olen kärsinyt monta vuotta siitä että tunnen unessa olevani halvaantunut,enkä pysty liikuttamaan edes silmäluomiani,en tiedä olenko täysin valveilla,unessa vai unen ja valveen rajamailla.menen aina paniikkiin.kohtausta kestää jonkun aikaa,yritän väkisin avata silmäni ja liikkua,sitten hyppään istumaan ja olen täysin valveilla.nuo ovat todella pelottavia mutta eivät vaarallisia kuulemani mukaan.olen kuullut että unihalvaus kestää vain muutaman sekunnin.joudun joka ilta pelkäämään että sama toistuu joka yö.onko muita jotka kärsivät samasta?
mikä on?
pink-rose
2253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tutulta kuullostaa.Olen mielestäni hereillä, tai unen/valveenrajamailla, yritän liikuttaa itseäni, ei onnistu - ainoastaan hengittäminen onnistuu, onneksi!!Siinä tulee sellainen tunne, että väkisin yrittää saada itseään liikkumaan, sitten kun joku kohta vähän liikkuu, tilanne laukeaa. Kamala kokemus joka kerta. Lääkäreille olen joskus puhunut, eivät ole ottaneet mitään kantaa.Sen jälkeen olen suhtautunut asiaan kenties hiukka "rauhallisemmin", kun aikoinaan luin ekan lehtijutun tuosta, otsikkona "unihalvaus", ja nykyäänhän tästä löytyy jo paljonkin juttua. Mutta joka kerta, kun tuo halvaus tulee, onneksi suht harvoin, niin se jättää pitkäksi aikaa pelon päälle, eikä tahdo uskaltaa nukahtaa...Eka kokemus itselläni on ollu tosiaankin jo 20v sitten.Eli vaarallisesta asiasta ei liene kyse, mutta todella kamalasta, pelottavasta!
Eli siis, Unihalvauksesta on kyse.
Säikähdin itse tuota ensimmäistäni pelottavaa kokemusta ja otin siitä heti selvää.
Ihminen herää äkillisesti REM unesta, eli kaikkein syvimmästä unesta, jolloin toinen aivopuolisko toimii hetkellisesti hitaammin ja tämä aiheuttaa niin sanotun halvaantumisen^ Ihmisen keho vielä nukkuu, mutta aivot toimivat aivan normaalisti, jolloin kuulet ja tajuat asiat. Voit ehkä myös herättää itsesi siitä tilasta tällä tavalla että yleensä pystyy halvauksen aikana liikuttaa silmäluomia tai heiluttamalla jalkaa. Unihalvaus on vaaraton tila joka kestää enintään 2 minuuttia.
Oon monesti kokenu saman :)
Inhottava se on! mutta mieltä rauhoittaa halvauksen aikana ajatus että ei ole vaarallista :)