Olen ollut hyvin kauan ihastunut (syvästi) erääseen henkilöön. Naurettavinta tässä on, että emme tunne toisiamme. Olimme joskus samassa koulussa vuoden ajan ja iskin silmäni silloin häneen. Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin, ajattelen häntä yhä. En tiedä miksi, mutta tiedän hänen olevan samanlainen kuin minä.
Haluaisin niin kovasti, että hän tietäisi, minkälaista ahdistusta ja tuskaa hän on saanut aikaan olemalla vain olemassa. Nytkin, uuden vuoden aattona mietin, minkälaista olisi viettää tätäkin juhlaa hänen kanssaan. Olen ollut hyvin surullinen tämän asian takia ja elän haaveissa. Olen huomannut tämän asian vaikuttavan mielialaani, minua ei kiinnosta enää samat asiat kuin ennen.
Me asumme samalla paikkakunnalla. Tiedän missä hän asuu, mutta se ei hyödytä mitään.
Tiedän myös, että on olemassa mahdollisuus, että hän ei olekaan unelmieni kumppani. Tahtoisin vain niin kovasti edes tutustua ja ottaa selvää tästä henkilöstä.
Olen itse kokematon seurustelusta, niin luulisin hänenkin olevan. Me emme satu luultavasti kumpikaan olemaan sellaisia itseään jokaiselle tyrkyttäviä, tai ylisosiaalisia henkilöitä. Enkä dissaa tässä nyt ketään. Ujon puoleinen taitaa hän olla, kuten myös minä. En tiedä, miten voisin mennä juttelemaan, jos hänet joskus jossain näkisin. Ja nekin näkemiset ovat harvassa.
Tahtoisin vain unohtaa hänet, mutta en pysty. Joskus mietin, että elämä olisi helpompaa, jos hän ei ikinä olisi ollut samassa koulussa kanssani. Tiedän, että hän on hyvä tyyppi.
Kiva kun sai avautua ja olisi todella mukavaa, jos joku jaksaisi vähän auttaa kärsivää.

Vastaukset 9
Vanhimmat
hitto mulla on muuten sama tilanne ja ahistaa aina kaikki juhlapyhät ku tahtoisin olla ne sen kans.me ollaan kyllä tunnettu jotain 4 vuotta mutta se ei oo silleen kiinnostunu musta. huoh. taidan ruveta nyt tosissaan ryyppään.tsemppiä sulle.
Ja ikänne oli ?
Ajattelisipa minusta joku noin. Mutta tuskinpa vain. Olen kusipää, ja olen tajunnut sen vasta viime aikoina. Uusi vuosikymmen, aion muuttua. Ja muutunkin.
Aloittajalle tsemppiä, kerro tunteistasi!
vaikka näin että itse olen lukiossa ja hän pari vuotta vanhempi. Eikä häneen saa yhteyttä netin kautta. Olen senkin läpi kahlannut. Kiva etten ole ainoa jota välillä vähän surettaa :)
Avautuminen on hyvästä, tuo tunne on niin ahdistava.
Jos ei muuten uskalla niin tiedätkö paikkoja netissä joissa hän saattaisi liikkua?
Facebook, IRC ym.? :) Netin kautta on helppo lähestyä.
No jos kerran tiiät, missä tää kyseinen henkilö asuu, nii soita numeropalveluun ja kysy puhelinnumero.
Mut ennenku soitat, nii kannattaa ehkä miettii, mitä sanoo. Tsemppiä!
ja onhan tekstiviestit keksitty ! : )
Kirjota vaikka kirje tälle kyseiselle henkilölle ja laita sen postiluukust. Voit kans laittaa siihe jonku sähköpostiosotteen et tää henkilö voi sit vastata jos haluu. Jos et haluu kertoo kuka oot nii jätä nimettömäks. Eiköhän lähes jokainen halua tietää omistavansa salaisen ihailijan :)
puhelinnumeronkin voisi saada. Tulee vaan mieleen, saattaako kyseinen ihminen ahdistua tällaisesta jos laittaisin viestin tai jopa soittaisin. Mitä siihen viestiin voisi edes kirjoittaa? "Moi, ei tunneta toisiamme, mutta rakastan sua."? En kuitenkaan haluaisi ahdistella ketään :) Kirjejuttu voisi olla melko veikeä!