Silmienväri

Lapsellamme hieman yli 1v hänellä ihan kirkkaan siniset silmät, vaikka kummallakin meillä vanhemmilla on ruskeat silmät. Lapsen isän isän ja äitin suvussa on pelkkiä ruskeasilmäisiä. Minun isän suvussa myös pelkkiä ruskea silmäisiä, mutta äitini suvussa on taas pelkkiä sinisilmäisiä. Voiko se nyt olla mahdollista että lapsemme sai siniset silmät äitini suvun kautta? :D Vaikka suurin osa kokonaisuudessa suvussamme on ruskea silmäisiä. :D Voiki silmienväri vielä vaihtua?
6442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ruskea väri on yleensä hallitseva silmien väri ja todennäköisesti ennen kuin lapsi on kolme ovat hänen silmänsä muuttuneet ruskeiksi.
Siniset silmät kun yleensä jäävät lapselle vain jos molemmilla vanhemmilla on siniset silmät.
Tiedän monta lasta joiden silmien väri on muuttunut pysyväksi vasta siinä kahden ikävuoden jälkeen ja sit taas toisia joilla jo syntyessä ollut sen väriset kuin nyt. Kyllä melkein luulisin niiden ruskeiksi muuttuvan, eivät välttämäti tummiksi mutta kuitenkin.

Äänestä

Mulla harmaat silmät, miehellä tummanruskeat, tytär syntyi harmaasilmäisenä kuten lähes kaikki vauvat ennen kuin pigmentti kehittyy. Tytön silmät vaihtuivat aivan tummanruskeiksi neljän kuukauden iässä.
Pikkukakkonen syntyi kans harmaasilmäisenä ja vasta nyt noin kahdeksan kuukauden ikäisenä hänen silmänsä ovat muuttuneet vaaleanruskeanharmaiksi?? Luoja tietää minkä värisiksi ne lopulta jäävät.
Silmät voivat vaihtaa väriään aina tuonne pariin ikävuoteen saakka ja todennäköisintä on että teidänkin lapselle ruskeat silmät tulee koska olette molemmat ruskeasilmäisiä. Kuitenkin ei aina näinkään, mieheni veljellä ja hänen vaimollaan (molemmat ruskeasilmäisiä) on aivan safiirinsinisilmäinen tyttö:D Tämä tyttö on jo 5 vuotta vanha joten hänen silmänsä enää tuskin muuttuvat, lol.

Äänestä

s=sininen (peittyvä), R=ruskea (ruskea on hallitseva).

Ihmisellä on kaksi vanhemmilta perittyä alleelia jotka määräävät silmien värin. Vaihtoehdot ovat pääasiassa: ss=sinisilmäinen, Rs=ruskea silmäinen, RR=ruskeasilmäinen (ilmiasultaan). Vaikka suvuissanne on ollut lähinnä ruskeasilmäisiä, niin on todennäköistä, että osalla on ollut alleelit Rs. Kaksi vanhempaa joilla on alleelit Rs voivat siis saada sinisilmäisen lapsen ss.
Vihreät silmät ovat muistaakseni pienen mutaation aiheuttamat ja mutaatiot/pienet geenivirheet voivat muuttaa lapsen silmien värin perintötekijöiden vastaiseksi.

Äänestä

Minun tytöllä oli taivaansiniset silmät vuoden iässä. Nykyisin vihreät.

Äänestä
  • Minulla on siniset silmät, lasten isällä todella voimakkaan ruskeat ja hän on tumma muutenkin väreiltään.
    Lapsista kaksi on ruskeasilmäisiä ja tummia väreiltään, kaksi taas vaaleita ja sinisilmäisiä. Vaaleillakin on kuitenkin tummat kulmakarvat ja ripset.
    En ole koskaan tuon kummemmin pohtinut asiaa, yllätys oli kylläkin kun esikoinen jäi sinisilmäiseksi.
    Olin kuvitellut että ruskea väri on se "hallitseva".

    Äänestä

  • neljä lasta kirjoitti:

    Minulla on siniset silmät, lasten isällä todella voimakkaan ruskeat ja hän on tumma muutenkin väreiltään.
    Lapsista kaksi on ruskeasilmäisiä ja tummia väreiltään, kaksi taas vaaleita ja sinisilmäisiä. Vaaleillakin on kuitenkin tummat kulmakarvat ja ripset.
    En ole koskaan tuon kummemmin pohtinut asiaa, yllätys oli kylläkin kun esikoinen jäi sinisilmäiseksi.
    Olin kuvitellut että ruskea väri on se "hallitseva".

    Onhan se hallitseva. Ruskea väri tarvitsee ilmentyäkseen vain yhden alleelin. Eli miehelläsi toinen alleeli on sininen ja toinen ruskea ja sinisilmäinen lapsesi on saanut isältä sinisen alleelin. Sinulla todennäköisesti kaksi sinistä alleelia. Koulubiologiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuori äiti & isi kirjoitti:

Lapsellamme hieman yli 1v hänellä ihan kirkkaan siniset silmät, vaikka kummallakin meillä vanhemmilla on ruskeat silmät. Lapsen isän isän ja äitin suvussa on pelkkiä ruskeasilmäisiä. Minun isän suvussa myös pelkkiä ruskea silmäisiä, mutta äitini suvussa on taas pelkkiä sinisilmäisiä. Voiko se nyt olla mahdollista että lapsemme sai siniset silmät äitini suvun kautta? :D Vaikka suurin osa kokonaisuudessa suvussamme on ruskea silmäisiä. :D Voiki silmienväri vielä vaihtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu