teleme oy

oisko kokemusta moisesta firmasta ja millaisia?korjailee vanhoja radioita,mittareita ja tuontapaista.kiitos etukäteen!
43153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen korjauttanut / huollattanut siellä yhden kotiputkiradion ja kaksi autoradiota joista vanhin -50 luvun lopun blaupunkt putkiradio. Yksi transistoripeli on tälläkin hetkellä siellä työn alla ja, kunhan se valmistuu niin iso kotiradio pääsee sinne hoitoon.

Homma on näiden osalta toiminut erinomaisesti varsinkin, kun näillä ei ole ollut kiirettä. Sen verran siellä on harrasteradioita jonossa, että työhön saattaa mennä jopa muutama kuukausi.

Hinta on tietysti suhteellinen asia mutta, jos joku ylipäätään suostuu korjaamaan radiovanhuksia niin pitää siitä jotain maksaakin.

Porvoon suunnalla korjaajaa kysellessäni olen saanut osakseni lähinnä ylenkatsetta.

Työstä olen muuten saanut aina kuitin ja takuun ja kaupan päälle ystävällistä palvelua.
Itse en siis voi, kuin kehua ja suositella.

Äänestä

Eivät korjaa enään vanhoja radioita Telemessä. Huoltomies vaihtanut firmaa ja työskentelee Pulttikanava nimisessä yrityksessä nykyään. Joten sieltä löytyy osaavaa huoltoa jos sitä tarvitsee. Huoltavat kaikki elektroniikanlaitteet.

Äänestä
  • Pulttikanava näköjään korjaa myös muusikoiden musiikki laitteet. Tuttava käytti kitaravahvistimen huollossa. Oli todella nopea palvelu. Nyt soi taas hienosti. Onneksi löytyy paikkakunnalta asiantunteva huolto.

    Äänestä

Laittakaa hyvät ihmiset tämän ja muidenkin alojen korjaajista arvostelut nettiin. Siis sekä ruusut että risut. Vintage radioiden korjaajia on vähän ja pitää kannustaa ja kehua kun aihetta ilmenee. Kysyntää eli työsarkaa ja tarvetta riittää joten ei saa loppua vaan laajentua tämä toiminta. Jos saat ylenkatsontaa tai ymmärtämättömyyttä päällesi pitää pistää palautetta nettiin, silleen toimii markkinatalous ja palvelun kilpailukyky eikä joku keskenään kyräily pirtissä mitään edistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


urmas.k kirjoitti:

oisko kokemusta moisesta firmasta ja millaisia?korjailee vanhoja radioita,mittareita ja tuontapaista.kiitos etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu