En ymmärrä...

Riparillahan oli sellainen lappu, johon jokaisen piti kirjoittaa jokaisesta jotakin.
Mun silmiin pisti omassa lapussa tällainen teksti:

"Vaikutat pintapuolisesti epävarmalta, mutta olet pohjimmiltasi vahva ihminen. Yritä muuttua hieman, niin sinulla voisi olla mahdollisuudet melkein mihin tahansa!"

Elikkäs, en ole koskaan edes tiennyt "vaikuttavani pintapuolisesti epävarmalta", joten kertoisitteko aluksi että mitä tuo edes tarkoittaa. Sitten toiseksi, miten voisin muuttua, kun en edes tiedä mikä minussa on vialla?


Ripari oli kesällä, mutta toi teksti alkoi viimepäivinä taas vaivaamaan.
3280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

luultavasti tekstin kirjoittajan mielestä olet vaikuttanut hieman epävarmanoloiselta, ehkä joissain jutuissa mitä teit tai aioit tehdä, ehkä olit hänen silmissään hieman ujo? Jotkut voivat huomata joitain pikkuseikkoja vaikkei itse niitä aavistaisi. Tiedostatko itse olevasi hieman ujohko tai mietitkö esimerkiksi pitkään aiotko tehdä jotain? :) esim. jos toiset vaikka lähtevät hassuttelemaan vaikkapa koulun käytävillä tanssahtaen tai laulaen?
Voi toki olla että henkilö on myös kirjoittanut jotain omaakin mikä ei nyt välttämättä ole totta. Itse olen tehnyt noita kirjoita toisesta jotain (vieläpä positiivista) lappuja ja täytyy sanoa että välillä vain pitää keksiä jotain muuta kuin "kiva" "iha ok", sitten olen kirjoittanut tyyliin " rauhallinen, energinen" ja yrittänyt pidentää.
Vaihtoehtoja on monia, mutta täysin sen tietää henkilö yksin. Jos nyt oletetaan että hän kirjoitti sinusta todenperäisen analyysin: Ei sinussa vikaa ole, henkilöhän kirjoitti vielä, että sisältäpäin olet vahva. Ehkäpä juuri kuten alussa kirjoitin: hän on ehkä huomannut sinun epäröivän tai miettivän pitkään ennen kuin otat vaikka osaa johonkin. Kun hän ehdotti sinua muuttumaan hän varmaan tarkoitti että jos sitten ottaisit enemmän tuumasta toimeen niin voisit saavuttaa enemmän tai kenties saavuttaa jotain uutta.
( tulipa hankala selostus mutta näin minä tulkitsisin tuon :) )

Äänestä

On hyvä tehdä pientä itsetutkiskelua saadessaan rakentavaa palautetta, mutta kannattaa muistaa, että tutkiskeluissaan on ihan mahdollista päätyä tulokseen "vikaa ei löydy." Ei palautteen antajan sanat ole mikään ehdoton totuus.

Sana "muuttua" ei välttämättä tarkoita muuttumista parempaan suuntaan. Se voi tarkoittaa myös "muuttumista joksikin toiseksi," sellaiseksi joka ei välttämättä vastaa yhtään sinua. Ei sinun tarvitse muuttua joksikin henkilön x "toiveihmiseksi." Kenties hän arvostaa räiskyvää ulos päin näkyvää itsevarmuutta (voit olla itsevarma vaikket riehuisi, tätä ei moni tajua). Se, mitä sä itsessäsi arvostat, voi olla jotain ihan muuta. Ja se on tärkeintä.

Minullekin jäi niistä lappusista mieleen yksi kommentti ihan erityisesti, vaikka omasta riparistani on pian neljä vuotta. Sain pitkän palautteen, johon oli listattu paljon hyviä puoliani, tyyliin "Olet *positiivinen piirre*, *positiivinen piirre*, *positiivinen piirre* ja *positiivinen piirre...*" ja lopussa: "mutta voisit puhua enemmän." Palautehan oli tosi mieltä lämmittävä, mutta en vain voinut olla ajattelematta "vai että pitäisi puhua enemmän? Mitä helvetin täydellisyyttä minulta vaaditaan vielä noiden kaikkien hyvien piirteiden lisäksi..."

Äänestä

Älä välitä. Joku kirjoitti mulle että olen kaunis, ja mä sentään olen yli 180-senttinen reuhulettinen persenaama, poika vielä.

Tehtiin koulussa samanlainen, ja yks kaveri kirjoitti että olen "verbaalisesti seksikäs". Ehkä yks suurimmista kunnianosoituksista mitä mulle on sanottu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selittäisittekö? kirjoitti:

Riparillahan oli sellainen lappu, johon jokaisen piti kirjoittaa jokaisesta jotakin.
Mun silmiin pisti omassa lapussa tällainen teksti:

"Vaikutat pintapuolisesti epävarmalta, mutta olet pohjimmiltasi vahva ihminen. Yritä muuttua hieman, niin sinulla voisi olla mahdollisuudet melkein mihin tahansa!"

Elikkäs, en ole koskaan edes tiennyt "vaikuttavani pintapuolisesti epävarmalta", joten kertoisitteko aluksi että mitä tuo edes tarkoittaa. Sitten toiseksi, miten voisin muuttua, kun en edes tiedä mikä minussa on vialla?


Ripari oli kesällä, mutta toi teksti alkoi viimepäivinä taas vaivaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu