Tilasin Digiexpressiltä kokeeksi 5 kappaletta 15x20-kokoisia kuvia, jotka oli valotettu Kodakin huippukiiltävälle METALLIC-valokuvapaperille, ja olin todella yllättynyt kuvanlaadusta. Kuvat olivat jopa parempia kuin huippukiiltävät ilfochrome-valokuvat (ent. Cibachrome), joista minulla on myöskin takavuosilta melko paljon kokemusta. Nimensä mukaisesti metallic-kuvissa on "kultainen" ja "krominen" metallinkiilto, joka tuntuu todella kauniilta, varsinkin huippuvaloissa. Metellic-kuvat ovat noin 2 kertaa kalliimpia (15x20cm-kokoinen kuva maksaa 1,20 euroa) kuin Kodakin halpispaperille valotetut kuvat, mutta jos tärkeintä ei ole kuvien määrä vaan laatu, suosittelen ehdottomasti muillekin kyseistä paperia.
Olen käyttänyt aiemmin Ifolorin kuvapalvelua, mutta nyt täytyy kyllä ehdottomasti vaihtaa kuvatoimittajaa. Ifolorkin käyttää Kodakin paperia, mutta halvinta mahdollista, jolloin kuvissa on ikään kuin jonkinlainen rasvainen ja hyhmäinen likakerros pinnalla. Lisäksi halpispaperin terävyys ei yllä lähellekään Metallic-paperin terävyyteen. Kaiken lisäksi Ifolor muuttaa kuvat aivan liian tummiksi. Digiexpressin kuvat sen sijaan olivat tummuudeltaan juuri sellaisia kuin tietokoneen näytöllä. Ihmetyttääkin taannoinen Tietokone-lehden kuvavalmistamotesti, jossa kehuttiin Ifoloria ja haukuttiin Digiexpressin terävyyttä. Testiin tosin valittiin ilmeisesti kaikkein halvimmat paperit, joten Digiexpressiä edusti varmaankin Kodakin kuluttajapaperi.
Kaiken kaikkiaan suosittelen muillekin Kodakin METALLIC-paperia. Kannattaa kokeilla (aluksi) ainakin muutaman vedoksen verran!
ÄLLISTYTTÄVÄ KUVANLAATU!
6
1944
Vastaukset
- esko pesko
itsekkin tilasin joskus.
ei toiminut kuvilleni, mutta ajattelin, että seuraavaksi valitsen kuvat siten, että se metallin oloinen kiilto toimii.
Eli kuvavalinnasta kiinni. - tjaapa?
... mattakuvia normaalipaperille, siis sille matalle ;D
Mielestäni kuvat ovat edelleen tummahkoja - samoin oli aikaisemminkin. Monitori on CRT (ei flat) ja säädetty coloroficilla. Koska tiesen jo entuudestaan (ja ilmeisesti tuosta tietokonelehden testistä), että kuvat tulevat tästä paikasta tummina, säädin vähän valoisuutta lisää. Silti ovat hiukka tummia.
Toki voi olla vikaa myös tässäkin päässä. Mutta toisaalta, jos testeissä tulee samaa, niin.... - hahhhahhaaaa
Ja paljonko oletat saavasi tilauksia mainostamalla täällä?
- Kuluttaja2010
Hmm, aika läpinäkyvää mainostusta tuo Metallic-paperin ylistys tosiaankin...
Tavallisille kuluttajille kuitenkin tiedoksi, että tilasin digikuvia Gigantin valokuvapalvelusta (ihan tavallisia kuvia, ei mitään erikoispaperi tms) ja niiden laatu oli surkea: koneella terävät kuvat oli printattu epätarkoiksi ja värit oli tosi "likaiset" / sameat.
Sitä en siispä suosittele. Ifolorilta sain loistavan kalenterin, mutta heiltä en ole tilannut koskaan tavis valokuvia. - kymppikuva
Onko normaalia, että kymppikuvissa tasaisen sininen taivas on raidallinen? Kysehän on tulostinpään aiheuttamista raidoista, joita ei kemiallisesti tehdyissä kuvissa näy.
- Filmare
en tilaamissani kuvissa vielä ole nähnyt. Yleisesti ottaen olen tilaamiini kuviin ollut lähes tyytyväinen. Asia jota olen monest ihmetellyt on se, että kuvavalmistamot ilmoittavat tekevänsä kuvat aidolle valokuvapaperille, jolloin kuvien säilyvyys on vuosikymmeniä. Kumpaakohan tämä tarkoittaa. Sitäkö, että kuvat tulostetaan aidolle paperille, vai sitä, että kuvat valmistetaan perinteisellä tavalla. Siis niin, että ne ensin valotetaan paperille joka kehitetään ja kiinnitetään kemiallisesti. Itse pitäisin perinteisellä tavalla valmistettuja kuvia luotettavimpana. No osaisikohan kukaan kertoa miten ne kuvat nykyisin valmistetaan. Ois kiva tietää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591164Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33527Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487