Kirkossa1

haalan

Sinä astut sisälle kirkkoon. Se on pieni hämärä keskiaikainen kappeli jossain sivukaupungilla. Hiljainen ja hämyinen tunnelma. Kiviset kaariholvet, kynttilöitä ja mukavan viileä verrattuna siiihen helteeseen josta tulit.

Sinä istut takapenkiin ja haluat hetkiseksi levähtää ajatuksistasi. Sinua on koko päivän vaivannut taas se ajatus. Haluaisit kokea, tuntea... mutta miten voisit uskaltaa?...

Huomaat, että rippituoliin astuu eräs pappi. Se olen minä. Huomaat vain ohimennen, että olen mukavan ja luotettavan oloinen. Ehdit nähdä kasvoistani vain vilauksen, kun astun ripputuoliin.

Emmit hetken aikaa. Sitten et voi mitään sille, että sisäinen kutsusi johdattaa sinut luokseni, toiselle puolelle ripputuolia. Istut puiselle penkille. Välissämme on kankainen harso, jonka läpi näkee epäselvästi. Näet, että ole peittänyt pääni jollain kankaalla, joten et voi enää nähdä kasvojani.

Olet hetken hiljaa... alat sitten puhua...

"Nimeni on... tai sillä ei varmaan ole väliä kuka olen... haluaisin kysyä... oikeastaan pyytää yhtä asiaa. Olen pitkään halunnut yhtä asiaa, mutta en ole sitä uskaltanut keneltäkään pyytää. En tiedä kuka voisi olla tarpeeksi luotettava. Kun tulin tänne kirkkoon ja näin sinut ohimennen, niin minulle tuli uskallus kääntyä tämän asian kanssa sinun puoleesi... voinko puhua sinulle nyt aivan luottamuksellisesti? Tämä mitä sanon voi tuntua sinusta järkyttävältä, mutta minun on pakko saada sanottua..."

Minä vastaan: "Kerro vain, minä olen täysin vaitiolovelvollinen kaikesta mitä kerrot"

Sinä hengität hetken syvään... keräät rohkeutta ja alat sitten kertoa:

"Minä olen jo pitkään halunnut... se ajatus ei jätä rauhaan.. se vainoaa minua yöt ja päivät... se liittyy seksiin... minä haluaisin että joku, mielellään tuntematon mies ottaisi minut. Käyttäisi minua. Olisin hänelle seksiobjekti. Olisin hänelle Nainen. Hän saisi tehdä minulle mitä haluaa...

Minä haaveilen siitä jatkuvasti. En pysty keskittymään mihinkään. Mikään ei oikein maistu, koska mielessäni on vain tämä asia. Mutta miten voisin sitä koskaan toteuttaa? Enhän minä oikeasti voi kääntyä kenenkään tuntemattoman puoleen ja pyytää sitä. Siitähän voisi seurata vaikka mikä skandaali. Ja ties mitä hän tekisi minulle. En siis halua mitään kipua tai fyysisesti satuttavaa. Haluan vain olla käytettävänä ja miehen vallan alla. Haluan kokea sen puolen naiseudesta. Sen, että voisin luovuttaa ohjat toiselle. Antaisin vapaaehtoisesti vallan itseni ulkopuolelle. Että voisin täysin luottaa mieheen.

Koen, että jokin naiseudessani on jäänyt täyttymättä, koska olen aina kaivannut tätä mutta en ole saanut. Minä haluaisin kokea sen vapauden joka tulee siitä että luovuttaa vapautensa vapaaehtoisesti pois. Haluasin kokea sen täyttymyksen, että mies panee minua miten haluaa ja käyttää omaan tarpeeseensa. Haluaisin, että mies olisi mies ja minä saisin olla nainen... edes kerran...

Miltä tämä kuulostaa?"

Olemme molemmat hetken hiljaa ja sinä odotat minun reaktiotani... sitten vastaan:

"Olen kuullut ihmisten kertovan monenlaista. Ei sinun toiveesi ole mitenkään erikoinen. Mutta olet varmasti tietoinen kaikista niistä riskeistä joita sen mahdolliseen toteuttamiseen liittyy?"

Sinä olet pitkään hiljaa ja lopulta käännyt vähän minua kohti ja alat taas puhua:

"Niin, tiedän. Mutta kun minun on kerta kaikkiaan pakko kokea se. Se tarve on niin räjähtävä. Pelkään, että tarjoan itseäni humalassa jollekin tutulle ja siitä vasta sotku seuraisi... ja niinpä aion nyt kysyä... toivottavasti en loukkaa... Voisitko sinä tehdä minulle niin?"

Jähmetymme molemmat aivan liikkumattomiksi... kirkossa on aivan hiljaista... sinä jatkat varovasti:

"En uskalla pyytää keneltäkään toiselta. Sinä voisit pelastaa minut, koska ihan varmasti joku muu tulee ottamaan tarjouksen vastaan. Ja hänen luotettavuudestaan en tiedä. Sinä voisit siis tehdä minulle hyvää.

Näin sinut vain vilaukselta, vaikutit mukavalta ja luotettavalta. Antaisin sinun ottaa minut. Sinä olisit varmasti luotettava, koska et voisi koskaan kertoa siitä kenellekään.

Minä pyydän... tee minulle se pyhä toimitus, suo anteeksi sanavalinta, mutta siltä se minusta tuntuisi. Tee minusta kokonainen nainen. Ota ja käytä. Haluan kokea sen. Saa tehdä mitä vain. Saat koskea, tulla ja laueta mihin vain. Saat määrätä mihin asentoon vain. Saat olla raju. Mutta toivon vain, että et tekisi mitään mikä sattuu.

Pyydän sinua... en voi pyytää ketään muuta. Vain sinä voit vapauttaa minut tästä tuskasta... ja olen varmasti hyvännäköinen. Katso vaikka, näetkö siitä harson läpi? Vartaloni saa kyllä ihailua..."

Nojaudut vähän kauemmaksi ja avaat vartalosi katsottavaksi. Näet harson läpi miten pääni kääntyy puoleesi ja huomaat miten katseeni kulkee vartaloasi alas ja takaisin ylos. On sen verran hämärää, että et pysty lukemaan kasvojeni ilmeitä... käännän kasvoni taas pois... jäät odottamaan... lopulta minä vastaan:

8

8176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haalan

      "Hyvä on. Minä teen sen. Teen sen sinun vuoksesi, mutta yhtä paljon itseni vuoksi. Täällä kaavun alla on nimittäin paitsi pappi niin myös mies.

      Mutta tästä ei kumpikaan voi sitten sanoa sanaakaan. Tämä olkoon meidän välinen salaisuus.

      Me teemme näin. Sinä menet nyt kotiin. Saa viikon aikaa vielä miettiä. Jos tulet takaisin tasan viikon päästä, niin tiedän sinun haluavan tätä tosissasi.

      Tule viikon kuluttua samaan aikaan, tässä illanhämyssä. Sinulla on oltava päälläsi korkokengät, täysin valkoinen vartalonmyötäinen leninki tai tiukka valkoinen minihame ja paita. Ei alusvaatteita. Hiukset poninhännällä. Menet istumaan etummaiseen penkkiin. Älä katsele ympärillesi. Minä huolehdin kaikesta. Odotan, että kirkko on tyhjä ja suljen sitten oven. Kun kuulet ison oven sulkeutuvan ja avaimen kääntyvän lukossa, niin tiedät hetken koittaneen. Nouse silloin ylos ja mene seisomaan alttarikaiteen eteen. Älä katsele mihinkään muuhun suuntaan kuin eteenpäin. Sinun on nyt luotettava minuun, luovutettava valta minulle.

      Tulen taaksesi ja sidon silmiesi eteen silkkiliinan. Et pysty näkemään mitään. Sitten alan tehdä mitä haluan. Annan käsieni vaeltaa vartalollasi. Kieleni tutkii poimujasi. Haron kiuksiasi. Puristan, otan tiukasti, sivelen... teen mitä haluan. Jossain vaiheessa käsken sinua polvillesi kaiteen ääreen, siihen missä olet ehkä joskus ottanut vastaan ehtoollisen. Työnnän sinut sitä vasten ja nostan hameesi. Olet täysin vallassani. Voin tulla alttarikaiteen sisäpuolelle ja panna sinua suuhun. Tai voin ottaa sinut takaapäin... sinä voit vain suostua...

      Teen joko näin sitten jotain muuta. Mutta voit luottaa siihen, että en satuta sinua. Siksi en työnnä sinua ihan joka reikään. Jos laukean suuhusi, niin sinun on nieltävä se. Jos otan sinut takaapäin, niin haluan sinun sanovan "pane mua, ota mut"... Jos käsken sinua hyväilemään itseäsi, niin tee se antaumuksella... minä haluan kunnioittaa sinun naiseuttasi nauttimalla siitä"...

      Keskustelu loppuu siihen. Kummallakaan ei ole enää mitään pakollista lisättävää. Sinä nouset puupenkiltä, poistut kirkosta. Askeleesi on jännittynyt.

      Viikon kuluttua istun kirkon takaosassa pylvään takana ja odotan. Sinä tulet juuri samaan aikaan. Olet pukeunut kuten määräsin. Menet istumaan etupenkkiin. Annan sinun hetkisen odottaa... Kirkko on tyhjä, joten menen sulkemaan oven. Kun luulet lukon naksahduksen, niin nouset ylos...

      • haalan

        Tämä oli ensimmäinen kirjoittamani seksifantasia tälle palstalle. Yhden olen kai joskus vuosia sitten laatinut eräälle naiselle. Että aika aloittelija tässä ollaaan... ;-)


      • daniela
        haalan kirjoitti:

        Tämä oli ensimmäinen kirjoittamani seksifantasia tälle palstalle. Yhden olen kai joskus vuosia sitten laatinut eräälle naiselle. Että aika aloittelija tässä ollaaan... ;-)

        Oli selkeästi miehen kirjoittama, mutta myös naisen näkökulma oli otettu kohtuullisesti huomioon... arvosana 8


      • hsaölöpg
        haalan kirjoitti:

        Tämä oli ensimmäinen kirjoittamani seksifantasia tälle palstalle. Yhden olen kai joskus vuosia sitten laatinut eräälle naiselle. Että aika aloittelija tässä ollaaan... ;-)

        ihan ok...


      • jakudja

        Vau! Hienosti yhdistetty "pyhää" ja "epäpyhää".... ollaan seksuaalisuuden alkulähteillä...


    • lp¨'åi0piy6uoyöjk

      Aivan mahtava!

      • jgsajafg

        Kiitos.... tämä oli mun ainoa tänne kirjoittamnai...
        haalan


    • fdköhjadöhm

      Nosto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      153
      6777
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      4038
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      45
      3276
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      132
      3084
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2876
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2256
    7. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      42
      2142
    8. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      272
      1993
    9. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1938
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1806
    Aihe