Kahlehdittu
Tässä seison jyrkänteen reunalla
jalat, vanhat, savesta kuivuneet
Aurinko ei lämmitä, se vain kiduttaa
kirkkailla höyhenillään, polttavasti kutittaa
Kahleet jaloissa, käsissä, niskassa
Painavat sellaiset, minua pitelevät
Enkä pääse pois, olen niiden orjana
Päivä kerrallaan, vai mitä se aika onkaan,
pääsen vapaaksi, irtoavat kahleet ja vapisten
vartaloni tuntee tuulen
Lopulta lähtee viimeinen kahle, putoan jyrkänteeltä
pimeyteen ja tulen höyhenet hellästi tuudittaa niskaani
Olen vapaa pimeydessä, en ole minkään orja
Tässä seison jyrkänteen reunalla
jalat, vanhat, savesta kuivuneet
Aurinko ei lämmitä, se vain kiduttaa
kirkkailla höyhenillään, polttavasti kutittaa
Kahleet jaloissa, käsissä, niskassa
Painavat sellaiset, minua pitelevät
Enkä pääse pois, olen niiden orjana
Päivä kerrallaan, vai mitä se aika onkaan,
pääsen vapaaksi, irtoavat kahleet ja vapisten
vartaloni tuntee tuulen
Lopulta lähtee viimeinen kahle, putoan jyrkänteeltä
pimeyteen ja tulen höyhenet hellästi tuudittaa niskaani
Olen vapaa pimeydessä, en ole minkään orja
Vastaukset 4
Vanhimmat
kukapa ei tahtoisi olla vapaa
ei minkään orja...
hieno runo!
Upea runo sisäisestä tuskasta, joka kahlitsee ahdistuksen painollaan ja taakallaan. Sen voima tuntuu kahleina, joista pääsee eroon vain ajan kanssa. Hieno runo, tykkäsin.
runo,tykkäsin kanssa :) lottamari et enään kommentoi runoihini :(
Laitoin muutamiin kommenttejani. Luen
runojasi mielelläni jatkossakin, ovat minusta
oivaltavia ja nasevia lyhykäisyydessään :)