Miten menetellä?

Miten menetellä tälläisessä asiassa.

Minulla on siis jo pitkään ollut vireillä kuluttajariitalautakunnassa valitus ja uskon että kohta on tulossa päätös siihen ja olen lähes varma, että minun kuuluu saada hyvitys viallisesta tavarasta.

Mutta myyjä on kuitenkin sen verran vastahakoinen, että pelkään ettei hän suostu siltikään hyvittämään. Olen siis pyytänyt koko hinnan palauttamista minulle (700e)

Nyt siis seuraava askel olisi ihan oikeuteen mennä, mutta miten menetellä? Voinko esim: pyytää myös korvattavaksi ne laskut, joilla laitetta yritettiin korjata? Entäpä voinko pyytää korkoa, vaikka en kuluttajariitalautakunnalta pyytänyt? Korjauksiin meni 200e.

Ja millainen tuo korko on? Onko jossain tiettyä määrää jota voi viivästyskorkona pyytää?-

Mitä muuta minun kannattaisi tehdä? Eikö syytetty ole myös vastuu korvaavaan minun käyttämäni lakimiehen kulut jos häviää?

En ole koskaan ollut oikeudessa ja en olisi tähän halunnut edes lähteä, mutta koen että minua on kohdelty väärin sekä myyjä valehdellut tavaran laadusta.
3345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Voit saada tuon 200eur. takaisin koska tuote on korjattu niin toimivaksi kuin se on laitteena suuniteltu toimivan .
Jos laitteen korjasi myyjä tai kustansi niin sinulla ei ole oikeutta vaatia mitään korvausta ja näin ei kannata oikeuteen mennä .
Ohje tee sovinto esitys 200eur. korvauksesta ja kuluista joita saattoi mennä korjaamoon hoitamisessa / postitus kuluista .
Oikeudessa sinun ajasta ei hyvitetä mitään mitä käytit esineen kuntoon saattamiseksi koska se aika mitä käytit ei ole haitta ja siten korvattava .
Suomen pankin viite korko on se käytetty korko jota käytetään olisiko n.5% jos olet esittänyt sovintoa johonkin määräaikaan sidotuksi ja tämän jälkeen astuu viivästys korko laki voimaan jos ei tilitystä ole tullut määrä aikaan mennessä ( viivästyskorko pitää vaatia tuomio käsittelyssä ) .

Et voi vaatia kuin 200eur. + esm. postitus ( korjaamoon ) kun teet sovinto ehdotuksen mikäli jouduit itse hoitamaan esineen kuntoon .

200eur. on niin vähäpätöinen summa että kyseiseen asiaan et tule saamaan juridista tukeen hyväksyttävää vaade oikeutta kovinkaan paljoa ehkä vain 500eur. minkä vastapuoli maksaa + muut kulut esm.145eur ( käräjäoikeuden käsittely kustannus ) + matka jne. perusteltuina kuluina .

Äänestä
  • hei. tässä asiassa oikeudessa tulen hakemaan 700e+200e korvauksia, eli siis tavaran hinta + korjaukset. nyt kyse on kuitenkin se, että mistä lähtien korkoa voi pyytää ja onko se se 5%? tarkoittaako 5% kuukaudessa, vai vuodessa?

    Äänestä

  • Apuaapua... kirjoitti:

    hei. tässä asiassa oikeudessa tulen hakemaan 700e+200e korvauksia, eli siis tavaran hinta + korjaukset. nyt kyse on kuitenkin se, että mistä lähtien korkoa voi pyytää ja onko se se 5%? tarkoittaako 5% kuukaudessa, vai vuodessa?

    Korko on aina vuotuista korkoa, ja ns. laillinen viivästyskorko (korkolain 4 § 1 momentin mukainen) on EKP:n viitekorko + 7 prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä (1.1.2010 - 30.6.2010) tuo EKP:n korko on 1 %, joten laillinen viivästyskorko on tällä hetkellä 8 prosenttia. Se siis voi vaihtua puolivuosittain, mikäli EKP tekee muutoksia.

    Tuossa linkissä on Suomen pankin taulukko viite- ja viivästyskorkoista:

    http://www.suomenpankki.fi/Stats/default.aspx?r=/tilastot/markkina-_ja_hallinnolliset_korot/viitekorko_fi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuaapua... kirjoitti:

Miten menetellä tälläisessä asiassa.

Minulla on siis jo pitkään ollut vireillä kuluttajariitalautakunnassa valitus ja uskon että kohta on tulossa päätös siihen ja olen lähes varma, että minun kuuluu saada hyvitys viallisesta tavarasta.

Mutta myyjä on kuitenkin sen verran vastahakoinen, että pelkään ettei hän suostu siltikään hyvittämään. Olen siis pyytänyt koko hinnan palauttamista minulle (700e)

Nyt siis seuraava askel olisi ihan oikeuteen mennä, mutta miten menetellä? Voinko esim: pyytää myös korvattavaksi ne laskut, joilla laitetta yritettiin korjata? Entäpä voinko pyytää korkoa, vaikka en kuluttajariitalautakunnalta pyytänyt? Korjauksiin meni 200e.

Ja millainen tuo korko on? Onko jossain tiettyä määrää jota voi viivästyskorkona pyytää?-

Mitä muuta minun kannattaisi tehdä? Eikö syytetty ole myös vastuu korvaavaan minun käyttämäni lakimiehen kulut jos häviää?

En ole koskaan ollut oikeudessa ja en olisi tähän halunnut edes lähteä, mutta koen että minua on kohdelty väärin sekä myyjä valehdellut tavaran laadusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu