Onko kukaan lopettanut hyvää suhdetta/avo/avioliittoa sen vuoksi, ettei vain toi sietää kumppanin lapsia?
Minä olen aika lähellä sitä nyt. Meillä on niin erilaiset arvomaailmat lasten äidin kanssa, ja nämä pienet lapset ovat toki jatkamassa äidin arvojen toteuttamista. Mies sen sijaan on kuin minä, siksi heille ero tulikin exänsä kanssa, koska kumpikin arvostavat elämässä vähän eri juttuja. Nämä jutut ovat kuitenkin sen verran suuria, että tämä aiheuttaa ongelmia.
Minä olen nyt 1,5 vuotta yrittänyt ajatella että lapset kasvavat, he ovat tässä vain hetken ja yrittänyt jaksaa koska mies on kuitenkin minulle kuin luotu ja meillä menee tosi hyvin. Mutta nykyisin, jo kun hänen lapsensa ovat tulossa meille, mulla alkaa pinna kiristyä. En vain kestä heitä vaikka kuinka yritän. Heihin en tunteitani pure, lähden liikkumaan ja kuntosalilla hillun sitten kiukkuni pois ;) Mutta en jaksa tällaista elämää, että jatkuvasti pitää olla kiukkuinen ja ärtyinen. En vaan voi sille minkään. Yrittänyt olen ja paljon.
Miehelle en tule varmastikaan kertomaan miksi haluan pois, en voi, sillä lapset ovat hänelle tottakai tärkein asia maailmassa. Mutta minä taas en voi elää näin, en heidän kanssaan.
Minä olen aika lähellä sitä nyt. Meillä on niin erilaiset arvomaailmat lasten äidin kanssa, ja nämä pienet lapset ovat toki jatkamassa äidin arvojen toteuttamista. Mies sen sijaan on kuin minä, siksi heille ero tulikin exänsä kanssa, koska kumpikin arvostavat elämässä vähän eri juttuja. Nämä jutut ovat kuitenkin sen verran suuria, että tämä aiheuttaa ongelmia.
Minä olen nyt 1,5 vuotta yrittänyt ajatella että lapset kasvavat, he ovat tässä vain hetken ja yrittänyt jaksaa koska mies on kuitenkin minulle kuin luotu ja meillä menee tosi hyvin. Mutta nykyisin, jo kun hänen lapsensa ovat tulossa meille, mulla alkaa pinna kiristyä. En vain kestä heitä vaikka kuinka yritän. Heihin en tunteitani pure, lähden liikkumaan ja kuntosalilla hillun sitten kiukkuni pois ;) Mutta en jaksa tällaista elämää, että jatkuvasti pitää olla kiukkuinen ja ärtyinen. En vaan voi sille minkään. Yrittänyt olen ja paljon.
Miehelle en tule varmastikaan kertomaan miksi haluan pois, en voi, sillä lapset ovat hänelle tottakai tärkein asia maailmassa. Mutta minä taas en voi elää näin, en heidän kanssaan.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Mies luulee turhaan, että vika on hänessä.
Kerro suoraan vain.
Ukon löydät kyllä lapsettomankin, ei tarvii ottaa mitään jo siinnyttä patua.
Minulla ei ole mitään vastaan miestä kenellä on lapsia, mutta nämä lapset nyt on erityisen pilalle lellittyjä, etten heitä siedä. Pidän lapsista ja toivonkin että miehellä olisi lapsia, mutta nämä nyt vain on sellaisia ketä en jaksa.
On tosi vaikea sanoa miehelle totuutta, todella vaikea. Mietin miten pahalta se itsestään tuntuisi jos joku mun lasten takia lopettaisi suhteen..aivan hirvittävää.
Jos käytät termiä en voi SIETÄÄ on peli aika pelattu. Jos sanoisit että lapset ovat haasteellisia ja sinun on vaikea suhtautua heihin, olisi vielä toivoa.
Kato nainen peiliin, et voi syyttää toisten lapsia siitä, että sulla ja miehellä meni välit poikki! Häpeisit edes.
Suhdehan ei ole vielä poikki?
Osaisit edes lukea!
Hyi häpeä!
olen lasten puolella. Sinusta siis lapset ovat vikana siihen ettei isän ja uusikon välit ole kunnossa. Häpee ite
kertoo paljolti siitä, kuinka ihmiset juoksevat kukasta kukkaan ja eivät ole kypsiä kantamaan ja ottamaan vastuuta mistään. Lapset ovat heittopusseja , kiistakapuloita ja aina kärsijöitä kun aikuiset ovat itse kehittymättömiä ja kypsymättömiä. Voi vaan sääliä. Ota nyt lusikka käteen ja mieti perinpohjin, ettei tule lapsille enempää kärsimystä. lapset vaistoavat ja paljon.
On aika normaalia että uuden kumppanin lapset aiheuttavat suhteen alussa monenmoisia tunteita, myös niitä negatiivisia. Toisaalta kyllä tunteiden pitäisi jo puolessatoista vuodessa tasoittua.
Oletko puhunut asiasta miehesi kanssa ? Mikäli te olette asioista samalla aaltopituudella, niin eihän ongelmaa silloin ole. Sovitte ne pelisäännöt joilla teidän luonanne pelataan. Kirjoituksestasi ei selvinnyt minkä ikäisiä lapset ovat. Mikäli he ovat suhteellisen isoja he kyllä ymmärtävät että äidin luona toimitaan näin ja isän luona näin, kovin pienet lapset eivät siihen kykene.
Nosta ihmeessä kissa pöydälle, eikö se ole eroa parempi vaihtoehto. Puhukaa !
kypsä rakastamaan ja välittämään kumppaninsa lapsista jotka ovat puoleksi rakastetun lihaa ja verta niin voit todeta että hyvästit. Noin sanoi aikoinaan eräs uusioperheen äiti ja olen samaa mieltä ja tiedän käytännön kautta että ei tule mitään jos ei opi rakastamaan ja hyväksymään puolison/kumppanin lapset tasavertaisina. He ansaitsevat sen rakkauden ja tuen. Kaiken mitä voi antaa.
mies on lasten isä. Sitä ei pidä jakaa kenenkään kanssa. On järkyttävää jos uudet naissuhteet ajavat lapset isän luota pois kokonaan.
Sen verran pitää olla aikuinen, että ei syytä omista ongelmista miehen lapsia. He eivät ole syyllisiä siihen jos uudella naisella on henkisiä ongelmia tai ei osaa olla parisuhtessa.
Mies n kuitenkin ensi sijaisesti lasten isä, muut tulee sitten perässä.
Uusia miehiä tulee ja menee, mutta uutta isää lapset eivät tule koskaan saamaan. Sekö tekee naisen katkeraksi, että lapset ovat miehelle ykköset?
allekirjoitan osittain en.
Kyllä puolison lapsista tulee välittää ja heitä kunnioittaa, rakastaa ei tarvi.
Tasapuolinen pitää lasten kohdalla olla AINA.
ole voinut lopettaa hyvää suhdetta kertomastasi syystä.
Jos ihminen ei voi sietää kumppaninsa lapsia, on suhde erittäin hataralla pohjalla.
Ja ellei kumppanille voi kertoa syytä lähtöönsä, on suhde täysin mätä.
Et ole, "suhteetonta", tainnut koskaan elää uusperheessä. Se vaatii lapsettomalta aikuiselta todella paljon joustamista. Yleensä se osapuoli, jolla lapsia on, ei tätä näe. Saattaa ottaa toisen joustamisen itsestäänselvyytenä, ei muista edes kiittää. Pointti on siis, että uusperheen lapseton osapuoli ei ole valinnut äitiyttä/isyyttä, mutta joutuu sen silti, yleensä täysin tilanteeseen valmistautumattomana, kantamaan.
Ei helppoa. Monia eroja on tästä syystä tullut.
Sillä poikkeukselle että olen mies ja vaimon lapset vanhempia kuin sinun. Monta vuotta olen kestänyt mutta edelleen lapsest saavat hermoromahduksen partaalle, vaikka osa on jo täysi-ikäisiä. Olen omassa tilanteessa jo voiton puolella, enin osa kestettäväistä vuosista on kärsitty. Jos tällä elämän kokemuksella eläisin uusperhe-suhteen ensimmäisiä vuosia, löisin hanskat tiskiin lasten takia ilman muuta. Kuraa on enemmän kuin hyviä hetkiä. Yhteinen koti on lapsille vain paikka jossa on pakkoa yöpyä. Lapsille olen vain ja ainoastaan kodin pikkolo, huoltomies ja rahallisen riiston kohde. Neuvoni tilanteeseen on että pakene vielä jos kohtuudella voit. Jos et ensimmäisten vuosien aikana pääse lasten kanssa sinuiksi, pahimmassa tapauksessa olet lapsille piika 25-vuotiaaksi asti ja sen jälkeen harmaa eminenssi joka lainaa ja vippaa rahaa ja autoa. Kuskaa ja kärrää muuttokuormia saamatta kiitosta tai arvostusta ihmisenä.
Pikkolon tekele, älä pelottele.
Itselläni on meneillään miehen lapsiin tutustuminen, olemme hiljattain muuttaneet yhteen. Minusta näillä lapsilla ei ole mitään sääntöjä ja olenkin ilmoittanut, etten aio näitä lapsia passata. He ovat jo isoja, nuorin 9-vuotias.
Nyt lapset ovat valittaneet äidilleen, että eivät viihdy meillä. Mies sai heidät lopulta kertomaan syyn: he eivät pidä minusta, koska olen jatkuvasti sanomassa jostakin (kuten että astiat pitää laittaa koneeseen, ei jättää pöydälle lojumman). Mies pyysi, että voisin yrittää vielä vähän enemmän, olla lapsille mukava ja jättää komentamisen hänelle - ja jättää sitten itse komentamatta. Näen jo mielessäni itseni passaamassa näitä laiskoja muksuja loputtomiin.
En voi sanoa, etten voi sietää lapsia, he ovat monella tapaa oikein mukavia, mutta pinna ehtii kyllä etenkin pidempien vierailujen aikana kiristyä, kun oma rooli on siivota toisten jälkiä, kokata ja tuntea itsensä sivulliseksi omassa kodissaan. Avioerolasten tavoin he osaavat myös tehokkaasti hyödyntää sitä "äiti kyllä antaisi" "mä lähden sitten äidille" jne. Mutta uskon ja toivon vielä voivani onnistua.
Tee omat hommasi äläkä vaadi lapsia sua palvelemaan. Kumma että miehen lapsista tehdään aina kotiapulaisia, eikö sun omat lapset osaa?
isot lapset saa jo jälkensä siivota, ovat sitten kotona tai muualla.
Meillä lapset korjaa jälkensä kyllä mummolassakin ja kaveriensa luona niin miksi sitten ei
isän luona.
Mitä ilmeisemminkin täällä on joillain sisälukutaidossa hieman vikaa, mutta ei se mitään, meitä on moneksi.
Minä kerroin miehelle, että en aio jatkaa tätä uusperhettä enää, koska en oikeasti siedä hänen lapsiaan. Ja että olen kovin, kovin pahoillani siitä. Mies meni shokkiin. Hän aneli minua jäämään, mutta sanoin että minun täytyy olla nyt AIKUINEN ja lähteä pois, sillä jos jään, lapsilla ei ole hyvä olla. Minä en voi rakastaa heitä, en erityisemmin edes pidä. Se on tässä ongelman ydin. Rakastan miestä ja mies minua mutta koska paketissa tulee väistämättä myös lapset, luovun koko paketista tässä kohtaa. En siis suinkaan ole viemässä lapsilta isää, päinvastoin, siksihän minä miehenkin jätän koska lapsia ja isää en missään nimessä erota.
Omille tunteilleni en voi mitään ja tämä on päätökseni.
edes se, mutta olkoot sinun tapaus/kokemuksesi opetuksena monelle. Pitää miettiä ennen kuin hyppää uuteen suhteeseen jos ei ole valmis ottamaan koko pakettia.
Vielä erotkin ymmärtää jos taustalla kaikenlaista, mutta ei sitä että leikitään toisen tunteilla. Lapset ensin ja kun he ovat kasvaneet omilleen voi ajatella itseään. Minä, minä ja sitten lapset? Niinkö sen aina on mentävä..? Onneksi lopetit, jotta lapset eivät kärsi, mutta joku kärsii kuitenkin.
Lasten pitää oppia normaalit arkeen kuuluvat asiat, kuten omien jälkiensä siivoaminen!
Jos äiti ei kerran ole sitä opettanut, niin hyvä että joku opettaa.
on. Kun nyyskä ei osaa pitää laittaa lapset palvelemaan. huh huh...
Jos lapset ovat pilalle hemmoteltuja kakaroita, niin on aika vaikea hyväksyä heitä osana pakettiin. Jos taas lapset ovat saaneet normaalin kasvatuksen eli rajoja ja rakkautta, niin on paljon helpompi ottaa koko paketti. Niin se vain menee. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen ja elämään ihmisiä mahtuu.
...onko se niin, että on hieman naiivia kuvitella että tämän pilalle hemmottelun taustalla on vain exä? Onko lasten isä mahdollistanut tämän, antanut sille hiljaisen hyväksyntänsä? Mä ainakin ajattelen asioita niin että jos isä on ollut hyvä isä myös edellisen suhteen aikana tämäntapaisia ongelmia syntyy harvemmin siellä uusperheessäkään. Jos mies on luistanut lastenkasvatusvastuustaan, ollut osallistumatta lasten arkeen ja jättänyt kaiken sille exälle niin ei se ole mikään ihme että ongelmia syntyy kun isä ei ole mitään oikeaa isäsuhdetta lapsiin muodostanut, kunhan on roikkunut messissä exän hoitaessa kaiken. Eli mies solmii uuden liiton, syntyy uusperhe ja mies kuvittelee sen uusikon astuvan exän saappaisiin ja hoitavan arjen ja lapsi-isäsuhteen kuntoon. Eli hän edelleen ulkoistaa omien lastensa kasvatuksen ja isä-lapsisuhde ei edelleenkään toimi silä mies ei mitään auktoriteettiasemaa ota. Tässä pieni tenkkapoo, että onko ne lapset vain sen exän kasvatuksen tuotosta vai onko mahdollista että miehelläkin ja hänen osallistumisella ja ei-osallistumisella olisi jotain merkitystä? Eli haluaisin kai muistuttaa teitä nyksiä että osa miehistä on heivattu mäkeen juuri siitä syystä, ettei heistä isiksi ole ollut alunperinkään. Toivoa tosin on, sillä ihmisillä on tapana kasvaa henkisesti, ainakin niillä, jotka sitä haluavat. En osoittanut tätä kirjoitusta sinulle edellinen kirjoittaja. Kunhan lykkäsin sen tähän väliin :-)
he ovat lapsia, yksilöitä, jotka ovat joutuneet ihmisten armoille ja kärsimään vanhempien erosta. He maksavat suuren laskun siitä. Ja silti heitä haukutaan ja kohdellaan huonosti.
Olen aina ihmetellyt miten käsitteet "minulle täydellinen kumppani" ja "hirveät kakarat" voivat kuulua samaan tarinaan. Vaikka vanhemmat olisivat eronneet, on kasvatusvastuu edelleen molemmilla vanhemmilla. Jos oma siippaani ei pitäisi järjestystä lasten kanssa, ei hän jakaisi kanssani samoja arvoja. Samoin se, että mikäli mies ei ottaisi minun mielipiteitäni ja ajatuksiani huomioon lastensa kanssa, hän ei olisi mikään ihannekumppani.
Uusperhe on omituinen rykelmä. Mutta se on kuitenkin perhe, jossa kaikkien hyvinvointi on yhtälailla etusijalla. Aikuiset ovat aikuisia, joilla on aikuisten vastuu ja oikeudet (riippumatta onko vanhempi vai ei), lapsilla sitten omansa. Toki vanhemmalla ja lapsilla on syntynyt omat toimintatapansa, on asioita joita ei voi muuttaa. Ne ovat niitä, mitkä pitää vain hyväksyä. Mutta ei oman hyvinvoinnin kustannuksella. Kyllä ne asiat pitäisi osata erottaa, mitkä ovat tärkeitä ja mitkä voi koittaa sivuuttaa ja "antaa olla".
Alkuperäinen kirjoittaja on mielestäni toiminut alusta asti aivan päin sitä ihteään. Jos muuttaa lapsia omaavan miehen kanssa yhteen, joutuu tosiaan hyväksymään koko paketin. Mutta ei ole uusikon tehtävä olla ainoa osapuoli, joka opettelee uudet pelisäännöt ja hyväksyy sekä nielee kaiken. Kun hän muuttaa saman katon alle, tulee hänestä tasavertainen aikuinen kumppani, jolla on omat oikeutensa. On tyhmää pitää kitansa kiinni epäkohdista, liittyivät ne sitten tiskivuoroihin tai lapsiin. Varsinkin jos miehen kanssa arvomaailma kohtaa, niin mikä estää yhdessä patistamasta lapsia teidän kotinne tavoille?
Omituista. Kuka kumma keksikään sanoa, että kommunikaatio on hyvän parisuhteen perusta.
exää, aivan kuin isällä ei olisi aivoja olla ja kasvattaa lapsia. Varsinkin jos tulee ongelmia, on syy äitien. Äitejä syyllistetään muutenkin joka asiasta, jos he käyvät iltaa viettämässä, ovat juoppoja, ja jättävät lapset heitteille, jos lapsilla on likaiset vaatteet, äiti on siivoton ja ei välitä puhtaudesta.... lukemattomia juttuja... isien sankaruus on pyhää, vaikka he olisivat kuin huonoja isiä tahansa.
Mutta nyksien halu mollata miehen eksää johtuu pelosta ja katkeruudesta, sillä haukkumalla miehen eksä, saadaan mies pakolla ajattelemaan nyksän tavoin, että ex vaimo on ja pysyy huononoa ihmisenä.
En voi ymmärtää miksi exät aina luulevat nyksien olevan epätoivoisia, katkeria tms.Itse en ainakaan ole, mutta en kyllä voi sanoa mitään kamalan positiivistä mieheni exästä.Hänellä ja minulla on kovin erilainen arvomaailma valehteluineen, kulisseineen, kaksinaamaisuuksineen eli hän on ihminen josta en pitäsi vaikkei exä olisikaan..lisäksi hän on järjestänyt erinäisiä tempauksia,käyttänyt lapsia vakoojinaan ym.typerää.
Jos mahdollista niin mieheni INHOAA exäänsä vieläkin enemmän kuin minä.Ei haluaisi kuulla/nähdä hänestä yhtään mitään,lasten asioiden hoitokin hieman takkuilee..Ja meilläkin exä LUULEE että vika on minussa eli uudessa kumppanissa.(Kauanko muuten ollaan se "uusi" kumppani?Vuosia jo kuitenkin kohta 15-v takana)
Ehkä se on mukavampi itselle uskotella et kaiken takana on se paha nyksä, joka on aikuisen miehen manipuloinut ajattelemaan tietyllä tavalla...Hah haa!Lienee exällä itsellään kokemusta manipuloinnista jos kerta luulee sen toimivan?!Ilmeisesti ei uskalleta tunnustaa itselleen sellaista asiaa jotta se exä saattaa inhota sinua ihan sinun omien tekojesi takia..Ei siihen ketään nyksää tarvita ohjailemaan!
Itse jouduin äitipuoleksi mieheni lapsille, koska äiti ei kyennyt olemaan äiti.Olihan se aluksi todella hankalaa ja ikävää opettaa isoille lapsille käytöstapoja,rehellisyyttä ja ihan perus-juttuja, kuten roskat roskiin jne..Monta kertaa olin menettää toivoni, mutta kyllä ne lapset oppivat talon tavoille.Meillä tämä äiti kuitenkin hankaloitti tilannetta, puuttumalla ja ohjeistamalla lapsia olemaan tekemättä mitään ja kritisoimalla isän ja minun asettamia sääntöjä!
Talossa kuitenkin talon tavalla ja exällä ei ole sananvaltaa toisten kodeissa!Kotitöistä taistellaan vieläkin, mutta niin varmaan joka kodissa..Lapsien kun on hyvä oppia kotonakin jotain tulevaa elämää varten.Ei tarvii sitten opiskelemaan lähtiessä soitella ja kysellä kuinka pesukone toimii ym..
Ikävää on ettei yhteistyö äidin kanssa toimi.Hänelle ilmeisesti on liian vaikeaa hyväksyä se että toinen nainen huolehtii hänen lapsistaan ja kyllä tottakai komennan tarvittaessa myös.En minä aiheuttanut heidän eroaan, enkä ole halunnut tähän asemaan, mutta minkäs teet jos ei kerran osannut järjestellä elämäänsä lapsille sopivaksi.Kiitosta häneltä ei varmaan ikinä tule kuulumaan, vaikka ehkä aihettakin olisi..:)
onko pakko ostaa vaatteet toisen lapsille?onko pakko sietää loukkaavaa käytöstä toisen lapsilta?Onko pakko antaa toisten lasten rikkoa tavarat?onko pakko passata isoja pentuja?onko pakko jakaa kaikki oma muiden kanssa?
onko ihan pakko...ei ole.Ei tarvitse kaikkea sentään sietää,suvaita vaan
sun piikoja. Ei varsinkaan, jos haukut saavat palkaksi.
lapset joutavat korjata asitat, jos vanhemmat / miehen naisen puoliso tekevät ruuat. Niin ne biopennutkin joutuvat tekemään.
Katkerat eksät vaan yrittävät keksiä vinoiltavaa. Toki se oma puoliso voi olla lepsu kasvattaja myös.
Ap, kyllä kannattaa juosta ja lujaa. Ei vieraista lapsista ole kuin riesaa. Palvelijaksi joutúu ja vittuilut saa eksältä ja mukeloilta ( pikku enkeleiltä siis )
kotitöitä, ei voi velvoittaa hetiä tekemään niitä enää isän luona. Väistämättä siinä tulee tunne, että laspi on kuin kiertävä kotiapaulainen, ensin ädin luona, ja sitten isän luona!!!! Kahdessa paikassa kotitöitä. Eikö se jo riitä, että lapsi joutuu matkustamaan kahden asunnon väliä, vaikka omat vanhemmat ovat itse aiheuttaneet eron, josta lapsi joutuu kärsimään, eli muuttamaan eestaas. Miksi ne vanhemmat eivät muuttele joka viikko?
Lapsen pitää saada olla lapsi, eikä leikkiä aikuista.
hetiä
laspi
kotipaulainen
ädin
jne
jne
äitikö pitää lapsiaan kotiapulaisena.
Meillä ei lapsia pidetä sellaisina, vain omat astiat ja jäljet siivotaan.
Nehän pääseekin sit tosi helpolla kun äidin luona pitää piikoa.
Siis kyllä on hölmöä porukkaa vastauksista päätellen...
Meille ei tule lapset tänne passattaviksi eikä piioiksi. Normaalia kasvatusta,että jokainen korjaa omat jälkensä. Jos se ei jonkun mielestä kuulu kasvatukseen ja sillä on lapsia,niin en yhtään ihmettele ettei ole miestä tai se on lähtenyt ja katkeruus pulppuaa pintaan.
Onneksi meillä on selvät säännöt ja kaikki niitä noudattaa,ei tarvitse enää niistä meuhkata. Joka kerta lapset kun täältä lähtevät,on niillä naamat nurinpäin,eivät haluaisi lähteä kotiin....
Aloittaja: Toisaalta ymmärrän sinua,mutta aika radikaali päätös toisaalta. Olisiko eroon joku muu syy kuin lapset kuitenkin? En todellakaan pahalla sano tätä!
Teillä pitäisi olla juuri ne teidän säännöt,joita noudatetaan ja äidin luona tehkööt mitä äiti antaa tehdä.
Meilläkin oli kaiken suhteen rajat haussa. Nukkumaan menoajat,normaalin kotiruuan syönti ja karkkipäivä. Äidin luona,kun syötiin pääsääntöisesti karkkia ja muuta herkkuja,sekä nukkumaan mentiin milloin nuorin halusi eli puolen yön jälkeen. Eikä meillä juoda alkoholia ja jos juodaan niin todella vähän,ei lasten tarvitse pelätä,että sammutaan keittiön pöydän ääreen tai oltaisiin edes pienessä sievässä..
Ihan helppoa ei ollut alku,mutta kantoi se hedelmää. Ilmapiiri on parempi ja lapsetkin viihtyvät,sekä aikuiset nauttii yhteisestä ajasta.
Juuri näin, lasten ehdoilla toimitaan jos lapset haluu isänsä luokse mennä.
niitä nyt tuhkimoiksi laiteta, mutta kussakin paikassa voivat tehdä jotain. Eivät vain istu perseillään narajamassa.
ja sielläkin pitää toimia samalla tavalla kuin äidin luona. Siis jos äidin luona laitetaan ihan itse ne astiat tiskikoneeseen, toimitaan myös isän luona samalla tavalla. Ei isän uusi kumppani ole miehen edellisestä liitosta olevien lasten piika. Näin se vain on. Mutta katkerat exät ovatkin mestareita kaatamaan kaiken paskan miesten uusien kumppaneiden niskaan.
Minusta sinä ja miehesi ette ota vastuuta elämästänne. On niin helppoa syyttää aina jotakin muuta ongelmista. Annan teille muutaman yksinkertaisen neuvon..
1) Sinä ja miehesi olette perheen aikuiset. Te olette niitä, joiden lasten tulee kuunnella ja arvostaa. Teidän tehtävänne on luoda perheeseenne järkevät ja toimivat toimintamallit. Miettikää yhdessä millaista käytöstä odotatte erilaisissa tilanteissa ja tehkää lapsille selviksi tämä asia. Esimerkiksi omat jäljet pitää korjata, vaatteet naulakkoon, sisällä ei huudeta, ei kiroilla, opetellaan keskustelemaan asioista, pyydetään anteeksi, jne. Olkaa kärsivällisiä ja pysykää siinä mitä odotatte lapsilta. Pikku hiljaa he oppivat sen, että teidän kodissanne vallitsee omat säännöt (jotka voi poiketa suurestikin äidin säännöistä).
2)Toimivat rangaistusmenetelmät. Osoittakaa, että sääntöjen rikkomisesta seuraa jotain.. jäähyä, huoneeseen eristäminen joksikin aikaa, evätään joku etu esim.kännykkä pois päiväksi, televisio tai tietokone kielto. Kun tottelemattomuudesta seuraa esimerkiksi jotain epämieluisaa, niin lapsi alkaa tottelemaan aika tehokkaasti.
3) Myönteinen ja positiivinen palaute. Lapset kaipaavat tunnetta siitä, että ovat arvokkaita ja heidän suorituksiaan pidetään riittävinä. Antakaa positiitivsta palautetta. Se tukee ja kannustaa hyvään käytökseen. Jatkuva negatiivinen palaute ja sättiminen takaa sen, että lapset antavat sitä samaa takaisin aikuiselle.
4) Fyysinen rakkaus. Lapset tarvitsevat syliä ja rakkautta.
5) Lasten ongelmat ja häiriökäyttäyminen on lähes aina pelkästään perheen aikuisten syytä. Jos lasten kanssa on ongelmia, ala etsiä ensijaista ongelmaa sinusta ja miehestäsi. Onko kasvatus epäjohdonmukaista? Oletko hyvä malli esimerkki lapsille siinä miten käyttäydytään ja toimitaan hyvin? Ehkä kannattaisin lainata joku opus ja lukea kyseistä aihetta.
Ps. olen uusioperheen äitipuoli, joten tiedän mistä puhun
että yksi syy noin voimakkaisiin negatiivisiin tunteisiin ("en voi sietää") on ehkä se, että häpeät tunteitasi etkä kehtaa esim. miehelle tai muillekaan niistä puhua. Itselläni oli noin, ja vasta kun erosimme (miehen aloitteesta) menin juttelemaan psykologin kanssa, ja kun sain sanottua tunteeni ääneen, ja psykologi ei tuominnutkaan minua (kuten kaikki tutut, joilla olin asiasta vihjaillut ja myös minä itse), vaan ymmärsi, sanoi jotenkin niin, että "on aika normaalia, että negatiiviset tunteet kohdistetaan johonkin ulkopuoliseen, johonkin ns. "helppoon" kohteeseen, kuten miehen lapseen..." jne. Minua auttoi siis tuo sana "on aika normaalia" - jotenkin paino putosi harteilta, ymmärsin että olin kohdistanut oman pahan olon ja suhteen ristiriidat lapseen, joka oli kyllä vaikea, mutta kuitenkin vain lapsi. Ja tästä lähti "parantuminen", siis tunteeni muuttuivat, aloin nähdä miehen lapsen aivan toisessa valossa kuin ennen. Siitä lähti paraneminen, minun paranemiseni siis....
No, palasimme miehen kanssa yhteen asuttuamme vuoden verran erossa, sen jälkeen uusperhe-elämää eletty jo lähes kymmenen vuotta, miehen lapsikin on jo täysi-ikäinen. Onhan meillä ongelmia ollut sen jälkeenkin, mutta ei enää lainkaan samanlaisia.
Juttele, miehesi kanssa, jos pystyt, tai ehkä olisi ihan hyvä käydä terapeutilla muutaman kerran juttelemassa, niin ehkä selviää se, mistä ne negatiiviset tunteet, jotka kohdistat lapsiin, OIKEASTI johtuvat.