvimmalla myy, eikä oteta selvää koirien taustoista eikä kasvatusolosuhteista!
Olen laskenut että omat koirani tulevat maksamaan minulle elämänsä aikana noin 15 000 e/ koira. Eikä siihen ole laskettu edes mahdollisia eläinlääkärikuluja. Niin että siinä mielessä koirieni hankintahinta, 1500 euroa, on kuin hyttysen paska Itämeressä. Kyllä pienituloinenkin voi ostaa rekisteröidyn rotukoiran, pitää vain säästää muista menoista.
Ennen kuin lähdet hakemaan sitä halpaa pentua, lue SEY:n sivuilta Älä osta pimeää pentua-osio. Ja muista että varsinkin rekkaamattoman rotukoiran taustalla on usein jotain hämärää.
meille tulossa sekarotuisia pentuja tässä jossain vaiheessa.
kuin rotukoiran yleensä jos siitä huolen pitää.Moni vaan ottaa halvimman ja sitten se on kierrossa.Itse pikkueläkkeellä ja maksoin Suomenlapinkoirasta jotka hyvistä dna:testatuista vanhemmista 800€ eli 2,5 kuukauden ruokarahan verran,mutta ei ole kaduttanut ja kunnon vakuutuksen otin vaikka maksaa toistasataa vuodessa,mutta mitä en tämän kaverin takia tekisi kun makaa tuossa lakojen juuressa ja aina uskollinen.Koiran osto on kallis tapahtuma.Kaikkea pitää ostaa ensimmäisen vuoden aikana ihan peruskamoihinkin menee satoja euroja kevyeen.Jos ei ole valmis sijoittaan koiraan joka vie rahaa elinaikanaan noin 10 000-15 000 niin älä ota koiraa.
millaisista vanhemmista teidän tulevat pennut on.meillä olisi kanssa tarjota hyvä koti maalta,isolla pihalla,mutta eipä ole rahaa maksaa pennusta hurjasti,kun alussa menee el.kuluihin yms rahaa mutenkin.meillä ollut 2 seropia ja molemmat ilmaiseksi saatu,kun ois muuten lopetettu.
Etsiskelen myös perheellemme toista koiraa ja hämmästelen sekarotuisten hintoja!
Jos sekarotuisesta pyydetään jopa 600euroa niin mihin myyjä perustaa hinnan ilman että kyse on voiton tuottamisesta ja pentutehtailusta?!
8vko ikäinen pentu ei ole vielä montaa viikkoa syönyt kuivamuonaa/muuta koiranruokaa joten se ei ole maksanut rodusta riippumatta satasta enempää millään. Madotus päälle jälleen rodusta riippumatta ei montaa kymppiä. Kokonaiskulut ell tarkastamattomalla ja siruttamattomalla pennulla voivat olla maks 150e jos saanut erittäin laadukasta kaupan kalleinta muonaa!
Rotukoiran hintaan taasen vaikuttaa myös vanhemmat joten turha vedota kulujen olevan sekarotuisella pennulla samat kuin rotukoiralla. Ne eivät ole.
Rotukoiranpennun vanhempia on roudattu näyttelyissä jopa ulkomaita myöten. Yksi kotimaannäyttely maksaa omistajalle matkoineen yli 100e kerta (ilmoittautumismaksu,matkat,kenties hotelli yö jos kaukana jne kustannukset). Pentua suunnitellessa on myös teetetty jalostuslautakunnan hyväksyntä. pennut on rekisteröity. Monella rodulla ostohinta sisältää silmätutkimuksen ja lonkka/kyynerkuvaukset jne. Jos tästä lasketaan pentujen kokonaiskustannukset ei kasvattajalle jää kuin harrastuksen ilo vaikka pennut maksavatkin 1000e kappaleelta.
Sekarotuisella pentueella käsitän vahinkopentuetta jossa vanhemmilla ei niin ole väliä, näyttelymeriiteillä ei ole merkitystä vaikka niitä olisikin. Tällöin myöskään pentu ei voi maksaa niin paljoa.
Pentutehtailu on tuomittavaa, moni tekee sitä koiran terveyden kustannuksella saadakseen rahaa itselleen!
Itse ottaisin meille rotukoiran seuraksi mieluusti sekarotuisen VAHINKOpennun mutten missään nimessä maksa 200euroa enempää pennusta jos matkoihinkin menee. tämä ei kuitenkaan sano että sitä hoitaisimme huonommin kuin 1000euroa maksanutta rotukoiraamme.
se on totta että sekarotuisesta ei voi todellakaan ottaa rotukoiran hintaa,mut ei kaikkea saa ilmatteksi..se SEKAROTUISENKIN pentueen ruokinta maksaa plus madotukset..entäpä koiranpentuihin menevä aika kun niitä hoitaa yms!!(tuu itte hoitaa koiranpentuja,saa siivota paskaa ja kusta koko päiväisesti niin mielestäni siitä voi ottaakkin hieman ylimääräistä kun niitä on hoitanut!!) Mielestäni kuitenkin sekarotuinen saa maksaa korkeintaan noin 350e! ja 350e on pieni raha koiraan. Mut toi on kyllä niin sairasta kun jotkut pyytää jo peräti 600e huh huh.
Sekarotuisen koiran suositus hinta oli markka-aikana 500 markkaa!!!
Eiköhän sekarotuisen oikea olisi nykyisin 100€
Jos niistä ihmiset maksaa mitä vain niin tottakai niistä pyydetään järjettömiä hintoja. 350€ on jo hyvin korkea hinta.
Mielestäni on turha valittaa pentujen hoitoon menneestä ajasta ja vaivasta. Sekarotuisen pennun kohdalla olisi asiasta selvinnyt helpolla kun olisi kastroinut koiransa eikä pentuja pääsisi syntymään.
Puhdasrotuisissa ihan sama työ (plus ell tarkastukset, sirutukset ja kenties pentutestaus) sillä erotuksella että ne on saatu maailmaan suunnittelemalla ja haluamalla.
Itse olen aikanaan kasvattanut kaksi sekarotuista pentuetta, yhteensä 11 pentua. Pennut olivat suurikokoisten rotujen sekoituksia. Markka-aikana pennuilal oli hintaa ensimmäisellä pentueella 500mk ja toisella 700mk jolla halusin varmistua ettei pennut mene harkitsemattomiin koteihin koska noin isolla koiralla jo pelkkä eläinlääkärille päivää-sanominen maksaa maltaita. Kaikki pennut saivat hyvän kodin ja osaan olen yhteydessä yhä vaikka pennut ovat jo 10 ja 9 vuotiaita.
Eli tiedän mitä pennun kasvatus vaatii kasvattajalta. Niin sekarotuiselta pentueelta kuin puhdasrotuiselta.
Ja samaa mieltä olen kuin monet, koiraa tai mitään muutakaan eläintä ei pidä antaa ilmaiseksi mutta järki on syytä pitää kädessä kuitenkin, ahneen lopusta on moni kuullut... ;)
100euroa on taatusti jo summa jolla saa pennulle kuin pennulle parin viikon muonat ja matolääkkeen. Kaikki yli sen on 'kasvattajan' vaivanpalkkaa. Jos pennuista pyydetään 500-600e kpl ja pentueessa on neljä pentua jää 'kasvattajalle' ihan kiva summa vahinkopennuista... Ja yleensä nämä ovat kätevä tulonlähde ja pian samalla nartulla onkin uudet sekoituspennut.
ja todellakin pientenkoirien mixit maksavat enemmän kuin isojen, chihuahua-venäjäntoy pennut esim taisi olla 650e kun jostain ilmoituksen bongasin!
Toki eihän se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa... Itse en aio sekarotuisen kohdalla niin hullu olla!
tuo kertoo minusta jo aika paljon ,jos ei koirasta edes 300euroa voi maksaa. Mutta älkää ihmiset ostako niitä 500-600euron sekarotuisia koiria,ne just niitä pentu tehtailijoita on!!!
saa seropille vakuutusta, siiinäkin kohtaa törkeää hinnoittelua ja täyttä rahastusta!!
Royikoiralle saat vakuutuksen ja koiran ostohinnan takaisin kun koira menehtyy esim. sairauteen.
Seropille ei ole tällaista tarjota.
Seropille saa mutta hinta muistaakseni 200 minkä saa kuolemantapauksessa koirasta ainakin Fennialla.
nää sekarotuisten hinnat nykyään!!!! 400-1000e!! On niitä halvempiakin mutta hinnat nousee koko ajan!
Ainut keino millä ne hinnat saisi takaisin oikealle tasolle on se, että kenenkään ei tulisi ostaa sekarotuisia koiria näillä nykyisillä hirmu hinnoilla. Jos niistä ollaan valmiita maksamaan paljon, niin tietenkin hinnat nousee aina vain ylemmäksi.
En ymmärrä miksi ihmiset ei voi maksaa sitä samaa hintaa sekarotuisista kuin " puhdasortuisista".
Toki koirien hinnat yleensä on noussut ihan naurettaviksi mutta eny way. Sekarotuset on terveempiä kun yli jalostetut "puhdas rotuset". Ei se tee tehtailiaa jos pyytää sekarotusista pennuista 500 € . Onhan niissäkin sama vaivansa kuin "puhtaissa". Maksatteko te mielummin 1500 € sydänvikasesta puoli sokeesta koirasta ? Kun mahdollista saada terveempikin koira ja suhteessa halvemmalla vaikka sekarotusillakin hinta on noussut. Itselläni on kyllä puhdas rotunen, mutta ei mulla ole seropeja vastaan mitään tai niitä ketkä pyytävät seropeista ´viittäsataa. Koiria nekin on !
käskee ostamaan juuri sen sairaan ja sokean puhdasrotuisen? Puhdasrotuisilla kun yleensä on jonkinmoista mustaa valkoisella todisteena suvun terveydestä, rakenteesta ja luonteesta. Luulisi, että näihin tutustumalla voisi sulkea pois nuo sokeat pennut? Voitko samaa sanoa sekarotuisesta pentueesta, jonka vanhemmilta ei ole vaadittu mitään tuloksia? Kuinka moni on törmännyt sekarotuiseen pentueeseen, jonka vanhemmilta ja isovanhemmilta löytyvät niin luonne- kuin terveystuloksetkin? Nii-in, jos sellaisia löytyisi, niin tuskinpa olisi järkeä teettää sekarotuista pentuetta..
Ja puhun nyt nimen omaan näistä pienten rotujen miksereistä! Pienillä roduilla on paljon vikaa esim. polvissa, silmissä ja hampaissa luonteessa (liika pennuttaminen tutkimattomilla koirilla pilaa luonteen!), ÄLKÄÄ IHMEESSÄ MAKSAKO MALTAITA TUTKIMATTOMISTA PIKKUKOIRAMIKSAUKSISTA! On suuri riski saada kahden sairaan koiran jälkeläinen, kun ei ole olemassa mitään tahoa, joka valvoo sekarotuisien vanhempien terveyttä ja luonnetta!
Täyttä puppua moinen sekarotuiset ovat terveempiä kuin puhdasrotuiset! Käytännössä kyllä näin on, mutta vasta kun rodut ovat saaneet sekoittua vapaasti monien sukupolvien ajan. Eivät nämä muutaman rodun miksaukset!
torissa ilmotus rotukoirasta, pittbull taisi olla ,,hintaa koiralla 2000 euroa !!!!
Siis kuka maksaa koirasta 12000mk ?????
Se on 2 kuukauden tili, itse en kykene tuollaisa maksamaan, kun itsekin tarvitsisi syödä..
Ja rakastava koti kuitenkin antaa hyvällä hoidolla.
olet yksinkertaisesti tyhmä...meillä kaikailla ei ole muhkeita pankkitilejä joista tuosta vain repäistään tonni ...ei todellakaa, mutta pystymme kyllä rakastamaan ja ruokkimaan koiramme asiallosesti jota ei kovin monesta rikkaasta pysty sanomaan...
Jokin kohtuus on oltava, hinnat on eurojen myötä nousseet roimasti mutta tilipussit sen sijaan pienenvät...
ja ne jotka puolusterlevat seropien korkea hintaa, ovat juuri näitä pentutehtailijoita...jotka kynsin hampain haluavat pitää kiinni elinkeinostaan...
noitten seropien hinnat... Tottakai pennusta kuin pennusta pitää jotain pyytää mutta 600e on ehdottomasti liikaa! Tämä lisää pentutehtailua ja huonoa koirien kohtelua, koirien salakuljettamista. Tiedän esim sakemanneillaan pentuja tehtailevan pariskunnan, pentueita on teetetty monta tutkimattomilla vanhemmilla, ei taida toinen vanhemmista olla edes rekisteröity. Hyvä rahanlähde kuulemma heille, voittoa tekevät hurjasti.
Pieniä koiria salakuljetetaan virosta, koirat saattaa sairastaa/olla huonokuntoisia. Ja jos tällaisen erehtyy ottamaan niin koiraa uhkaa lopetus kun ei kerran sirua/passia/rokotuksia ole ja asia tulee tietoon. Osalla tuoduista seropeista myös väärennetyt paperit. Pitäisi niin tarkkaan tietää mitä ostaa... Virosta pienen seropipennun saa varmaan tosi halvalla, täälä siitä saa sitte monta sataa! Hurja voitto, ei tarvitse kuin kuorma pikkusessuja virosta hakea ja täälä myydä!
Tottakai vahinkoja sattuu ja hyvin koiriaan pitävätkin teettävät mix-pentuja koirillaan! En näe siinä mitään pahaa jos koirat pidetään hyvin ja pennuilla ei yritetä rahastaa vaan ne on mahdollisimman hyvin hoidettu kuten myös emokin!
Rekisteröity koira on kuitenkin ns. parempi ratkaisu vaikka eiväthän kaikki kasvattajatkaan koiriaan hyvin kohtele, osa on pentutehtailijoita. Ottaisin kuitenkin mieluumin "viallisen" rekisteröidyn pennun kuin kalliin seropin.
Ja vielä loppuhuipennuksena, ensimmäinen oma koirani, seropi, maksoi 200mk, tuli loppuviimetteeks maksamaan kymmeniä tuhansia markkoja koska sairasteli niin paljon. Eli kuitenkin melkein 10v asti. Nykyiset koirani ovat rekisteröityjä ja varsinkin nuoremman koiran kasvattaja on ihana, saan häneltä tukea ja neuvoja kuten myös koirani isän omistajalta. Samaten koirani sisaruksien omistajiin pidän paljon yhteyttä ja treffejä on järjestetty =)
Olen kirjoituksen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä, että meno en mennyt aivan päättömäksi. Vaikka seropi on yhtälailla koira kuin rotukoiratkin, mielestäni on sairasta pyytää siitä 100e enempää. Oma seropini on pian 9-vuotias, ja hän maksoi 100 mk vuonna 2001. Enkä oikein taloushallinnon opiskelijana voi käsittää, että hinta voi nousta 3000%:a yhdeksässä vuodessa. Käyttäkää päätä ihmiset, älkää persettä.
Kerrotko millä tavalla on sairasta maksaa yli 100€ sekarotuisesta? Niputatko kaikki mahdolliset sekarotuiset samaan nippuun hinnan suhteen? Missä sairaan raja menee rotukoiran hinnan kohdalla? Niputatko ne kaikki samaan nippuun?
Kyllä vahvasti näyttää siltä, että sitä persettä ajatusten kyhäilyssä olet käyttänyt ihan itse.
Ahneet paskat ottaa enemmän kuin 100e, onhan sekin jo maksamaani hintaan 5 kertainen hinta. Juu, eihän se ole väärin pyytää mitä vaan, mutta on tyhmää maksaa mitä vaan. Itse en maksaisi 100e enempää sekarotuisesta, jotka on teetetty omille koirille. Eläinkodit on asia erikseen, kun siellä niitä ei tehtailla, vaan siellä on kodittomia koiria katalien ihmisten takia ihan riittämiin.
Jospa ylläollut perustelisi ensin omaa väitettään? Millä nojalla seropista voi pyytää 600e. Taitaa olla kusta korvien välissä, jos oikeasti on tuollaisen hinnan valmis maksamaan. Ei ole väärin pyytää, mutta tosiaan sairasta maksaa. Perustelkaa ihmiset ennenkuin alatte kinaamaan! Ripulisonta-vastausten lähetäminen on nimenomaan sitä perseen käyttämistä :DDDD Tosin taidan eksyä tänne puolenvuoden päästä uudestaan, joten solvaukseeni ei kannata käyttää kauheasti vaivaa. tai ihan sama, jos tykkää.
Puhdasrotuisesta koirasta yleensä tietää, mitä tuleman pitää, kun on yhdistetty kahta samaa rotua. Kahden tai useamman eri rodun yhdistäminen on sattuman kauppaa, mitä saa. En tosin ole kalliiden rekattujen koirien puolella. Poikotti pystyyn niin saavat ahneet paskat miettiä mihin pentunsa tunkevat, kun ei kaupaksi mene.
paremmin en itse voisi asiaa ilmaista !
No tuohan oli yksi lapsellisimmista ja typerimmistä kirjoituksista, joka täällä on ollut, joten etpä kovin korkealta idoliasi löytänyt, Taisi olla oma kirjoituksesi? :-)
taidat olla joku teini...
Tai muuten vain kultalusikka perseessä syntynyt, no kai se on kiva kun isi maksaa.
me muut kuitenkin elämme todellisessa maailmassa..
Ja oman kommenttisi perusteella et kyllä tiedä mistään mitään.
Seropin hinta saa kyllä nousta yli tuplaten, mutta palkat ei nouse senttiäkään päinvasten...
Oletko IDIOOTTI...???!!!
Mutta jos se isi tosiaan makjsaa noinl maksata sillä vaan, me muut joudumme ansitsemaan joka sentin ja hoidamme lemmikkimme rakkaudella,. toisin kuin tuollaiset...
Millä alalla oikein työskentelet, jos palkka ei nouse yhtään? Vai onko kyse viikkorahoista ja siksi kiukuttelet täällä? Kirjoitustesi perusteella vaikutat 10-13 vuotiaalta?
vain omasta puolestasi, ja taisi pilkka osua omaan nilkkaan....