LATVALINNUSTUS SUOMEEN!

metsän peikko95

miksei täällä suomessakin esimerkiksi tehtäisi asioita fiksummin. esim. metsäkanalinnun pyynti olisi :
10.9-30.9 saisi ampua kaikkia metsäkanalintuja(jos kanta sen sallisi)
ja myöhemmin latvalinnustus talvella
20.1-20.2 saisi ampua myös kiintiöllä 2 teertä , 2 riekkoa ja 1metso tai koppelo
olisi paljon järkevämpää, jos tällainen järjestettäisiin vaikkapa joka 10 vuosi, niin sellaista erinlaistakin pääsisi kokeilemaan. kun syksyllä rämmit metsässä, se on aivan eriasia kuitenkin, kun hiihtäen etsiä tykkylumisten puiden latvassa istuvia metsoja ja teeriä. Tämä olisi minusta järkevää, koska olisi fiksua tehdä näin edes joskus, ettei metsästäjien tarvitsisi lähteä ruotsiin latvalinnustamaan. metsästys aika lyhentyisi, mutta tämä olisi kuitenkin eri kokemus, ja talvella lintuja kuitenkin näkisi useammin.
toistaen vielä että tämänhän ei välttämättä tarvisi olla joka vuotista.
KOKEMUSHAN se olisi tämäkin!: )
OTTAKAA KANTAA!: )

43

4156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokeiltu on

      aikanaan. 80-luvun alussa kokeiltiin yksi vuosi, ei kai siitä hyvää seurannut, ei tainnu kannat kestää meikäläisten intoa.

      • Koivikot puuttuu.

        Ja teeret kuolee nälkään talvella, tehometsän hoito, kaikki koivunvesat raivaussirkelillä pois, koivikkoja ei senjäkeen jää kasvamaan, teerille ei kasva talviruokaa. Olisi parempi ampua teeriä talvella vähemmäksi kitumasta, einiille ole ruokaa tarpeeksi kuitenkaan.

    • ei...

      järjen häivääkään!
      Oletko koskaan kuullut kenenkään noudattaneen saaliskiintiöitä?
      Näillä lintukannoilla olisi parasta täysrauhoitus aluksi nyt vaikkapa viideksi vuodeksi.

    • Haverisen Jokke

      ampumalla tapeta sukupuuttoon. Meillä vaan on olevinaan tiukempi laki kun ruotsissa vaan muodon vuoksi.jos ruotsissa joku asia on paremmin kun suomessa ei se todennäköisesti koskaan toteudu suomessa mutta jos joku asia on ruotsissa vaan vähänkin edellä ja heikentää metsästyksen mahdollisuutta ja huonontaa metsästystä maassamme tulee se varmasti toteen täällä. Itse käytän koko metsästyskauden 10.8-29.2 hyödyksi joka viikonlopun ja loman koska tosi on se että metsästyksetä tehdään täällä eliitin ja vaan tietyn kansanosan oikeus muutamien vuosien sisään. Kun minulta viedään elämäni harrastus niin sitten tämä kaikki on nähty, lapset kasvatettu ja elämä eletty, mutta metsästystä en jätä.

      • svedupetteri melkein

        Ei ruotsissa metsästetä kanalaintuja samalla ahneudella kuin meillä täällä. Ruotsissa kun on niin monenlaista metsästettävää, saa linnut jäädä useinkin rauhaan.
        Siellä onkin mukava käydä linnustamassa kun paikalliset ei lintuja metsästä.

      • varsin kirjoitin
        svedupetteri melkein kirjoitti:

        kyllä ruottalaiset metsästää ja ovatkin erittäin taitavia latvalintujen ampujia.
        suomessa on tuo kaiken kieltämisen himo ja sitä myötä ne lintukannat ovat laskeneet.
        voisi sanoa että kun tutkija tuli metsään, katosi linnut, konsultti tunturiin, alkoi konkurssit, tutkija järvellä, kalakato tapahtui
        rauhalliset ja pitkät metsästysajat, riistakannan tae. kainuussa 2006 teeriä tuhansittain, seuraavana syksynä nimeksi ja sitä seuraavana kato, ei ne metsästämällä hävinneet....voitte katsella niitä metsästysaikoja taannehtivasti. esim hirvijahti 2006, metsästäjiä paljon, lintumiehiä vähän, jänismetsätäjiä harvassa.

      • Haverisen Jokke
        svedupetteri melkein kirjoitti:

        Ei ruotsissa metsästetä kanalaintuja samalla ahneudella kuin meillä täällä. Ruotsissa kun on niin monenlaista metsästettävää, saa linnut jäädä useinkin rauhaan.
        Siellä onkin mukava käydä linnustamassa kun paikalliset ei lintuja metsästä.

        metsästys kulttuuria senverran paljon että voin sanoa siellä pyydettävän kanalintuja yhtä suurella innolla kun suomessakin. Erona on vaan se että ruotsin lintukannat on moninkertaiset suomeen verrattuna vaikka metsästyspainekin on kova mutta verratkaapa hyvät ihmiset suomen metsätaloutta, metsätie verkostoa, metsien ikärakennetta, hakkuiden kokoa yms ruotsiin. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Ruotsissa vaan on metsäkanalinnuilla paremmat elinympäristöt olla ja elää.
        Ruotsissa myös toimitaan riistanhoidollisesti edistyneemmin kun suomessa. Jos suomessa viherhippiäiset sanoo että valkoposkihanhi on harvinainen niin se on harvinainen maailman tappiin saakka vaikka laiduntaisi kymmenientuhansien laumoina puistoissa ja nurmialueilla. Meidän on vaan pidettävä se metsähanhi riistaeläimenä koska sen rauhoittaminen tietää sitä että koskaan sen jälkeen jos hetkenkin rauhoitus tulee sitä ei sen jälkeen metsästetä ikinä. Pidettävä kiinni siitä mitä etuja jo on sillä ne edut mitä menetetään menetämme iäksi.
        Se vaikka esimerkkinä että joutsenta emme tule ikinä metsästämään pelkän rauhoituksen ja joutsenen saaman sympatian takia ja sama koskee runsastuneita hanhilajejamme.
        Jos täällä on kerran kielletty täällä kieltojen maassa kanalintujen talvijahti tarkoittaa se sitä että koskaan ne ajat ei palaa vaikka meillä taas muutaman vuoden päästä olisikin lintuja metsissä mattonaan kuin muutama vuosi sitten.

      • typerää...

        Kuinka kukaan voi olla näin saatanan pässi?!. Vai ei lintukantaa voi tappaa ampumalla sukupuuttoon. Sitähän te Matalaotsaiset Haverisen Joket yritätte kaiket syksyt. Ette piittaa kiintiöistä mitään, vaan kaikki ammutaan mitä vastaan tulee. Usein omistatte vielä hyvän saksanseisojan, tai muun tehokkaan metsästyskoiran, ja jälki on sen mukaista. Vituttaa kuulla juttuja tapporeissuitanne, joilla kiintiöt ovat pelkkää paperia.
        Yksi kolmen hengen porukka ampui lapissa muutama vuosi sitten yli sata riekkoa kahdelta saksanseisojalta yhtenä viikonloppuna. Toinen porukka ampui yhtenä päivänä toistakymmentä teertä ja pari metsoa, kiintiölupa oli parille teerelle. Tällaisia porukoita kun pääsee metsiin, niin jälki on sen mukaista.

        Erästely ja metsästys metsästyksenä on aivan jotain muuta, kuin näiden Haveristen tappamisvimman tyydyttäminen. Haveristen ainut tekijä metsästyksessä on saada tappaa. Mitä enemmän, sen parempi. Saaliista ei piitata paskaakaan sen jälkeen kun kohde on heittänyt veivinsä.

        En usko, että kysymysessä olisi aina jonkun pienisieluisen ego, joka saa tyydytyksensä tappamalla ja näin osoittamalla ylemmyyttään. Haveristen mulkun mittakin taitaa olla suomalaista keskitasoa. Mistä sitten voi olla kyse? Ovatko nämä Haveriset sitten vaan niin käsittämättömän yksinkertaisia ja vähä-älysiä tyyppejä, etteivät he kykene, tai halua ymmärtää, kaiken tappamiseen perustuvan metsästyksensä seuraamuksia.

        Kaikkien, myös Haveristen etu olisi, että siellä metsässä olisi riistaa, kaikkia ei ole pakko yrittää tappaa heti kun näkee.

      • Sole poka mikhän
        typerää... kirjoitti:

        Elä ny ota ittees jos ei omalle kohalle osu. Kyllä se joskus korpien hiljainen säveltäjäkin joka lähtee vain nuotion polttoon jotakin saa. Kohti se on silti ammuttava oli hajotus sitten puolisuppeasta täys suppeaan ja patruunat juuri sieltä huuperttuksen kalleimmasta piästä.
        Ymmärtäähän tuon että hermothan siinä männöö ku vyö tyhjenee mutta poijjaat ne on jotka suapi. Radan kautta radalle ja syksyä tehden:)

    • ysikolomonen

      Ei ainakaan näillä lintukannoilla. Alku kesästä kylmä ja sateet tekevät oman osansa poikasten tuhosta. Se on tuo kiintiö homma jotta monikaan ei tosiaan varmasti noudata moista käytäntöä. Sen olen huomannu oman seuran jäsenissäkin, ja tämä kiintiöiden ylitys vain hyväksytään vähin äänin vaikka asiasta ilmoitettiin puheenjohtajalle. Ahneellahan on paskanen loppu...

      • kapoint

        Olen edellisen kanssa samaa mieltä. Enkä oikein ymmärrä tuon latvalintujahdin hienoutta. Tosin kyllä sitä minäkin ennen harrastin. Oltiin tammikuussa 1981 teerijahdissa, oli pirusti lunta ja kylmääkin. Teeriparvi oli puissa vain lyhyen ajan ja arkoja. Sitten ne lensivät pitkälle ja kieppiin. Seuramme pari kaveria ampuikin niitä kiepistä noustua, ja hyvin tuloksin. Tiesi suunilleen ne paikat, jonne teeret kieppiin menivät.

        oudoksun näitä "vuodatuksia" näillä palstoilla. Pitäisikö laittaa joku ikäraja...

      • sensuuriksi
        kapoint kirjoitti:

        mistäpä aloitat sensuurisi, vanhoista vai nuorista, kerro nyt?

      • kapoint
        sensuuriksi kirjoitti:

        mistäpä aloitat sensuurisi, vanhoista vai nuorista, kerro nyt?

        No alle 15v, ei mitään asiaa tänne. Ja yli 90v ,ehkä harkintaan..

        Ps. Ei kai kukaan voi väittää, että tänne ei tule joutavia kommentteja ja kyselyitä. Suurin osa tälläkin palstalla vierailijoista on varmasti samaa mieltä.

      • patja

        noni sittenhän voit aloittaa vaikkapa ittestäsi tämän sensuurin...?

    • ja vitut!!!

      Nämä muutamat vätkylät saa tarpeeksi pahaa aikaan jo ihan normaalissakin metsästyskaudessa ampumalla raanakoita ja rauhoitettuja lintuja.

      • kekedemusd

        kyllä se jokke on just niin, jos menee jonnekkin korpeen missä ei oo hakkuuaukioita yms yms. niin siellä on lintujaki enämpi ja vanhemmat metsät. taas kaupunkien mailla metsät on nuoria paskoja joissa ei ole ko muutama pyy ja teeriä eikä niissä risukoissa voi ees ampuva

      • herra tietää

        uusi lintulaji: raanakot, missä ponkasit tuon nimisen?

      • Haverisen Jokke
        herra tietää kirjoitti:

        uusi lintulaji: raanakot, missä ponkasit tuon nimisen?

        kaakana. Kerran kaveri savossa sanoi että älä ammu se on kaakana. No jätin ampumatta mutta suomalainen lintukirja ei tuntenut lintua kaakana.
        Ja lapissa kaveri sanoi että eteläläiset ampuu pelkkiä raanakoita. Enkä helvetti sitäkään ole lintukirjasta löytäny.
        Noo täytyy pysyä perus sorsissa ja kanalinnuissa:)

      • mehtästäjä
        Haverisen Jokke kirjoitti:

        Metsäkanalinnut pitäisi rauhoittaa kokonaan. Siinä paras ratkaisu. Hulluja ovat ne jotka haluavat pidentää metsästysaikaa. Verenhimoisia saaliinperässä juoksijoita, eivät siis tosi metsästäjiä. Nykyään todelliset metsästäjät ampuvat vain pyytä tai teerikukkoa. Mieluiten ei niitäkään. Metso täytyisi rauhoittaa kokonaan. Hävetkööt ne jotka ovat tänä tai viime kautena ampuneet koppeloa, naarasteertä tai riekkoa. Ukkometsojakin on ehdottomasti liian vähän. METSOT, TEERET JA RIEKOT PITÄISI RAUHOITTAA KOKONAAN!

      • Mehtuumies
        mehtästäjä kirjoitti:

        resua jos et itse saa muuta kun ohiammuttua. Parempi onni ensisyksynä nimimerkillä joulumetso syöty, toinen pakkasessa ja teeripaistia tänään sulatellessa:)

      • mehtästäjä
        Mehtuumies kirjoitti:

        resua jos et itse saa muuta kun ohiammuttua. Parempi onni ensisyksynä nimimerkillä joulumetso syöty, toinen pakkasessa ja teeripaistia tänään sulatellessa:)

        Ampumamahdollisuuksia tuli kyllä muutamia, vaikka en kanalinnustusta harrastakaan. Joka kerta jätin ampumatta, koska siinä ei ole mitään järkeä näillä lintukannoilla. Eipä kauan tarvitse miettiä, miksi kannat eivät elvy, kun ottaa huomioon hakkuuaukot, metsäautotiet ja sinun kaltaisesi "metsästäjät". Pelkästä tappamisen ilosta sinäkin tunnut liikkeellä olevan, kun täytyy vähiä kanalintuja ampua. Nimimerkillä useita kymmeniä sorsia ammuttu ja syöty ja pakkasessa lisää odottamassa syödyksi tulemista ;).

        Älä sinä nöösi puhu yhtään mitään mistä et tiedä. Täällä sodankylässä oli kuule -90 luvun lopussa metsokin aallonpohjan takia niin vähissä ja olemattomissa että ei juuri kukaan havainnu metsoja ja koppeloita edes kevät soitimilla. Tuli 2000 luku ja 2003-2006 niin uskomattomat lintu etenkin metsokannat että jo vaari vainaja silloin elossa ollessaan sanoi että ei juuri viisikymmen luvullakaan tuollaisia metsopaljouksia ollu. Riekkoparvet käsitti 50 ja parhaillaan liki kahtasataa lintua mutta nyt taas ollaan aallonpohjassa. Mustia lintuja kyllä oli syksyllä. Mutta kanat melko vähissä ja säästyivät mitä näkyi. Menee taas muutama vuosi ja päästään samoihin lintupaljouksiin. Se on vaan luonnon kiertoa.

        Vai muka lintupaljouksiin. Sinä se sitten jaksat puhua läpiä päähäsi. Oletko tosiaan noin hölmö? Mitä luulet että tuhotuille soidinpaikoille, hakkuuaukoille, metsäautoteille ja kuivatetuille soille muka tapahtuu. Niitä on meinaan tullut reilusti lisää sen 90-luvun lopun jälkeenkin. Vai vielä 200 linnun riekkoparviakin, ehkä silloin mutta sellainen ei tule enää toteutumaan ilman rauhoitusta ainakaan. Älä kuule elä menneessä. Hakkuuaukot vaan lisääntyvät ja sinä luulet että tulee vielä suuret lintupaljoudet. Ei voi olla totta... Tiedän kyllä että mustia lintuja on ollut viime syksyinäkin, mutta tuskin sinäkään voit väittää että niitä paljon on ollut. Ja nyt on entistä vaikeampia havaita metsoja kevätsoitimilla, kun ei ole lintuja, eikä kohta enää kevätsoitimiakaan...

        se riekko rauhoitettu liki koko lapissa. Saihan sitä täällä pyytää kymmenen päivää mutta kaikki jätti senkin ajan tarkoituksella käyttämättä. Olet niin nuori ettet ole vielä havahtunut lintujen kannan vaihteluihin jotka ovat täysiä tosia. Niin on se riekkokin ollut joskus niin että tuntunut sen kadonneen lähes sukupuuttoon täällä kun ei linnun lintuja ole näkynyt. Mutta yhtä nopeasti kun ne katoaa yhtä nopeasti ne palaa. Muutaman vuoden se ottaa mutta maltti on valttia ja tosi asian kun tietää et sinäkään itke enään sanotaan noin viiden vuoden päästä täällä enään lintu kadosta.

    • liiustaja

      Mutta suomen metsät ei tuota kylliksi lintuja että se kestäisi lisätä linnustusta,
      Vähäinen poikastuotto hupenee jo hirvijahtien yhteydessä linnustukseen.
      Suomessa linnustus on paljon suositumpaa kuin ruotsissa se vuoksi lintu kannat on vahvempia naapurissa vaikka isompi osa tekijä on metsä maiden hoidolla tai hoitamatta jättämisellä poikas tuotossa.
      Pien peto metsästykseen pitäi kiinnitää enemmän huomiota mutta linnut ei herätä intohimoja suomen metsästäjissä

      • liiumees

        On yleinen uskomus että lintujahti ei ruotsissa innosta pyytäjiä niinkuin suomessa mutta kokeneena ruotsissa jahdissa kävijänä voin kertoa että se kanalintujahti odotuttaa tuhansia ja tuhansia pyytömiehiä yhtä tiukkaan kun täällä suomessa mutta pelkkä ruotsalaisen karttalehden tuijottaminen (todella vähäisinä metsäautotie verkostoina suomeen verrattuna) ja hakkuiden kurinalaisuudella näyttää jo sen että linnuilla on todellakin hyvät maat menestyä ja sekin vielä että petopaineesta puuttuu suomalainen koko kesän ikilyllertäjä supikoira linnunmuna himoineen jne että tässä vähän pohdittavaa miksi naapurissa kaikki aina paremmin:)

      • Eräsm1es
        liiumees kirjoitti:

        Niin, eihän täällä Lapissa ole enää kuin metsäautoteitä ja niiden välissä raiskattuja metsämaita, maapohjakin on usein raiskattu, aurattu pirunpelloksi.
        Aikanaan innokkaana metsästäjänä olen etsinyt lumisessa maisemassa mustia lintuja, ja hienoa se oli.
        Mutta, enpä tiedä mistä johtuu, mutta se tappaminen ei enää niin suuresti kiehdo.
        Kaitpa se metsästys on ollut perintönä veressä, mutta iän myötä laimentunut.
        Voisi ottaa tavoitteeksi jahdata mustia lintuja lumisessa maisemassa kameralla, niinpä jahtikausikin olisi paljon pidempi.

      • Japanin pystykorva
        Eräsm1es kirjoitti:

        Kannattais käydä kävelemässä välillä niin huomaisit että on sitä metsääkin. Helevetin autosta pyytäjät.

    • dsfsdfsdfg

      Ei missään nimessä latvalinnustusta takaisin nykytilanteessa. Jo kuvilta metsästyksen salliminen aikoinaan rokottaa kantoja riittävästi. Iso ero Ruotsiin on metsienhoito, tai pitäisikö sanoa raiskaus täälläpäin... Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen käynyt joka syksy samalla alueella kanalinnustamassa ja hakkuuaukeat lisii vuosi vuodelta, siihen kun lisää ojitetut suot, joihin poikasia hukkuu alkukesästä, ei tarvitse ihmetellä, että kannat heikkenee jatkuvasti.

      • Haverisen Jokke

        niin kuvastusta ei varsinaisesti sallittu vaan se unohdettiin mainita viime metsästyslaissa teeren osalta ja sallittiin näin mutta kuvastajana vuosien kokemuksella voin sanoa että teeren kuvilla ei ole paskankaan virkaa. Yleensä mihin teerestäjä menee kuvineen on syyssoidin paikka ja tänne linnut tulevat oli kuvia tai ei. Ja pellot mihin porukka menee kuvineen on myös teerien kokoontumis paikkoja ja linnut tulevat sinne ennemmin tai myöhemmin on kuvia tai ei.
        Itse en enään vuosiin ole teeren kuvia viitsinyt kantaa peli paikoille ja saalista tulee silti kun tietää mihin linnut tulee. Tein joskus soidinpaikoilla kokeita ja asettelin kymmenkunta kuvaa keloihin ja käkkärä mäntyjen latvuksiin selvästi kokoontumis paikan ulkopuolelle. Ani varhain lintuja lenteli yli vähät välittämättä kuvista ja laskeutuivat tutulle keskustalle missä ovat ennenkin kukertaneet. Ei auta suhaukset yms joten turha kuvastusta on pelätä kantojen puolesta.
        Tarkkaa kiväärimiestä voikin pelätä mutta soidin metsästyksen kieltäminen on huonosti valvottavissa ja alueilla missä teeriä on on myös soidinalueita sen verran tiheässä että "soidinmetsästys kielto" alueella olet jokatapauksessa kävelet sitten missä hyvänsä.

      • fghfghfgh

        Tuo pitää melko pitkälti paikkansa, samoja soitahan ne teeret koluaa kuitenkin, oli siellä kuvia tai ei, mutta kuvien tarkoitushan onkin saada juksattua linnut ampumaetäisyydelle. Haulikon siis, jos jäävät kauemmaksi, sitten voi kiväärillä koittaa. Usean vuoden "empiirinen" tutkimus on ainakin omilla reissuilla osoittanut, että kyllä ne linnut vaan tulee kuville ja varsinkin lopummalla syksyä, kun parveutuvat.

    • Eräsm1es

      Olen pitkähkön "metsästysurani" aikana kokenut erilaisia saaliinsaantitilanteita ja nyt tiedän, tunnen mitkä ovat niitä parhaita. Parhaita ovat ne, joiden eteen on pitänyt tehdä "työtä". Esimerkiksi kävellä päivä metsässä näkemättä juuri mitään, ja sitten lopuksi saada saalista. Tuolloin olen tuntenut, että "metsä antoi".
      En ole koskaan halunnut jäädä makaamaan johonkin paikkaan, jossa tietää teerien aamulla kokoontuvan syyssoitimelle. Koska se saaliin saaminen, tappaminen ei ole ollut se tärkein juttu. Mielekkäämpää minulle on ollut kulkea metsissä, tai joskus avoimilla mailla latvalintuja tähystellen, mutta olennaista hakea sitä riistaa, ei odottaa, että saalis tulee tarjottimelle.
      Pidemmän metsästysuran aikana hyvinkin ajatusmaailma muuttuu, toiveet myös sen mukana. Ymmärrän hyvin, jos joku toivoo latvalinnun pyyntiä talvella. Aiemmin kun minulla ei ollut koiraa ja toivoin mahdollisuutta harrastaa latvalinnustusta, ajattelin, että pitäisi voida valita, metsästääkö lintuja syksyllä vai talvella. Tuo valinta tehtäisiin jahtikaudelle etukäteen siten, että merkintä siitä olisi näkyvillä, joko metsästyskortissa tai erillinen lappu. Nyt kun minulla on puuhunhaukkuja, haluan metsästää loppusyksystä, lokakuun lopulla.

      Ja mikään ei estä samoilemasta mailla lumien tultua, vaikkapa etsimässä latvalintuja, silloin vaan kiväärin tilalla on kamera.

      • Jahti-Masa

        Kai sitä nykytekniikalla jonkin toimivan kiintiönvalvonnankin saisi aikaan, jolloin voisi väljentää aikaperustaista sääntelyä. Tietenkin se edellyttäisi erävalvonnan tehostamista nykyisestä, mutta se kyllä olisi muutenkin ihan paikallaan. En ihan ymmärrä miksi meillä on niinkin paljon metsästysrikollisuutta, autosta metsästämistä, kiintiöiden ylittämistä yms, ainakin sikäli kuin ymmärrän, naapurissa (ei siellä idän puolella...) kulttuuri on jokseenkin parempi.

        Täysin aukoton kiintiönvalvonta tuskin olisi mahdollinen, mutta johonkin silti pääsisi vaikkapa metsästyskortin liitteenä saatavilla kertakäyttöisillä "tarratageilla", joka olisi kiinnitettävä saaliiseen välittömästi. Tai tekstiviesti-ilmoitus. Ikävää ja kömpelöä, mutta jos jokin tällainen mahdolistaisi kauden pidentämisen mutta tiukat kiintiöt, minä ainakin tekisin vaihtokaupan.

      • Ryynäsen Topi

        sitä miksi nykyään on sellainen ajatus maailma että metsästystä saa harrastaa ja siellä saa kulkea ja nuotioita poltella mutta mitään et saisi saada saaliiksi ja jos jotain saat olet saaliin himoinen tappaja. Tälläistä kuulee jopa "omien" joukoista. Mutta syykin selviää juttuja kuuntelemalla. Kateus ja se kun toiset vaan eivät jaksa tehdä työtä sen esim linnun saamisen eteen pitää se sitten kuitata marisemalla ja haukkumalla muita saamamiehiä.
        Itse pitkän jahtiurani aikana ja myös ammattini puolesta liikun metsässä väh viitenä päivänä viikossa ja tiedän kyllä missä elukat on ja millä seuduilla ne viihtyy.
        Toiset marmattaa viimeksi tänään että mistä sinä nuo linnut aina saat kun he ei saa mitään. No toiset kiertelee sattumanvaraisesti rytisemällä missä vain eivätkä edes osaa lukea luontoa missä on esim lintujen suosimat marjakankaat yms. Ei se lintukaan ruoattomilla kankailla teppaa muutakuin soitimella korkeintaan.

      • Murskattu unelma
        Ryynäsen Topi kirjoitti:

        Ei sitten tälle Ryynäsen topille tullut mieleen, että ne muka "kateelliset" ovat ainoastaan viisaampia ja pitkäjänteisempiä, sekä vähemmän itsekkäitä metsästäjiä, kuin Topi ja kumppanit kuunaan. Kaikki kun on suhteellista! Topille ja samoin ajatteleville ne muutamat linnut ovat jo paljon ja muut, ne vastuulliset ynnäilee päässään sitä, että jos jokainen metsästelisi yhtä vastuuttomasti, niin ei jäisi enää yhden yhtä lintua jatkamaan sukua, vaikka kaikille ei olisi edes riittänyt sitä ensimmäistä.
        Toisilla on unelma lintu- ja riista kantojen elpymisistä ja toisille riittääkin se, kun itse on päässyt ahnehtimaan. Siinä on se ero, mitä Topi-raukka ei kykene ymmärtämään!

    • Jepa81

      Kannatan kyllä tuota Ruotsin mallia tai sen kokeilemista. En usko metsästyspaineen juurikaan lisääntyvän koska monella on kuitenkin vain se tietty aika käytettävissä ja valtion maillahan painetta voidaan säädellä lupien määrää vähentämällä tai jakamalla tässä tapauksessa pidemmälle aikavälille. Varmaan metsästysseuroissakin osataan pitää järki kädessä..

      • zäpädäpädäpppä

        TAIKKA jos syksyn metsästys jätettäis kokonaan poijes, ja olis vain latvalinnustus 1 kuukauden ajan tammi-helmikuussa....olis se ihan hyvä idea minusta...syssyllähn olis salamettästystä varmaan mutta se oli kuitenki huomattavasti kantaa säästävämpimie aattelisin.... ei etelän pojat jaksas raahautua lappiin lintumettile ko ehkä viikoksi korkheintan ja olis niin paljon työläämpi hiihellä.... kaikki eivät vaivautus....näin ollen puolet mettästäjistä jättäis kiintiönsä tyhyjäks...:D

      • jgjgfjgj
        zäpädäpädäpppä kirjoitti:

        Johan oli ehdotus ja tietääkseni metsästystä harrastetaan muuallakin, kuin lapissa, näin ollen ei kaikkien tarvitse vaivautua sinne asti erätulille päästäkseen.

      • etelän linnut
        jgjgfjgj kirjoitti:

        Johan oli ehdotus ja tietääkseni metsästystä harrastetaan muuallakin, kuin lapissa, näin ollen ei kaikkien tarvitse vaivautua sinne asti erätulille päästäkseen.

        on esim. teerikannat hyvät, mutta eihän meikäläisissä pusikoissa pysty lintuja metsästämään. Sitten lokakuun lopussa kun teeret nousee latvaan alkaa metsästysaika oleen ohi. Tosin etelän metsissä tuo luotiaseela latvaan ampuminen on vähän hasardihommaa, koska asutusta löytyy kohtuu tiheässä.

    • Anonyymi

      Niin ja nyt vielä sallitaan moottorikelkalla siirtyminen lähelle talvehtimispaikkoja. Mies, sukset, ase ja reppu eikö se ole latvalinnustuksen tarkoitus

      • Anonyymi

        Mootorikelkalla siirtymin sallitaan vain maanomistajan luvalla.
        Nimismiehen lupa tarvitaan aseen kujettamiseen moottorikelkalla.
        Hyvä! Mies ja sukset,ase ja reppu.Varovainnen latvalinnustus.

    • Anonyymi

      Asunto-auto vain pää asemmaa pitämään ja viikon päiväkortit myyntiin,saadaan hetkessä kylien kanalinntukanta ,aluksi kiintiöiden piiriin ja lopuksi rauhoitetaan
      alueet,ettei maanvuokraajat irtisano vuokrasopimuksia.Riistakannan vähentyessä
      metsämaiden ja peltojen hinnat putovat.Samalla tämä rosvo lauma pääsee veräjästä
      jotka ampivat aina sen ensimmäisen ja vielä nälkäänsä.
      Kyllä kylien pitää alkkaa vaalimaan alueittansa paremmin ja maanomistajien seuraamaan vuokraamiensa metsästysmaiden käyttöä lisääntyvien metsäteiden varsilla.

      • Anonyymi

        Ja sama suomeksi kun olet selvittänyt pääsi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1473
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1291
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1284
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      215
      1154
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1086
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      1019
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      224
      1012
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      949
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      277
      928
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      915
    Aihe