KOIRANKAKATTAJA

ajatella ennenkuin lasket koirasi kyyristelemään isommalle asialleen: Tänä aamuna klo 9.00 nainen joka oli pukeutunut valkoiseen myssyyn, punaiseen puolitakkiin ja mustiin housuihin kakatti mustan koiransa lukion keittiön rapun eteen. Siis portista sisään ja lukion piha-alueelle, koulukeittolan rapun eteen. Ne kasat ovat siellä vieläkin. Mukana oli myös ruskea koira, näyttivät dobermannin tyyppisiltä, mutta olivat pienempiä. YÖK
2144413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 214

Vanhimmat

Nämä koirienomistajat eivät häpeä mitään. Yksikin iso mies pissatti kahta suurta koiraa Graniitin aukiolla, ihmisten näkyvillä. Itse en kyllä kehtaisi.

Äänestä
  • Myös ulkoilluttajien tänne palstalle vaan,eiköhän ala hyvät tavat ja järki löytyä .

    Äänestä

Ihmetyttää että eikö näitä koiranomistajia hävetä seisoa koiran vieressä? Kun muut ihmiset katselevat.

Kerran oli kyllä huvittava tilanne että silloin nauratti. Tyhjän tontin omistaja oli pannut kyltin jossa kielsi käyttämästä tonttiaan koirien WC:nä. Kun kuljin ohi, oli tontilla pökölettä vääntämässä suuri lihava kissa, talutushihnassa siis ja omistaja seisoi kadun puolella hihnan toisessa päässä.

Äänestä
  • häpeä mitään. Helvetillisiä isoja koiria paskatetaan jalkakäytävillä ja koiranomistaja ihailee kasaa, jonka oma koira siihen juuri väänsi. Tekis mieli pläjäyttää se paska sen taluttajan naamaan. Mutta en viitsi, voisivat vaikka tykätä siitäkin.

    Äänestä

  • koiralliset kirjoitti:

    häpeä mitään. Helvetillisiä isoja koiria paskatetaan jalkakäytävillä ja koiranomistaja ihailee kasaa, jonka oma koira siihen juuri väänsi. Tekis mieli pläjäyttää se paska sen taluttajan naamaan. Mutta en viitsi, voisivat vaikka tykätä siitäkin.

    Kyllä me koiralliset "hävetään", toivon, että suurin osa. Itse katson tarkkaan mihin koira tekee asiansa, esim. omakotitalo alueella en anna koirani pissata tai kakata edes kenenkään pihan KOHDALLE. Ei olisi itselläkään kivaa jos aidan toisella puolella olisi ruskeat ja keltaiset kasat koristamassa talon edustaa.
    Nämä urpot, jotka eivät hyvistä tavoista välitä, joutaisivat olemaan ilman koiraa kokonaan!
    Riihimäestä löytyy ihan hyvin ulkoilutuspaikkoja (läheltä keskustaakin! ), jotka eivät ole jonkun omaisuutta tai julkisia paikkoja, esim. juuri tuo lukion piha.

    Äänestä

  • koira-llinen kirjoitti:

    Metsiä on pilvin pimein Riihmäellä, sinne ne muutkin elukat sontivat, ei tarvitse pihoihin, teitten varsille kiikuttaa pikku puduja

    Äänestä

  • koira-llinen kirjoitti:

    Kyllä me koiralliset "hävetään", toivon, että suurin osa. Itse katson tarkkaan mihin koira tekee asiansa, esim. omakotitalo alueella en anna koirani pissata tai kakata edes kenenkään pihan KOHDALLE. Ei olisi itselläkään kivaa jos aidan toisella puolella olisi ruskeat ja keltaiset kasat koristamassa talon edustaa.
    Nämä urpot, jotka eivät hyvistä tavoista välitä, joutaisivat olemaan ilman koiraa kokonaan!
    Riihimäestä löytyy ihan hyvin ulkoilutuspaikkoja (läheltä keskustaakin! ), jotka eivät ole jonkun omaisuutta tai julkisia paikkoja, esim. juuri tuo lukion piha.

    miettinyt, miksi ne koiranomistajat eivät voi sitä rakkiansa paskattaa omalle pihalleen. Lähtisivät vasta sitten lenkille sen kanssa, mutta ei. Se täytyy kuskata siihen naapurin portin pieleen ja antaa tehdä kasat. Pyörikää sen rakkinne kanssa omassa pihassa.

    Äänestä

  • 2 pikkulenkkii/pv saa itsekin liikuntaa kohtuu määrin (pussi messiin).

    Äänestä

taitaa olla sama neiti joka repii ja riuhtoo koiriaan...

Äänestä
  • en puolusta koiran kakattajia,koirahan kakkii sinne minne se opetetaan ja jos kakkii käytävälle poishan se on korjattava.....mutta hanki koira ja liiku luonnossa niin näet miten ihminen paskoo ja sotkee.ihan itkettää.Ei ymmärrä viisas ihminen mitä tekee.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    en puolusta koiran kakattajia,koirahan kakkii sinne minne se opetetaan ja jos kakkii käytävälle poishan se on korjattava.....mutta hanki koira ja liiku luonnossa niin näet miten ihminen paskoo ja sotkee.ihan itkettää.Ei ymmärrä viisas ihminen mitä tekee.

    Siis koiran sotuista ei tarvitse välittää, koska ihminenkin sottaa.
    taitaa olla miehen logiikkaa.

    Äänestä

  • Vaikuttaa tutulta neidiltä, päiväkodin pihakulma, ratatien varsi, taloyhtiön piha, roskiksen vierusta talon pihassa, ikkunan vierustat, rapun pieli, kusesta keltaisena, oisko samanen neiti, jolla kaveri ja pari trottia viime vuonna, neidin yksi koira Venäjältä tuotu, mitenkähän luvat ja mitähän muuta.....

    Alkaa liikaa olla tienvarret täynnä koiran ulosteita, eihän se koiran vika ole, vaan narun toisessa päässä olevan korvien välissä, pääkatuna mainittu Hämeenkatu - kun väistelee kusikasoja, hyvä ettei paskaan tallo. Katu tänäänkin aurattu jalankulkijoille, pyöräilijöille, no tottahan toki siellä koirankusi ja paska kaunisti valkean lumen.

    Koiran pito kerrostaloissa, se on eläinrääkkäystä - yhden akan koira oli purra kun reppana sai kaiket viikot olla yksin sisällä, käväisin hoitamassa päivittäin sitä ja käynnit loppui siihen kun tuli rannetta kohti nälissään, siinä oli aitoa eläinrääkkäystä siltäkin insinöörirouvalta.

    Siispä koiravero takaisin Riihimäelle, - jos yhdessä 3 rappuisessa talossa on puolitusinaa koiraa mukaan laskien koko alueen koirat, rikka rokassa sekin raha, esim puhtaanapitoon jos ei koirakanta ala vähentyä....

    Äänestä

  • Iineska kirjoitti:

    Vaikuttaa tutulta neidiltä, päiväkodin pihakulma, ratatien varsi, taloyhtiön piha, roskiksen vierusta talon pihassa, ikkunan vierustat, rapun pieli, kusesta keltaisena, oisko samanen neiti, jolla kaveri ja pari trottia viime vuonna, neidin yksi koira Venäjältä tuotu, mitenkähän luvat ja mitähän muuta.....

    niin kuka valvoo että maksat koiraveron.Sehän on ollut ainakin ennen ihan oman tunnon asia,että menitkö kaupungintalolle ilmoittamaan että olet koiran omistaja.

    Äänestä

  • veronkannattaja kirjoitti:

    Eiköhän ne konstit löytyisi, ja tällaisissa pikkukylissä ei tuo kovin hankala asia ole.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    en puolusta koiran kakattajia,koirahan kakkii sinne minne se opetetaan ja jos kakkii käytävälle poishan se on korjattava.....mutta hanki koira ja liiku luonnossa niin näet miten ihminen paskoo ja sotkee.ihan itkettää.Ei ymmärrä viisas ihminen mitä tekee.

    Ei tosiaan ihminen ymmärrä.Riihimäellä ainakin Vehmaan puistossa on isoja koirankasoja tullut siivotuksi lasten pulkkamäestä ,puistosta sekä jalkapallokentältä .On aivan turha vedota että joku rikkoo pulloja niin minäkin voin tehdä mitä huvittaa, oli se mitä tahansa. Tämä kaikkihan on vanhempien kasvatuksen ja asenteiden tulosta.

    Äänestä

  • Tyhmyyttä kirjoitti:

    Oletko varma, että on ollut koiran jätöksiä mitä olet korjannut? Tässä menneenä lauantaina auto pysähtyi kadunvarteen ja kuskin takaa penkiltä nousi nuori mies joka virtsasi keskelle katua.Ei ilmeisesti kukaan kasvattanut.

    Äänestä

  • veronkannattaja kirjoitti:

    niin kuka valvoo että maksat koiraveron.Sehän on ollut ainakin ennen ihan oman tunnon asia,että menitkö kaupungintalolle ilmoittamaan että olet koiran omistaja.

    Työpaikka 1-2 valvojalle jotka kiertäisi ja soittelisi ovikelloja ,Koiraperheet löytyisi kummasti.
    Taatusti tienaisi päiväpalkan .Verorahat esim. vanhusten ulkoiluttajille.

    Eiköhän se ainakin rekisteröityjen koirien osalta olisi ihan helppo homma valvoa. Rekisterissä on omistajan tiedot, niin sinne vaan verolappua menemään. Itse koiran omistajana kannatan verotusta, ja olisin valmis sen maksamaan, koska se saattaisi hyvinkin vähentää koiran ottajia, joilla ei koiran kasvatuksesta ole mitää hajua.

    Äänestä

  • Tyhmyyttä kirjoitti:

    Ei tosiaan ihminen ymmärrä.Riihimäellä ainakin Vehmaan puistossa on isoja koirankasoja tullut siivotuksi lasten pulkkamäestä ,puistosta sekä jalkapallokentältä .On aivan turha vedota että joku rikkoo pulloja niin minäkin voin tehdä mitä huvittaa, oli se mitä tahansa. Tämä kaikkihan on vanhempien kasvatuksen ja asenteiden tulosta.

    Kysyn ihan mielenkiinnosta ja vastasuuden varalle, että saako Vehmaksen puistossa ulkoiluttaa koiraa ollenkaan?

    Äänestä

  • pika asia. kirjoitti:

    Työpaikka 1-2 valvojalle jotka kiertäisi ja soittelisi ovikelloja ,Koiraperheet löytyisi kummasti.
    Taatusti tienaisi päiväpalkan .Verorahat esim. vanhusten ulkoiluttajille.

    Vero ja valvojat, hyvä juttu ja koiranpitäjille vaatimus, jotta elukat opetaan 'koulutetaan' wc-pöntölle, potalle, jottei kaikkien ihmisten jotka eivät halua, tarvitse katsella ja kävellä jätöksien seassa

    Karjakkoneitikin vaihtoi reittiä lyseon suunnasta sairaala-keskusta päin ja näky lumessa on sanoin kuvaamaton, hän ei tietenkään ole ainoa, mutta kahden elukan kanssa piittaamattomana lisänä

    Äänestä

  • Iineska kirjoitti:

    Vaikuttaa tutulta neidiltä, päiväkodin pihakulma, ratatien varsi, taloyhtiön piha, roskiksen vierusta talon pihassa, ikkunan vierustat, rapun pieli, kusesta keltaisena, oisko samanen neiti, jolla kaveri ja pari trottia viime vuonna, neidin yksi koira Venäjältä tuotu, mitenkähän luvat ja mitähän muuta.....

    Alkaa liikaa olla tienvarret täynnä koiran ulosteita, eihän se koiran vika ole, vaan narun toisessa päässä olevan korvien välissä, pääkatuna mainittu Hämeenkatu - kun väistelee kusikasoja, hyvä ettei paskaan tallo. Katu tänäänkin aurattu jalankulkijoille, pyöräilijöille, no tottahan toki siellä koirankusi ja paska kaunisti valkean lumen.

    Koiran pito kerrostaloissa, se on eläinrääkkäystä - yhden akan koira oli purra kun reppana sai kaiket viikot olla yksin sisällä, käväisin hoitamassa päivittäin sitä ja käynnit loppui siihen kun tuli rannetta kohti nälissään, siinä oli aitoa eläinrääkkäystä siltäkin insinöörirouvalta.

    Siispä koiravero takaisin Riihimäelle, - jos yhdessä 3 rappuisessa talossa on puolitusinaa koiraa mukaan laskien koko alueen koirat, rikka rokassa sekin raha, esim puhtaanapitoon jos ei koirakanta ala vähentyä....

    Keltainen ja ruskeakin ovat ihan kauniita värejä...

    Äänestä

  • Ramia kirjoitti:

    Keltainen ja ruskeakin ovat ihan kauniita värejä...

    Kyllä kauniita värejä, mutta ei koiranpaskana ja -kusena makkarini ikkunan vieressä

    Äänestä

  • hai sie kirjoitti:

    se vaan on.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Oletko varma, että on ollut koiran jätöksiä mitä olet korjannut? Tässä menneenä lauantaina auto pysähtyi kadunvarteen ja kuskin takaa penkiltä nousi nuori mies joka virtsasi keskelle katua.Ei ilmeisesti kukaan kasvattanut.

    Siinä terveiset, jos me kaikki tekisimme samoin molemmat tarpeet ja oksennukset päälle sinne sun tänne pitkin teitä ja mantuja mitähän siitä seuraisi

    Mistähän se koiranpitäjien uskomus, jotta elukat voi niin tehdä on tullut

    Äänestä

  • Hai itelles. kirjoitti:

    se vaan on.

    No nauti siitä ihan kokonaan itse älä tyrkytä sitä toisille, kerää kotiisi tuotokset, nautiskele niistä ihan itse

    Äänestä

  • hai sie kirjoitti:

    Kyllä kauniita värejä, mutta ei koiranpaskana ja -kusena makkarini ikkunan vieressä

    Mitä te pienet, koiran pissasta valittajat teette kesällä, kun ette nää minne koira on pissiny? Nyt herättää hirveästi huomiota mutta eipä lumettomana aikana koiran kusista mitään kohista.

    Äänestä

  • Eli olet sitä mieltä että koiran pitää antaa vetää ja poukkoilla kävelytien sivulta sivulle?! Niin että takaa tuleva pyöräilijä ei tiedä kiertääkkö autotien kautta vai limbota remmin ali leuka asfalttiihottumassa? Kyllä sitä koiraa pitää ojentaa, ei se ole mitään eläinrääkkäystä että yrittää kouluttaa koiraansa käyttäytymään ihmisten ilmoilla vaikka remmistä nykäisemällä ja kieltämällä... Kyse ei ole siis millään tavalla väkivallasta vaan koulutuksesta! Äläkä muuten vaan mene hevosten lähelle, ne saa RAIPPAA!

    Äänestä

  • Erä-Koira kirjoitti:

    Eli olet sitä mieltä että koiran pitää antaa vetää ja poukkoilla kävelytien sivulta sivulle?! Niin että takaa tuleva pyöräilijä ei tiedä kiertääkkö autotien kautta vai limbota remmin ali leuka asfalttiihottumassa? Kyllä sitä koiraa pitää ojentaa, ei se ole mitään eläinrääkkäystä että yrittää kouluttaa koiraansa käyttäytymään ihmisten ilmoilla vaikka remmistä nykäisemällä ja kieltämällä... Kyse ei ole siis millään tavalla väkivallasta vaan koulutuksesta! Äläkä muuten vaan mene hevosten lähelle, ne saa RAIPPAA!

    tarvitsisit raippaa itse

    Äänestä

  • hie sau kirjoitti:

    Mitä te pienet, koiran pissasta valittajat teette kesällä, kun ette nää minne koira on pissiny? Nyt herättää hirveästi huomiota mutta eipä lumettomana aikana koiran kusista mitään kohista.

    Me valitamme, viemme viestiä muualle, ilmoitamme eteenpäin, koska ei huvita maksaa teidän pikku koirienne sotkuja
    Missä olemme kesällä, no monet meistä on muualla, vaikkapa kakkoskodissa
    Kun palaamme näemme ihan omin silmin, mitä karjapiiat ovat aiheuttaneet

    Niinkö kuvittelet, älä petä itseäsi

    Äänestä

  • Iineska kirjoitti:

    Vaikuttaa tutulta neidiltä, päiväkodin pihakulma, ratatien varsi, taloyhtiön piha, roskiksen vierusta talon pihassa, ikkunan vierustat, rapun pieli, kusesta keltaisena, oisko samanen neiti, jolla kaveri ja pari trottia viime vuonna, neidin yksi koira Venäjältä tuotu, mitenkähän luvat ja mitähän muuta.....

    Alkaa liikaa olla tienvarret täynnä koiran ulosteita, eihän se koiran vika ole, vaan narun toisessa päässä olevan korvien välissä, pääkatuna mainittu Hämeenkatu - kun väistelee kusikasoja, hyvä ettei paskaan tallo. Katu tänäänkin aurattu jalankulkijoille, pyöräilijöille, no tottahan toki siellä koirankusi ja paska kaunisti valkean lumen.

    Koiran pito kerrostaloissa, se on eläinrääkkäystä - yhden akan koira oli purra kun reppana sai kaiket viikot olla yksin sisällä, käväisin hoitamassa päivittäin sitä ja käynnit loppui siihen kun tuli rannetta kohti nälissään, siinä oli aitoa eläinrääkkäystä siltäkin insinöörirouvalta.

    Siispä koiravero takaisin Riihimäelle, - jos yhdessä 3 rappuisessa talossa on puolitusinaa koiraa mukaan laskien koko alueen koirat, rikka rokassa sekin raha, esim puhtaanapitoon jos ei koirakanta ala vähentyä....

    Oletko sattunut huomaamaan että molemmat koirat ovat narttuja?! Toinen on vielä pentu joten vielä vähemmän se merkkaa omaa reviiriään, nartut ei sitä paljon muutenkaan tee. Uroskoirat pissaa nostamalla jalkaa, silloin on helppo pissata esimerkiksi seinään tai vaikka seinän vieressä olevaan lumikinokseen Joten nyt kun mietit että missä niitä pissoja on niin kumpaa veikkaat, uros- vai narttukoiraa? Narttu pissaa yhteen kohtaan siistin pisteen, urokset vähän roiskii ympäriinsä... Siinä sinulle kusibongari yks vinkki! Ja neidin koirat tuntien voin sanoa että luvat ja rokotukset, kaikki on kunnossa! Nyt toinen vinkki, mene siihen pihalles päivystämään ja kattomaan kuka siihen pihalle pissaa..

    Äänestä

  • jonpope kirjoitti:

    Hurtta kuin hurtta reiästä roiskaa

    Kun luulet ja oletat jonkun nimittämäsi 'kusibongari' miettivän hurttasi sukupuolta, tuskin se kiinnostaa muita kuin itseäsi, ei sillä väliä reikä kuin reikä vai umpioitako, siisteydestä ja yleisestä puhtaudesta on kyse, ei siitä millä puolella jätereiät hurtallasi on.
    Aina jotkut siivoo ja jotkut maksaa ne 'siistit pienet pisteet ja roiskeet' siinäpä vinkki kolme.

    Mitä ihmeen miettimistä missä kuset on nehän näkyy - myös lumettomana aikana - kun menee ovesta ulos, kävelee suuntaan tai toiseen

    Onpa arkaa asiaa, miksihän!!! ja vinkki neljä: heti huomenna olemme päivystämässä pihalla

    Äänestä

  • voi hurja kirjoitti:

    Ensimmäisessä viestissä ei yleistetty vaan syytettiin yhtä tiettyä ihmistä! Eikö? En minäkään yleistä vaan puhun juuri niistä koirista! Eikä ole minun hurtistani kysymys, tällä hetkellä en omista :) Senkus oot siellää PIHALLAS, huomenna on paljon pakkasta! Rikosilmotus ois aikaa nappiin osuva vissiin sun kohdallas! Lähestymiskielto sun kaltaisille pihapoliiseille...

    Mistä rikosilmoituksen aikoisit tehdä, hah ja mistä lähestymiskielto ja kenelle, senhän voit kohdistaa sitten melkoiselle joukolle Riihimäen ihmisistä - ettet vain kohdistaisi uhoomistasi vääriin ihmisiin -
    - vinkkinä edelliseen jotta kukahan siellä Lyseon luona 'pihapoliisina' ihmetteli sotkemista

    Taidat olla hiukka hakoteillä uhkailuinesi - et taida ymmärtää itsekään mitä uhoot

    Äänestä

  • me kirjoitti:

    Me valitamme, viemme viestiä muualle, ilmoitamme eteenpäin, koska ei huvita maksaa teidän pikku koirienne sotkuja
    Missä olemme kesällä, no monet meistä on muualla, vaikkapa kakkoskodissa
    Kun palaamme näemme ihan omin silmin, mitä karjapiiat ovat aiheuttaneet

    Milläköhän tavalla sinä maksat MEIDÄN PIKKU KOIRIEMME SOTKUJA?

    Ja kuinka monet meistä olevat ""kakkoskodissa"" lumien sulamisesta pysyvään lumeen saakka, käymättä katsastamassa koiran pikku sotkuja.

    Jep, sinä "kesällä me valitamme", kiinnostamaan jäi se, että miten pikku sotkuja pitäisi maksaa? Todellakin tahdon osallistua.

    paskapää

    Äänestä

  • fyurs kirjoitti:

    Voi taivas,
    sotkut pitää jonkun siivota ja jotkut maksaa ne

    Osallistu siivoamalla rakkisi jätökset alkajaisiksi

    Äänestä

  • voi hurja kirjoitti:

    Hurtta kuin hurtta reiästä roiskaa

    Kun luulet ja oletat jonkun nimittämäsi 'kusibongari' miettivän hurttasi sukupuolta, tuskin se kiinnostaa muita kuin itseäsi, ei sillä väliä reikä kuin reikä vai umpioitako, siisteydestä ja yleisestä puhtaudesta on kyse, ei siitä millä puolella jätereiät hurtallasi on.
    Aina jotkut siivoo ja jotkut maksaa ne 'siistit pienet pisteet ja roiskeet' siinäpä vinkki kolme.

    Mitä ihmeen miettimistä missä kuset on nehän näkyy - myös lumettomana aikana - kun menee ovesta ulos, kävelee suuntaan tai toiseen

    Onpa arkaa asiaa, miksihän!!! ja vinkki neljä: heti huomenna olemme päivystämässä pihalla

    GOOOOD, Vaikutat juuri sellaselta variksen pelättimeltä, et päästään samalla rotistakin eroon!!! Kusibongari, vai kusipääbongari!

    Äänestä

  • hanki itelles elämä kirjoitti:

    GOOOOD, Vaikutat juuri sellaselta variksen pelättimeltä, et päästään samalla rotistakin eroon!!! Kusibongari, vai kusipääbongari!

    Mikäs itukeppi se siinä piipittää

    Äänestä

Teet niin kuin meidän mummo; otat sen paskan pussiin ja menet soittamaan sen koiranomistajan ovikelloa sanoen; "Teiltä unohtui tämä" Sanottuasi sen ojennat pussin hämmästyneelle koiranomistajalle. Sen jälkeen se ihminen ei vahingossakaan paskata koiraansa pihassasi.

Äänestä
  • Rautatien alikulkutunnelissa on tämä tästä läjä.. Eikö omistajat osaa ajoissa käyttää koiraansa sopivammassa paikassa ettei se lastiaan päästäisi jankulkutunneliin. Lievennyksenä todettakoon että, ehkä? Joskus läjä on päässyt joltain muulta kuin nelijälakiselta..?

    Äänestä

  • katso mihin astut kirjoitti:

    Rautatien alikulkutunnelissa on tämä tästä läjä.. Eikö omistajat osaa ajoissa käyttää koiraansa sopivammassa paikassa ettei se lastiaan päästäisi jankulkutunneliin. Lievennyksenä todettakoon että, ehkä? Joskus läjä on päässyt joltain muulta kuin nelijälakiselta..?

    Eikai sentään tunnelikasat ole meidän oman väen tekemiä? Luulen että junamatkustajien, joilla ei junaa vaihtaessa ole aikaa mennä kauemmas?
    Tunnelissahan on kameratkin.

    Äänestä

  • onko tekijännäkijää kirjoitti:

    Eikai sentään tunnelikasat ole meidän oman väen tekemiä? Luulen että junamatkustajien, joilla ei junaa vaihtaessa ole aikaa mennä kauemmas?
    Tunnelissahan on kameratkin.

    ei ne kamerat joka nurkan takana ole

    Äänestä

  • ??????? kirjoitti:

    ei ne kamerat joka nurkan takana ole

    Kameroista kumminkin näkee mihin aikaan on mikin koira siellä kulkenut. Henkilökunta saattaa olla tarkastikin perillä milloin ei ollut kasaa ja milloin se tuli.
    Tunnelin kameroitten avulla on selvitetty erilaisia asioita.

    Äänestä

  • kiinnijäääää kirjoitti:

    Kameroista kumminkin näkee mihin aikaan on mikin koira siellä kulkenut. Henkilökunta saattaa olla tarkastikin perillä milloin ei ollut kasaa ja milloin se tuli.
    Tunnelin kameroitten avulla on selvitetty erilaisia asioita.

    kuka voi viedä koiransa niin saastaiseen paikkaan.hyis!

    Äänestä

  • hy kirjoitti:

    kuka voi viedä koiransa niin saastaiseen paikkaan.hyis!

    Jopas vitsin murjasit

    Äänestä

  • Hehe! Hyvä teidän mummo! Just näin =)

    Äänestä

  • hyvähyvä kirjoitti:

    Hehe! Hyvä teidän mummo! Just näin =)

    Tänään viimeksi nuori neiti antoi sontia must,-valk.isohkon koiransa lasten pulkkamäkeen Vehmaan puistossa.Kaikessa rauhassa koira sai tomittaa asiansa. Taitaa olla pökäleet seuraavalla kerralla hänen rappusilla mattona .Sanonko missä.

    Äänestä

  • lopeta jo kirjoitti:

    Tuntomerkkejä vaan esiin tämmöisiltä. Eikö julkisella paikaa saa valokuvatakin? Vaikkei kuvaa julkaisisi niin sen perusteella voi kirjoitella tuntomerkit.
    Koiraa hankkiessa ei tulla näemmä ajatelleeksi että koiran rakko ja suoli toimivat kaiken aikaa, jaksaispa omistaja taikka ei huolehtia asiasta. Se on todella jokapäiväinen eikä niin kiva tehtävä. Älkää hankkiko koiraa jos ette jaksa.

    Äänestä

  • vc vc vc kirjoitti:

    Koska olette päätyneet koiran hankintaan,suunnittelematta mitenkään mihin sen jätökset voisi toimittaa.
    Vinkkimme on, että lainaatte tuttavien koiria muutamaksi hetkeksi omaan pihaanne ja annatte niiden merkkailla reviiriä useaan paikkaan,niin sitten omalla koirallanne on mieluinen paikka ihan kotona tehdä tarpeensa: Sen toimituksen jälkeen voi kiertää niin pitkään kuin on tarvis`lenkin kannalta .Ei olisi sonnat naapurissa eikä lasten leikkipaikoilla, myös lumihanget olisi kaunista katseltavaa ,eikä sonnalla ja roiskeilla sävytettyä maisemaa.

    Äänestä

  • stagfafsa, koiranomistajia on tämä Riihimäki pullollaan ja sen kyllä huomaa.

    Äänestä

  • lopeta jo kirjoitti:

    Tänään viimeksi nuori neiti antoi sontia must,-valk.isohkon koiransa lasten pulkkamäkeen Vehmaan puistossa.Kaikessa rauhassa koira sai tomittaa asiansa. Taitaa olla pökäleet seuraavalla kerralla hänen rappusilla mattona .Sanonko missä.

    Käy sanomassa asiasta, tai käykää kaikki siellä päin liikkuvat ja asian näkevät. Oppiipahan neiti tavoille, kun useampi huomauttaa asiasta, tai ei kehtaa sit ainakaan enää leikkipuistoissa koiraansa kakattaa.
    Voi koiraparkaa taas tässäkin,pääseeköhän kunnon lenkeille ollenkaan, vai onko puisto ainoa paikka....

    Äänestä

Tee sinäkin niin, kuin koiran ulkoiluttajankin pitäisi. Kerää tumpit talteen. Ja pullonrikkojat, viekää pullonne kierrätykseen. Koirankakka sentään maatuu.

Äänestä
  • Koirankakka levittää matoja. Jotkut ovat luontoon joutuessaan hyvin vaarallisia. Koiranpissa syövyttää kalliit pylväät. Koiranpissa ja kakka ovat haitaksi kaupungin istutuksille.
    Koiranjätöksiä ei voi puolustella sillä, että maahan jätetään myös muuta roskaa ja saastetta.

    Äänestä

  • yhä taas... kirjoitti:

    Koirankakka levittää matoja. Jotkut ovat luontoon joutuessaan hyvin vaarallisia. Koiranpissa syövyttää kalliit pylväät. Koiranpissa ja kakka ovat haitaksi kaupungin istutuksille.

    En tarvitse herätyskelloa kyllä rapussa ja ikkunan alla koira louskahtaa herätykset ja samalla siinä kusilätäkkö 'piristää' aamuista näköalaa, eihän siinä mitään jos asuisi 12 kerroksessa, mutta....
    Muutama kuukausi meni valvoessa karjapiikojen rakkovikaisten koirien takia kun niitä piti juoksuttaa yöt ulkona
    Pitää alkaa vähentää vastikemaksuja ja suunnata laskut karjapiioille

    Äänestä

  • justiinsa kirjoitti:

    Tänä aamuna tepastelin rautatietunnelista ykköslaiturille ja siinä oli maton vieressä läjä..
    Aina vaan ei taida olla junamatkustajan koira kyseessä vaan ihan paikallisen. Eihä se tietty koiran vika oo, mut aika monet omistajat kyllä osaavat viedä koiransa ajoissa asioimaan vähän parempaan paikkaan ku asematunneliin...

    "Koirankakka levittää matoja"
    Eikä levitä jos koira ei ole sairas eikä yleensä ole.
    "Koiranpissa syövyttää kalliit pylväät"
    Eikä syövytä. Onko sulla jotain näyttöä asiasta sun mutus ei riitä.
    "Koiranpissa ja kakka ovat haitaksi kaupungin istutuksille."
    Eikä ole. Paskalla sitä ennen keinolannotteita viljakin kasvatettiin.

    Äänestä

  • xboxbo kirjoitti:

    Kokemusta koiran loisista on ainakin meillä. Häätäminen on tosi vaikeaa. On syötetty erilaisia matokuureja kuukausien-vuosien aikana,eläinlääkärin ohjeilla.Aina ne ilmestyy uudelleen.Pesty on koiraa, makuupaikkoja ja huushollia.Ellen olisi kasoja seuraavaa sorttia ei niiden olemassaolosta olisi minkäälaista tietoa,koska koira erittäin pirteä ja hyväkuntoinen. Lastenkin kannalta tarpeeksi hankala asia. Siitä ei tosiaankaan kannata pitää hyvää omaatuntoa että tuli taas matokuuri annettua.
    On vaan sellainen asia että siitä ei paljon puhuta. Kannattaisi koiranomistajat tutustua alan kirjallisuuteen.

    Äänestä

  • melkein astuin kirjoitti:

    Tänä aamuna tepastelin rautatietunnelista ykköslaiturille ja siinä oli maton vieressä läjä..
    Aina vaan ei taida olla junamatkustajan koira kyseessä vaan ihan paikallisen. Eihä se tietty koiran vika oo, mut aika monet omistajat kyllä osaavat viedä koiransa ajoissa asioimaan vähän parempaan paikkaan ku asematunneliin...

    Koirani meinasi astua vahingossa ihmisen paskan päälle, mikä oli väännetty aivan lasten leikkikentän viereen. Näitä ihmisten yököttäviä läjiä näkee milloin missäkin.

    Äänestä

  • täälläkin kirjoitti:

    Koirani meinasi astua vahingossa ihmisen paskan päälle, mikä oli väännetty aivan lasten leikkikentän viereen. Näitä ihmisten yököttäviä läjiä näkee milloin missäkin.

    "Näitä ihmisten yököttäviä läjiä näkee milloin missäkin"
    Ei kuulu millään tavalla tämän ketjun aiheeseen. Avaa uusi ketju jos haluat tuoda esiin tätä asiaa.

    Äänestä

  • pysy asiassa kirjoitti:

    "Näitä ihmisten yököttäviä läjiä näkee milloin missäkin"
    Ei kuulu millään tavalla tämän ketjun aiheeseen. Avaa uusi ketju jos haluat tuoda esiin tätä asiaa.

    Mitä se sinulle kuuluu mitä tänne joku kirjoittelee!! Paskaa se on ihmispaskakin ja todella paljon ällömpää kuin eläimen jätös.

    Jos tarkoitat asiassa pysymisellä sitä mitä ketjun aloittaja kirjoittaa, niin miksi tässä ketjussa sitten kirjoitellaan koirien riuhtomisesta, koirien louskahtamisesta, koirien madoista, koiran lainaamisesta ym, mitkä eivät todellakaan liity ketjun aloitukseen, sen paremmin kuin sinunkaan kirjoituksesi.

    Äänestä

  • paskaa, paskaa.... kirjoitti:

    Toisella pahalla ei ole sopivaa puolustella toista pahaa.
    Ketjujen aiheessa pysymisessä on keskustelijoilla tällä palstalla vielä jonkin verran oppimista. Joissain muissa palstoissa on hienosti asiassa pysyvät ketjut.
    Kun haluaa puhua jostain asiasta, jolle ei ole sopivaa ketjua, voi ihan helposti avata oman ketjun. Sillä tavalla saa asialleen enemmän huomiotakin, varsinkin jos osaa otsikoida ketjun napakasti.

    Äänestä

  • xboxbo kirjoitti:

    "Koirankakka levittää matoja"
    Eikä levitä jos koira ei ole sairas eikä yleensä ole.
    "Koiranpissa syövyttää kalliit pylväät"
    Eikä syövytä. Onko sulla jotain näyttöä asiasta sun mutus ei riitä.
    "Koiranpissa ja kakka ovat haitaksi kaupungin istutuksille."
    Eikä ole. Paskalla sitä ennen keinolannotteita viljakin kasvatettiin.

    Matokuureja ne koiratkin joutuu syömään - yleensä turhaa provoa jotta ei niillä mitään loisia ole
    Ei muutakaan sontaa istutuksille sellaisenaan viedä, kas on sellainen juttu kuin lanta pitää 'palaa' ennen kuin sitä levitetään yhtään mihinkään pellolle, istutuksille, nurmikoille

    Miten ne nurmikot kellastuvat koiran kusesta, ja sehän näkyy kesäisin, huom!

    Ota ensin selvää asioista ennen kuin provoat vai onko tietosi tosiaan tuota luokkaa

    Äänestä

  • pysy asiassa 2 kirjoitti:

    Toisella pahalla ei ole sopivaa puolustella toista pahaa.
    Ketjujen aiheessa pysymisessä on keskustelijoilla tällä palstalla vielä jonkin verran oppimista. Joissain muissa palstoissa on hienosti asiassa pysyvät ketjut.
    Kun haluaa puhua jostain asiasta, jolle ei ole sopivaa ketjua, voi ihan helposti avata oman ketjun. Sillä tavalla saa asialleen enemmän huomiotakin, varsinkin jos osaa otsikoida ketjun napakasti.

    Pysy nyt siinä asiassa äläkä mussuta muuta, sillä tässä ketjussahan keskustellaan punatakkisesta ja mustahousuisesta naisesta, joka kakatti mustan koiransa lukion keittiön rapun eteen.

    Äänestä

  • äläkä sekoile kirjoitti:

    Pysy nyt siinä asiassa äläkä mussuta muuta, sillä tässä ketjussahan keskustellaan punatakkisesta ja mustahousuisesta naisesta, joka kakatti mustan koiransa lukion keittiön rapun eteen.

    Valkoinen pipo unohtui

    Lasten päiväkodin aidan vierusta siinä on kiva käydä niin neidin kuin monien muittenkin rakkinsa rakot tyhjennyttämässä, jos jaksaa talon pihaa kauemmas

    Äänestä

  • justiinsa kirjoitti:

    En tarvitse herätyskelloa kyllä rapussa ja ikkunan alla koira louskahtaa herätykset ja samalla siinä kusilätäkkö 'piristää' aamuista näköalaa, eihän siinä mitään jos asuisi 12 kerroksessa, mutta....
    Muutama kuukausi meni valvoessa karjapiikojen rakkovikaisten koirien takia kun niitä piti juoksuttaa yöt ulkona
    Pitää alkaa vähentää vastikemaksuja ja suunnata laskut karjapiioille

    Pitäisiköhän sinun "Justiinsa" miettiä vähän muuta asumismuotoa, kun kerta noin vituttaa? Eikä niillä koirilla välttämättä mitään rakkovikaa ole, vaikka niitä usein ulkona käytettäisiinkin, voi olla että kyseessä on vain pentukoira, joka ei osaa vielä pidättää hätäänsä pidempää aikaa.
    P.S. Korvatulpat voivat olla myös ratkaisu ongelmaasi.

    Äänestä

  • Mrk kirjoitti:

    huhhuhlle mrklle, turhaa selittelyä ja vääntelyä ja yhden ihmisen 'ongelmaksi' vääntöyritystä.
    Yksi asumismuotoni on koti, kerrostalossa, kun en kahta omakotitaloa tarvitse, ei navetta
    Onhan se varmaankin pettymys karjakoille, kun taloyhtiön piha ei olekaan heidän lantapatterivarasto

    Ei sotkut ja mellastus yhden ihmisen 'ongelma' ole ollut alun alkaenkaan, aivan turhaa puolustelua ja korvatulppien suosituksia - karjakot tietää sen itsekin

    Miten olisi karjakoiden asumismuodon vaihto, jos kaupunki vaikka vuokraisi kommuuninavetan jostain

    Äänestä

olen muuten sitä miletä että keltaiset pissaviivat jotka värjäävät ihanan valkoisen lumen todella tökeröllä tavalla aivan kuvottaviksi ovat paljon pahempia kuin lähes mullanväriset patukat, joita on sitä paitsi paljon harvemmassa.

Äänestä
  • mutta kuka on osannut opettaa koiransa kusemaan sisävessaan?!

    Jos dogi on pitkän päivän kotona ilman pissataukoa ja kun sit omistajan duunipäivän jälkeen kiidetään ulos, se pissa kyllä vaan tulee melkoisen nopeasti ja varmasti näkyy hangella. Onneks tänä talvena on tota lunta tullut vähän väliä, joten ne keltaiset läntit siitä peittyy tosi nopeasti. Ja edelleenkään EN puolustele omistajia, jotka kakattaa ja pissattaa koiransa vääriin paikkoihin; puistot, piha-alueet ym. ym.

    Kaikilla vaan ei ole niin hyvää tilannetta, että omalta kotiovelta pääsee suoraan metsään, jossa nää jätökset ei niin häiritse.

    Äänestä

  • kakattaja2 kirjoitti:

    mutta kuka on osannut opettaa koiransa kusemaan sisävessaan?!

    Jos dogi on pitkän päivän kotona ilman pissataukoa ja kun sit omistajan duunipäivän jälkeen kiidetään ulos, se pissa kyllä vaan tulee melkoisen nopeasti ja varmasti näkyy hangella. Onneks tänä talvena on tota lunta tullut vähän väliä, joten ne keltaiset läntit siitä peittyy tosi nopeasti. Ja edelleenkään EN puolustele omistajia, jotka kakattaa ja pissattaa koiransa vääriin paikkoihin; puistot, piha-alueet ym. ym.

    Kaikilla vaan ei ole niin hyvää tilannetta, että omalta kotiovelta pääsee suoraan metsään, jossa nää jätökset ei niin häiritse.

    Kylläpä teillä on hienosti asiat, kun ette keksi muuta valitettavaa, kuin koiran pissat ja kakat! Tämä voi tulla teille yllätyksenä, mutta koittakaa kestää: Koiria on aina ollut ja tulee olemaan kaupunki-alueilla ja talvisin ne pissat ja kakat näkyy paremmin kuin kesällä. Ei ne tolla valittamisella vähene, uskokaa pois.
    Sen ymmärrän, että omakotitalojen pihoilla, lastenleikkipaikoissa yms. koiriaan tarpeilla käyttävät ihmiset saisivat hävetä. Mutta yleisten katujen reunoille pissaamista ei kukaan ole kieltänyt ja siitä on turha mussuttaa, kyllä se koira tienreunaan saa pissata.

    Äänestä

  • Rouva54 kirjoitti:

    Enenevässä määrin esim vuokranantajat ilmoittavat jo etukäteen - ei lemmikkejä

    Miten se koiranpissa eroaa ihmisen pissasta, siitähän haloo syntyy kun joku kusasee tienreunaan

    Äänestä

En oo kyllä kertaaka nähnyt keskellä jalkakäytävää läjää. Enemmän ihmettelen näitä koiranomistajia jotka kävelevät koiran kanssa teitä pitkin eivätkä mene metsään. Pelkäävät varmaan eksyvän sinne mettään.

Äänestä
  • Pelkäävät kenkiensä tahriintuvan edelliste...

    Äänestä

  • Kyllä se on vähän vaikea sinne metsään mennä, jos asuu kaupungin keskustassa ja sitä metsää ei ole lähimaillakaan. Toinen hankala juttu, näin talvella kun luntakin on tullut melkoisesti, niin miten siellä metsässä esim. chihuahua tai joku muu pieni rotu pystyy kävelemään kun kinos on huomattavasti korkeampi kuin koira itse. Ja vielä kolmaskin asia, vanhuksilla on myös paljon koiria, ei ne vanhat ihmisetkään siellä kinoksissa jaksa eivätkä kykene rämpimään.

    Joutuuhan sekin koiranomistaja kävelemään koiransa kanssa ihan pakosta teitä pitkin, joka lähtee sinne metsään, koska sinne metsään voi olla matkaa muutama kilometri.

    On täällä ihme juttuja :)

    Äänestä

  • hei haloo kirjoitti:

    Kyllä se on vähän vaikea sinne metsään mennä, jos asuu kaupungin keskustassa ja sitä metsää ei ole lähimaillakaan. Toinen hankala juttu, näin talvella kun luntakin on tullut melkoisesti, niin miten siellä metsässä esim. chihuahua tai joku muu pieni rotu pystyy kävelemään kun kinos on huomattavasti korkeampi kuin koira itse. Ja vielä kolmaskin asia, vanhuksilla on myös paljon koiria, ei ne vanhat ihmisetkään siellä kinoksissa jaksa eivätkä kykene rämpimään.

    ja opastettu tälläkin palstalla ,merkkailkaa naapurin koiralla mieluinen reviiri OMAAN PIHAANNE ,kun toimitukset on tehty niin sitten voi tehdä siistin lenkin niin pitkän kuin hyvältä tuntuu, ei tarvii sotkea toisten tontteja eikä kahlailla lumihangessa.
    Pitäisi asian jo vihdoinkin mennä jakeluun.
    Jk. toiseen kirjoitukseen .Henk. kohtaisesti olen nähnyt useinkin läjiä keskellä katua,
    "Käynti optikolla riittää" sinulle.
    Onkohan koira pakko hankkia yleensä keskustan kerrostaloon , naapurit kuulemmä häiriintyvät jo pelkästä räksytyksestä.Jos koira on ihan pakko saada, olosuhteet on oltava edes jotenkin siedettävät.Eläirääkkäyksestä ei monesti olla kaukana.Joskus sisäkoiran olen nähnyt kyhjöttävän päivän 15-20 asteen pakkasessa kun itse ollaan töissä .. Mieli tekisi laittaa os. tähän.

    Äänestä

  • hei haloo kirjoitti:

    Kyllä se on vähän vaikea sinne metsään mennä, jos asuu kaupungin keskustassa ja sitä metsää ei ole lähimaillakaan. Toinen hankala juttu, näin talvella kun luntakin on tullut melkoisesti, niin miten siellä metsässä esim. chihuahua tai joku muu pieni rotu pystyy kävelemään kun kinos on huomattavasti korkeampi kuin koira itse. Ja vielä kolmaskin asia, vanhuksilla on myös paljon koiria, ei ne vanhat ihmisetkään siellä kinoksissa jaksa eivätkä kykene rämpimään.

    Joutuuhan sekin koiranomistaja kävelemään koiransa kanssa ihan pakosta teitä pitkin, joka lähtee sinne metsään, koska sinne metsään voi olla matkaa muutama kilometri.

    On täällä ihme juttuja :)

    Siellä metässä on kuule hyviä reittejä. ABC :n takaa pellolta lähtee hyvä reitti, kiertää niitä peltoja. Noin yhden mainitakseni. Ja aina autolla pääsee sinne metsän lähettyville.

    Ei kai kukaan siellä missään umpihangessa talssi xDD

    Äänestä

  • weteteter kirjoitti:

    Ei kai kukaan siellä missään umpihangessa talssi xDD

    tässä mietittävää teille!

    Mitäs me itse tehdään kustaan ja paskotaan pönttöön. ja loppujen lopuks riihimäen vesilaitos kusee koko homman niin että juomavesikin on pilalla.. kohta varmaan joku sanoo että se koiran paska ja kusi menee maan läpi pohjaveteen :D huhhuh mitä juttuu varmaan pitää käydä ostamassa koiralle muovi pussi perseseeseen että paskat menee sinne ja erillinen kusi pussi!

    Äänestä

  • eretrter kirjoitti:

    Siellä metässä on kuule hyviä reittejä. ABC :n takaa pellolta lähtee hyvä reitti, kiertää niitä peltoja. Noin yhden mainitakseni. Ja aina autolla pääsee sinne metsän lähettyville.

    no kuule kun kaikilla ei sitä autoa ole, jollet satu sitä tietämään.

    Äänestä

  • voihan paska kirjoitti:

    no kuule kun kaikilla ei sitä autoa ole, jollet satu sitä tietämään.

    Ei koiran kakkapussin kantamiseen tarvii autoa, sen kummemmin ei tarvitse rämpiä lumihangessakaan.

    Äänestä

  • haloo//// kirjoitti:

    Ei koiran kakkapussin kantamiseen tarvii autoa, sen kummemmin ei tarvitse rämpiä lumihangessakaan.

    "Siellä metässä on kuule hyviä reittejä. ABC :n takaa pellolta lähtee hyvä reitti, kiertää niitä peltoja. Noin yhden mainitakseni. Ja aina autolla pääsee sinne metsän lähettyville."

    Ymmärsin kuule oikein helvetin hyvin tuon ylläolevan tekstin johon vastasin, sinä et kyllä näyttänyt ymmärtävän. Ensinnäkin, siinä ei mainittu mistään koiran kakkapussin kantamisesta eikä lumessa rämpimisestä, vaan kyse oli autolla pääsystä metsän lähettyville. Joten koetahan nyt sinä ymmärtää.

    Äänestä

  • mieti tätä kirjoitti:

    tässä mietittävää teille!

    Mitäs me itse tehdään kustaan ja paskotaan pönttöön. ja loppujen lopuks riihimäen vesilaitos kusee koko homman niin että juomavesikin on pilalla.. kohta varmaan joku sanoo että se koiran paska ja kusi menee maan läpi pohjaveteen :D huhhuh mitä juttuu varmaan pitää käydä ostamassa koiralle muovi pussi perseseeseen että paskat menee sinne ja erillinen kusi pussi!

    Jos maailma olisi täydellinen paikka, koirat kai tekisivät tarpeensa pönttöön.
    Afrikassa paimentolaiset vuoraavat majansa paskalla eristyksen saadakseen.
    Toiset lapioivat paskaa työkseen kahdeksan tuntia päivässä.
    Eräätkin maanviljelijäveljekset kuolivat paskaan pudottuaan sianpaskasäiliöön.
    Paskakin on suhteellista.

    Toki on hyvä asia, että on paikka, missä voi purkaa vittuuntuneisuuttaan,
    mutta hiukan hassulta tuntuu tosiaan, että tämä ketju on pitkään aikaan suosituin tällä palstalla:)

    Eihän kyse todellakaan ole koirista, vaan ihmisistä, jotka eivät osaa käyttäytyä ja ajattelevat vain itseään. Mutta näinhän se nykyään menee. Miettikääpä mitä ihmiset tekevät nykyään toisilleen, eikä tarvitse mennä Riihimäkeä kauemmas, kun esimerkkejä kunnioituksen puutteesta toista ihmistä kohtaan löytyy vaikka kuinka paljon. Koiran jätökset ovat mielestäni niistä vähäisimpiä, kun mietitään tappoja, raiskauksia, pahoinpitelyjä, omaisuusrikoksia ja tai esimerkiksi sitä, että lapset kasvavat nykyään kuin pellossa ja voivat huonosti, koska vanhemmilla on liian kiire olla lastensa kanssa. Tässäkin hiukan ajattelemisen aihetta.

    Tämä ketju on mielestäni verrattavissa siihen, kun joku valittaa täällä huonosta asiakaspalvelusta eikä vie viestiä sinne, mihin se oikeasti kuuluu. Tällaiset tapaukset vaativat suoraa toimintaa. Pieni keskustelutuokio asiattomaan paikkaan koiraansa kakattajan kanssa ja jos ei auta, niin paskapaketti postiluukkuun tai -laatikkoon voi olla seuraava ele. Ei kovin hienstunut, mutta kenties tehokas...Mutta on otettava huomioon nykyihmisten hävyttömyys, moneen ei edes tuollainen toiminta tehoa, koska ihmiset ovat niin härskejä nykyään.

    Esimerkki tästä: Rakensimme talon alueelle, jossa vanhempia rakennuksia ja pitkään asuneita ihmisiä. Naapurin kissa pissasi kuistimme alle, automme kylkiin ja renkaisiin, paskoi autokatokseemme ja mielestäni kissanjätökset haisevat pahemmalle kuin koiran. Kävimme naapurille asiasta sanomassa ja vastaus oli, että hänen kissansa oli asunut alueella kauemmin kuin me, joten se sai tehdä mitä halusi.
    Viranomaiset neuvoivat nappaamaan kissan ansaan ja viemään sen kenneliin, josta omistaja olisi sen maksua vastaan sitten voinut lunastaa. Muuten ihan hyvä idea, mutta ikänsä ulkona pyörinyt kissa ei käskystä ansaan lankea...Karkotteet auttoivat jonkin verran, mutta sittemmin muutimme pois, emme toki kissan takia:) Ja kerrottakoon, että pidän kissoista, ihmiset vain osaavat olla törkeitä...

    Muutimme paikkaan, jossa viemme oman koiramme tonttimme takana olevaan metsään kakalle ennen kuin lähdemme lenkille, mutta koska kyseessä on uroskoira, se ei valitettavasti tyhjennä rakkoaan kerralla, mutta en silti anna sen pissiä ihmisten postilaatikoihin tai autonrenkaisiin. Eikä se kieltämättä sitä yritäkään. Ja nykyisellä pihallamme on röykkiöittäin jäniksen- ja peuranpaskaa, metsästä löytyy hirvenpaskaa ja pienen kasvimaamme reunukselta löytyi ketunpaskaa. Ei tainnut tarjonta miellyttää. Villieläinten paskoista niitä matoja vasta leviääkin, jos niitä ronkkia haluaa, mutta en silti valita. Eläimet pääosin ovat hieno asia, niistä on meille iloa ja hyötyä. Paska ja kusi tulee sivutuotteena, jopa minusta itsestäni:) Ja miettikääpä, miten meidän jätöksemme maailmaa kuormittavat! Tärkeämpää on keskittyä omaan käytökseen kanssaihmisiä kohtaan ja tämä myös vinkkinä ihimisille, jotka eivät osaa opettaa lemmikkejään tekemään tarpeitaan oikeisiin paikkoihin. Koira on nimittäin viisas eläin, se oppii, jos joku osaa/viitsii opettaa.

    Ja reilumpaahan se olisi meiltä, että sanoisimme asiasta päin naamaa sille, jolle sanoa pitää eikä kirjoteltaisi täällä tuntomerkkejä ja osoiteitta. Se tekisi meistä parempia ihmisiä kuin niistä, jotka ulkoiluttavat koiransa meidän nurmikoillemme ja portinpieliimme.

    Äänestä

  • T.T. kirjoitti:

    No olipa vuodatus
    Mistä tiedät ettei asioista ole sanottu siellä missä pitäisi
    Mistä nuo maailmanparantajat oikein tulee, eikä maailma paratiisiksi ole muuttunut kuitenkaan

    Äänestä

  • BB kirjoitti:

    VOISIT VÄHÄN 31.12.2009 11:28

    ajatella ennenkuin lasket koirasi kyyristelemään isommalle asialleen: Tänä aamuna klo 9.00 nainen joka oli pukeutunut valkoiseen myssyyn, punaiseen puolitakkiin ja mustiin housuihin kakatti mustan koiransa lukion keittiön rapun eteen. Siis portista sisään ja lukion piha-alueelle, koulukeittolan rapun eteen. Ne kasat ovat siellä vieläkin. Mukana oli myös ruskea koira, näyttivät dobermannin tyyppisiltä, mutta olivat pienempiä. YÖK

    ----------------------------

    Siinä sinulle ketjun aloittajan teksti, eihän tuossa missään kohdin ole mainittu, että tämä kirjoittaja olisi mennyt mitään tälle koiran kakattajalle sanomaan. No eipä tietenkään, sitä pitää tulla tänne juorupalstalle vain vaahtoamaan, vaikka on todella epätodennäköistä, että kyseinen koiran paskattaja tekstin täältä lukee tai menee sen paskan sieltä lukion pihalta pois korjaamaan.

    Mitäs mailman parannusta tuossa tekstissä mukamas oli mihin vastasit, ihan asiahaan siihen oli kirjoitettu, vastaavasti sinun kommentissasi taas ei ole mitään järkeä.

    Pidän itseäni kaikkea muuta kuin maailmanparantajana...

    Äänestä

  • CC kirjoitti:

    Ei jumalauta, huomaa taas oikeen, että tervetuloa Riihimäelle! Täällä meillä on mukavaa haukumme porukalla netin välityksellä ihmisiä täällä, koska heidän koiransa paskovat pihaamme. Mutta ne ihmisetän ovat ihan vitun pyhimyksiä, joilla ei ole lemmikkejä tai mitään kuten elämää... on se hienoa, että jaksaa päivän kököttää tuol pakkasessa vahtaamassa että tuleeko se koiranpaskattaja nyt sieltä vai ei?!? Eihän se oikein ole, että kukaan paskattaisi tai kusettaisi koiraa pihallasi tai tontillasi, mutta se on ihan vain ihmisten viitsimättömyyttä. Eniten teissä kyttäreissä vituttaa se, että te raivoatte koiralle, joka ei ole millään tavalla tehnyt teille mitään pahaa vaan se on se IHMINEN siellä hihnan toisessa päässä, joka ei välitä.
    Ja sama homma näiden kissojen kanssa. Minkä vitun takia niitä saatanan miukumöyky kusiluikkija saa pitää vapaana, mutta koiria ei! Jos koiralla on minkään näköisiä tapoja niin se on paljon mukavampi vapaana kuin kissa, joka voi aivan samalla tavalla hyökätä ihmisen päälle tai saati sitten puhkoa koiralta silmät, kun koira ei huomaa sitä. (Ja nyt täällä taas nää pilkunnussijat voi vetää sen veen päähänsä ja olla aukomatta tuosta, että koirat ovat niin tyhmiä etteivät ne huomaa kissoja...) Itselle meinasi kerran käydä näin, kun kissa makasi pusikossa hiljaa ja koira haisteli sen vierestä huomaamatta kissaa.. Kissat myös hihnoihin ja metsiin lenkeille niin ei niidenkään tarvitse vapaana olla ja kuseksia ympäriinsä.
    Kuitenkin, jos sinua häiritsee se henkilö, joka käyttää koiraa tarpeillaan pihallasi niin ota häneen yhteyttä ja mainitse asiasta, mutta älä tule tänne avautumaan..
    Lisäksi tämä juttu,että koiran kusi heikentää tolppien kuntoa ja sitä rataa, niin mitä näiden ihanien känniääliöiden kuseskelu ja oksentelu tekee niille tolpille ja joillekkin niin rakkaille kaupungin istutuksille? kertokaapas! Ne ihmisten ulosteet ovat paljon kamalempia katteltavia kuin koirien jätökset, jotka ovat suhteessa kuitenkin aika pieniä niihin verrattuna. Tähänkin voisi vedota näiden välkkyjen kommentit, että menköön ne kännääjät myös sinne metsään baareineen...

    Äänestä

  • vitutus. kirjoitti:

    No missä ne kököttää koirien takia, onko ne kertonut sulle, jotta tässä ootellaan koirien....ootko nähnyt vai luuletko niin
    Ilman katteja ja rakkeja on elämää vaihtoehtoja on paljonkin jos et ole sattunut huomaamaan
    En ole nähnyt rakkia wc-pytyllä ikinä, ihmiset kyllä käyttää niitäkin.
    Kyllä siinä melkoista ympäristörikkomusta elukoitten pitäjien taholta on vuodesta toiseen
    Fiksujakin löytyy heille on itsestään selvyys jätteiden poiskorjaaminen
    Etteikö muualla kuin Riihimäellä ko asiaa vatvottaisi, höpö höpö

    Jos olet miespuolinen: miksi noin kovasti mainostat toisen omaa (vittu-sanalla) miksi et kehu mainosta omaas.
    Jos olet naispuolinen: Onko sinulla niin huono (v...) kun täytyy koko ajan sitä mainostaa

    Äänestä

  • vitutus. kirjoitti:

    Ei jumalauta, huomaa taas oikeen, että tervetuloa Riihimäelle! Täällä meillä on mukavaa haukumme porukalla netin välityksellä ihmisiä täällä, koska heidän koiransa paskovat pihaamme. Mutta ne ihmisetän ovat ihan vitun pyhimyksiä, joilla ei ole lemmikkejä tai mitään kuten elämää... on se hienoa, että jaksaa päivän kököttää tuol pakkasessa vahtaamassa että tuleeko se koiranpaskattaja nyt sieltä vai ei?!? Eihän se oikein ole, että kukaan paskattaisi tai kusettaisi koiraa pihallasi tai tontillasi, mutta se on ihan vain ihmisten viitsimättömyyttä. Eniten teissä kyttäreissä vituttaa se, että te raivoatte koiralle, joka ei ole millään tavalla tehnyt teille mitään pahaa vaan se on se IHMINEN siellä hihnan toisessa päässä, joka ei välitä.
    Ja sama homma näiden kissojen kanssa. Minkä vitun takia niitä saatanan miukumöyky kusiluikkija saa pitää vapaana, mutta koiria ei! Jos koiralla on minkään näköisiä tapoja niin se on paljon mukavampi vapaana kuin kissa, joka voi aivan samalla tavalla hyökätä ihmisen päälle tai saati sitten puhkoa koiralta silmät, kun koira ei huomaa sitä. (Ja nyt täällä taas nää pilkunnussijat voi vetää sen veen päähänsä ja olla aukomatta tuosta, että koirat ovat niin tyhmiä etteivät ne huomaa kissoja...) Itselle meinasi kerran käydä näin, kun kissa makasi pusikossa hiljaa ja koira haisteli sen vierestä huomaamatta kissaa.. Kissat myös hihnoihin ja metsiin lenkeille niin ei niidenkään tarvitse vapaana olla ja kuseksia ympäriinsä.
    Kuitenkin, jos sinua häiritsee se henkilö, joka käyttää koiraa tarpeillaan pihallasi niin ota häneen yhteyttä ja mainitse asiasta, mutta älä tule tänne avautumaan..
    Lisäksi tämä juttu,että koiran kusi heikentää tolppien kuntoa ja sitä rataa, niin mitä näiden ihanien känniääliöiden kuseskelu ja oksentelu tekee niille tolpille ja joillekkin niin rakkaille kaupungin istutuksille? kertokaapas! Ne ihmisten ulosteet ovat paljon kamalempia katteltavia kuin koirien jätökset, jotka ovat suhteessa kuitenkin aika pieniä niihin verrattuna. Tähänkin voisi vedota näiden välkkyjen kommentit, että menköön ne kännääjät myös sinne metsään baareineen...

    En ymmärrä miten se voi olla mielestäsi koiralle raivoamista jos tänne palstalle kirjoittelee .sinäkö sen kiellät .Voisit jo itsellesi myöntää että kysymys on todella Haitasta.Yleisesti käytetyllä lantapaikalla jo pelkkä räksytys alkaa aamulla heti 5 jälkeen. tämä on kesäisin myös kärpästen pörräyspaikkana mieluinen alue. Ulkogrillaus mahdotonta. Jos sinä koirankakattaja saat kasoja asuntosi lähelle toistuvasti isoja röykkiöitä,mitä mieltä olet ?

    Äänestä

  • koiravero ja heti kirjoitti:

    En todellakaan ihastu kasoista ja kusista, aamuisesta räksytyksestä noin 5-6 aikaan
    Eihän se mene koiranpitäjien umpiluuhun, johan jotain pyydettiin miettimään asumismuodon vaihtoa kun 'kehtasi' olla erimieltä aamuisista räksytyksistä ja kusikasoista
    Enkä vaikene ennen kuin vuosien ympäristörikokset - koiranpaskapatterit - on otettu syyniin ja toimenpiteisiin ryhdytty, vaikka kuinka suojelijoilla, päättäjillä itsellään niitä rakkeja riittää

    Äänestä

  • chachacha kirjoitti:

    kusikasa ?

    Äänestä

  • vitutus. kirjoitti:

    Ei jumalauta, huomaa taas oikeen, että tervetuloa Riihimäelle! Täällä meillä on mukavaa haukumme porukalla netin välityksellä ihmisiä täällä, koska heidän koiransa paskovat pihaamme. Mutta ne ihmisetän ovat ihan vitun pyhimyksiä, joilla ei ole lemmikkejä tai mitään kuten elämää... on se hienoa, että jaksaa päivän kököttää tuol pakkasessa vahtaamassa että tuleeko se koiranpaskattaja nyt sieltä vai ei?!? Eihän se oikein ole, että kukaan paskattaisi tai kusettaisi koiraa pihallasi tai tontillasi, mutta se on ihan vain ihmisten viitsimättömyyttä. Eniten teissä kyttäreissä vituttaa se, että te raivoatte koiralle, joka ei ole millään tavalla tehnyt teille mitään pahaa vaan se on se IHMINEN siellä hihnan toisessa päässä, joka ei välitä.
    Ja sama homma näiden kissojen kanssa. Minkä vitun takia niitä saatanan miukumöyky kusiluikkija saa pitää vapaana, mutta koiria ei! Jos koiralla on minkään näköisiä tapoja niin se on paljon mukavampi vapaana kuin kissa, joka voi aivan samalla tavalla hyökätä ihmisen päälle tai saati sitten puhkoa koiralta silmät, kun koira ei huomaa sitä. (Ja nyt täällä taas nää pilkunnussijat voi vetää sen veen päähänsä ja olla aukomatta tuosta, että koirat ovat niin tyhmiä etteivät ne huomaa kissoja...) Itselle meinasi kerran käydä näin, kun kissa makasi pusikossa hiljaa ja koira haisteli sen vierestä huomaamatta kissaa.. Kissat myös hihnoihin ja metsiin lenkeille niin ei niidenkään tarvitse vapaana olla ja kuseksia ympäriinsä.
    Kuitenkin, jos sinua häiritsee se henkilö, joka käyttää koiraa tarpeillaan pihallasi niin ota häneen yhteyttä ja mainitse asiasta, mutta älä tule tänne avautumaan..
    Lisäksi tämä juttu,että koiran kusi heikentää tolppien kuntoa ja sitä rataa, niin mitä näiden ihanien känniääliöiden kuseskelu ja oksentelu tekee niille tolpille ja joillekkin niin rakkaille kaupungin istutuksille? kertokaapas! Ne ihmisten ulosteet ovat paljon kamalempia katteltavia kuin koirien jätökset, jotka ovat suhteessa kuitenkin aika pieniä niihin verrattuna. Tähänkin voisi vedota näiden välkkyjen kommentit, että menköön ne kännääjät myös sinne metsään baareineen...

    olevan raivotautiakin liikkeellä, kannattaisi rokotukset päivittää, niin piskeiltä kuin omistajiltakin.

    Äänestä

  • ??????????????? kirjoitti:

    kusikasa ?

    Se on se paikka johon vuodesta toiseen rakit lurauttaa - nyt lumen aikaan siinä on kusikasa ja lumettonana aikana se valuu pitkin asfalttia pöljä

    Äänestä

  • nanana kirjoitti:

    Se on se paikka johon vuodesta toiseen rakit lurauttaa - nyt lumen aikaan siinä on kusikasa ja lumettonana aikana se valuu pitkin asfalttia pöljä

    Hei sinä pöljä, ei siitä kusesta mitään kasaa tule, sehän vain värjää lumen, se lämmin kusihan vain sulattaa sitä lumikasaa.

    Äänestä

  • näyttää,, kirjoitti:

    olevan raivotautiakin liikkeellä, kannattaisi rokotukset päivittää, niin piskeiltä kuin omistajiltakin.

    Näyttää todellakin siltä, että rabiespiikki on jäänyt ottamatta moneltakin kaksijalkaiselta, joten kiireen vilkkaa päivittämään rokotukset ajantasalle, rabies/raivotauti on tappava tauti.

    Äänestä

  • Rokotukset kunnossa kirjoitti:

    Näyttää todellakin siltä, että rabiespiikki on jäänyt ottamatta moneltakin kaksijalkaiselta, joten kiireen vilkkaa päivittämään rokotukset ajantasalle, rabies/raivotauti on tappava tauti.

    Ja nyt tietenkin puhutaan raivotaudista, kenellä sitä oikeasti lienee, koiranpitäjilläkö, eiväthän he siedä yhtä ainoaa huomautusta mihin koiriensa antavat jätökset töräyttää senhän näkee jo kirjoitteluista mitä tälläkin osiolla on

    Samalla kun koirille piikki koiranpitäjille se käy sutjakasti samalla
    Desinfiointi viikottain voisi kummallekin olla myös paikallaan

    Mikä ehdotus seuraavaksi kun ei paskattajat halua myöntää aiheuttamiaan sotkuja, keksitään raivotauteja, kehotuksia piikille....kyllä siivoojat, huoltoyhtiön työntekijät jne. tietävät ketkä ne sotkevat ja sehän ei ole 'raivotautia' jos asiasta mainitaan, ylimääräisiä kuluja tuottaville - vai niinkö on hämeessä, ei saa sanoa ainakaan julkisesti, supatetaan vain nurkan takana??

    Äänestä

  • zatzat kirjoitti:

    Käy piikillä, äläkä täällä raivoa.

    Äänestä

  • 6+14 kirjoitti:

    Käy piikillä, äläkä täällä raivoa.

    kotini nurkalla käyvä koirankakattaja, joka toistuvasti päivittäin käyt lasten mieluisella leikkipaikalla tarpeilla.Saat olla varma kun kevät koittaa pihaltasi löytyy muutama muovipussi mönjää täynnä. Kysyppä hiljaa itseltäsi .Miksi.
    Että voikin olla tienoot nykyisin sontaa täynnä. -Tarpeeksi kyllästynyt.

    Äänestä

  • puuhapete`` kirjoitti:

    "Sinä säännöllisesti kotini nurkalla käyvä koirankakattaja, joka toistuvasti päivittäin käyt lasten mieluisella leikkipaikalla tarpeilla"

    Siis tämä koiran kakattaja käy siellä kotisi nurkalla kakalla? Niin ainakin kirjoitit!!

    Äänestä

  • mitä ??? kirjoitti:

    Melkein se on sama asia,kumpi ,kyllä se näkyy se kakattajakin siinä olevan tilanteessa mukana ei huomaa yhtään minne väännetän.Ihmettelen kovasti miten sen asian saat rivien välistä väännettyä oman mielen mukaan. Tänäänkin hän jo ainakin 4 kertaa käynyt koiran kanssa pyörähtämässä. Oma piha hänellä on vajaat 100 metriä. Miksi ei sinne .Muut äheltäjät käyvät lisäksi ja yhtä tehokkaasti. Alkaa kohta tilanne olla kypsä.

    Äänestä

  • 6+14 kirjoitti:

    Käy piikillä, äläkä täällä raivoa.

    Monenko rakin kenneliä pidät, ja kenen pihoille kiikutat ne paskalle, kun piikille kehottelet
    Kuka raivoaa ja mitä - vielä kertaalleen:
    On paljon ihmisiä, myös Riihimäellä, joita ällöttää kennelien pitäjien aikaansaamat sotkut, häiriöt kerrostaloissa ja tuskin se on raivoamista jos siitä kirjoittaa tänne tai puhuu jossain ääneen - kiittääkö, ihaillako pitäisi, älkää unta nähkö

    Äänestä

  • nnnnmmm kirjoitti:

    Koiran ottaminen talouteen kaupunkialueella pitäisi eddottomasti kieltää,tai saada luvanvaraiseksi sekä velvoittaa ulosteiden siivoukseen (jos ei kerää pussukkaan) olisi sakon paikka.Tulisi muutama työpaikkakin valvojille lisää.
    Itselläni on ainakin selainen käsitys että tänne kaupunkialueelle en voi perustaa esim.mullilauma tarhaa,lammas aitausta.enkä muitakaan kotieläintarhoja.Mutta räksyttäviä koiria vapaasti.Ne kun saavat sotkea kaikki ,kulkutiet ,puistot ,metsäulkoilualueet vapaasti ,virkavallan sen kummemmin puuttumatta asiaan. Aikoinaan sanottiin ruma kuin Riihimäki ,voisi olla jatkoa, koirien jätteiden vuoksi.
    sivuhuom.Muilta osin Riihimäkeä voi ihailla kauniina kesäkaupunkina ,kiitos puistotyöntekijöiden.

    Äänestä

  • T.T. kirjoitti:

    Pidän itseäni kaikkea muuta kuin maailmanparantajana...

    Riihimäki on nyt ihanan valkoinen.
    Toivottavasti kauan!

    Äänestä

  • rikos rumata kirjoitti:

    Riihimäki on nyt ihanan valkoinen.
    Toivottavasti kauan!

    Taidat olla just niitä koiran kanssa sottaajia ,teksti tyylistäsi päätellen. Onhan sitä jossain valkoistakin , myönnettäköön.

    Äänestä

  • kike.. kirjoitti:

    Taidat olla just niitä koiran kanssa sottaajia ,teksti tyylistäsi päätellen. Onhan sitä jossain valkoistakin , myönnettäköön.

    Pilkkusi on väärässä piakassa. Tekstityyli on yhdyssana. Onko näkösi huono?

    Äänestä

  • mistä noitaaa kirjoitti:

    i ja a on väärin

    Äänestä

  • mistä noitaaa kirjoitti:

    Pilkkusi on väärässä piakassa. Tekstityyli on yhdyssana. Onko näkösi huono?

    Onhan ne näköjään sanan varsinaisessa merkityksessä "pilkunnussijat" löytäneet tämänkin palstan.

    Äänestä

  • yks kaks kirjoitti:

    Onhan ne näköjään sanan varsinaisessa merkityksessä "pilkunnussijat" löytäneet tämänkin palstan.

    Pilkku siellä, Pilkku täällä, ilman lupaa sängyn päällä.
    Onko mitään ihanampaa kuin koirani Pilkku!!!

    Äänestä

  • nnnnmmm kirjoitti:

    Monenko rakin kenneliä pidät, ja kenen pihoille kiikutat ne paskalle, kun piikille kehottelet
    Kuka raivoaa ja mitä - vielä kertaalleen:
    On paljon ihmisiä, myös Riihimäellä, joita ällöttää kennelien pitäjien aikaansaamat sotkut, häiriöt kerrostaloissa ja tuskin se on raivoamista jos siitä kirjoittaa tänne tai puhuu jossain ääneen - kiittääkö, ihaillako pitäisi, älkää unta nähkö

    Kenneltoiminta tarkoittaa tavallisimmin koirien jalostustoimintaa eli pentujen teettämistä nartulla. Toimiva kennel voi muodostua jo yhdestä jalostukseen käytettävästä nartusta. Kennelnimen myöntää Kansainvälinen kennelliitto FCI.

    Kennel voi tarkoittaa myös koiratarhaa.

    Tämän lisäksi, jollet satu edes sitä tietämään, niin kenneltoimintaa harjoittavan henkilön koirat ovat puhdasrotuisia ja rekisteröityjä koiria, ei mitään rakkeja.
    ---------------------

    Ikävä kyllä, minun on sinulle "nnnnmmm" kerrottava ettei minulla ole kennelnimeä, enkä harrasta kenneltoimintaa.

    Äänestä

  • Ei ole kenneliä kirjoitti:

    Valitettavasti voin kertoa jotta tiedän mikä on kennel, yleisnimityksenä kaikille rakinpitäjille voi vallan hyvin käyttää sanaa 'kennel' ja käytetäänkin sössötä mitä sössötät

    Äänestä

  • täti88 kirjoitti:

    Valitettavasti voin kertoa jotta tiedän mikä on kennel, yleisnimityksenä kaikille rakinpitäjille voi vallan hyvin käyttää sanaa 'kennel' ja käytetäänkin sössötä mitä sössötät

    Olet todellakin ihme sössöttäjä jos tosiaankin luulet, että jokaisen koiran omistajalla on kennel. En ole vielä eläissäni noin typerään ihmiseen törmännyt, kun et näköjään osaa edes lukea edellisen kirjoittajan kennelliiton sivuilta kopioimaa tekstiä asiasta.

    Äänestä

  • Ei kenneliä kirjoitti:

    Ainakin ei koirallisilta tuntuu että niitä kenneleitä on Riihimäki pullollaan . Asialla kun ei ole merkitystä mikä se toiminimi papereissa on.Haitat ovat ainakin sen mukaiset. Siitähän tässä on kysymys;Älä takerru pikkuseikkoihin
    vaan koirasi sonnat omallae pihallesi niinkuin täällä on opastettu.
    Että voikin olla tyhmien tekojen puolustelua tällä palstalla toisarvoisilla seikoilla. Onko se oma jääräpäisyys niin vaikea myöntää.

    Äänestä

  • tä tä tä kirjoitti:

    "vaan koirasi sonnat omallae pihallesi niinkuin täällä on opastettu."

    Mitä tuo teksti tarkoittaa ? Mitkä sonnat? Minulla kun ei ole omaa pihaa eikä sitä koiraakaan.
    ------------------

    "Asialla kun ei ole merkitystä mikä se toiminimi papereissa on"

    Mikä toiminimi ja missä papereissa? Jos omistaisin koiran, ei minulla mitään toiminimeä siitä huolimatta olisi.
    ---------------------

    Kyllä se nyt sinä olet se jääräpää, kun jankkaat täällä jostain koiran paskoista ja kehoitat sellaisenkin ihmisen paskattamaan koiransa omalle pihalleen, kenellä sitä koiraa ei edes ole.
    Samoin jänkkäät Kennel-asiasta, vaikka sen voisit (ellet sitten todellakaan osaa) tarkistaa sieltä kennelliiton sivuilta, ettei se tarkoita kennelin pitämistä jos jollakin on koira esim. vain lemmikkinä, eikä todellakaan harrasta sitä kenneltoimintaa. Ei siis käytä koiraa jalostuksessa, eikä ole sitä kennelnimeä.

    Äänestä

  • läl läl läääääääää kirjoitti:

    no nyt jo useampi kommentoi sössötystäsi kennel-opista.....älä petä itseäsi, ei me niin tyhmiä olla....

    Äänestä

saisivat paskattaa rakkinsa omalle pihalleen, eikä aina sen naapurin portin pieleen, -tana.

Äänestä
  • Aivan näin ja vielä parempi painua helkuttiin rakkiensa kanssa sinne missä lähimmät naapurit on 100 km päässä, siellä voisi seurustella piskiensa kanssa miten haluttaisi

    Äänestä

  • lisbetti66 kirjoitti:

    Aivan näin ja vielä parempi painua helkuttiin rakkiensa kanssa sinne missä lähimmät naapurit on 100 km päässä, siellä voisi seurustella piskiensa kanssa miten haluttaisi

    On teillä ihmisillä isot murheet noista koirankakoista ja pissoista. Mutta itse kun vessanpytystä vedätte niin sinne jätökset katoaa muitten murheiksi ja puhdistettaviksi. Ja lopulta aina vesistöihin enemmän tai vähemmän puhdistettuina.

    Joten hävettääkö yhtään ainainen valitus?

    Äänestä

  • Meidän Musti kirjoitti:

    Ei tosiaankaan hävetä yhtään,Ainoastaan koiraihmisten jääräpäisyys,Onkokan niin että ihminen joka ottaa koiran on luonteeltaan sellainen joka haluaa määräillä ja komennella.On sitten ainakin koira jota voi kurmoittaa ,lisäksi vielä terroriosoida naapureita.

    Äänestä

  • äkkiväärät kirjoitti:

    Voi nyt terve ei teillä vinkujilla ole kaikki ismot kasinolla..

    Äänestä

  • TeroKenkä kirjoitti:

    kun alkuun päästiin. Onko oikein että naapurin akka päästää koiransa irti, joka täyttä laukkaa tulee portilleni, paskantaa isot kasat, jonka jälkeen ämmä huutaa rakkinsa kotiin?? Itse ei viitsi isoa ruhoansa liikauttaa, että antais rakkinsa sontia pihalleen. Onko oikein, kysyn vaan?

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Mutta sinähän se lammas olet, jos tietäen tuon, jonka äsken kerroit, hyväksyt sen mukisematta, etkä syötä sitä paskaa sille naapurin akalle.

    Äänestä

  • AVOTNAJA kirjoitti:

    Mutta sinähän se lammas olet, jos tietäen tuon, jonka äsken kerroit, hyväksyt sen mukisematta, etkä syötä sitä paskaa sille naapurin akalle.

    Eiks tää oo ihanaa!!!
    Perustetaan me kunnon ihmiset Koirankakattajainkyttääjien sivusto.
    Niin kuin oli kerrostalokyttääjät, mutta tämä ei ikinä loppuisi.

    Äänestä

  • TeroKenkä kirjoitti:

    Voi nyt terve ei teillä vinkujilla ole kaikki ismot kasinolla..

    meidän mustille vastaan: Itse vedän vessanpytyn eikä ränni tule sinun portille. Lisäksi vielä sontimista ei tarvitse kyttäillä, se koiramarssi muutaman kerran päivässä tulee muutenkin nähdyksi.
    On siinä se myönteitä kun nykyään näkee tyytyväisen ilmeen edes silloin kun ollaan saatu pokäleet aikaiseksi näkyvälle paikalle,

    Äänestä

  • Meidän Musti kirjoitti:

    On teillä ihmisillä isot murheet noista koirankakoista ja pissoista. Mutta itse kun vessanpytystä vedätte niin sinne jätökset katoaa muitten murheiksi ja puhdistettaviksi. Ja lopulta aina vesistöihin enemmän tai vähemmän puhdistettuina.

    Joten hävettääkö yhtään ainainen valitus?

    On murheet ei ne murheita ole, suhise sinä pusikossa ihan rauhassa

    Vessanpytyn jätökset katoaa 'muitten murheiksi ja puhdistettaviksi' jopa on valopääajattelua
    Siitä maksetaan että ne menee mm. putkia pitkin puhdistamoille - jätemaksut!!! - , siellä on porukka sitä varten joka hoitaa työasiansa ja siitähän maksetaan palkkaa. Jos ne on murheita, kun pitää töitä tehdä puhdistamoilla, silloin on syytä miettiä jotain muuta ......

    Ei hävetä turha vedota tunnepuolen juttuihin, kannanotto ei ole valitus, koiranpaskat menee suoraan minne menee kuka ne maksaa, ja eiköhän ne kuormita, 'polta' niin nurmikoita kuin vesistöjäkin ihan pikkuriikkisen että sekin aivan turhaa vetoomista

    Äänestä

  • tiedän yhden Va..lla kirjoitti:

    Eiks tää oo ihanaa!!!
    Perustetaan me kunnon ihmiset Koirankakattajainkyttääjien sivusto.
    Niin kuin oli kerrostalokyttääjät, mutta tämä ei ikinä loppuisi.

    Voi jeessus, me kunnon ihmiset, provoa jäikö maisterin tutkinnot kesken.

    Kun juna-asemalta lähdet kävelemään siinä se 'paskan kauneus näkyy' ja niin pitkälle kuin kävelet - pitää vain väistellä jottei kengät likaannu -

    Moneskohan mahtanen olla joka toteaa, ettei tarvitse kytätä yhtään mitään, sen verran näköaisti on kunnossa

    Äänestä

  • ckalla kirjoitti:

    On murheet ei ne murheita ole, suhise sinä pusikossa ihan rauhassa

    Vessanpytyn jätökset katoaa 'muitten murheiksi ja puhdistettaviksi' jopa on valopääajattelua
    Siitä maksetaan että ne menee mm. putkia pitkin puhdistamoille - jätemaksut!!! - , siellä on porukka sitä varten joka hoitaa työasiansa ja siitähän maksetaan palkkaa. Jos ne on murheita, kun pitää töitä tehdä puhdistamoilla, silloin on syytä miettiä jotain muuta ......

    Ei hävetä turha vedota tunnepuolen juttuihin, kannanotto ei ole valitus, koiranpaskat menee suoraan minne menee kuka ne maksaa, ja eiköhän ne kuormita, 'polta' niin nurmikoita kuin vesistöjäkin ihan pikkuriikkisen että sekin aivan turhaa vetoomista

    Ihan pikkiriikkisestä ei ole kysymys, kerrottiin artikkelissa jossa oli laskettu paljonko tulee maksamaan kalliitten pylväitten uusiminen kun koiranpissa ne on syövyttänyt.
    Lisäksi tulee loisongelmat. Loiset tarttuvat toisiin koiriin, ihmisiin ja luonnon eläimiin.
    Merkittävä ongelma on myös esteettisyys. Kaunis lumimaisema oli nytkin hetkessä pilalla siellä ja täällä.

    Äänestä

  • , mistä n kirjoitti:

    mahdollisimman moni koiran omistaja..omistajan vastuulla kakkivat koirat.Saisivat hävetä paskottavat koiransa ihmisten pihoihin ja kävelyteille,mitä sanoo kaupungin järj säännöt.

    Äänestä

  • , mistä n kirjoitti:

    Ihan pikkiriikkisestä ei ole kysymys, kerrottiin artikkelissa jossa oli laskettu paljonko tulee maksamaan kalliitten pylväitten uusiminen kun koiranpissa ne on syövyttänyt.
    Lisäksi tulee loisongelmat. Loiset tarttuvat toisiin koiriin, ihmisiin ja luonnon eläimiin.
    Merkittävä ongelma on myös esteettisyys. Kaunis lumimaisema oli nytkin hetkessä pilalla siellä ja täällä.

    kertoisitko mistä löydän sen artikkelin, joka kertoo näistä kusella syövytetyistä pylväistä?

    Äänestä

  • mielenkiinnosta, kirjoitti:

    kertoisitko mistä löydän sen artikkelin, joka kertoo näistä kusella syövytetyistä pylväistä?

    Olen yrittänyt muistella, ei siitä ole kovin kauan, korkeintaan 2 vuotta. Haastateltu oli niitä henkilöitä, joiden tehtävänä oli tarkistaa pylväiden kunto ja määrätä vaihdot. Se ei ollut Riihimäeltä mutta jostain lähettyviltä ja siksi kiinnosti. Kyse oli katuvalopylväistä, ainakin metallisista. Todettiin että koiranpissalla oli merkittävä syövyttävä vaikutus.
    On mahdollista että muistan vielä, sillä asioita palautuu yllättävästi mieleen.

    No niin, asia selvitetty. Kyseessä ei ollut lehti vaan televisio. Kyseinen asia sisältyi ohjelmaan, jossa käsiteltiin muutamaa asiaa, ensin lueteltiin mitä käsiteltiin, ja tämä taisi olla viimeinen asia. Oli siis pidempi kuin uutinen, muttei ollut koko ohjelman pituinen. Haastattelija oli mies ja asiantuntija oli mies, näytettiin näitä syöpyneitä tolppia ja esitettiin laskelmia, jotka olivat yllättävän isoja, siis pissan aiheuttamat kulut olivat yllättävän isoja. Näytettiin maisemakuvaa. Ei ollut Helsingistä vaan pienemmältä paikkakunnlta jostain eteläisestä Suomesta. Asiasta on kulunut ainakin 2 vuotta, koska silloin TV oli eri paikassa kuin nyt.
    Tämän enempää tuskin selviää meidän voimin.

    Äänestä

  • Ja sitten taas sitä kakkaa ja tätä kakkaa. Kyllä niitä saatanan roskia kerätään kaduilta ei koiraihmisten sinne heittelemänä. Eikä edes maadu...menkää itteenne niin koiran omistajat kuin vihaajatkin!

    Äänestä

  • , mistä n kirjoitti:

    No niin, asia selvitetty. Kyseessä ei ollut lehti vaan televisio. Kyseinen asia sisältyi ohjelmaan, jossa käsiteltiin muutamaa asiaa, ensin lueteltiin mitä käsiteltiin, ja tämä taisi olla viimeinen asia. Oli siis pidempi kuin uutinen, muttei ollut koko ohjelman pituinen. Haastattelija oli mies ja asiantuntija oli mies, näytettiin näitä syöpyneitä tolppia ja esitettiin laskelmia, jotka olivat yllättävän isoja, siis pissan aiheuttamat kulut olivat yllättävän isoja. Näytettiin maisemakuvaa. Ei ollut Helsingistä vaan pienemmältä paikkakunnlta jostain eteläisestä Suomesta. Asiasta on kulunut ainakin 2 vuotta, koska silloin TV oli eri paikassa kuin nyt.
    Tämän enempää tuskin selviää meidän voimin.

    Olipas selventävä vastaus, hoh, hoijaa!!!!!!!!!

    saman ohjelman, ja ei ollut mistään pienistä summista kysymys. Kyllähän järjenkin pitäisi sanoa, että koiran kusi syövyttää pylväät. Mutta eihän ne rakki-ihmiset ajattele niin pitkälle.

    Äänestä

  • Kood kirjoitti:

    Ja sitten taas sitä kakkaa ja tätä kakkaa. Kyllä niitä saatanan roskia kerätään kaduilta ei koiraihmisten sinne heittelemänä. Eikä edes maadu...menkää itteenne niin koiran omistajat kuin vihaajatkin!

    Opetus: älä pissitä tolppaan, säästät verovaroja etkä nopeuta ilmastonmuutosta aiheuttamalla ylimääräistä tavaranvalmistusta. Asia siis todistettu useamman näkijän voimin.

    Äänestä

  • kalliita vaurioita kirjoitti:

    Opetus: älä pissitä tolppaan, säästät verovaroja etkä nopeuta ilmastonmuutosta aiheuttamalla ylimääräistä tavaranvalmistusta. Asia siis todistettu useamman näkijän voimin.

    Mtä sanotaan tästä pullamössösukupolven kasvatuksesta. Näkyy myös hyvin koiraa ulkoilluttaessa.Muutkaan hyvät tavat eivät ole ollenkaan menneet jakeluun. Miksi aikaisemmin oli hyviä tapoja?

    Äänestä

  • tervehdys! kirjoitti:

    Mtä sanotaan tästä pullamössösukupolven kasvatuksesta. Näkyy myös hyvin koiraa ulkoilluttaessa.Muutkaan hyvät tavat eivät ole ollenkaan menneet jakeluun. Miksi aikaisemmin oli hyviä tapoja?

    Mielestäni pullamössösulupolvi-käsitettä käytetään väärin.
    Pullamössöä annettiin suurille ikäluokille, muttei enää sen jälkeisille. Eihän semmoista olisi enää huolineet kun oli jo parempaa tarjolla, eikä kahviakaan enää ollut tapana antaa pikkulapsille.

    Äänestä

  • mössööö kirjoitti:

    kun tämä pullamössösukupolvi kuitenkin on kasvattamassa. Kaupassa kun nuoret nykyään hakevat limsaa karkkeja chipsejä hampparia, no, koiran vieminen naapurin rappujen viereen on vähän eri asia. Voisihan opettajat tarhassa ja viimeistään koulussa ottaa asiaa esille.

    Äänestä

  • juupa juu kirjoitti:

    Kukahan on Riihimäen nuorin pullamössöllä ruokittu?
    Ilmoittaudun että 64. Löytyykö nuorempaa?

    Äänestä

  • juupa juu kirjoitti:

    kun tämä pullamössösukupolvi kuitenkin on kasvattamassa. Kaupassa kun nuoret nykyään hakevat limsaa karkkeja chipsejä hampparia, no, koiran vieminen naapurin rappujen viereen on vähän eri asia. Voisihan opettajat tarhassa ja viimeistään koulussa ottaa asiaa esille.

    On se munatonta touhua, jos katselet ikkunasta, kun joku paskattaa koiransa ei-toivottuun paikkaan ja menet kirjoittamaan siitä tänne! Aika eriskummallista touhua!

    Olen ylpeä koiranomistaja ja kouluttanut sen niin, ettei se pasko lasten leikkialueille, naapureiden nurmikoille eikä jalkakäytäville. Ikävä vain, etteivät kaikki ole samanlaisia. Sillä onhan se kakka väärässä paikassa ikävä asia. Jos näen "tihulaiset" itse teossa, menen sanomaan ja oman pihan kyseessä ollessa lainaan vielä lapiota ja tarjoan pussinkin. Jos en näe, korjaan paskan pois, muuten saatan siihen kävellä:) Toimin koiraani ulkoiluttaessani niin kuin toivoisin muidenkin käyttäytyvän.

    Mutta kyllä se paska siellä kengän pohjassa on pieninpiä meidän murheistamme. Kaikki on niin suhteellista, minulle tämä ketju on antanut makeat naurut. Rakkeja, vesikauhua, metallia syövyttävää pissaa, matoja, jotka tarttuvat villieläimiin ja ihmisiin(ai villieläimissäkö ei ole matoja ja MITÄ, SYÖTTEKÖ TE IHMISET SITÄ MATOISTA KOIRAN PASKAA!!!) Ajatelkaapa Haitin katastrofia(ei, tämä ei ole rienausta eikä toisten kärsimysten väheksyntää, vaan juurikin asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista) tai vaikkapa miljoonia tyttöjä ja naisia, joiden sukupuolielimet silvotaan miesten epävarmuuden ja kontrollintavoittelun vuoksi, vedoten vieläpä Koraaniin. Ja jos murheita haluatte lähempää, niin miettikääpä naapurissanne tapahtuvaa perheväkivaltaa tai lähipiirissänne tapahtuvaa insestiä, jonka tiedätte olevan olemassa, mutta ette puutu siihen. Se vasta kamalaa onkin.

    Koirani tuskin on rakki sillä jalostuslinjalla ja kilohinnalla, saati tekemänsä työn ansiosta taatessaan osin turvallisuuteni työtäni tehdessäni. Koirat ovat kautta aikojen olleet välttämättömiä ja korvaamattomia erinäisissä työtehtävissä eikä pidä unohtaa seurakoiran merkitystä. Monesti koira on ihmisen ainoa ystävä. Onpa tarinoita sellaisistakin tavallisista perheen lemmikeistä, jotka ovat pelastaneet ihmisen hukkumiselta tai tulipalosta.

    Ja mitä tulee niihin kaupungin istutuksiin ja koiranpissaan, joka polttaa ne, minun mielestäni niitä istutuksia ei tarvittaisi lainkaan, kun ei kaupungilla tunnu olevan varaa ja/tai resursseja niiden ylläpitoon. Esimerkkinä Etelänviertotien varteen, nurmikentälle, istutetut liljat. Surkea näky! Ja se joka vielä sanoo "Niin, mutta kun ne syöpyneet valopylväät...", voi minun puolestani työntää ne valopylväät poikittain rektuumiinsa.

    Tämä on minun oodini koiralleni ja kaikille koirille, jotka tekevät tästä maailmasta vähän paremman paikan elää ja työn helpommaksi tehdä. Tämähän on siis vain minun mielipiteeni, joten älkää ihmeessä ottako palkokasvia nenuunne:) Ja jos olen mielestänne poikennut aiheesta, omasta mielestäni en ole, sillä olen vain asettanut ne kakkakikkareet oikeisiin mittasuhteisiinsa siinä mittakaavassa, missä maailman näen.

    Äänestä

  • ARaMiS3 kirjoitti:

    "MITÄ, SYÖTTEKÖ TE IHMISET SITÄ MATOISTA KOIRAN PASKAA!!!) "
    Kyllä niin tapahtuu. Hiekkalaatikolla lapset saavat sitä käsiinsä, ja lapsillahan kaikki menee helposti suuhun. Se on tarkoituskin, että elimistö karaistuu. Muttei ole tarkoitus että loisia saa.

    Ei toisella pahalla pidä puolustella toista pahaa.

    Keräätkö myös pissan pois? Miten? Ainakin tällä kadulla käy tummanruskean liehuvakarvaisen koiran omistaja teettämässä koiralla rumia haisevia läikkiä portinpieliin ja postilaatikon tolppaan. Teettäisi edes omalle kadulleen. Seuraavaksi tulee katu ja taluttajanaisen tuntomerkit tänne.

    Äänestä

  • ; ; kirjoitti:

    m
    Siinä taas yksi ihme kitisijä, joka tulee tänne palstalle valittamaan kun joku koiran omistaja käy pissattamassa koiransa portin pieleen ja postilaatikon tolppaan. Miksi ihmeessä et mene asiasta kyseiselle henkilölle sanomaan, vaan kitiset siitä täällä juorupalstalla. Tuskin asia tätä kautta perille menee.

    Kyllä ne on linnut, jyrsijät ja jänikset, joiden jätöksiä suurimmalta osin lasten hiekkalaatikoissa olen nähnyt, kuin myös kaksijalkaisten jättämiä tupakan tumppeja, joita ne lapsukaiset sieltä naamaansa vetävät.
    Lintujen punkit levittävät neuroborrelioosia, linnut levittävät myös lintuinfluenssa-nimistä virusta ja salmonellaa.
    Jyrsijät taas levittävät muutamia tässä mainitakseni: myyräkuumetta, toksoplasmoosia, salmonellaa, jänisruttoa ym.

    Joten lintujen ja jyrsijöitten paskaa naamaan vaan, sillä nehän niitä turvallisia on koiran paskaan verrattuna ja voihan sieltä kedolta käydä hankkimassa itselleen borrelioosin tai puutiaisaivokuumeenkin. Niin ja entäs jos se hyttynen pääsee tuikkamaan, siitäkin voi saada sen jänisruton tai aivokalvontulehduksen.

    Muistatko sinä kerätä sen lapsen pissan pois, jos sattuu siellä hiekkalaatikolla vaikka vahinko käymään? Tuskin.

    Jos ne oikeasti työssä olevat koirat jätetään Riihmäellekin paljonkohan niitä näkyy.
    Unohdit Afganistanit, tsunamit..... oodistasi

    Siinähän sitä vuodattelit kaupungin istutuksista ja suhtautumisesta johonkin mikä olisi kaunista, jotkut haluaa katsella yhtä ainoatakin liljaa sontakasan sijaan.
    Jo 80-luvulla etelänmaalainen ihmetteli, miksi Suomessa ihmiset kävelee yksin koiran kanssa, siinäpä sitä.... mitä siihen vastasi kun näkee mitä suomalaiset ihmisinä keskenään ovat. Juu mieluummin eläin sehän tottelee, on kuuliainen, nöyrä, sitä voi 'kouluttaa' mieleisekseen, se istahtaa kiltisti.

    Et tainnut huomata omaa eriskummallisuuttasi!

    Äänestä

  • koiran paska/kusi kirjoitti:

    Taas yksi joka puolustelee pahaa toisella pahalla.

    Äänestä

  • älä puolusta pahuutt kirjoitti:

    Taas yksi joka puolustelee pahaa toisella pahalla.

    Mitä helvetin pahuutta/pahaa??? Totuushan siinä kerrottiin, eikä mitään puolusteltu.
    Joten vedä paskaa vaan nassuun!!

    Äänestä

  • llslslkd kirjoitti:

    Jos ne oikeasti työssä olevat koirat jätetään Riihmäellekin paljonkohan niitä näkyy.
    Unohdit Afganistanit, tsunamit..... oodistasi

    Siinähän sitä vuodattelit kaupungin istutuksista ja suhtautumisesta johonkin mikä olisi kaunista, jotkut haluaa katsella yhtä ainoatakin liljaa sontakasan sijaan.
    Jo 80-luvulla etelänmaalainen ihmetteli, miksi Suomessa ihmiset kävelee yksin koiran kanssa, siinäpä sitä.... mitä siihen vastasi kun näkee mitä suomalaiset ihmisinä keskenään ovat. Juu mieluummin eläin sehän tottelee, on kuuliainen, nöyrä, sitä voi 'kouluttaa' mieleisekseen, se istahtaa kiltisti.

    Et tainnut huomata omaa eriskummallisuuttasi!

    Mikä on etelänmaalainen???

    "Jo 80-luvulla etelänmaalainen ihmetteli, miksi Suomessa ihmiset kävelee yksin koiran kanssa, siinäpä sitä.... mitä siihen vastasi kun näkee mitä suomalaiset ihmisinä keskenään ovat. Juu mieluummin eläin sehän tottelee, on kuuliainen, nöyrä, sitä voi 'kouluttaa' mieleisekseen, se istahtaa kiltisti.2

    Etpä nyt tainnut sinä itse huomata omaa eriskummallisuuttasi, sillä tuosta tekstistäsi ei ota erkkikään selvää.
    -------------------------
    Eräs kuuluisimpia sävellettyjä oodeja on Oodi ilolle.
    Oodi voi tarkoittaa myös Opiskelun ja opetuksen tuen tietojärjestelmää.
    Oodi (muinaiskreikaksi ὠδὴ, ode = laulu, runo) on lyyrinen runo
    Muinaisessa Egyptissä se puolestaan oli kuninkaan ylistyslaulu.

    Äänestä

  • , mistä n kirjoitti:

    No niin, asia selvitetty. Kyseessä ei ollut lehti vaan televisio. Kyseinen asia sisältyi ohjelmaan, jossa käsiteltiin muutamaa asiaa, ensin lueteltiin mitä käsiteltiin, ja tämä taisi olla viimeinen asia. Oli siis pidempi kuin uutinen, muttei ollut koko ohjelman pituinen. Haastattelija oli mies ja asiantuntija oli mies, näytettiin näitä syöpyneitä tolppia ja esitettiin laskelmia, jotka olivat yllättävän isoja, siis pissan aiheuttamat kulut olivat yllättävän isoja. Näytettiin maisemakuvaa. Ei ollut Helsingistä vaan pienemmältä paikkakunnlta jostain eteläisestä Suomesta. Asiasta on kulunut ainakin 2 vuotta, koska silloin TV oli eri paikassa kuin nyt.
    Tämän enempää tuskin selviää meidän voimin.

    ohjelman nähnyt14.1.2010 09:41
    Koiranpissa syövyttää pylväät. Tästä asiasta oli äskrttäin ohjelma jossa oli asiantuntijoita. Kyllä todettiin että pylväät (sähkötolpat, liikennemerkit...) hapertuvat koiranpissan takia ja se tulee kalliikksi kun niitä uusitaan.
    ----------------------------------------------------
    Ai tuli ohjelma ihan äskettäin, mutta nyt se onkin tullut jo kaksi vuotta takaperin, kun se telkka oli eri paikassa ??? Oli joku mies ja vielä toinenkin mies, maisemakuvaa näytettiin, mutta sekin oli joku pienempi paikkakunta ?? Oli ohjelma jossa käsiteltiin muutamaa asiaa, ensin ne ohjelmat vielä lueteltiin mitä käsiteltiin :) :) Taisi olla jopa viimeinen asia.
    Olihan se vielä pitempi kuin uutinen, mutta ei ohjelman pituinen.

    Mistä näitä satuilijoita oikein sikiää

    Voi jessus noita juttuja

    Äänestä

  • #Porthos# kirjoitti:

    Mikä on etelänmaalainen???

    "Jo 80-luvulla etelänmaalainen ihmetteli, miksi Suomessa ihmiset kävelee yksin koiran kanssa, siinäpä sitä.... mitä siihen vastasi kun näkee mitä suomalaiset ihmisinä keskenään ovat. Juu mieluummin eläin sehän tottelee, on kuuliainen, nöyrä, sitä voi 'kouluttaa' mieleisekseen, se istahtaa kiltisti.2

    Etpä nyt tainnut sinä itse huomata omaa eriskummallisuuttasi, sillä tuosta tekstistäsi ei ota erkkikään selvää.
    -------------------------
    Eräs kuuluisimpia sävellettyjä oodeja on Oodi ilolle.
    Oodi voi tarkoittaa myös Opiskelun ja opetuksen tuen tietojärjestelmää.
    Oodi (muinaiskreikaksi ὠδὴ, ode = laulu, runo) on lyyrinen runo
    Muinaisessa Egyptissä se puolestaan oli kuninkaan ylistyslaulu.

    Koiran koulutuksesta vielä: Naapurini "koulutti" isohkoa koiraa myös huppelissa,kun koira oli vastahakoinen niin valituksesta päätellen se ei ollut helläkätistä toimintaa. Näin tapahtui monesti. Se siitä ihmisen alistamisesen kaipuusta. Kysyn vielä;
    Mitenkä koiran ajattelemattomat ulkoilutavat liittyvät luonnonkatastroofitapahtumiin? Näille luonnon asioille kun emme mahda mitään omalla käytöksellämme. Oletko tosiaan sitä mieltä, kun ulkomailla tulee vastoinkäymisiä luonnonvoimien vuoksi niin siitä syystä voin sotkea täällä kotosuomessa niinkuin huvittaa.
    Näistä kirjoitteluista päätellen koiran ulostushommat ovat iso ongelma ja monesti naapurien välinen kyräilyn aihe. Näinhän saadaan paikkakunnalle ahdistava ilmapiiri. Mikä ei tietenkään ole kaikkien edun mukaista.
    Vielä : JÄTTEET OMAAN PIHAAN, EI NAAPURIIN.

    Äänestä

  • koiran paska/kusi kirjoitti:

    m
    Siinä taas yksi ihme kitisijä, joka tulee tänne palstalle valittamaan kun joku koiran omistaja käy pissattamassa koiransa portin pieleen ja postilaatikon tolppaan. Miksi ihmeessä et mene asiasta kyseiselle henkilölle sanomaan, vaan kitiset siitä täällä juorupalstalla. Tuskin asia tätä kautta perille menee.

    Kyllä ne on linnut, jyrsijät ja jänikset, joiden jätöksiä suurimmalta osin lasten hiekkalaatikoissa olen nähnyt, kuin myös kaksijalkaisten jättämiä tupakan tumppeja, joita ne lapsukaiset sieltä naamaansa vetävät.
    Lintujen punkit levittävät neuroborrelioosia, linnut levittävät myös lintuinfluenssa-nimistä virusta ja salmonellaa.
    Jyrsijät taas levittävät muutamia tässä mainitakseni: myyräkuumetta, toksoplasmoosia, salmonellaa, jänisruttoa ym.

    Joten lintujen ja jyrsijöitten paskaa naamaan vaan, sillä nehän niitä turvallisia on koiran paskaan verrattuna ja voihan sieltä kedolta käydä hankkimassa itselleen borrelioosin tai puutiaisaivokuumeenkin. Niin ja entäs jos se hyttynen pääsee tuikkamaan, siitäkin voi saada sen jänisruton tai aivokalvontulehduksen.

    Muistatko sinä kerätä sen lapsen pissan pois, jos sattuu siellä hiekkalaatikolla vaikka vahinko käymään? Tuskin.

    virkistysalueilla vanhempien toimesta varsinkin kesäiseen aikaan. Vaikka vessa ihan lähellä ja auki. Tätä en ymmärrä.

    Äänestä

  • rrrrrrrrr kirjoitti:

    virkistysalueilla vanhempien toimesta varsinkin kesäiseen aikaan. Vaikka vessa ihan lähellä ja auki. Tätä en ymmärrä.

    oppii, sen vanhana taitaa., sanoo vanha sananlasku.

    Äänestä

  • #Porthos# kirjoitti:

    Mikä on etelänmaalainen???

    "Jo 80-luvulla etelänmaalainen ihmetteli, miksi Suomessa ihmiset kävelee yksin koiran kanssa, siinäpä sitä.... mitä siihen vastasi kun näkee mitä suomalaiset ihmisinä keskenään ovat. Juu mieluummin eläin sehän tottelee, on kuuliainen, nöyrä, sitä voi 'kouluttaa' mieleisekseen, se istahtaa kiltisti.2

    Etpä nyt tainnut sinä itse huomata omaa eriskummallisuuttasi, sillä tuosta tekstistäsi ei ota erkkikään selvää.
    -------------------------
    Eräs kuuluisimpia sävellettyjä oodeja on Oodi ilolle.
    Oodi voi tarkoittaa myös Opiskelun ja opetuksen tuen tietojärjestelmää.
    Oodi (muinaiskreikaksi ὠδὴ, ode = laulu, runo) on lyyrinen runo
    Muinaisessa Egyptissä se puolestaan oli kuninkaan ylistyslaulu.

    Lainaus:
    'Etpä nyt tainnut sinä itse huomata omaa eriskummallisuuttasi, sillä tuosta tekstistäsi ei ota erkkikään selvää'.
    -------
    Onko ymmärryksessäsi jotain vikaa ja sehän on eriskummallisuutta tottakai jos ei puolusta koiranpaskattajia.

    Äänestä

  • ei aina istu kirjoitti:

    Koiran koulutuksesta vielä: Naapurini "koulutti" isohkoa koiraa myös huppelissa,kun koira oli vastahakoinen niin valituksesta päätellen se ei ollut helläkätistä toimintaa. Näin tapahtui monesti. Se siitä ihmisen alistamisesen kaipuusta. Kysyn vielä;
    Mitenkä koiran ajattelemattomat ulkoilutavat liittyvät luonnonkatastroofitapahtumiin? Näille luonnon asioille kun emme mahda mitään omalla käytöksellämme. Oletko tosiaan sitä mieltä, kun ulkomailla tulee vastoinkäymisiä luonnonvoimien vuoksi niin siitä syystä voin sotkea täällä kotosuomessa niinkuin huvittaa.
    Näistä kirjoitteluista päätellen koiran ulostushommat ovat iso ongelma ja monesti naapurien välinen kyräilyn aihe. Näinhän saadaan paikkakunnalle ahdistava ilmapiiri. Mikä ei tietenkään ole kaikkien edun mukaista.
    Vielä : JÄTTEET OMAAN PIHAAN, EI NAAPURIIN.

    naapuriani kyräillä, jos se koiransa mun pihaan paskattaa tai jos kuset postilaatikon tolppaan lurahtaa. Minä sanon asiasta suoraan päin naamaa. Ei se ahdistavaa ilmapiiriä luo, jos toiselle ihmiselle sanoo suoraan, niin kuin asiat on. Mutta kun ei, me suomalaiset märehditään näitä asioita hiljaa mielissämme ja rohkeimmat suomi24:lla.

    Kusta ja paskaa tulee aina olemaan, mutta ei kannata antaa naapurien tai ohikulkijoiden tehdä mitä lystää ja murehtia sitten, miten ahdistavaa se on, kun pissaa ja kakkaa on joka paikassa. Julkisella paikallakin voi mielestäni huonosti käyttäytyvälle koiranulkoiluttajalle sanoa asiasta. Mitä useampi kuulija, sen tehokkaampaa. Voi vaikka ruveta nolottamaan, ehkä. Toisia ei voisi vähempää kiinnostaa, mihin niiden koirat asioitaan tekevät. Mutta onhan se hyvä, että on tällainen palsta, missä pääsee mielipiteensä kertomaan...Harmittaa vaan, kun koirista tehdään täällä jotain matosäkkejä hirviöitä, kun kyse on kuitenkin ihmisten asenneongelmasta. Sekin on harmillista, että yleistys on niin silmiinpistävää. Monet keräävät sen kakan kiltisti pussiin, joka kerta.

    Ja hei, "keräätkö sen kusenkin talteen", niin ei taida kukaan kerätä, mutta jos joku tahtoo ruveta kulkemaan purkkien kanssa koiranulkoiluttajien perässä, niin kaikin mokomin:D Mutta eihän ne koirat ja niiden ulosteet mihinkään häviä, joten koittakaa kestää, näin se maailma tuntuu makaavan...

    Äänestä

  • kdkdlöz kirjoitti:

    Lainaus:
    'Etpä nyt tainnut sinä itse huomata omaa eriskummallisuuttasi, sillä tuosta tekstistäsi ei ota erkkikään selvää'.
    -------
    Onko ymmärryksessäsi jotain vikaa ja sehän on eriskummallisuutta tottakai jos ei puolusta koiranpaskattajia.

    "Jo 80-luvulla etelänmaalainen ihmetteli, miksi Suomessa ihmiset kävelee yksin koiran kanssa, siinäpä sitä.... mitä siihen vastasi kun näkee mitä suomalaiset ihmisinä keskenään ovat. Juu mieluummin eläin sehän tottelee, on kuuliainen, nöyrä, sitä voi 'kouluttaa' mieleisekseen, se istahtaa kiltisti."

    En tajua minäkään tuota kirjoitustasi.....eikä ymmärryksessäni ole todellakaan mitään vikaa.

    Äänestä

  • ksjre lnkvnuv kirjoitti:

    Voi hyvänen aika, kysykää paavolta, ootko ihan vakuuttunut ettei ymmärrys sammalla

    Sekö on vaikea ymmärtää ja sulattaa - etelänmaalainen ihmetteli, siispä eteläeurooppalainen ihminen ihmetteli......

    Äänestä

  • ; ; kirjoitti:

    "MITÄ, SYÖTTEKÖ TE IHMISET SITÄ MATOISTA KOIRAN PASKAA!!!) "
    Kyllä niin tapahtuu. Hiekkalaatikolla lapset saavat sitä käsiinsä, ja lapsillahan kaikki menee helposti suuhun. Se on tarkoituskin, että elimistö karaistuu. Muttei ole tarkoitus että loisia saa.

    Ei toisella pahalla pidä puolustella toista pahaa.

    Keräätkö myös pissan pois? Miten? Ainakin tällä kadulla käy tummanruskean liehuvakarvaisen koiran omistaja teettämässä koiralla rumia haisevia läikkiä portinpieliin ja postilaatikon tolppaan. Teettäisi edes omalle kadulleen. Seuraavaksi tulee katu ja taluttajanaisen tuntomerkit tänne.

    Onhan niitä sellaisia muovikankaita jotka pinnoitetaan hiekkalaatikon päälle kun sitä ei käytä. Tai jos ei ole valmiina juuri siihen kokoon, niin helppojan se on ompelutaitoisen tehdä. Siis taloyhtiöt hommiin, rahaa kyllä näyttää olevan.

    Äänestä

ikuista, ihan niinkuin läskikin. Vaikka kuinka täällä veivataan edestakas, koiranpaskaa riittää. Koirien omistajat jos saisi koulutukseen, ensin "alkeiskurssi", kun sen läpäisee, sitten "jatkokurssi", sen jälkeen "päätöskurssi". Tässä vaiheessa on "lyhyt pinnaset" pudonneet. Jäljelle jäävät omistajat joista saattaisi tulla vastuullisia koiran omistajia. Tai sitten ei...

Äänestä
  • mutta kun eivät kaikki usko tapellaan vain vastaan,se siitä neuvonnasta. Tälle seudulle kun on tullut kaupungiosan varmaankin yleisin tarpeentekopaikka. Liioittelematta kun päivittäin kesäiseen aikaan n.50-100 koiraa pari kertaa päivässä ainakin käy tarpeillaan. On ihmetelty mistä kaikki koirat voivat olla peräisin. Kesällä oikein päivystin niin 9.00 mennessä oli käynyt 36 koiraa juuri lasten leikkipaikassa.
    Tästä jos jotain myönteistä yrittää löytää niin onhan se siivous sitä kuntojumppaa.
    Kumpa olisi ihmisetkin edes koiran järjellä varustettuja. Tämähän on pelkästään opetuksen tulosta.

    Äänestä

  • että kehtaatte kirjoitti:

    mutta kun eivät kaikki usko tapellaan vain vastaan,se siitä neuvonnasta. Tälle seudulle kun on tullut kaupungiosan varmaankin yleisin tarpeentekopaikka. Liioittelematta kun päivittäin kesäiseen aikaan n.50-100 koiraa pari kertaa päivässä ainakin käy tarpeillaan. On ihmetelty mistä kaikki koirat voivat olla peräisin. Kesällä oikein päivystin niin 9.00 mennessä oli käynyt 36 koiraa juuri lasten leikkipaikassa.
    Tästä jos jotain myönteistä yrittää löytää niin onhan se siivous sitä kuntojumppaa.
    Kumpa olisi ihmisetkin edes koiran järjellä varustettuja. Tämähän on pelkästään opetuksen tulosta.

    Onko kyseessä yleinen lasten leikkipaikka? Seuraavan kerran päivystäessäsi ota kaikista kuva ja sitten tuntomerkkejä vaikka tänne. Eiköhän ainakin joku rupea häpeämään ja paranna tapansa.

    Äänestä

mikähän elämässä mättää kun ei ole muuta valituksen aihetta ?

Äänestä
  • Tuo sanonta on jo niin käytössä kulunut, että sitä tympii kuulla. Hanki vähän kekseliäisyyttä, niin voit saada asiaasi edistetyksikin.

    Äänestä

  • kulunut fraasi kirjoitti:

    Tuo sanonta on jo niin käytössä kulunut, että sitä tympii kuulla. Hanki vähän kekseliäisyyttä, niin voit saada asiaasi edistetyksikin.

    Näin on. Tympii, tympii lukea melkoinen valopäälausahdus. Kai se on jotain järjen köyhyyttä - hanki elämä - kun ei muutakaan osata sanoa, ja tuskin elämässä tarvitsee mikään mättää jos kirjoittaa sanoo jostain niinkuin tässäkin ketjussa, narun toisessa päässä olevien - aiheuttamasta sotkusta mitä valittamista se on.

    Äänestä

  • sinun elämäsi aika tylsää, kun et parempaan kommenttiin pysty.Olet säälittävä. "Hankkikaa elämä" hehheh.

    Äänestä

  • -on- kirjoitti:

    sinun elämäsi aika tylsää, kun et parempaan kommenttiin pysty.Olet säälittävä. "Hankkikaa elämä" hehheh.

    Koko sanonta on paitsi kulunut myös omituinen. Onko se joku käännös vai mistä peräisin?

    Äänestä

Minä muutin Helsingistä Riihimäelle ja minä ainakin paskatan koiraani missä lystään. Ihan sama mitä te jyväjemmarit siitä ajattelette. Sade vie paskat pois.

Äänestä
  • alkoi uhoomaan. Samanlainen "jyväjemmari" se sinäkin nyt olet. Alkoiko kivikylässä ahdistamaan, kun täytyi muuttaa väljemmille vesille?

    Äänestä

  • Hupskeikkaa, tuskin oot ainoo muuttanut, ohhhoh, mistä suunnasta Suomea landepaukku Helsinkiin eksyi karjansa kanssa
    Ootko vakuuttunut että kauankin onnistut noilla eväillä ettei taas muutto jonnekin pian häämötä

    Äänestä

  • maruske kirjoitti:

    Hupskeikkaa, tuskin oot ainoo muuttanut, ohhhoh, mistä suunnasta Suomea landepaukku Helsinkiin eksyi karjansa kanssa
    Ootko vakuuttunut että kauankin onnistut noilla eväillä ettei taas muutto jonnekin pian häämötä

    Mielestäni on alkeellista että katuja ja portinpieliä saa käyttää vessoina. Onko Suomi kehitysmaa?
    Ihmiset tarvitsevat katuja kulkemiseen. Viemärit ovat eri asia.

    Äänestä

  • ihmettelevä. kirjoitti:

    Mielestäni on alkeellista että katuja ja portinpieliä saa käyttää vessoina. Onko Suomi kehitysmaa?
    Ihmiset tarvitsevat katuja kulkemiseen. Viemärit ovat eri asia.

    tehokkaan konstin ainakin näille hesalaisten ajatusmaailman omaaville ;Risiiniöljy on hyvä pari makkara tai pullanpalaan röyhkeiden koiranomistajien reitille.

    Äänestä

  • ei oo ei tuu kirjoitti:

    yhden hyvän jutun, pitää kusta tai pistää paskat näiden sadististen koiranvihaajien postilaatikkoon ;)
    Tämähän on ihan yhtä hieno juttu, kuin tuo sinun ehdottamasikin, eikö vaan?

    Saako risiiniöljyä vielä apteekista? Taidanpa tehdä päiväkävelyni apteekin kautta ja kysästä..

    Äänestä

  • :)................ kirjoitti:

    yhden hyvän jutun, pitää kusta tai pistää paskat näiden sadististen koiranvihaajien postilaatikkoon ;)
    Tämähän on ihan yhtä hieno juttu, kuin tuo sinun ehdottamasikin, eikö vaan?

    Siinä on etkö oo ymmärtänyt, yksi pieni ero, sun rakkis sotkee monen ihmisen kulkureitit, asuinympäristöt, vaan ne joilla koiria ei niitä ole, eivät myöskään sotke samoin ja on myös aivan fiksuja koiranpitäjiä, heidän jäljiltä ei sonnat jää poluille

    Mitä ihmeen koiranvihaajia - ei yleensä koiria vihata - siellä narun toisessa päässähän se tomppeli on

    Ei kaikki hesalaiset omaa samanlaista ajatusmaailmaa kuin tänne kirjoittanut, tuo on niitä tollikoita jos yleensä mistään hesasta on muuttanutkaan, sellaiset meuhkaavat noin hölmöydessään

    Kyllä risiiniöljyä on olemassa

    Äänestä

  • ei oo ei tuu kirjoitti:

    tehokkaan konstin ainakin näille hesalaisten ajatusmaailman omaaville ;Risiiniöljy on hyvä pari makkara tai pullanpalaan röyhkeiden koiranomistajien reitille.

    Joo ja sittenhän se ripulipaska vasta lentääkin oikein huolella sinne portinpieleen, on sitten pikkusen hauskempaa siivottavaa kuin se pökäle.

    Äänestä

  • ripulipaska lentää kirjoitti:

    Joo ja sittenhän se ripulipaska vasta lentääkin oikein huolella sinne portinpieleen, on sitten pikkusen hauskempaa siivottavaa kuin se pökäle.

    Se on sitten vakava ympäristörikos

    Äänestä

  • mannas kirjoitti:

    Se on sitten vakava ympäristörikos

    ai niin mikä tässä on ymäristörikos? ellei juuri se kun sotketaan toisen asuinympäristö.
    Koiranvihaaja en kuitenkaan.

    Äänestä

  • ei naurata kirjoitti:

    ai niin mikä tässä on ymäristörikos? ellei juuri se kun sotketaan toisen asuinympäristö.
    Koiranvihaaja en kuitenkaan.

    Rikos on kai sellainen, mikä on laissa kielletty.
    Onko laissa kielletty käyttämästä katuja vessoina?
    Löytyykö esim pykälä että kadulle virtsaaminen on kielletty?

    Äänestä

  • Laki Pykälä kirjoitti:

    Rikos on kai sellainen, mikä on laissa kielletty.
    Onko laissa kielletty käyttämästä katuja vessoina?
    Löytyykö esim pykälä että kadulle virtsaaminen on kielletty?

    Eiköhän tuo löydy järjestyslaista. :) Eikai se mikään kovinkaan suuri rikos ole, mutta löytyy kuitenkin.

    Äänestä

  • wqertyu kirjoitti:

    Eiköhän tuo löydy järjestyslaista. :) Eikai se mikään kovinkaan suuri rikos ole, mutta löytyy kuitenkin.

    sakotettu ja huomautettu kadulle kusemisesta, mutta että koiriakin???!!!
    Kertokaa missä ja milloin?

    Äänestä

  • on kylläkin kirjoitti:

    sakotettu ja huomautettu kadulle kusemisesta, mutta että koiriakin???!!!
    Kertokaa missä ja milloin?

    Jos jossain pykälässä on että kadulle ei saa virtsata niin kai se koskee myös koiria?

    Äänestä

  • 1mariske5 kirjoitti:

    Siinä on etkö oo ymmärtänyt, yksi pieni ero, sun rakkis sotkee monen ihmisen kulkureitit, asuinympäristöt, vaan ne joilla koiria ei niitä ole, eivät myöskään sotke samoin ja on myös aivan fiksuja koiranpitäjiä, heidän jäljiltä ei sonnat jää poluille

    Mitä ihmeen koiranvihaajia - ei yleensä koiria vihata - siellä narun toisessa päässähän se tomppeli on

    Ei kaikki hesalaiset omaa samanlaista ajatusmaailmaa kuin tänne kirjoittanut, tuo on niitä tollikoita jos yleensä mistään hesasta on muuttanutkaan, sellaiset meuhkaavat noin hölmöydessään

    Kyllä risiiniöljyä on olemassa

    "sun rakkis sotkee monen ihmisen kulkureitit"
    Anteeksi nyt vaan pölvästi, minulla ei satu olemaan mitään rakkia, eikä edes sitä koiraa.

    "Mitä ihmeen koiranvihaajia - ei yleensä koiria vihata - siellä narun toisessa päässähän se tomppeli on"

    Mitäs tämä seuraava teksti sitten tarkoittaa?? Sille koiran taluttajalleko ajattelit sitä risiiniöljyä antaa, jos et muka koiria vihaa??

    "Kyllä risiiniöljyä on olemassa"

    Eläinsuojelurikoksella tarkoitetaan tekoa, jossa henkilö joko tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta joko pahoinpitelemällä, liiallisesti rasittamalla, tarpeellista hoitoa tai ravintoa vaille jättämällä tai muuten laissa kielletyllä tavalla kohtelee eläintä julmasti tai tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa aiheuttaen. Eläinsuojelurikoksesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

    Äänestä

  • sakon paikka kirjoitti:

    Jos jossain pykälässä on että kadulle ei saa virtsata niin kai se koskee myös koiria?

    ulostaa ja virtsaa teiden reunoille, kun ne kerran on pakko pitää kytkettyinä. Eri asia on, jos uskaltaa raivoamisten uhallakin pitää koiran vapaana, silloin se pääsee kauas tieltä asioilleen. Itse tosin pidän pientä lapiota aina mukana jotta voin korjata kakat puiden, tai istutusten viereen. Kasvit kiittävät tästä ylimääräisestä lannoitteesta, sillä lannoitetta se on. Nurmikko kylläkin "palaa" ulostekohdasta hetkeksi, mutta jo kuukauden päästä rehoittaa entistä komeampana. Virtsa polttaa nurmikkoa pahemmin, mutta onko tuo joillekin nyt agression aihe?

    Ja voisiko joku viisas minulle kertoa, mitä pahaa on jos pissattaa lapsia pensaan juureen? Ei minulle ainakaan ole kukaan vanhempi tullut koskaan sanomaan, että olisi pitänyt mieluummin antaa kastella housunsa. Ei kuulkaa maailma pissaan huku.

    Missä päin Riihimäkeä olette nähneet koiran ulostetta lasten hiekkalaatikolla? Asia ihmetyttää minua, sillä olen työkseni hoitanut lapsia lähes kaksikymmentä vuotta, enkä ole koskaan missään puistossa sitä itteensä hiekkalaatikoilla nähnyt, vai asunko väärällä (oikealla) puolella kaupunkia. Ihmisten ulostetta ja virtsaa tosin oli kerran Vehmaan puiston liukumäen yläosassa, niin ja valtavat määrät olutpullojen sirpaleita on myös tullut kerättyä pois.

    Kertoo kirjoittajan omasta pahasta olosta, kun hän nimittelee lemmikeitä karjaksi, piskeiksi, hurtiksi yms. Miten kukaan tunteva ihminen voi kirjoittaa noin? Luultavasti hän ei varhaislapsuudessaan ole saanut kokea koiran ystävyyttä ja lämpöä.

    Äänestä

  • Jo on kirjoitti:

    Ensinnäkin kysyn? Missä kohdasa on viesti että lasten hiekalatikossa on ollut sitä itteensä,Lasten leikkipaikoilla kylläkin on ollut viesteissä maintoja ja pitää muuten paikkansa käytännössä. Ovat kotileikit ja pelit monesti sontien vuoksi jääneet leikkimättä kesäaikaan.
    Kirjoitit Vehmaan puiston yläosan ihmisen jätteistä.Otitko oikein näytteet kun niin varma olet.
    Itse pidän koirista mutta en siitä asiasta mikä täällä palstoilla on moneen kertaan toistettu että se koira viedään suoraan naapuriin tarpeilleen.
    Täällä palstalla on kymmeniä henkilöitä purnaamassa samantyyppisistä asioista,vai luuletko että on yksi ja sama.
    Tutki ensin ja hutki vasta sitten.
    Mistä voit tietää kirjottajien huonon olon oletko olevinasi joku selvännäkijä. Miten on asiat itselläsi kun noin arvostelet .Se on ne koiranulkolluttajien tavat jotka saavat ihmisten ärsytyskynnyksen nousemaan ja tiedän että heitä on paljon samaa mieltä.
    Jos ilmoitat palstala puh. numerosi niin voin näyttää kesäaikaan minkä näköinen on lasten leikkipaikka jos ei ole viikkoon siivottu.

    Äänestä

  • kunniaan kirjoitti:

    Minkälaisia nämä lasten leikkipaikat sitten ovat, jos ne eivät ole leikkipuistoja ja hiekkalaatikoita.

    No voi, voi, kun koira hakee ulostaessaan aina kohdan, josta saa hyvän otteen käpälilleen. Tämän tosiasian nojalla väitän että metallisen liukumäen yläosassa asialla ei ole ollut mikään nelijalkainen, vaan luultavammin humalassa taitojaan esitellyt nuori. Kuljenkohan muutenkin silmät suljettuina, sillä käyttämissäni puistoissa eivät koirat ole olleet niitä sotkijoita.

    Voit ihan tälle palstalle ilmoittaa ne ongelmapuistot, että tiedän välttää. Minäkin siivoan pihani ympäristöä vieraiden koirien ulosteista, mutta eipä ole tullut mieleenkään valittaa ja nimitellä omistajia. No, ne ympäristöön heitetyt ulostepussit ovat iköviä. Hajoavatkin pussit kestävät maatua kuukausikaupalla.
    Niin ja huonon olon tunnistaa aina valituksen määrästä ja laadusta. Etsikääpä nyt jutunaiheet jo oikeista asioista.

    Äänestä

  • tiedoksi kirjoitti:

    Sinä 20 v. alalla ollut lastenhoitaja,oletko varma että kenen lastenhoitajan kasvatuksessa ovat olleet nämä pullonrikkojat.Millähän tavalla tämä asia kuuluu koirankakkakeskusteluun.Olisi käsiteltävä lastenkasvatuspalstalla.

    Tietääkseni koiralla on pitkät narut jotka tarvittaessa voi päästää pitemmälle varsinkin kesäaikaan ,eikä sitä kakkapussia tarvitse penkalle heittää ,pitäisi tietää minne se kuuluu.

    Siitä liukumäestä vielä ,on melko varmasti lähistöllä olleita koiran jätöksiä joita on kiikutettu ilkivaltaisesti sinne mäkeen. Pitäisi kiinnittää huomiota lasten kasvatukseen ajossa,eikä pelkästään ringissä juoruiluun ja toisten moittimiseen.
    Vai ei ole tullut mieleen valittaa ja nimitellä.?-Täysin ei mieltä asiasta. Olisiko mielestäsi se oikea asia keskusteluun se nykyinen lasten kasvatus.

    Äänestä

  • kädestäpitäen kirjoitti:

    toisella puolella kaupunkia. Meillä ainakin on hiekkalaatikossa ollut koiranjäjiä, myös muutaman kerran n, 2 -5 metrin säteellä.Oisko asialla irtokoirat?

    Äänestä

  • ehkä ! kirjoitti:

    Jos läjä oli peitelty, se oli kissan tekemä. Jos peittelemätön, oli koiran tekemä taikka tosiaan oli joku älypäätön siirtänyt sen sinne laatikon vierestä.

    Koirilla on muuten nykyään paljon lääkitystä. Lääkkeet poistuvat elimistöstä kuten tiedämme, ja kun ne joutuvat leikkipaikalle taikka kadulle, ongelmia seuraa. Nousevat esim pienhiukkasten mukana ihmisten keuhkoihin. Vuosikymmenten kuluessa kasautuma luontoon on melkoinen. Viemärijätteitä sentään yritetään puhdistaa.

    Äänestä

  • 10+14 kirjoitti:

    "Itse tosin pidän pientä lapiota aina mukana jotta voin korjata kakat puiden, tai istutusten viereen. Kasvit kiittävät tästä ylimääräisestä lannoitteesta, sillä lannoitetta se on."

    Korjaathan kakat omien istutustesi juurelle, et naapureitten etkä puistojen istutuksille!? Istutukset vaativat paljon kunnostusta ja hoitotyötä. Eipä ole mukava työtään tehdä ulosteita penkoen.

    Tästä pääsemmekin aiheeseen lehtipuhaltimet, jotka levittävät töryn kaikelle kansalle.

    Äänestä

  • työntekijä. kirjoitti:

    kaupungilla keskusteltu.Kulkureitit kohta sen näköiset Riksusa kuin eräässä itän.kaupungissa on ollut aseman vessa.

    Äänestä

  • Jo on kirjoitti:

    ulostaa ja virtsaa teiden reunoille, kun ne kerran on pakko pitää kytkettyinä. Eri asia on, jos uskaltaa raivoamisten uhallakin pitää koiran vapaana, silloin se pääsee kauas tieltä asioilleen. Itse tosin pidän pientä lapiota aina mukana jotta voin korjata kakat puiden, tai istutusten viereen. Kasvit kiittävät tästä ylimääräisestä lannoitteesta, sillä lannoitetta se on. Nurmikko kylläkin "palaa" ulostekohdasta hetkeksi, mutta jo kuukauden päästä rehoittaa entistä komeampana. Virtsa polttaa nurmikkoa pahemmin, mutta onko tuo joillekin nyt agression aihe?

    Ja voisiko joku viisas minulle kertoa, mitä pahaa on jos pissattaa lapsia pensaan juureen? Ei minulle ainakaan ole kukaan vanhempi tullut koskaan sanomaan, että olisi pitänyt mieluummin antaa kastella housunsa. Ei kuulkaa maailma pissaan huku.

    Missä päin Riihimäkeä olette nähneet koiran ulostetta lasten hiekkalaatikolla? Asia ihmetyttää minua, sillä olen työkseni hoitanut lapsia lähes kaksikymmentä vuotta, enkä ole koskaan missään puistossa sitä itteensä hiekkalaatikoilla nähnyt, vai asunko väärällä (oikealla) puolella kaupunkia. Ihmisten ulostetta ja virtsaa tosin oli kerran Vehmaan puiston liukumäen yläosassa, niin ja valtavat määrät olutpullojen sirpaleita on myös tullut kerättyä pois.

    Kertoo kirjoittajan omasta pahasta olosta, kun hän nimittelee lemmikeitä karjaksi, piskeiksi, hurtiksi yms. Miten kukaan tunteva ihminen voi kirjoittaa noin? Luultavasti hän ei varhaislapsuudessaan ole saanut kokea koiran ystävyyttä ja lämpöä.

    Kai koirat:
    'Kertoo kirjoittajan omasta pahasta olosta, kun hän nimittelee lemmikkejä karjaksi, piskeiksi, hurtiksi yms. Miten kukaan tunteva ihminen voi kirjoittaa noin? Luultavasti hän ei varhaislapsuudessaan ole saanut kokea koiran ystävyyttä ja lämpöä'.
    ---
    Väärin luulosi, olettamuksesi, varhaislapsuudesta, monenlaista piskiä on ollut.
    Lemmikki: karja, piski, hurtta.... nytkö vasta kuulit nimityksiä missä pussissa oikein elät
    Eikös lemmikeillä ole monia nimiä, eikös rakkeja voikaan mielestäsi nimitellä
    No mitä sä tunnet, rakkiko on mittapuuna, voi jessus.
    Se vaan on niin jotta paljon on ihmisiä jotka eivät pidä elukoista ja niiden mukanaan tuomasta sotkusta.
    Mitä se ihmisten nimittely sitten on, mitä ko kirjoittajakin 'harrastaa'.

    Äänestä

  • ehkä ! kirjoitti:

    toisella puolella kaupunkia. Meillä ainakin on hiekkalaatikossa ollut koiranjäjiä, myös muutaman kerran n, 2 -5 metrin säteellä.Oisko asialla irtokoirat?

    tai sitten ehkä kissat`!?!?! kissat ne vapaana tuol kuljeksiii toisten pihoissa ja paskoo hiekkalaatikoille..

    Äänestä

Talvella istuskelen lämmitetyllä terassilla ilmakiväärin kanssa ja koira ottaa nätisi osumaa jos erehtyy meidän pihan reunuksille. Simppeliä taulukkoa pidän: kuonosta saa 10pts, muu osuma pts ja Finland 12pts.

Kesäisin dr. Martens hoitaa jatsarin koira ohimolohkoon jos omistaja erehtyy ja tuo sen lähelle angervojani tarpeille. Kyllä ne oppii sen "seuraavan" koiran kansas.

Äänestä
  • opetettavalla koiranulkoiluttajalla on Martensit vaikka viisi numeroa suuremmat kuin itselläsi ?

    Äänestä

  • jos mahdollisesti kirjoitti:

    opetettavalla koiranulkoiluttajalla on Martensit vaikka viisi numeroa suuremmat kuin itselläsi ?

    ...myös näissä Hommissa.

    Äänestä

  • Valttia kirjoitti:

    ...myös näissä Hommissa.

    teille kaikille. Tämä osoittaa, että juttu otti tulta. Nythän se nähtiin, kun lumet alkoivat sulaa, kuinka paljon koirankakkaa löytyi jopa keskeltä kevyenliikenteenväylää. Koskaan en ole eläessäni nähnyt näin sontaisia kevyenliikenteenväyliä. Koirakuri on palautettava. AP ketjun aloittaja.

    Äänestä

  • kiitos... kirjoitti:

    mieltä. Kevyenliikenteen väylät on aivan limaisia ja niljakkaita koiran paskan "ansiosta". Eikö niitä koiran paskattajia itseään inhota kävellä tuolla limasilla teillä, luulisi heidän itsensäkin astuvan paskakasaan, ja viimeistään siinä vaiheessa tulisi järki mukaan.

    ei mitään tolkkua niissä sonta touhuissa..olevinaas hienoja frouvia tai herroja siihen vaan tienposkeen tai tielle ,,vahingonilo silmäkulmassa. Eikä hävetä yhtään .Sakko pitäis olla ainakin 50 ekee kertakäry. Tuliskohan uutta ilmettä maisemiin.

    Äänestä

  • ilkivaltaa kirjoitti:

    ...etten ajanu fillarilla koiranpaskaläjään.Siitä se oliski roiskunu hyvin vaatteille ja fillarille.

    Olkaa vaan tarkkana.Ei paljon kannata jalka/pyörätien reunustoita pitkin mennä.

    Äänestä

  • feltman kirjoitti:

    ...etten ajanu fillarilla koiranpaskaläjään.Siitä se oliski roiskunu hyvin vaatteille ja fillarille.

    Olkaa vaan tarkkana.Ei paljon kannata jalka/pyörätien reunustoita pitkin mennä.

    osui kun on joka puolella ."järkevät" ihmiset! hyi hel.....

    Äänestä

  • helikopteriko ? kirjoitti:

    osui kun on joka puolella ."järkevät" ihmiset! hyi hel.....

    Pitää saada laki että kaduille ja muille kulkuväylille ulostaminen ja virtsaaminen on kielletty, samalla tavalla kuin saatiin laki ettei uimarannoille saa viedä koiria.
    Niin, kyllä' laki vielä saadaankin kun asiaa aletaan viedä eteenpäin.

    Äänestä

  • 6+ 9 kirjoitti:

    Kuka antaisi ohjeet,lieneekö ympäristöpäällikölle ensin yht. otto. ed vastaus.

    Näyttää koiranomistajilla olevan järjestyssääntöjen vaikea mennä jakeluun, ilmeisesti tästä johtuen oli aamupostissa 7.4. yleisökirjoitus,joka on neuvoa antava yksinkertaisemmallekkin ulkoilluttajalle.jota kirjoitusta osittain lainaan tähän:
    "KOIRAKAKAN LOPPUSIJOITUS
    Koska asiasta on kuitenkin epätietoisuutta, on paikallaan tuoda esiin muutamia käytännön ohjeita.
    Jos olet koiran omistaja ota talteen kaikki hedelmä ja leipäpussit.
    Säilytä niitä eteisen komeron ylähyllyllä.
    Kun lähdet koirasi kanssa asioille, ota taskuun yksi pussi.
    Itse otan pussin myös naapurin koiran kikkareille, jotka ovat ilmestyneet salaperäisenä aikana lenkillemme,joka toki on monen koiran yhteinen.
    Kun koira on synnyttänyt kikkareensa,aseta talutusvirveli tai -hihna maahan ja vasen jalka topakasti hihnan päälle,ettei koira lähde vaeltelemaan kesken kaiken.
    Kaiva pussi vasemmasta taskustasi esiin ja vedä se vasemman kätesi päälle kuin hansikas ikään.Aseta käsi ja pussi tuotoksen päälle.Sormet kohdennetaan kökön eri puolille.Sormia koukistaen lemmikkisi tuotos vangitaan hellästi vasempaan kouraan.
    Oikealla kädellä vedetään pussi nurin mojovasti tuoksuvan tortun päälle.Jos pussi on ehjä,sen voi muitta mutkitta sujauttaa pompan taskuun.
    talutin otetaan jalan alta ja matkaa jatketaan kaartaen kotiin päin.
    Kotipihalla pussi sisältöineen tipautetaan sekajätelaatikkoon. Vaimo usein näppärillä sormillaanmyös solmiaa pussin.Hauskasti suomen kieltä ääntävät Sitan pojat toimittavat pussin ja laatikon muun sisällön ongelmanpolttolaitokseen.
    Jos olet tarkkana,voit joskus tuntea lämpöpatteristasi hienoisen lämpöhengähdyksen, jonka lemmikkisi tuote palaessaan saa aikaan.
    Näin on kengänpohjiamme uhannut ongelma poistunut ja jalostettu loppusijoituspaikassaan lämmöksi.
    Kuten nimimekki ärsyyntynyt mainitsi,asfaltti ei kompostoi,eikä oikein nurmikkokaan,puhumattakaan lumihangesta."

    Äänestä

  • samaa kirjoitti:

    mieltä. Kevyenliikenteen väylät on aivan limaisia ja niljakkaita koiran paskan "ansiosta". Eikö niitä koiran paskattajia itseään inhota kävellä tuolla limasilla teillä, luulisi heidän itsensäkin astuvan paskakasaan, ja viimeistään siinä vaiheessa tulisi järki mukaan.

    ihmetellyt,mutta taitaa niissä koiraihmisissä suurin osa olla jotenkin mielenterveysongelmaisia.Niille koira on kaikkein tärkein, muilla asioilla ei ole niin väliä.Koira korvaa kyvyttömyyden tulla toimeen ihmisten kanssa. Saisivat vaikka syödä ne lemmikkiensä paskat..

    Äänestä

  • 6+ 9 kirjoitti:

    Pitää saada laki että kaduille ja muille kulkuväylille ulostaminen ja virtsaaminen on kielletty, samalla tavalla kuin saatiin laki ettei uimarannoille saa viedä koiria.
    Niin, kyllä' laki vielä saadaankin kun asiaa aletaan viedä eteenpäin.

    Suomessa on jo kauan ollut laki joka kieltää ulostamasta ja virtsaamasta kaduille ja julkisille paikoille.
    Koskee myös koiria, sillä niitä ei ole lueteltu pois.

    Äänestä

Käys katsomas onko ne siinä kyökin ovella,vai onko ovokin jo lähtenyt

Äänestä

On tässäkin ketjussa hyvät puolensa,kaivetaan vaan esille esille keväällä 2012,niin kenenkään ei tarvitse kirjoittaa mitään,lueskellaan vaan valmista

Äänestä

Tämä osoittaa, että juttu otti tulta

Äänestä

Koiraa

Äänestä

Mitä tätä palstaa ollen seurannut, niin pääasiassa häntä on kehuttu

Äänestä

Tilaa nyt koirahäkit toimituskuluitta!

Äänestä

HAAAHAHAH! Hauska lukea kuinka tän alkujutun jälkeen alkoi puheenaihe muuttumaan :)

MUTTA kommenttini tähän aloitukseen: OIKEESTI EI OLE KAUHEA VAIVA LAITTAA VAIKKA KAIKKIEN TAKKIENSA TASKUUN MUUTAMAA KOIRANKAKKAPUSSIA, JOIHIN VOI SEN OMAN KOIRANSA PASKAN NAPATA ETTEI TULE SELLASTA TILANNETTA, ETTÄ "VOI HITSI KUN EN TAJUNNUT, ETTÄ MUN KOIRA VOIS PASKOA VÄÄRÄÄN PAIKKAAN!." Eikö se nyt oo ihan normijuttu, että koira paskoo vähintään kerran pari päivässä, joten ei sen pitäisi olla omistajlle mikään uusi asia!!!!!!!!!!!

Näin me tehdään ja ei tule jupinaa mistään :) EIKÄ OLE MITENKÄÄN YLITSEPÄÄSEMÄTÖN VAIVA!!!!!!

Äänestä
  • 2 pikkulenkkii/pv saa itsekin liikuntaa kohtuu määrin.

    Äänestä

  • Ulkoiluttaja kirjoitti:

    2 pikkulenkkii/pv saa itsekin liikuntaa kohtuu määrin.

    Vuorisen tykönä on koirapuisto.
    Älä kakita kadulle!

    Äänestä

  • Ulkoiluttaja kirjoitti:

    2 pikkulenkkii/pv saa itsekin liikuntaa kohtuu määrin.

    Olisihan se paljon helpompaa ja tehokkaampaa ilman koiraa liikkua, eikä tarvitsisi hävetä ihmisiä kun koira tekee tarpeitaan julkisella paikalla.

    Eihän liikunnan harrastamiseen KOIRAA tarvita.

    Äänestä

Vanha ketju, mutta kunhan kirjoittelen!
Tuli itselleni hauska muisto mieleen ja kerronkin sen nyt teille, hyvät lukijat!

Olin töissä kaupungin puisto-osastolla ja sen hetkinen työsarka sattui olemaan lasten leikkipuiston viheristutusaueet. Olin jo muutamina päivinä kiinnittänyt huomioni erääseen ruovas henkilöön, joka toi pikkupuudelinsa tarpeilleen, istahtaen itse puistonpenkille odottamaan valmiita tuotoksia ja kuuntelemaa linnunlaulua.

Mietin miten tulen seuraavana päivänä toimimaan ja sainkin sitten ahaa herätyksen!
Niimpä rouvamme lyllersi taas koirineen vakiopaikalleen ja seurasin miten koira väänsi tortun totuttuun tapaansa. Toimituksen päätyttyä rouva nousi ja alkoi lyllertää kotiaan kohti, mutta minäpä huikkasin muinamiehinä hunajaisella äänellä, että "ROUVA, TEILTÄ UNOHTUI JOTAIN!" Rouva kääntyi ja kysyi "MITÄ?" Vastasinsiihen hyvin normaalilla äänellä, että "KOIRAN PASKA."
Eipä sen jälkee sitä rouvaa näkynyt enää siinä puistossa!

Äänestä

Värisee värisee...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

VOISIT VÄHÄN kirjoitti:

ajatella ennenkuin lasket koirasi kyyristelemään isommalle asialleen: Tänä aamuna klo 9.00 nainen joka oli pukeutunut valkoiseen myssyyn, punaiseen puolitakkiin ja mustiin housuihin kakatti mustan koiransa lukion keittiön rapun eteen. Siis portista sisään ja lukion piha-alueelle, koulukeittolan rapun eteen. Ne kasat ovat siellä vieläkin. Mukana oli myös ruskea koira, näyttivät dobermannin tyyppisiltä, mutta olivat pienempiä. YÖK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu