Näin vuoden viimeisen päivän aamuhämärissä,ei pimeässä kuitenkaan...sen verran vaikuttaa täysikuu,vaikkei näykään,niin mietiskelin heti herätessäni ennen petistä nousemista hautausmaita.
Olen aina tykännyt kuleksia vanhoilla hautausmailla,mitä vanhempi ja sekavampi,sitä levollisempi paikka.
En minä siellä mitään syvällisiä mieti,kuljeskelen vaan.Katselen mitä erilaisimpia ristejä,hautakiviä,korkokuvia,joillakin on patsaitakin.Lueskelen myös kuolinaikoja ja mahdollisia muita tekstejä.
Matkoilla ollessanikin poikkean joskus eri paikkojen hautausmailla.Mikähän siellä viehättää.
En ole mikänn menneisyyden ihminen,tuntuu vaan mukavalta niillä käyskentely.
Eilen vaihteen vuoksi ihastuin erään Romanian pikkukylän hautausmaahan.Olen usein seurannut näitä Palinin matkakertomuksia TV:STÄ,nyt hän oli Romaniassa.
Ai-ai,miten eläväinen hautausmaa,haudoilla puisia maalattuja kuvia kuhunkin haudatun ihmisen elämästä tai kirjoitettuja kertomuksia. Hyvin värikäs,iloinen paikka.
On se niin erilainen tämä kuolema-käsitys eri kulttuureissa
UM:lle terveisiä sukulaisiltaan,tyytyväisiä olivat Messukylän kauniilla kirkon katveessa olevalla maalla,kun vei sen sopimamme kynttilän heillekin. Minulla on tapana kynttiläni jättää sankarihautapatsaan juurelle,kun omat lähimmäiseni ovat haudattuina muualle. Oman elämänsä sankareitahan kaikki.
Tyytyväistä Alkavaa Uutta vuotta Sinulle ja Jerrylle!
Niin hyvin sopii nyt tähän yks mielirunoistani,
Sarkian Älä elämää pelkää,että ihan pakko se tähän taas kirjoittaa:
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaaq,kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä,jos tarpeen,kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.
Olen aina tykännyt kuleksia vanhoilla hautausmailla,mitä vanhempi ja sekavampi,sitä levollisempi paikka.
En minä siellä mitään syvällisiä mieti,kuljeskelen vaan.Katselen mitä erilaisimpia ristejä,hautakiviä,korkokuvia,joillakin on patsaitakin.Lueskelen myös kuolinaikoja ja mahdollisia muita tekstejä.
Matkoilla ollessanikin poikkean joskus eri paikkojen hautausmailla.Mikähän siellä viehättää.
En ole mikänn menneisyyden ihminen,tuntuu vaan mukavalta niillä käyskentely.
Eilen vaihteen vuoksi ihastuin erään Romanian pikkukylän hautausmaahan.Olen usein seurannut näitä Palinin matkakertomuksia TV:STÄ,nyt hän oli Romaniassa.
Ai-ai,miten eläväinen hautausmaa,haudoilla puisia maalattuja kuvia kuhunkin haudatun ihmisen elämästä tai kirjoitettuja kertomuksia. Hyvin värikäs,iloinen paikka.
On se niin erilainen tämä kuolema-käsitys eri kulttuureissa
UM:lle terveisiä sukulaisiltaan,tyytyväisiä olivat Messukylän kauniilla kirkon katveessa olevalla maalla,kun vei sen sopimamme kynttilän heillekin. Minulla on tapana kynttiläni jättää sankarihautapatsaan juurelle,kun omat lähimmäiseni ovat haudattuina muualle. Oman elämänsä sankareitahan kaikki.
Tyytyväistä Alkavaa Uutta vuotta Sinulle ja Jerrylle!
Niin hyvin sopii nyt tähän yks mielirunoistani,
Sarkian Älä elämää pelkää,että ihan pakko se tähän taas kirjoittaa:
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaaq,kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä,jos tarpeen,kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Meillähän on yleensä samanlaisia, harmaita kiviä suorissa riveissä! Ovat niinkuin suomalaiset ilottomissa leipäjonoissa! Mehän olemme vihan syömää kansaa!
Minulla on tapana käydä kesäisin muutaman kerran tuolla vanhalla(ja uudella)Turun hautausmaalla. Sinne on sopiva pyöräilymatka. Se on oiva hiljentymispaikka.
Miten rauhallinen ja kaunis puisto on vanha hautausmaa. Siellä on hiljaista, vain linnut laulavat komeissa puissa ja hautakivet kertovat omia tarinoitaan 200-300 vuoden takaa. Keskustelen siellä itseni kanssa, sillä he jotka siellä ovat ovat niin hiljaisia. Toissakesänä seurakunta järjesti opastettuja kierroksia hautausmaalla. Ne olivat hyvin kiinnostavia ja osallistujia oli runsaasti.
Kiviaidan rajaamana on ortodoksien hautausmaa. En muista enää, miksi heidän risteissään on se poikkipuu.
Sen vieressä katolisten hauta-alue, johon on haudattuna myös heidän viimeinen piispansa Verschuren. Muistomerkki on komea.
Juutalaisten hautausmaan portti oli lukittuna. Ymmärän miksi. Ilkivaltaa siellä oli tehty. Siellä oli myös kaunis kappeli.
Islamilainen osasto on myös eroitettu. Siellä hautakivet osoittivat Mekkaa päin. Ne olivat koristeellisia kullattuine arabiankielisine teksteineen. Moni hauta oli jo aika vanha sielläkin. Liekö tataarien hautoja. Siellä oli sopivasti pari melkein lahoa puuistuinta, jotka kuitenkin kestivät painoni. Viime kesänä istuin siinä auringossa ja ajattelin kuinka tasa-arvoisia täällä ollaankaan.
Uurnalehto on uusi. Poikkesin veljen pojanpojan haudalle. Hän kuoli viime vuonna 12 vuotiaana. Pieni hauta oli koristeltu ja kukitettu. Pieni bonsai-puukin istutettu ja sen juurella oli nalle. Silloin oli kesä, mitä lie nyt jouluksi haudalle laitettu.
Menin sitten naapurini, vanhan miehen vaimon haudalle. Kitkin rikkaruohot ja kastelin orvokit ja nypin siemenkodat. Hän kun ei tahdo jaksaa enää itse käydä useinkaan. Nyt hänkin on jo kuollut. Ensi kesänä onkin siinä hautakivessä kaksi nimeä.
Tämä saattaisi johtua vahvasta kollektiivisesta, yhteisöllisestä psykkisestä ja henkisestä kentästä. Vanhat hautausmaat ovat lukuisten sukupolvien muistolehtoja.
Muistamme poisnukkuneita omaisiamme kymmenien, jopa satojen sukujen voimin. Tämä tekisi sen rauhallisen 'energiakentän'.
Siksi useimmasta ihmisestä tuntuu kuvottavan sairaalta, että hautausmaillakin tehdään ilkivaltaa; hautakiviä kaadetaan, istuksia revitään - loukataan hautausmaan rauhaa.
Kaarlo Sarkian syntymästä 100 vuotta
Runoilija Kaarlo Sarkiaa on usein luonnehdittu sidonnaisen mitan mestariksi. Kriitikot ovat kiittäneet Sarkian runoutta rytmin ja riimin taidonnäytteenä. Runot ovat olleet lausujien suosiossa soinnillisuutensa vuoksi ja ne ovat tuttuja myös lauluina. Tänäkin päivänä monet tunnistavat seuraavat säkeet "/Älä elämää pelkää, / älä sen kauneutta kiellä. / Suo sen tupaasi tulla / tai jos liettä ei sulla, / sitä vastaan käy tiellä, / älä käännä sille selkää. / Älä haudoille elämää lymyyn kulje: / Ei kuolema sinulta oveaan sulje. /" Sarkia tunnetaan myös ranskalaisen ja italialaisen runouden suomentajana.
Sarkia oli alkuperäiseltä nimeltään Kaarlo Teodor Sulin. Hän syntyi 11.5.1902 Kiikassa aviottomana piikatytön lapsena. Vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta lahjakas poika menestyi hyvin koulussa ja pääsi ylioppilaaksi Tyrvään yhteiskoulusta vuonna 1923. Hän jatkoi opiskelua Helsingin ja Turun yliopistoissa, mutta keskeytti opintonsa antautuen runoilijan uralle. Opiskeluaikanaan Turussa Sarkia liittyi Koskenniemen kirjalliseen piiriin, jossa muodostuneet suhteet olivat myöhemmin runoilijalle hyvin merkityksellisiä.
Monen aikalaisensa tavoin Sarkia sairastui tuberkuloosiin. Nuorena puhjennut tauti alkoi lievänä kaularauhastuberkuloosina, mutta eteni vuosien myötä keuhkoihin ja muualle ruumiiseen. Omakohtaiset kokemukset sairastamisesta ja ruumiin heikkoudesta vaikuttivat nuoreen mieheen. Ajoittain voimakkaastakin masennuksesta ja ahdistuksesta kärsinyt Sarkia käsitteli runoissaan elämän peruskysymyksiä: kuolema ja ihmisen kärsimys asettuvat runojen kuvastossa tiiviisti elämän ja sen tarjoamien nautintojen rinnalle.
Sarkian kirjoittamista kirjeistä sekä muusta jälkeenjääneestä aineistosta käy ilmi, että runoilijan tie ei aineellisestikaan ollut helppo. Jatkuva rahapula ja vanhojen velkojen paine tuntui vaivaavan kirjoittajan arkea. Nuorella ja komealla Sarkialla oli kuitenkin taipumusta koreiluun, toisinaan hän leikitteli dandymaisella ulkomuodollaan. Sarkian kirjeistä ja tuotannosta voidaan löytää jopa narsismiin viittaavia äänenpainoja. Myös homoseksuaalisuus oli Sarkialle kipeä ongelma: hän etsi rakkautta sitä kuitenkaan löytämättä.
Toinen maailmansota vaikutti voimakkaasti Sarkian pohdintoihin ihmisen pahuudesta ja hyvyydestä. Ihmisen kyky julmuuteen hahmottuu hänen runoissaan ylivertaisena verrattuna muuhun luomakuntaan, mutta ihminen voi myös valita pyrkimyksen hyvään ja kauniiseen. Sota-ajan kokemusten myötä Sarkian runojen maailmassa korostuivat pasifismi ja ajatus kaikkien ihmisten veljeydestä. Runoilijana Sarkia irtautui nuoruuden kauneus-uskoa korostaneesta romantiikasta kokoelmassa Kohtalon vaaka, jossa punnitaan vakavasti ihmisen vaikeaa osaa maailmassa.
Sarkia sai tilaisuuden matkustaa ulkomaille hoidattamaan terveyttään WSOY:n myönnettyä hänelle stipendin. Matkat Sveitsiin ja Italiaan olivat Sarkian tuotannon kannalta merkittäviä. Viimeinen parantolamatka Ruotsiin oli kohtalokas: Sarkia kuoli pian matkan jälkeen 16.11.1945 Sysmässä.
Vaikka Kaarlo Sarkia ei nykyään ole kenties yhtä tunnettu kuin monet aikalaisensa esimerkiksi Tulenkantajien piiristä, hänen runonsa elävät yhä muun muassa Erik Bergmanin, Kaj Chydeniuksen, Petri Laaksosen ja monien muiden säveltämissä lauluissa.
Paula Immonen
ja voimantuntoista Alkanutta Vuotta 2010!
Tulivat vielä mieleeni nämä hautausmaitten puut,usein mahdottoman vahvoja vanhoja kuusia.Kuusihan on jotenkin sellainen suojeleva,tavallaan vaatimaton,ei koskaan mikään yltiöpää,vakaasti paikallaan. Mukavasti ne humisevat siellä kuin jotain kehtolaulua laulaen.
Ite kun olen ajatellut ihmisen kuollessa hänen energiansa siirtyvän muuhun luontoon,niin miten monen "sielun" energia näissäkin puissa.
Ja moni ihminen,jos on mahdollisuus valita hautapaikkansa,haluaa jonkin puun katveeseen...sekin sitä alkukantaisuutta,mitä meissä vielä jäljellä.
toivotan. herkkää, hempeää tai muuta senkaltaista. Ite en vielä aamuhämärissä silmälasejain löytänyt. näkkeepähän, mitä tarvitsee. Viime jouluna olin muistaaksein niin varpusen kaltainen---kyllä nämä meidän joulumme totisesti aina erilaisia. Minulla omat perheeni, siis lapseni, viettävät aaton vain omassa perheessä-
NO, eilen oli taas erilainen ystävä, jolla elämänhalu pohjalla, tytt5ärenpoikani ystävä,, jolla suomalainen äiti "ei pidä minään", nätisti sanottuna poikansa israelista isää. Toivottavasti sai elämänkeksimistä höppänän "susin" seurassa.
Ja tyttärenpojastani on kehittynyt melko mahtava virtuoosi kiktaransoitossa, intuitiivisesti sävelsi minulle portugaliais-fado sävellyksen- ....se vaatii kyllä aikamoista tunnetta ja tekniikkaakin.
Lahden seudulla on sellainen luonnonkivihautausmaa. Oma adoptiotyttärein oli siellä juuri mummuaan hautaamassa- Itsellänihän vain toivomuksena tuhkat Itämereen, ja jo tuo aiemmin kertomani "hautakivi"....minä hyvänsä puuna.