NÄIN NAAPURISSA

Venäjän oikeuslaitokselle rajuja syytteitä
julkaistu tänään klo 08:14, päivitetty tänään klo 08:21
Moskovan vankiloita valvova viranomainen esittää rajuja syytteitä maan oikeuslaitosta, sisäministeriötä ja vankilahenkilöstöä kohtaan. Tuoreen raportin mukaan korruptiota tutkinutta lakimiestä pidettiin vankilassa sietämättömissä oloissa. Lakimies kuoli oltuaan vankilassa 11 kuukautta.

Raportin on laatinut presidentti Dmitri Medvedevin asettama Moskovan vankilaoloja tutkiva valvontakomissio. Raportista kertoo Financial Times -lehti.

Raportin mukaan lakimies Sergei Magnitski pidätettiin marraskuussa 2008. Häntä syytettiin veropetoksesta. Vain muutamaa päivää aiemmin hän oli julkistanut tietoja, joiden mukaan korkea-arvoiset sisäministeriön virkamiehet olivat syyllistyneet petokseen.

Paljastusta oli edesauttanut yhdysvaltalainen sijoittaja William Browder, joka on omistautunut Venäjällä vallitsevan korruption esillesaamiseen. Browderilla on ollut maahantulokielto Venäjälle vuodesta 2005 lähtien.

Raportin mukaan Magnitskin kohtelussa rikottiin vankilasäännöksiä monella tapaa. Häntä siirrettiin nopeaan tahtiin selleistä ja vankiloista toiseen. Häntä pidettiin usein hyvin ahtaissa ja siivottomissa tiloissa. Hän sai vankilassa vakavia vatsaoireita, mutta hänelle ei sallittu lääkärinhoitoa. Magnitski ei saanut tavata perhettään koko vankilassaoloaikana.

Raportti moittii erityisesti tuomaria, joka hylkäsi Magnitskin terveydentilan heikentymisestä kertovan kirjallisesta todistuksen ja pitkitti vankeusaikaa vielä neljällä päivällä. Lopulta Magnitski siirrettiin toiseen vankilaan, missä hänelle annettiin ruiske. Tämän jälkeen Magnitski kuoli tunnin sisällä.

Lehden haastattelemat asiantuntijat uskovat, että valvontakomission raportti lisää painetta suuriin muutoksiin Venäjän oikeuslaitoksessa ja vankilajärjestelmässä.

YLE Uutiset
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

skroll kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu