Josko löytyisi muita samaa miettiviä immeisiä..
Olen 27 ensi keväänä 28 ja mieheni on saman ikäinen. Itsellä on ollut kova vauvakuume jo pitkään! Mieheni haluaa lapsia myös ja on puhunut aina, että ei vielä. En ole halunnut painostaa, ja haluan hänen myös haluavan lasta tosissaan.
Nyt on alkanut tulemaan jo juttua, että josko pitäisi sitäkin miettiä. Välillä hän sanoo, että mitä sitä siirtämään eteenpäin ja taas välillä hän ei halua puhua koko asiasta. Nyt en itse pysty mitään muuta ajattelemaankaan.. Mieheni on sellainen joka haluaa miettiä tarkkaan mitä tekee ja tätä asia häntä taitaa vähän vielä mietityttää, siksi en halua siitä joka päivä jauhaa.. Ollaan lähdössä jouluntienoolla ulkomaille ja olen itsekseni miettinyt, että josko sitä voisi keväällä sitten jättää pillerit pois. Vähän siitä jo vihjailin miehellenikin, tosin vastaus jäi leijumaan.
Minun ystävilläni alkaa jo lapsia olla, ja vauvauutisia tulee koko ajan lisää, kun taas mieheni kavereilla ei lapsia ole kellään ja suurella osallaa edes vakituista parisuhdetta. Sekin vaikuttanee miehen ajatusmaailmaan..
Mutta siis kuume on kova ja tässä jo mietin olisinko voinut tulla raskaaksi edellisen ovulaation aikana, kun olin yhden pillerin unohtanut. Kuvittelenkin jo oireita, ja välillä pohdin testin ostoa.. :) Menkat oli kyllä ihan normaalisti ja järjellä kun ajattelen, tiedän että aikasen epätodennäköistä on. Mutta kun jotain oikein kovasti haluaa, niin sitä taitaa päässä alkaa vähän vipata.. :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Täällä kans samaa miettivä nainen. Tosin meillä se nyt sit meni niin, et miesystävä otti asian esille uuden vuoden aattona ja siitä kun pari päivää puhuttiin päätettiin et nyt on se sopiva aika ja et nyt yritetään saada lapsi. Ite oon kohta 30 ja miesystävä 29. Ollaan tunnettu toisemme ( siis seurusteltu) vajaan vuode ja molemmat on kyl omilla tahoillaan miettiny jo jonkin aikaa tota lapsen saantia mut siitä ei olla vaan uskallettu yhdessä puhua ennenku nyt. Enkä vois edes kuvitella et olisin vaik jättänyt pillerit pois miehen selän takana vaik oon jo monta kuukautta ollu hirveessä vauvakuumeessa. Oon kuitenkin sitä mieltä, et tuo asia on semmonen et siihen pitää molempien olla ensin suostuvaisia enneku voidaan edes harkita asiaa. No, mun kannalta tää meni äärettömän hyvin kun mieskin jo näin nopeasti haluaa kans lapsen. :)
Nyt jää sit pillerit pois huomisesta alkaen, munhan ois pitäny huomen taas aloittaa se 21:n päivän liuska jos en olis raskaaks halunnu. Nyt lähinnä jännittää et miten kauan menee enneku tulen raskaaks, molemmat toki toivotaan et mahdollisimman pian mut koskaan ei voi tietää et miten täs käy.. :-O mut toivotaan parasta ja pelätään pahinta.. :)
Se voi joillakin miehillä viedä pitkäänkin enneku ne sopeutuu ajatukseen et lapsi olis tulossa perheeseen. Kyllähän minkäin aikoinaan seurustelin sellaisen miehen kans, et hän sano suoraan ettei lasta halua..ja kun huomasin et ei muuta mielipidettä niin siinäpä olikin sit enää hankala yhdistelmä kun toinen haluaa ja toinen ei. No, niinhän siinä sit kävi et eroon se suhde vei mut ei nyt toki sen lapsiasian takia vaik oli silläkin kyl vaikutusta. Mut nyt onnellisessa suhteessa sellaisen miehen kans joka haluaa elämältä samoja asioita kun minä. :)
Ja sama täällä, melkein kaikilla mun kavereilla/ ystävillä on jo lapsi/lapsia eli mie alan nyt olee se ainut jolla ei viel ole..no, toivotaan et tärppää pian ja et saadaan mekin vuoden 2010 vauva! :)
Ei sun varmaan auta kun vaan puhua sun miesystävän kans asiasta ja sitä kautta alkaa yks´tellen purkamaan hänen pelkojaan lapsen saannista. Kannattaa vaan luottaa siihen et kyl se sunkin miesystävä sen lapsihankkeen hyväksyy ennen pitkää tai jos ei hyväksy ni sit teil on varmaan aika vakavan keskustelun paikka..
Mut toivotaan parasta et se sunkin miehes alkaa pian haluamaan lasta, voin sanoo et mä oon jo superonnellinen vaikken edes oo viel raskaana..mut ku tietää sen et joku päivä viel on ni se on parasta aikaa elämässä se! :)