Millainen Sentraali on työpaikkana? Onko kellään kokemuksia? Hyviä tai huonoja? Kiinnostas tietää, että kannattaako sinne pyrkiä töihin.
Sentraali.
Yx vaan.....
547826
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Eihän siellä makseta ees iltalisää, niin kuin muissa työpaikoissa, iltalisä alkaa raksuttamaan jo klo.18.00 jälkeen.
Monessakohan paikassa maksetaan palkat pimeästi.
Ainahan kannattaa töihin mennä, jos se työnteko vain kannattaa. Sentraalin palkkasysteemi kannattaa tehdä ensin selväksi itselleen, ettei tule pettymyksiä. Harvassa ovat ne tuttavani, jotka ovat Sentraalia kehuneet. Aika on kuitenkin mitä on eli puljut osaavat käyttää ihmisiä hyväkseen ja melkeinpä ilmaiseksi.
En saa päähäni, että kuka niitä palveluja käyttää ja miten se puulaaki pysyy pystyssä. Minulle nimittäin soittivat, että haluanko osallistua gallup foorumiin. No minähän osallistuin, mutta en osallistunut kuin yhteen kyselyyn. oli meinaan niin tyhmiä ja henkilökohtaisia kysymyksiä.
Ja yks tuttu oli siellä töissä vuoden, niin se oli siellä olo aikana kuin perseelle ammuttu karhu, niin pahan tuulinen, sitten kun näin sitä ihmistä kaupassa ja sillä oli lppunu siellä työt, niin se oli eri mukavalla päällä. Mistäköhän lie johtunu?
Ja siellä on oudot tauko-ajat 2x 15 min. Siinä ajassa pitäs keretä syödä, juuva kahvit käyvä vessassa ja tupakalla. Täytyy olla tosi nopeata sorttia. Varmaan lääkärissäkin täytyy käydä omalla ajalla.
Eikä siellä oo oikein nuorta sorttia töissä kovinkaan paljoa, keski ikäisiä. Ehkä se johtuu siitä, että lapsiperheellisellä on hankala kuulemma järjestää vapaata. jos lapsi sairastuu, mikäli kumpainenkin vanhemmasta on töissä.
että Ei omaa kokemusta ei tosiaankaan tiedä asioiden oikeaa laitaa.
Aika tiuhaan tahtiin näkkyy työntekijät vaihtuvan siellä, mistäköhän johtuu?
Nytkin on paikkoja auki siellä, mutta kuka sinne harjoittelu-rahalla lähtee.
miksiköhän sentraalilla näytti johtaja vaihtuneen? Näyttipä myös muuta johtoa tulleen reilusti omistajan suunnasta, mitähän siellä lienee tekeillä?
oho, niin näyttäis vaihtuneen, liekö firma kriisissä? Tietääkö joku?
Jos haluaa tehdä ns. liukuhihnatyötä ja kuulla päivästä toiseen valitusta ja haistatusta, niin silloin Sentraali on oikea paikka :)
Olen ollut sentraalissa 1,5 v ja ei ole mitään valittamista. En lähtisi pois kulumallakaan.
työskentelin Eniro Sentraalilla määräaikaisena, eikä ole mitään valittamista. Mukava ilmapiiri ja työporukka, lukuunottamatta henkilöitä, jotka eivät siellä viihtyneet ;) Mutta sellaiset henkilöt osaa jättää omaan arvoonsa. Työtä kuin työtä, sanon minä! Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
tilat ovat ainakin viihtyisät työympäristönä.
Just semmoosia aputyöpaikkoja, ihmisille jotka ei uskalla paskathousuissa lähteä peräkylää kauemmas töihin, eikä kouluun! Sitten nysvätään jossain APU työpaikassa :) Junteilla junttien kujeet!
vain näytät. Et näköjään edes tiedä, mitä siellä loppujen lopuksi tehdään.
nälkäpalkalla kyyläävät toisiaan.Päällikkö saa 1,21e.enemmän ja vahtii kaikki paskallakäynnitkin ettei työaikaa tuhlata.
Jokaisessa työpaikassa on erilaisia työntekijöitä, jokaisella työntekijällä on omat määrätyt työtehtävänsä, jokaisella on velvollisuus hoitaa määrätyt työtehtävät ja jos joku ei sääntöjä noudata ja "sooloilee", niin on aihettakin vahtia, sinun näkemyksesi asiasta on kyylääminen, minun ei. Jokaisen palkka on henkilökohtainen asia ja toiset siihen tyytyy, toiset ei.
Jokaisella on mahdollisuus valita mitä työtä ei tee, se on varma!
voi päästä isoihinkin tuloihin, mutta jos viina yms kutkuttaa niin päsee myös helpommalla. esim. haastattelut 4 päivää viikossa kännit ja kolme päivää työtä, vain 4,5 tuntia/ilta, ja voi reilusti sanoa että olen töissä.
Miten lie kyseisessä virmassa sairaspoissaolot??? Noudattaako ne siellä sitä sitä TU:n tes mukaista palkkasopimusta..??Saako työntekijä palkkaa sairasajalta ja kuinka paljon??
Onko kukaan koskaan OIKEESTI tyytyväinen työhönsä? Ainahan joku jotain jossain naputtaa ja valittaa. Kuitenkin tosiasia on se että sentraalille tulee koko ajan uusia toimeksi antoja ja sen takia tarvitaan lissää porukkaa töihin. Myöskin se on tosiasia että siellä kun on töissä niin ei tarvitte pelkaillä mitään lomautuksia jne. Palkka tulee tilille sillo kun pittää ja jos pittää vertailla sossun maksamaan avustukseen jne muuhun työttömyyskorvaukseen niin on valinta selkee. Moni tuon tapainen yritys pitää porukkaa pelkällä provikalla eli peruspalkkaa ei ole, mutta sentraalissa on sekä perus että provisio. On siis kannustinta siihen että mitä paremmin työs teet niin sitä paremmin tulee liksaa. Eikä niitä haistattelujakaan joka päivä tule se on vaan niiden jotka sielt ovat lähteneet panettelua. Tai ehkäpä he jotenki ovat prpvonneet mokomaan haistatteluun. Mielummin sentraali kuin evoxilla pelkopersiis et koska saapi lomautusta jne muuta mukavaa. Työtilat on kivat ja porukka mukava. Ei se homma kaikkia varten ole, mutta jos sinne tulee ja hoitaa hommansa niinku pittää niin eipä sielt mihinkää haluakkaan.
Ja tauoista viel , jos työpäivä on vaan kuustuntinen (ulossoittopuolella siis muut tekkee 8h ja heil påidempi taukoaikakin) niin onhan se ymmärrettävää et ei sillo taukoilla ihan kuin huvittaa. Mut jokainen saa ite valita pittääkö kolme kertaa 10 min vai miten joka tapauksessa hvyin on tuota ehtiny tupakit ja kahvit ja juorutakki, mut jälleen ilmeisesti yksilöst kiinni , joku ehtii mitä ehtii. Ja jos itse olisitte "pomoja" niin ystävällisestihän työ varmaan kahtoisitte jos jotkut meinaa et taukoilla saa kuin huvittaa. Jotkut vaan kaipaavat sitä perään kahtomist. Ja kaippa "pomona" haluaa että työntekijät jopa tekisivät työtäänki eikä vaan taukoilisi. Meinaan paska se on palkkaa maksaa työntekijälle joka ei tee duuniaan kunnolla ja lusmuaa vaan tauoilla.
Kerro mulle. Oon ehkä ainut joka ei tiedä! Myyttekö te lehtiä? Oletteko te joku puhelinkeskus, joka yhdistää vaikka vakuutusyhtiöön? Tiedonhakua jos joku kysyy jotain? Liikesalaisuuksia ei tartte paljastaa mutta silleen yleisellä tasolla jos kerrot, mikä Sentraali on.
Sentraalissa on kait kajaanis jonkumoinen puhelinvaihde palvelu kanssa, who knows, mut suomussalmella on sitä tns galluppii, dna, paikannus, KPO jne. Myös niitä lehtiä , mut siitä haluun tarkentaa että : SE EI OLE AIKAKAUSILEHTII vaan SANOMALEHTIÄ ja niitä ei myydä siihen samaan pakkopaska meininkiin kuin nää aikakausi lehti myyjät , yksi EI riittää!! Sattunu kuulemaan moista meinaa
Kyllä siellä myös Eniro toimii, eli tekevät 8 h/päivä. Eivät myy mitään. Pitävät Eniron sivustoja ja puhelintiedostoja yllä. Kaikki ovat iloisia ja tyytyväisiä työhönsä.
Terveisin kyseiseen työpaikkaan tutustunut.
www.sentraali.fi ehkä näin alkuun auttaisi asiaa, näille jotka eivät tiedä mitä siellä tehdään. :-)
Yhtä helvettiä, koko työpaikka, täys paska suoraansanoen!
Olen kuulut, aika kakkaa koko työpaikasta, ja eriarvoista työntekijöiden kesken, olisi kirveelle töitä!
aikaisemmin ei ollut kaponen paikka kaikessa kustiin työntekijää linssiin ei mitään lakisääteisiä taukoja ja työvuoroja muuteltiin ihan mielivaltaisesti.
palkaa alettiin neuvottelemaan usiksi kun oli työhön tultu ja palkan alennus oli työhaastattelussa sovitusta 5 euroa tunti. joten päädyin muihin hommiin.
Kerroit, mitä jäi kertomatta; ja paljon muuta olisi...
paljon kerrottavaa olisi... mutta kokeile itse!
siellä on siistit äijät töissä mitä valitatte
Höh, sielläkait oli ihan jees olla duunissa, toki muutamat känttyrät kovasti koittaa pilata outin puolella kuulemma ilmapiiriä pelkällä hengityksellään, mutta kannattanekko niistä sen kummemmin välittää? Joka paikassahan on niitä mielistelijöitä, jotka lyö selän takana puukkoa, vai onko ?
Kannattaa kokeilla, ilman muuta.
Palkalla tulee toimeen kun ei turhia hurruuttele.
Parempi se siellä on olla ku monessa muussa paikassa, ja joustavuuttaki on, ihan sekä työnantajan- että tekijän puolelta.
Ja se ei tosiaan kaikille sovi, vaan pääseehän sieltä pois jos alkaa vanne kiristää päätä.
http://www.mol.fi/paikat/Job.do?lang=fi&jobID=7766700&index=69&anchor=7766700
Sentraali tekee kaikkea alimman tason hommaa, mitä firmat eivät itse tahdo tehdä ja uloistavat ne: puheluiden vastaaminen, arvontakorttien seulonta, ulossoitto. Sitten ne yrittää myydä umpisurkeaa 0100100-palvelua yrityksille, jota kukaan ei osta edes. Ihmiset vaihtuvat jatkuvasti ja kukaan ei oikein edes ehdi oppia mitään.
Perehdytystä ei juurikaan tehdä. Ne jotka tykkää soittaa tuntemattomille ja myydä jotain ylihuonoa tuotetta, niin tässä on sun unelmaduuni. Huono palkka ei ylenemismahdollisuuksia, varsinkin Eniro Finland lopetti. .
Kyllä pitää leipä olla tiukassa, ja minulla ei niin nälkä ois, että sinne menisin töihin.
oletkin laiska vetelys, hajo siihen sohvaan läski
Tule ihmeessä tänne täällä on kauneimmat tyttelit aina iltavuorossa! ;)
Pari sanaa Sentraalista kaikille. Palkkaus menee ensinnäkin aina työehtosopimuksen mukaan eli minkäänlaista villiä palkkausjärjestelmää ei ole. Tehtävästä riippuen (esim. onko kyseessä myynti vai asiakaspalvelu) palkkaus voi olla keskenään erilainen tehtävän luonteesta johtuen, mutta joka tapauksessa palkka on aina työehtosopimusten mukaiset. Myös lisät tulevat suoraan noudatettavasta työehtosopimuksesta. Toki myynnissä on vielä työehtosopimuksen mukaisen tuntipalkan lisäksi myynnistä tulevat provisiot.
Joku aikaisemmin mainitsi myös tauoista ja niiden pituuksista jne. Taukojen pituudet tulevat suoraan myös työehtosopimuksesta.
Esim: (suoraan työehtosopimuksesta)
Ruokatauko:
1. Säännöllisen työajan ollessa yhdenjaksoisesti yli 7 tuntia työntekijällä on vähintään tunnin ruokatauko
2. Työpaikkakohtaisesti 20 pykälän mukaisesti sopien voidaan ruokatauko
- Lyhentää enintään 30 minuutilla
--
--
Virkistäytymistauko:
5. Työajan ollessa 3-6 tuntia työntekijällä on vain yksi kahvitauko ja työajan ollessa vähintään 6 tuntia kaksi kahvitaukoa (joku viittasi alussa 2*15 min taukoihin). Tauot luetaan työajaksi.
Sentraali on siis luotettava paikka olla töissä mm. työehtojen suhteen ja palkka tulee aina työehtosopimusten mukaan.
Lisäksi ottaisin kantaa vielä aiemmin puhuttuihin aiheisiin kuten koulutus ja ylenemismahdollisuudet.
Ottaisin esimerkiksi myyntipuolen koulutuksen, jossa kokonaiskoulutus on lähes kolme kuukautta. Tämä sisältää alussa intensiivisemmin koulutusta ja jatkossa koulutusta työn ohessa.
Ylenemismahdollisuudet ovat hyvät, koska moneen positioon nostetaan organisaation sisältä osaajia
Juu koulutus on 3 kk, mutta mitä tehdä, kun käytätte näitä 3kk koulutusjaksolaisia hyväksenne törkeästi ja 90% heistä heivaatte pihalle, ennenkuin koulutus loppuu ja työsopimuksesta tulisi sitova.
Tätähän tämä sentraalin touhu on. Moni lukioaikainen kaverini kokeili lukion jälkeen siellä duunia. Moni pääsikin koulutukseen asti mutta jokainen nakattiin pihalle ennenkuin koulutus päättyi.
Tästä johtuu varmasti monen katkera suhtautuminen Sentraaliin, ainakin Suomussalmen nuorten silmissä kun kaikki kaverit lähtee pois huonoista oloista/heivataan pihalle.
Vastaan ylläolevaan tekstiin, eli sinulle Jarkko
Otit suoraan työehtosopimuksesta nuo kohdat. Sanoit, että
"Ruokatauko:
1. Säännöllisen työajan ollessa yhdenjaksoisesti yli 7 tuntia työntekijällä on vähintään tunnin ruokatauko
2. Työpaikkakohtaisesti 20 pykälän mukaisesti sopien voidaan ruokatauko
- Lyhentää enintään 30 minuutilla"
Sentraalissa työaika ei ole tuota. Sentraalissa saat ne kaksi taukoa per päivä ja ruokatauko oli pituudeltaan 15 minuuttia. Siis hetkinen, 15 minuuttia? Eli ei työehtosopimuksen mukainen.
Palkat kannattaa ja pitää aina laskea itse. Työskentelin sentraalissa 3 kuukautta ja kertaakaan ei oltu palkkoja laskettu oikein, aina roimasti pyöristetty alaviistoon. Ilmoitin tästä myös eteenpäin mutta mitään ei tapahtunut.
Palkkauksessa luvattiin haastattelun lomassa suurempia kuin lopulta tulikaan.
Työilmapiiri vankilamainen. Jatkuvasti työnjohtajat kyttäävät selän takana ja moittivat. He ovat kaiken pahan alku ja juuri.
HUOM LUKEKAA TÄMÄ:
Samaan aikaan työpaikalla minun kanssani oli eräs iäkkäämpi nainen. Hän kävi töissä harjoittelijanpalkalla, koska vakituista duunia ei ollut tarjota Sentraalilta. Hän ajoi joka päivä hyrynsalmelta suomussalmelle asti. Minulle tuli niiin paha mieli, kun näin miten työnjohtajat siellä moittivat tätä naista, kun hän ei saanut silloin tällöin tiettyjä tavoitteita haastatteluissa täyteen. Tämä nainen silti rohkeasti kävi töissä, vaikka häntä työpaikkakiusattiin. Lopulta kantti petti ja hän lopetti työt kuin seinään. Minua suretti mutta toisaalta ainakaan hänen ei enää tarvitse kärsiä työpaikkakiusaamisesta.
Unohdin lisätä vielä, että vessassakaan ei saanut liikaa käydä. Aina kun jonnekin meni, niin piti pistää taukoruutu päälle ja jos sitä aikaa alkoi mennä pari minuuttia liian kauan, niin heti otettiin puhutteluun ja kyseltiin miksi käyttäydytään noin lapsellisesti. Toisinsanoen kaksi-kolmekertaa vessatauko päivässä takasi sinulle varman puhuttelun.
Toisaalta myös tuo 15 min ruokatauko. Eihän sitä syönnin lisäksi kerennyt edes kahvia juoda tai vessassa käydä enää. Liekköhän muuttunut vieläkään paremmaksi? Joku puhui joskus että olisi pikkuisen annettu periksi.
Olen itsekin ollut duunissa tuolla...
Tuossa joku oli kommentoinut, että "Sentraalissa työaika ei ole tuota. Sentraalissa saat ne kaksi taukoa per päivä ja ruokatauko oli pituudeltaan 15 minuuttia. Siis hetkinen, 15 minuuttia? Eli ei työehtosopimuksen mukainen."
Mutta tuohan nimenomaan on siitä työehtosopimuksesta. Eli niinkuin usein myynnissä on 6 tunnin vuorot niin sille työajalle kuuluu tuo kaksi 15 minuutin taukoa. Eli jos tuossa paikassa on ollut 6 tunnin vuorot niin siihen kuuluu ihan sen työehtosopimuksen mukaan kaksi 15 min taukoa :)
Tuossa myös mainittiin jonkun vanhemman työntekijän harjoittelijan palkasta...katsokaas taas se työehtosopimus. Siellä nimenomaan mainitaan palkkauksessa siitä että mikä se palkka on jos on kokemusta ja jos ei ole.
Ei tos paikassa mitään vikaa ollu :)
Kaikki vaan Sentraaliin töihin siellä on iltavuorossa lukiotyttöjä, hyvin ehtii aina välillä silmää iskemään ;)
Tällä alallahan on olemassa jonkunlainen "TES", mutta se ei ole yleissitova, eikä sitä toisin sanottuna tarvitse minkään firman noudattaa. Moniko telemarkkinointialalla oleva ylipäätään tietää koko tessistä mitään? Siis tietää oikeasti?
Kokemusta on tämän alan firmoista, myyjästä esimieheksi asti ja vaikka rekrypuheissa löytyy suunnilleen kuu taivaalta, todellisuudessa homma menee joka firmassa "ehkä vähän sinne päin". Jos jossain maksetaan "tuntipalkkaa", se tarkottaa käytännössä sitä, että pitää täyttää joku minimitavoite ja ellei tuo tavoite täyty, ei tule sitä liksaakaan... toisin sanottuna palkkaus on tosiasiassa "tuntipalkaksi verhottua provikkaa". Raha firmalle tulee ainoastaan tehdyistä kaupoista ja firman ei kannata maksaa myyjälle olemattomista kaupoista. Koska alalle ei ole saatu yleissitovaa tessiä, voidaan näitä palkka-asioita ja muita työehtoja soveltaa juuri niin paljon kuin vaan sielu antaa myöten...
Enää en ole tuolla alalla, nykyäänkin voi ottaa lopputilin, jopa esimiestehtävistä.
lumenajjoon ja karamellin syöntiin ruvetaan urakalla
niin rupeea kannatammaan tämäkii touhu
joku kottikärryillä kuskaa karamellei lomakylän tienvarresta
häntree kuullokeet pesässä samalla pystyy hoitamaan centraalipalawelutkii
=
eli kaksi työtä yhtä aekoa... aeka tehokasta vae mitä?
Vastaus nimimerkille "Karua Todellisuutta"...
Tuota palkkaa ei ole mitenkään verhottu. Tuntipalkan eteen ei tarvitse tehdä mitään myyntiä. Se tulee vaikka et olisi jostain syystä saanyt koko päivänä myyntiä. Se on aina se työehtosopimuksen mukainen tuntipalkka eikä muuksi muutu.
Tuon tuntipalkan päälle tulee se provisio, joka sitten muodostuu sen mukaan kuinka hyvin myy.
Alalla on todellakin paljon yrityksiä, jotka verhoavat tuntipalkan esim. keskituntiansion alle tms. ja silloin ei välttämättä saakaan mitään. On harmillista, että sellaisia yrityksiä on olemassa pilaamassa koko alan maineen! Sentraalilla tuo on toisin...eli..työehtosopimuksen mukainen tuntipalkka, joka on jokaikiseltä tunnilta, jonka siellä työpaikalla olet. Esim. jos teet 6 tunnin vuoron, niin saat tuntipalkan siltä 6:lta tunnilta riippumatta siitä minkälainen myyntitulos on. Sitten päälle se provisiomalli.
Hyvin yksinkertaista :)
Mutta kun tunti palkka on alle kympin niin voiko tuota edes työpaikaksi sanoa!!!
Vaihtakaa paikkakuntaa niin KTA pomppaa 26,40€
ai niinkuin esim.puolangan sienimölle?????joopa joo
onkait sitä muitakin paikkakuntia olemassa ku Suomussalmi, Hyrynsalmi ja Puolanka! :D HAHAHAH
En ole töissä ollut enkä Suomussalmesta tiedä mut isommissa kaupungeissa kyseinen lafka epätoivon vimmalla koittaa kalastaa menestyvämmistä myyntifirmoista porukkaa töihin. En tunne ketään hyvää b2b-myyjää joka olisi vaihtanut tuonne.
Mitenkäs tuo helsingin sentraali? Millainen on työpaikkana?
Entä Helsingin Sentraali?
Mahottoman hyvätyöpaikka,samanlainen kuin sodemien kortisto ei tarvitse rehdä mitään?
Oi niitä aikoja kun oltiin enirolla töissä yläkerran puolella muistaako kukaan?
Muistan hyvinkin. Siellä eräs Ulla kyttäsi mitä tehdään ja kuinka kauan ollaan tauolla.