Tänään lähti Valitus Kelan liian pitkistä käsittelyajoista postiin jos väittävät, että valitukseni ei ole tullut perille vien sen ensiviikolla henkilökohtaisesti. Samalla tein Kantelun myös Eduskunnan Oikeusasiamiehelle.
Vaikka olenkin hemmetin huonossa elämäntilanteessa ja hyvin sairas ihminen en kiusallanikaan luovuta noiden byrokraattien edessä.
Odotukseni eivät ole mitenkään kovin korkealla, mutta niin kauan kuin minulla henki pihisee kirjoitan valituksia jokaiseen paikkaan mihin vain voin. Minulla on aikaa näpytellä ja opetella tekemään kokoajan parempia valituksia. Aikaisemmin en valittanut mistään, mutta kyllä joku kohtuus noihin KELAN pitkiin käsittelyaikoihin ja muihin ihmeellisyyksiin pitää saada.
Jos valittaminen laillisia teitä pitkin ei auta saamaan käsittelyaikoja kohtuullisiksi niin kirjoitan sitten kaikille tuntemilleni kansaedustajille. Voivat vaikka sitten lopettaa koko viraston, jonka työntekijät eivät pysty hoitamaan töitään kohtuullisessa ajassa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
'''Jos valittaminen laillisia teitä pitkin ei auta saamaan käsittelyaikoja kohtuullisiksi niin kirjoitan sitten kaikille tuntemilleni kansaedustajille.'''
Kannattaa kirjoitella kansanedustajille jo nyt. Joku saattaa pistää Kelaa tiukillekin. Sen sijaan valittaminen ei taida tuottaa tulosta sen enempää kuin kantelukaan. Ei korppi korpin silmää noki.