Koira merkkaa sisälle..

Juunäinon..

Eli toinen koirani (11kk) merkkaa sisälle, nytkin aamulla 3 eripaikkaan.. Ei tee sisä kun minä olen lähistöllä, mutta kun en ole katsomassa niin usein jostain kulmasta löytyy pissaa. On oppinut sisäsiistiksi jo pentuna, mutta nyt tämä on ollut jo jonkin aikaa..? Minulla on siis toinen koira myös joka täyttää ihan pian 2v. Luulen ettei se ole vanhempi joka pissailee.. Voiko olla mahdollista että nuorempi koittaa peittää pissallaan vanhemman hajut tai toisinpäin? Ulkona on aina pakko peittää toisen hajut. (En toki voi olla 100% ettei vanhempikin joskus merkkaa sisälle..) Kyse on siis pienistä uroskoirista. Vai onko kyseessä kenties pissatulehdus? Tai johtuuko tosta iästä?

7

768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11 kk on menossa

      murkkuikä, mikä voi vaikuttaa. Sillä voi myös olla pissatulehdus, esinahantulehdus, pakkaset ja lumi lisäävät riskiä ja etenkin pienillä koirilla (tavarat alhaalla), haiseeko pissa, onko sameaa, onko määrä normaali, onko veristä, joutuuko koira pinnistämään sitä? Yritä nyt ensin tarkkailla, että kumpiko sen tekee ja millaisissa tilanteissa, JOS terveysasiat on ehdottomasti pois-suljettu. Kipuilevasta koirasta tulee nopeasti ärhäkkä ja sinulla on kohta tekemistä, jos et siinä tapauksessa hoidata koiraa. Koira myös pissata tavallaan sinulta salaa, jos ei uskalla ulkona pissata kunnolla, silloin hädissään sen on pakko tehdä sisälle. Eli onko varmaa, ettei koiraa ole KOSKAAN moitittu pissaamisesta, jolloin sille olisi jäänyt siitä kuva, että se on kiellettyä, epätoivottua, koska siitä seuraa huutoa ym?

      • Aloittaja...

        Sain tänään vanhemman koiran itseteosta kiinni.. Mutta siltin oli ilmestynyt merkkauksia kulmiin. Ulkona molemmat pissaavat ihan normaalisti ja en uskoisi että kyse on siitä ettei pääsisi tarpeeksi ulos. Eli ei ole hätä kun sisälle pissaavat. Pissa on mielestäni ihan normaalia, ei verta tai sameaa. Mutta hajusta en osaa sanoa kyllä.
        Molemmat ovat uroksia ja hyvin tulevat toimeen. Aina ovat tulleet. Mutta jos kilpailevat kuitenkin siitä kumpi on ns. pomo? Molemmat ovat kyllä samaa rotua, nuorempi kuitenkin hieman kookkaampi. Kun ulkonakin ollessa toinen pissaa johonkin kohtaan, niin toinen menee ja merkkaa päälle.. Ei päällepäin ainakaan näytä että olisi kipeä tai mitään, mutta ei sitä tietenkään aina voi niin päätellä.

      • ...
        Aloittaja... kirjoitti:

        Jo sisäsiistiä aikuista koiraa voi kieltää, jos sen saa itse teossa kiinni merkkauksesta. Mutta vain itse teossa, myöhemmin on turha sanoa enää yhtään mitään.

        Siivoa merkkausjäljet huolella pois jollain tähän tarkoitetulla aineella, koska koirilla on tapana merkkailla uudestaan hajujäljen päälle ja tällöin kierre voi olla valmis. Poikapöksyjäkin voi kokeilla sen aikaa, että vaihe menee ohi. Ehkä vanhempi koira pelkää, että nuorempi ottaa vallan ja varmistaa merkkailulla sen, että paikat ja koti ja määräysvalta on sen?

        Tsemppiä!

      • älä muuten
        ... kirjoitti:

        rankaise, sitten siivoat nopeasti pois, eleettömästi, et meuhkaa yhtään. Voi liittyä tuohon nuoremman murkkuikään, tarkkaile tarkkaan miten koirien välit nyt etenevät. Jos vähänkin epäselvää kumpiko on ollut pomo, voi nyt sekoittaa välejä, kun nuorempi hakee paikkaansa. Huomaamattomasti kuitenkin, etteivät huomaa sinun tarkkailuasi, koska se taas vaikuttaa koiriin. Meillä esim vanhmepi uros selvä pomo, jos nuorempi aloittaisi jotakin, tekisin koirille selväksi mm huomioimalla vanhempaa reippaasti enemmän, että hänen asemansa on ja pysyy. Jos vanhempi on valmis luopumaan asemastaan, niin sitten mentäisiin sen mukaan. Riippuu aina niin paljon koirista nämä jutut... Kerro miten homma edistyy.

      • Alottajaaa..
        älä muuten kirjoitti:

        Vanhempi koira on jäänyt eilen ja tänään pissaamisesta kiinni. Kielletty on ja heti teon jälkeen viety ulos. Onko tämä hyvä keino? Kuitenkin merkkaamista tapahtuu monta kertaa päivässä eli jos ei ala loppumaan niin soitan eläinlääkäriin ja menen käymään tarvittaessa. Olin vähän ihmeissäni, sillä luulin merkkaajan olevan nuorempi.. Mutta olin sitten kai väärässä. Koska vanhempi jäänyt kiinni, mutta nuorempi ei.

      • Alottajaaa taas
        Alottajaaa.. kirjoitti:

        Jos kuitenki kyse on siitä, että vanhempi haluaa näyttää olevansa pomo, miten tämän merkkaamisen saisi loppumaan..? Ei ole kiva kun aina saa olla siivoamassa pissaa.

      • kaikessa ja aina
        Alottajaaa taas kirjoitti:

        Jos kuitenki kyse on siitä, että vanhempi haluaa näyttää olevansa pomo, miten tämän merkkaamisen saisi loppumaan..? Ei ole kiva kun aina saa olla siivoamassa pissaa.

        ensin ja enemmän. Meillä vanhempi vei pennulta aluksi leluja ja luita pois, mutta vahvistamalla sen asemaa noin, homma yhtäkkiä loppui. Vanhempi voi teilläkin ihmetellä murkkuikäisen hajuja ja siksi tekee noin, kun epäilee omaa sijaansa. Jos kyse on tuosta, niin ainakaan minun mielestäni mitään huutamista ei missään tapauksessa pidä tehdä (vaan juuri kuten kerrot tehneesi, kiellät ja siivoat) koska sekin molempien koirien silmissä laskisi vanhemman sijaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4631
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      498
      2437
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      2001
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      18
      1909
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      81
      1586
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1505
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      12
      1186
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      102
      984
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      124
      842
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      839
    Aihe