sijoitettuna nyt 2 ja puoli vuotta.Ainoa edistysaskel on se että tänä aikana lapsi saa olla kerran kk.ssa 2 yötä kotona.Soitot ovat kerran viikossa s.posti on kielletty, samoin lapsen omaan puhelimeen soittaminen ,paitsi jos lapsi haluaa itse soittaa!Seuraava palaveri on vuoden päästä!Ensin lapsi sanoi itse että hän haluaa muuttaa kotiin! Nyt taas ei halua ,koska kaverit ja harrastukset jäävät ja kaikki pitäisi kuulemma aloittaa alusta.Hän on 11wee.
Lapsi
Mia-34
1159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sijaishuollon propagandaa, koska onhan lapsi asunut kotona elämänsä ensimmäiset liki 10 vuotta, jossa kuitenkin on kavereita odottamassa ja harrastukset on helppo siirtää sinne missä lapsikin on.
Näin sanoo maalaisjärki, mutta sitähän sijaishuolto ja huonot sossut eivät ole innokkaita käyttämään noin perinteisesti.
Lapsen etu käännellään aina sijaishuollon eduksi, vaikka valehdellaankin vanhemmilla olevan oikeuksia lapsensa suhteen.
Kun tilanne kerran on tuollainen, niin muista ottaa esim. valokuvia digi-kameralla todisteeksi joka kotilomasta. Huono sijaishuolto kun omaa hyvin vilkkaan mielikuvituksen sen suhteen, että lapsi ei muka saisi edes ruokaa kotonaan ja nukkumaanmenoajat ovat mitä sattuu. Ota siis valokuvia ruoka- ja nukkumaanmenoajoista kameralla, johon tallentuu päivämäärä ja kellonaika. Samoin tietysti myös kaikesta yhteisestä tekemisestä ynnä muusta, miten lapset ovat kotonaan viihtyneet. Silloin sinulla on dokumentteja todisteeksi, että kotona asiat sujuvat ok.