ajatuksia

Pahoittelen nyt mielipidettäni,koska se saattaa provosoida tiettyjä ihmisiä, mutta satanistiksi ryhtyminen ei mielestäni ole millään tavalla sidoksissa älykkyyteen. Poikkeuksiakin tietysti on.

Melkeinpä sanoisin, että pienehkö määrä kapinahenkeä, keskeneräiseksi jäänyt persoonallisuuden kehitys ja orastavia mielenterveydellisiä ongelmia tai luonnehäiriö yleensä riittää, että alkaa etsiä taustavoimaa oman egonsa vahvistukseksi.

Yleensä ottaen pätee tämä myös muihin uskonnollisiin virtauksiin. On oikestaan aivan sama, mitä vahvuutta kaipaa, mutta luulen,että ihminen jonka minuus on kehittynyt, ja riittävän vahva, ei tavitse mitään "jumalhahmoja" elämäänsä.

Satanismiin melko usein aletaan perehtyä jo murrosiässä, mikä tarkoittaa sitä, että oma identiteetti on hukassa, ja sitä etsitään. Kun sitten satunnaisista syistä haluataan tiedostaen tai tiedostamatta provosoida ympäristöä, saatetaan siirtyä alueille, joiden tiedetään helpottavan provosointia. Satanismi mediassa on saanut paljon pahaaverta ylleen, mikä on omiaan vain houkuttamaan persoonallisuuskehitykseltään keskeneräisiä teinejä. Eli ei vaadi suurta älykkyyttä....

Mene ja tiedä, mutta näin voisin ajatella asian olevan.
17707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei omia mielipiteitään tai näkemyksiään tarvitse pyydellä anteeksi. Jokaisella meillä on omat mielipiteensä eikä niitä kukaan ala muuttamaan vain sen vuoksi, että joku muu olisi erimieltä. Vai alkaako? Tiedäpä sitten, mutta palataanpas tähän viestiisi.

Olen melkolailla samoilla linjoilla kanssasi. Henkilöt, jotka tarvitsevat taruolentoja elämänsä täytteeksi ovat mielestäni lähinnä dragikoomisia, mutta se on heidän asiansa. Jos he pystyvät siten elämään elämäänsä, niin mikäs siinä sitten. Varsinkin teini-ikäiset alkavat etsiä omaa identiteettiään ja ovat alttiita vaikutuksille. Toinen alkaa kiinnostua uskonnoista, toinen hylkää ne, jotakuta ei voisi vähempää kiinnostaa.

Monesti murrosikään liittyy myös kiukuttelu vanhemmille ihmisille ja näyttämisen tarve kavereille. Siitä on helppo lähteä sitten pimeille poluille ja monestihan jo yläasteikäiset polttavat tupakkia, juopottelevat ja osa käyttää huumeitakin. Nämä vielä kun yhdistetään teiniangstiin, niin se ei hyvää tiedä.

Olennaisinta olisi myös median kannalta kuitenkin hahmottaa, että mistä on kyse. Nuorten vaikeudet tässä globalisoituvassa ja identiteetittömässä maailmassa on helpompaa laittaa jonkun muun syyksi. Kukaan ei itse ole vastuussa mistään ja marginaaliryhmiä on hyvä sotkea sitten jokapaikkaan. Varmaan tämänkin viestin takana on epäillyttäviä terroristikytköksiä al Qaidaan.

Summa summarum: Oli miten oli, olisi kuitenkin hyvä hahmottaa eräs oleellinen asia. Satanismi ja Saatananpalvonta ovat kaksi eri asiaa.

Äänestä
  • Erotan ne kyllä toisistaan, ehkä unohdin mainita sen selkokielellä. ;)

    Kyse onkin enimmäkseen siitä, että nuoriso ei eroita näitä asioita toisistaan, eikä heillä ole riittävästi tietoa, eikä elämänkokemusta, jonka perusteella voisivat valintojaan tehdä.

    On mielestäni myös suunnatoman ovelaa esim. kirkolta, järjestää rippikoulut 15-vuotiaille. >silloin kuin maaperä on vielä pehmeää. En usko, että se on alkujaan ollut mikään sattuma.

    Mutta tämä aihe, ei liene kovin kiinnostava, jokaisella on varmasti omat taustansa omille valinnoilleen, enkä missään tapauksessa oio tuomita niitä. Jokainentehköön sen, minkä oma pää kestää.

    Äänestä

Omasta näkökulmastani, ateistina, ei kristittynä - tai varsinaisesti satanistinakaan.

Ihmisellä on vahva tarve muodostaa oma identiteettinsä suhteessa vertailuryhmään - yleensä omanikäisiinsä, murrosiässä. Ismit ja uskonnot ovat helppo tapa löytää vertailuryhmä (joskin satanismi on isminä varsin omaa ajattelua painottava - tosin, tämähän tuo tukea?), johon rinnastaa oma identiteettinsä - tämä tuo tukea omaan ajatteluun; koska muutkin ajattelevat näin, en voi olla typerä ja väärässä.

Satanistiksi tuskin "ryhdytään". Tai jos "ryhdytään", kyse on sitten siitä paljon puhutusta angsista ja uhosta.

Itselleni kävi näin - törmäsin satanismiin vasta lähiaikoina, viime vuoden puolella, JÄLKEEN "mielenterveydellisen häiriöni". Olen aina ollut mielipiteiltäni vahva ihminen - tein itse päätöksen, etten halua uskonnonopetukseen - älykkäänä ihmisenä äitini kysyi minulta, mitä mieltä olen - 6-vuotiaan päätös ei vielä ehkä paljoa painanut, mutta ympäristön muokkaamana olen tullut miksi olen. Olen aina halveksinut kristinuskon oppeja - vaikka niistäkin löytyy hyvää - samoin useista muista uskonnoista, enemmän tai vähemmän (toisaalta, esim. buddhalaisuudesta löytyy paljon viisautta).

En ole koskaan kaivannut jumalhahmoja. Ja identiteettini kehitin itse - vielä vuosi sitten olisin itsekin ensisanomalta rinnastanut satanismin (Lavey-suuntauksen) suoraan saatananpalvontaan (tai luciferismiin, jeen kunniaksi). Törmäsin satanismiin sattumalta, etsiskellessäni taustatietoa erästä projektia varten.

Se oli hyvin lähellä ajatuksiani - tottakai, siinä on eroavaisuuksiakin, mutta olen paljolti samaa mieltä. Siksi ehkä onkin kuvaavaa sanoa, että ajattelen tietyllä tapaa satanistisesti - se tiivistää asian ihmisille, jotka tietävät, mitä satanismi on, sillä koko persoonallisuuteni ja käytösmallieni käsittely ja perustelu olisi kovin pitkä puuha.

Ja jälkimmäisiin ajatuksiisi; ei tietenkään ole sattuma, että juuri identiteettikrisiisissä olevia nuoria houkutellaan kirkon huomiin - muutkin vertailuryhmän jäsenetkin menevät, niin on hankala itse astua ulkopuolelle - "sosiaaliset paineet" ovat suuret, ja silmissä häämöttää myös sukulaisten tarjoamat lahjukset. Kristinusko on sinänsä edellä "heikkomielisten" ja "puhtaiden" (lapset, nuoret, jotka eivät ole vielä vahventaneet ajatusmaailmaansa) manipuloimisessa.

Ja "typerät" satanistit, mikäli todellakin ovat ajatusmaailmaltaan satanisteja, toimivat varmasti sen mukaisesti, ja antavat tietä älykkäämmille yksilöille. Mahdollisesti, mikäli tuntevat olevansa geeniperimältään kelvottomia, pidättäytyvät lisääntymästä. Satanismi ei vaadi välttämättä älykkyyttä, ei toki. Mutta tietynlaista "itsekuria" ehkä. Mikäli ei kykene toteuttamaan satanistista filosofiaa, miksi kutsua itseään satanistiksi?

Samalla voidaan kysyä, miksi ihminen, joka ei ole koskaan lukenut raamattua, Jumalansa sanaa, tai ei edes usko Jumalaan, voi nimittäytyä kristityksi? Ei vaadi kovin paljoa se...

Äänestä
  • Olen jonkin verran tutkiskellut itsekseni uskontoja, ja olen hämmästyksekseni havainnut, ettei satanismista ole juurikaan tietoa 1700-lukua ennen. Noitavainoista ja noituuteen nojaavista seksuaalisesti painottuneista riiteistä on kyllä mainintoja ja kuvauksia paljonkin.

    Myös tekstejä olen löytänyt, joissa väitetään satanismismin perustuneen kristinuskon ympärille, siitä viitteitä ottaen. Jonkin tekstin mukaan satanismin olisivat alkujaan kehittäneet teologit omien kristinoppiensa tehosteeksi? Pelottelun välineeksi.

    Noituus on kuitenkin ehkä hieman eri juttu, uskon itsekin yliluonnolisiin kykyihin, ehkä minulla ole oikeastaan varaa olla uskomatta, mutta kuitenkin, noituudesta tietoa olen löytänyt enemmän,n. 1400- luvulta saakka.

    Jos ajattelen tilannetta, jossa kristinoppia ajettiin läpi pakonomaisesti. Yksilön oli joko uskottava tai kuoltava. Todennäköisesti olisin itsekin uskonut. Papit pelottelivat ihmisiä saatanalla ja kadotuksella. Tätä ennen ihmiset olivat uskoneet ns. luonnon jumaliin. Kristinuskon myötä tuotiin uusia jumalhahmoja, Pyhä Jumala ja se kaikkein pahin ja pelottavin saatana. Eli kristinuskon myötä saatanasta tehtiin suuri.

    Jos näin on, on sen perusteet vähintäänkin yhtä löyhässä kuin monien muidenkin herännäisliikeiden.

    Eli siis oikea vanhempi paholaisen kanssa rakennettu liittouma olisikin noituuteen liittyvää, eikä siis satanismia, satanismi ilmeisimmin on todellakin kirkon kehittämä pelonväline, jolla ihmisiä ajettiin elämään kristinuskon oppien mukaan.

    Saatananpalvonta taas, huokaus, on mielestäni ylimahtailevaa, pahalla pröystäilemistä. Eikä se juurikaan herätä kunnioitusta eikä mielenkiintoa suht. terveen aikuisen mielessä. saatanpalvonta ilmeisemmin on juuri tämä teinien suosima angsi-ismi.?!?

    Edelleenkin nämä ovat vain mun ajatuksia, jos joku tietää enemmän, tai olen väärässä, oikaiskaa toki.

    Äänestä

  • Saga kirjoitti:

    Olen jonkin verran tutkiskellut itsekseni uskontoja, ja olen hämmästyksekseni havainnut, ettei satanismista ole juurikaan tietoa 1700-lukua ennen. Noitavainoista ja noituuteen nojaavista seksuaalisesti painottuneista riiteistä on kyllä mainintoja ja kuvauksia paljonkin.

    Myös tekstejä olen löytänyt, joissa väitetään satanismismin perustuneen kristinuskon ympärille, siitä viitteitä ottaen. Jonkin tekstin mukaan satanismin olisivat alkujaan kehittäneet teologit omien kristinoppiensa tehosteeksi? Pelottelun välineeksi.

    Noituus on kuitenkin ehkä hieman eri juttu, uskon itsekin yliluonnolisiin kykyihin, ehkä minulla ole oikeastaan varaa olla uskomatta, mutta kuitenkin, noituudesta tietoa olen löytänyt enemmän,n. 1400- luvulta saakka.

    Jos ajattelen tilannetta, jossa kristinoppia ajettiin läpi pakonomaisesti. Yksilön oli joko uskottava tai kuoltava. Todennäköisesti olisin itsekin uskonut. Papit pelottelivat ihmisiä saatanalla ja kadotuksella. Tätä ennen ihmiset olivat uskoneet ns. luonnon jumaliin. Kristinuskon myötä tuotiin uusia jumalhahmoja, Pyhä Jumala ja se kaikkein pahin ja pelottavin saatana. Eli kristinuskon myötä saatanasta tehtiin suuri.

    Jos näin on, on sen perusteet vähintäänkin yhtä löyhässä kuin monien muidenkin herännäisliikeiden.

    Eli siis oikea vanhempi paholaisen kanssa rakennettu liittouma olisikin noituuteen liittyvää, eikä siis satanismia, satanismi ilmeisimmin on todellakin kirkon kehittämä pelonväline, jolla ihmisiä ajettiin elämään kristinuskon oppien mukaan.

    Saatananpalvonta taas, huokaus, on mielestäni ylimahtailevaa, pahalla pröystäilemistä. Eikä se juurikaan herätä kunnioitusta eikä mielenkiintoa suht. terveen aikuisen mielessä. saatanpalvonta ilmeisemmin on juuri tämä teinien suosima angsi-ismi.?!?

    Edelleenkin nämä ovat vain mun ajatuksia, jos joku tietää enemmän, tai olen väärässä, oikaiskaa toki.

    Hei!
    Kerroit Saga tuolla viestissäsi että satanismista ei ole ollut tietoa ennen v.1700 lukua.
    Ja että noituudesta olet löytänyt tietoa jo 1400-luvulta lähtien.

    Mutta kerron sulle tuon aiheen ympäriltä tutkimaani historiaa, joiden juuret ulottuvat vuosituhansien päähän.
    Olen kirjoittanut tälle osastolle 7.3.-04 massiivisen neljän peräkkäisen kirjoituksen tutkielman, joiden eka otsikko on Gnostilainen Luciferismi osa 1. ja se löytyy kun seuraat taaksepäin sivu tai kaksi.

    Lyhyesti tuon alkuperäisen ”satanismin / luciferismin” juuret menevät siis vuosituhansia taaksepäin Yezedien yms. vast. harjoittamiin uskontoihin saakka.
    Alkuperäinen satanismi (ei kutsuttu tuolla nimellä) perustui alkuaan sellaisten jumaluuksien kunnioittamiseen, jotka edustavat Viisautta, Sofiaa, Gnostista salattua eli esoteerista ts. okkulttista tietoa ja todellista jumalallista Itseä, eikä pahaa persoonnallista olentoa, jota palvottiin että voisi toteuttaa pahoja aikeitaan ja saada valtaa toisten ylitse tms. itsekästä ja vahingoittavaa. Vasta kristinuskonto n.2000 v. sitten alkoi muuttaa nämä vanhat uskomukset pahoiksi ja vaaralliseksi, syntiseksi, eli kristityt loivat persoonallisen pahan käsitteen Saatanan, jonka avulla loivat ihmisille syyllisyyden tunnon, koska palvovat väärää jumalaa, koska halusivat kaikkien uskoa tuohon uuteen uskontoon eli kristinuskontoon.

    Sitä paitsi tuo dualistinen hyvä vs. paha dualistinen käsitys muodostui vähitellen, jolloin juutalaiset ottivat vaikutteita esim. Parsilaisilta ja zarathustalaisilta orjuutensa ja vankeutensa aikana, joka oli 607 eaa ja sieltä tämä ajatus levisi vihdoinkin kristityille 900 vuoden aikana alkaen satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää. Ja alkukristityillä oli tuo käsitys vahvana vuoden 300 tienoilla, jolloin he alkoivat selvästi vastustaa ja tuhota näitä muinaisia viisautta palvovia gnostilaisia uskontoja.
    Ja se miksi he halusivat tuhota gnostilaiset suuntaukset, johtuu siitä, että kristityt halusivat pitää kansan kurissa ja nuhteessa pitämällä heidät tyhminä ja yhden juutalaisen kansallis- eli heimo jumalan sokeana seuraajana, joka korostettiin korkeimmaksi Jumalaksi.
    Samalla papit ja muut johtavat tahot saivat näin valtaa kansan yli ajaessaan omia etujaan uskonnon varjolla. He loivat myös sadun Jumalan Pojasta, jotta saisivat kansan helpommin hallintaansa, koska heillä piti olla joku sankari esi-kuvana, jota seurata. Tämä oli muuten yleistä tuohon aikaan tuossa kulttuurissa. Otettiin joku puusepän poika ja hänestä tehtiin yliluonnollinen sankari muiden silmissä, jota yksinkertaiset paimenet ja kauppiaat saattoivat pitää esi-kuvana; todellista massojen manipulointia ja itsepetosta!

    Ja paholais- eli Saatana käsitys vakiintui erityisesti helvetillä pelottelun kautta vasta keskiajalla noin vuosien 1300-1600 välillä, jolloin suurimmat noitavainot olivat.

    Siten palatessani alkuperäiseen luciferismiin (viisauden eli Valontuojan palvontaan) on käsittääkseni se alkuperäinen "jumaluus", jota ihmiset aikoinaan ja tänäänkin eri nimellä ja eri tulkinnalla palvovat (alkuperäinen ja henkeä edustava Lucifer / Saatana vrt. kirjoitukseni (hengellinen) Teistinen satanismi esim. otsikon muu satanismin alta ja muualtakin tässä osastossa) ja joka on kaiken salaisen, esoteerisen ts. okkulttisen tiedon, viisauden ja ymmärryksen sekä rajattoman voiman lähde.

    Usva

    Äänestä

  • Usva kirjoitti:

    Paimenkansalla 3000 vuotta sitten on yhtä paljon yhteistä nykyhelsinkiläisten kanssa kuin pohjois-intialaisilla ja saksalaisilla.

    Tällainen historiallinen retrospektio muistuttaa, ei millään pahalla, enemmän Nostradamuksen ennustuksia kuin vakavasti otettavaa tutkimusta. Nostradamuksen tutkijathan ovat ikään kuin sienestäjiä, jotka poimivat tatteja, eli tässä yhteydessä vastaavuuksia herransa ennustuksiin, sieltä mistä niitä löytyy, samalla väittäen että nämä tatit osoittavat koko metsän pohjan olevan in essentia sienimassan peitossa.

    Minusta sinun kannattaisi työskennellä tässä tutkimuksessa johdonmukaisesti nykyajasta taaksepäin, seuraten satanismin tai saatanan palvonnan johdonmukaista kehityslinjaa taaksepäin, niin kauan kuin sitä riittää. Näin siksi, koska muutoin on olemassa riski, että sinulle käy kuin pojalle, joka oli polttopuita hakemassa. (Tuolla on vielä isompia puita, jätänpä nämä tähän... jne jne ad infinitum)

    Äänestä

Yksikään mielipiteesi ei satuttanut meitä, koska mikään niistä ei osunut kohdalleen.

Hyvää päivän jatkoa.

Äänestä
  • Käytin sanamuotoa "me" äskeisessä viestissäni, minkä joku voi helposti tulkita yleistämiseksi, mikähän syvästi tuomitaan täällä muiden kuin satanistien toimesta. Hups! -Yleistin taas.

    Voisin toki kirjoittaa jotakin syvällisempää ja älyllisempää vastausta hyvään alkuperäiseen kysymykseen, tai siis väittämään, mutta kaikki oleellinen on jo tullut esille muiden kirjoittajien viesteistä.

    Äänestä

  • Satuttaa ketään.

    Kuten jo ilmaisin, nämä lienee vain mun mielipiteitä, ja käsityksiä, ja syy, miksi niitä kirjoittelen on lähinnä kai pohdiskella asiaa.

    Jos jollain on vielä jotain lisättävää,tai poikkeavaa tietoa, niin mielelläni luen myös sun mielipiteitäsi.

    En tiedä onko tämä ainoaa oikeaa tietoa, mutta se on ainoaa todelliselta tuntuvaa realistista tietoa, jota olen aiheesta löytänyt, ja johon perustuu minun näkemykseni asiasta. On siis aiva turha provosoitua kirjoitelmistani, mutta vanha kansa sanoo, että se koira älähtää,,, jne.

    Äänestä

  • Saga kirjoitti:

    Satuttaa ketään.

    Annan pari näkemystäni todellisista realistisista mielipiteistäsi. =)

    "Melkeinpä sanoisin, että pienehkö määrä kapinahenkeä, keskeneräiseksi jäänyt persoonallisuuden kehitys ja orastavia mielenterveydellisiä ongelmia tai luonnehäiriö yleensä riittää, että alkaa etsiä taustavoimaa oman egonsa vahvistukseksi"

    Miten tämä liittyy satanismiin? Mielestäni satanistit ovat hyvinkin kehittyneitä (tähän palaan myöhemmin uudelleen), joilla ei ole mielenterveydellisiä ongelmia, saati luonnehäiriöitä. Ensimmäisestä kappaleesta saa jo sellaista kuvaa, että yrität väkisin keksiä satanisteista tekaistuja väitteitä.

    "Yleensä ottaen pätee tämä myös muihin uskonnollisiin virtauksiin"

    Satanismia ei oikein voi lukea uskonnoksi. Jos olisit lukenut satanismista muualta, kuin seurakunnan "tosi-propagandaa" sivuilta, olisit saanut hieman laajemman kuvan satanismin sisällöstä.

    "Satanismiin melko usein aletaan perehtyä jo murrosiässä, mikä tarkoittaa sitä, että oma identiteetti on hukassa, ja sitä etsitään"

    Taidat tarkoittaa saatananpalvontaa, joka on hyväksynnän hakemista toisilta ja omalta itseltään viemällä omat tekonsa äärirajoille. Satanistit ovat jo ylittäneet puberteetin. Satanic communityn (yksi maailman laajimmista satanismin järjestöistä) keski-ikä lähentelee kolmeakymmentä. Mistään teinien trendistä ei todellakaan ole kyse. Jos olisit etsinyt todella tietoa, sitä realistista todellista tietoa, et olisi näin hakoteillä.

    "Satanismi mediassa on saanut paljon pahaaverta ylleen, mikä on omiaan vain houkuttamaan persoonallisuuskehitykseltään keskeneräisiä teinejä"

    No tuo on täysin totta. Kirkko tykkää leimata kaikki vähänkin toisenlaisen maailmankatsomuksen omaavat filosofiat ja uskonnot Saatanaksi, ja kun suuntaus sisältää tuon 'satan' -sanan (mikä muuten on latinaa ja tarkoittaa vastakkaista/päinvastaista, mikä on myös syy nimen käyttöön ismin edessä), on se helppo teilata maahan.

    Satanismin suurimmat huolenaiheet eivät ole leimaava kiihoava kristinusko, vaan juuri nuo teinit, jotka tuntevat olevansa todella kovia, kun kehuskelevat itseään satanisteiksi. Silti, niistä onnettomista pallopäistä ei kukaan tiedä sanan todellista merkitystä. Finninaamaiset märkäkorvakovikset eivät tiedä mitä satanismi on. Tästä menen takuuseen.

    Yhteys on hieman samanlainen, kuin teini-skinheadien uskominen, että vanha talonpoikaisliike kapitalismia vastaan olisi rasismia ja että hakaristi merkitsisi mustien kuolemaa ym. ym.

    "Mene ja tiedä, mutta näin voisin ajatella asian olevan. "

    Etkö siis etsinytkään ja varmistunut tiedon realistisuudesta? En nyt tarkoita pahaa, mutta mene itse ja jätä tietäminen meille.

    Olen samaa mieltä, että on aivan turha provosoitua tekstistäsi, mutta enhän minä siitä suuttunutkaan. Totesin sen jo ensimmäisessä viestissäni.

    Äänestä

Suurin osa asiantuntijoista todellakin on tuota mieltä, jossain Tabloidissa!

Oikeasti jos olet Satanismista tuota mieltä, niin hölmö olet. Olet antanut keltaisen lehdistön repostelun vaikuttaa mielipiteeseesi. Oikeasti en koskaan ajatellut, että jotkut voivat olla niin tyhmiä, että ottavat tuollaisten lehtien "artikkelit" tosissaan. Noiden lehtien tarkoitus on tahkota rahaa= mitä raflaavampi "uutinen", sitä parempi.

Äänestä

No eikös tästä aiheesta voikkaan keskustella kiihtymättä?

Mä käsittääkseni kirjoitin tuonne aikaisemmin, että jopa toivon aiheesta keskustelua, mutta se, että mennään lähes henkilökohtaiseen kirjoittajan väheksymiseen, ei mielestäni ole rakentavaa.

Kirjoittamani tiedot olivat niitä tietoja, joita olen saanut aihetta tutkiessani, ehkä oma perhehtymisesi on vajaavaista, tai epärealistista? On tietysti ehkä vaikeaa, jos ei itsekkään oikein tiedä, mitä tietä kulkee, ja silti pitää perustella miksi on sillä tiellä. Näillä kirkon: mikäsenytoli-sivuilla en edes muista käyneeni....

Kuullostaisi siltä, kuin itse improvisoisit saamiasi tietoja, ja yrittäisit elää niiden perusteella.
Et varsinaisesti edes vastannut mihinkään, yritit vain provosoida tekstistäni niitä osia, jotka mielestäsi vastustavat sinun näkemystäsi.

En todellakaan väheksy kantaasi, on hienoa jos olet löytänyt oman sektorisi tästä ismien viidakosta, kannattaa kuitenkin pohtia, onko kaikki vain kolikon yhdellä puolella, vai voisiko olla niin, että siellä toisella puolellakin olisi jotain.

Uskonnot, ismit yms. ovat kuin makuasioita, niistä ei juurikaan voi kiistellä. Jokainen valitsee sen, mikä vastaa omiin tarpeisiinsa. Ainoa mikä minua huolestuttaa, on juuri tämä nuoriso, joka ei ole kypsä valitsemaan, ja silti valitsevat. Saat aivan vapaasti olla satanisti, en todellakaan aio nähdä sitä vaivaa, että sua käännyttäisin.Enkä minä tiedä mihin sinut käännyttäisinkään, en itse osaa täysin uskoa kirkon Jumalaan, minulla on oma näkemykseni Jumalasta, eikä se ole täysin yhtenäinen kirkon näkemyksen kanssa. Joten, jokainen kai uskoo siihen, mistä löytää vastinetta omaan elämäänsä...

Äänestä

Psykologista faktaa: Tää on just tällainen peruspuolustautumiskeino ihmisillä. Kaikkea, mitä ei voi ymmärtää leimataan lapselliseksi ja naurettavaksi. Et luultavasti edes ymmärrä käsitettä "älykkyys", joten älä viitsi saastuttaa tätä palstaa typerillä amisfilosofia-ajatuksillasi.

"Melkeinpä sanoisin, että pienehkö määrä kapinahenkeä, keskeneräiseksi jäänyt persoonallisuuden kehitys ja orastavia mielenterveydellisiä ongelmia tai luonnehäiriö yleensä riittää, että alkaa etsiä taustavoimaa oman egonsa vahvistukseksi."

Taas tätä samaa MuTu-tuntumalässytystä. Esitä jotain tukea argumenttiesi tueksi, jos käyt väittämään tommoisia oletuksia.

"Mene ja tiedä, mutta näin voisin ajatella asian olevan."

Jep jep...tämä loppulause tiivistikin hyvin tekstisi. Kiitos ja näkemiin!

Äänestä
  • Palstan faktaa: Sinä kunnioittaa minu näkemys, minä kunnioittaa sinu näkemys.

    Eli asioista voi keskustella kiihkottomastikin ja jokaisen kirjoittama, fiksu, viesti on tervetullut.

    Äänestä

  • Reaktionmuodostus on sitä, että jokainen tunne, joka kohdistuu sopimattomaan kohteeseen, käännetään päinvastaiseksi. Tämä on eräs ihmisen alkukantaisempia psyyken puolustuskeinoja. Toinen vastaava on negaatio, joka on periaatteessa vain sitä, että kielletään viimeiseen asti jonkin epämieluisan olemassaolo.

    Reaktionmuodostukselle ovat ominaisia sellaiset purkaukset/kuoreen vetäytymiset, jotka olisivat yksilön luonteelle muutoin. Esimerkkinä voisimme käyttää Gehennan caps-lock-otsikointia edellisessä viestissä.

    Näyttää siltä, että Gehenna on reaktionmuodostuksen kautta kääntänyt omat tunteensa Sagaa kohtaan päinvastaisiksi, joten quod erat demonstratum, Gehenna

    Äänestä

Viitsisitkö lukea kaikki kirjoitelmani, niin ymmärtäisit paremmin tätä mun "amisfilosofiaa" ;D.

En kirjoittele tänne millään teiniangstilla, kuten osa väestä näyttää tekevän. Olen ihan aikuinen ihminen joka vain pohdiskelee asioita... Olen sitäpaitsi aika kaukana amisfilosofiasta....

Älykkyys ei välttämättä muuten ole koulutuksesta kiinni, maastamme löytyy mm. älykkäitä ihmisiä jopa peruskoulupohjalta. Älykkyys ei ole sidoksissa opittuun tietoon, vaan enemmänkin mielen avoimuutta ottaa uusia asioita vastaan.

Älyttöminta, mitä tiedän, on olla ottamatta uusia asioita ja tietoa vastaan, ja olla oppimatta niistä, ja sen jälkeen perustaa mielipiteensä ja elämänkatsomuksensa vain yhden opin pohjalle.

Pidä mielesi avoimena muillekin opeille, ismeille ja asioille, ja voit todellakin kehittyä älykkääksi yksilöksi.

Pyytäisin sinua myös kehittämään lukutaitoasi, ole avoimena lukemallesi tekstille, älä poimi sieltä vain sinua provosoivia asioita, vaan lue koko teksti, kiinnitä huomiota erityisesti pohdiskelua osoittaviin sanoihin; melko usein, ehkä, voisiko jne.

Satanismi kiinnostaa mua ilmiönä, en siis ole sitä puolesta, enkä erityisesti vastaankaan. En elä itse enää etsikkoaikaa, olen löytänyt oman juttuni, mutta saan kai silti olla kiinnostunut muistakin ismeistä jne.?

Älykkyyttä on mielestäni myös se, että kykenee keskustelemaan eri aiheista kiihtymättä, ja provosoitumatta, ja mikä tärkeintä, kunnioittamalla toisen mielipidettä, vaikka se olisikin erilainen kuin oma näkemys.

Äänestä
  • Mitä mahdat tarkoittaa tuolla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

saga kirjoitti:

Pahoittelen nyt mielipidettäni,koska se saattaa provosoida tiettyjä ihmisiä, mutta satanistiksi ryhtyminen ei mielestäni ole millään tavalla sidoksissa älykkyyteen. Poikkeuksiakin tietysti on.

Melkeinpä sanoisin, että pienehkö määrä kapinahenkeä, keskeneräiseksi jäänyt persoonallisuuden kehitys ja orastavia mielenterveydellisiä ongelmia tai luonnehäiriö yleensä riittää, että alkaa etsiä taustavoimaa oman egonsa vahvistukseksi.

Yleensä ottaen pätee tämä myös muihin uskonnollisiin virtauksiin. On oikestaan aivan sama, mitä vahvuutta kaipaa, mutta luulen,että ihminen jonka minuus on kehittynyt, ja riittävän vahva, ei tavitse mitään "jumalhahmoja" elämäänsä.

Satanismiin melko usein aletaan perehtyä jo murrosiässä, mikä tarkoittaa sitä, että oma identiteetti on hukassa, ja sitä etsitään. Kun sitten satunnaisista syistä haluataan tiedostaen tai tiedostamatta provosoida ympäristöä, saatetaan siirtyä alueille, joiden tiedetään helpottavan provosointia. Satanismi mediassa on saanut paljon pahaaverta ylleen, mikä on omiaan vain houkuttamaan persoonallisuuskehitykseltään keskeneräisiä teinejä. Eli ei vaadi suurta älykkyyttä....

Mene ja tiedä, mutta näin voisin ajatella asian olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu