Mul oli joskus 14 vuotiaana tosi paha akne. Se oli sellanen, joka ihan tosta noin vaan räjähti naamaan, niskaan, rintakehään, selkään ja sillon tällön löysin jotain pohkeista, ranteista ja vaikka mistä.
Olin sitä ennen tosi perillä kaikesta. Olin mun luokalla sellanen johtaja, kauhee kovanaama ja tuntu et kaikki tuntu kattovan mua vähän ylöspäin. Tulin helposti ylimieliseks ja oon ajatellu, et tää akne pamahti niin osuvasti. Ajatelkaa 14 vuotiasta poikaa joka saa kaiken aikaa muiden huomion ja on jotenki jo ylpeä siitä, et on itsevarma, komea, sanavalmis, tietonen siitä mitä on muiden silmissä ja vaikka mitä. Ja sit sille pamahtaa eteen asia, joka saa sen elämän ihan hajalle. Kaikki mitä mä olin sitä ennen piti unohtaa, koska mä näytin niin hirveältä, (valehtelematta) etten osannu ottaa itteäni enää vakavasti. Ajattelin, et mua ei enää arvosteta ja äkkiä alko silt vaikuttaa. Monet mun omat kaverit ehkä näki sen mun heikkouden ja sit käytti sitä hyväkseen. Olin ollu henkisesti ja fyysisesti niitä vahvempi ja käytin sitä ite monesti hyväkseni, niin et muut sit joutu kärsimään. Olin välillä ihan täys pelle, jonka nyt myönnän. Tuntuu et mä sain sen aknen kun rangaistuksena.
Nyt viis vuotta myöhemmin, mä oon saanu käydä tän aknen takii kaiken maailman ongelmat ja löylytykset läpi, että en enää näe itteäni samana ihmisenä. Must on tullu suvaitsevaisempi ja ystävällisempi. En oo enää sortamassa muita niinkun ennen. Mut tuntuu, etten saa ihmisiltä kunnioitusta, eikä mul oo enää sellast valtaa mitä tuntu aiemmin olevan. On mulla voimaa, muttei hirveesti halua näyttää sitä.. Ainakaan samalla lailla kun ennen. Tietysti välillä tekee mieli jollekkin tyypille, joka ei osoita mulle kunnioitusta, näyttää vähän kaapin paikkaa. Harrastan paljon liikunta, mitä en aiemmin tehny ja oon fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. Mutta.... oon vieläkin jumissa tän aknen kanssa. Tosin voin myöntää, ettei tää oo yhtään mitään siihen verrattuna, mitä se joskus oli. Pahimmillaan revin itteni joka aamu lakanoista irti, kun kaikki patit mun selässä ja rintakehässä oli auennu ja se töhnä oli kovettunu yöllä kiinni lakanoihin. Aamulla sit teki niin kipeetä, et pääs välillä ihan tahattomiakin rääkäsyjä.
Arvata saattaa, noin pahat paiseet kun joka yö aukee lakanoita vasten ja aamulla sit revitään uudestaan taas, tulehtuu aika pahasti ja jättää tosi pahoja arpia. Nyt mul ei enää oo noit patteja riesana ja oon siitä tosi kiitollinen, mut nää arvet... Mä oon ihan rehellisesti miettiny noita ja sitä, mitä muut ihmiset näistä miettii niin kauan, etten vaan tiedä miten vakava juttu nää on. Joskus mietin, et kun tapailen jotain tyttöä ja tulee tilanne ja otan paitaa pois, niin säikähtääks se näit arpia ja juoksee pakoon... Vai säikähtääks se sitä miten heikko mä oon kun pelkään tollasta? Toi on loppumaton kehä joka kiertää välillä mun mielessä. Arpia ei oo naamassa, eikä niskassa tai kaulassa, (josta oon tosi kiitollinen) mut selkä ja rintakehä niin täynnä, et näytän kun oisin istunu jossain happosateessa.
Tää vaikuttaa mun elämään niin monella tapaa. Esim. En oo käyny julkisilla paikoilla uimassa, sen jälkeen kun olin 14. -Tätä onkin itketty kesäsin aina niin paljon, että parempi, että kierrän uimapaikat kaukaa.-
Okei, oon jo 19 enkä koskaan seurustellu kenenkään kanssa. Valmis oon ja oisin ollu jo sillon, kun tää koko sotku mun ihon kanssa alko, mut pelkään vaan sitä miten tähän suhtaudutaan niin paljon, että aina jos on jotain juttua jonkun kanssa otan hienovarasesti etäisyyttä.
Nää arvet alkaa olla parhaillaan ihon värisiä, mut silti ne on aiheuttanu ihoon korkeuseroja ja kuoppia. Osa arvista punertavia ja voi olla, että aina saunassa tai uidessa alkaa punottaa enemmän, näyttää tosi häröltä. Kysyn nyt ihan suoraan ja vastatkaa rehellisesti. En kaipaa mitään sääliä, valkosia valheita tai puol vakavia letkautuksia.. oon tän asian kanssa eläny sen verran kauan, että kestän ja haluun jo kuulla mitä ihmiset on tästä yli päänsä mieltä.
Häiritseeks teitä jos poikaystävällä olis rintakehä ja selkä täynnä arpia, jotka pitäis joka kerta kohdata, jos ottaa paidan pois?
PS. kuva vois auttaa, mut sitä ei oo tähän väliin antaa.
Olin sitä ennen tosi perillä kaikesta. Olin mun luokalla sellanen johtaja, kauhee kovanaama ja tuntu et kaikki tuntu kattovan mua vähän ylöspäin. Tulin helposti ylimieliseks ja oon ajatellu, et tää akne pamahti niin osuvasti. Ajatelkaa 14 vuotiasta poikaa joka saa kaiken aikaa muiden huomion ja on jotenki jo ylpeä siitä, et on itsevarma, komea, sanavalmis, tietonen siitä mitä on muiden silmissä ja vaikka mitä. Ja sit sille pamahtaa eteen asia, joka saa sen elämän ihan hajalle. Kaikki mitä mä olin sitä ennen piti unohtaa, koska mä näytin niin hirveältä, (valehtelematta) etten osannu ottaa itteäni enää vakavasti. Ajattelin, et mua ei enää arvosteta ja äkkiä alko silt vaikuttaa. Monet mun omat kaverit ehkä näki sen mun heikkouden ja sit käytti sitä hyväkseen. Olin ollu henkisesti ja fyysisesti niitä vahvempi ja käytin sitä ite monesti hyväkseni, niin et muut sit joutu kärsimään. Olin välillä ihan täys pelle, jonka nyt myönnän. Tuntuu et mä sain sen aknen kun rangaistuksena.
Nyt viis vuotta myöhemmin, mä oon saanu käydä tän aknen takii kaiken maailman ongelmat ja löylytykset läpi, että en enää näe itteäni samana ihmisenä. Must on tullu suvaitsevaisempi ja ystävällisempi. En oo enää sortamassa muita niinkun ennen. Mut tuntuu, etten saa ihmisiltä kunnioitusta, eikä mul oo enää sellast valtaa mitä tuntu aiemmin olevan. On mulla voimaa, muttei hirveesti halua näyttää sitä.. Ainakaan samalla lailla kun ennen. Tietysti välillä tekee mieli jollekkin tyypille, joka ei osoita mulle kunnioitusta, näyttää vähän kaapin paikkaa. Harrastan paljon liikunta, mitä en aiemmin tehny ja oon fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. Mutta.... oon vieläkin jumissa tän aknen kanssa. Tosin voin myöntää, ettei tää oo yhtään mitään siihen verrattuna, mitä se joskus oli. Pahimmillaan revin itteni joka aamu lakanoista irti, kun kaikki patit mun selässä ja rintakehässä oli auennu ja se töhnä oli kovettunu yöllä kiinni lakanoihin. Aamulla sit teki niin kipeetä, et pääs välillä ihan tahattomiakin rääkäsyjä.
Arvata saattaa, noin pahat paiseet kun joka yö aukee lakanoita vasten ja aamulla sit revitään uudestaan taas, tulehtuu aika pahasti ja jättää tosi pahoja arpia. Nyt mul ei enää oo noit patteja riesana ja oon siitä tosi kiitollinen, mut nää arvet... Mä oon ihan rehellisesti miettiny noita ja sitä, mitä muut ihmiset näistä miettii niin kauan, etten vaan tiedä miten vakava juttu nää on. Joskus mietin, et kun tapailen jotain tyttöä ja tulee tilanne ja otan paitaa pois, niin säikähtääks se näit arpia ja juoksee pakoon... Vai säikähtääks se sitä miten heikko mä oon kun pelkään tollasta? Toi on loppumaton kehä joka kiertää välillä mun mielessä. Arpia ei oo naamassa, eikä niskassa tai kaulassa, (josta oon tosi kiitollinen) mut selkä ja rintakehä niin täynnä, et näytän kun oisin istunu jossain happosateessa.
Tää vaikuttaa mun elämään niin monella tapaa. Esim. En oo käyny julkisilla paikoilla uimassa, sen jälkeen kun olin 14. -Tätä onkin itketty kesäsin aina niin paljon, että parempi, että kierrän uimapaikat kaukaa.-
Okei, oon jo 19 enkä koskaan seurustellu kenenkään kanssa. Valmis oon ja oisin ollu jo sillon, kun tää koko sotku mun ihon kanssa alko, mut pelkään vaan sitä miten tähän suhtaudutaan niin paljon, että aina jos on jotain juttua jonkun kanssa otan hienovarasesti etäisyyttä.
Nää arvet alkaa olla parhaillaan ihon värisiä, mut silti ne on aiheuttanu ihoon korkeuseroja ja kuoppia. Osa arvista punertavia ja voi olla, että aina saunassa tai uidessa alkaa punottaa enemmän, näyttää tosi häröltä. Kysyn nyt ihan suoraan ja vastatkaa rehellisesti. En kaipaa mitään sääliä, valkosia valheita tai puol vakavia letkautuksia.. oon tän asian kanssa eläny sen verran kauan, että kestän ja haluun jo kuulla mitä ihmiset on tästä yli päänsä mieltä.
Häiritseeks teitä jos poikaystävällä olis rintakehä ja selkä täynnä arpia, jotka pitäis joka kerta kohdata, jos ottaa paidan pois?
PS. kuva vois auttaa, mut sitä ei oo tähän väliin antaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se oo se ulkonäkö.
Kattele ihmisiä.
Toisella on puolta päätä peittävä syntymämerki ja ollu naimisis 20 vuotta.
Toisella on alaruumis arpia täynnä ja on isoisä.
Voimaa tulee käyttää muiden hyväksi.
Kunnioitus ansaitaan. Sitä ei oteta.
Vastuu on suuri.
no ei minua ainakaan haittaisi nuo arvet,jos pioka olisi muuten mukava ja viihtyisin hänen seurassaan.
Joskus kadehdin sitä, että miten pienet ongelmat loppupelissä ihmisiä vaivaavat.
Turhamaisuutta. Pinnallisuutta. Jos joku susta oikeasti välittää, niin ei se paljoa katsele sun arpiasi.
Meikäläisellä on jalat täynnä itseaiheutettuja arpia. Joka kerta kun pitäs housut ottaa pois, hävettää. Mä olisin voinut tälle asialle jotain. Olisin voinut olla tekemättä niitä.
Muttä sä et voi mitään aknellesi. Älä stressaa, maailmassa on suurempiakin ongelmia.
Vaikka toki ymmärrän kantasi asiaan. Silti... turhamaista.
en voi kävellä missäännä dnb dinhv dlvitu elämä
Luomen pystyy leikkaamaan aika vaivattomasti. En tiedä minkälainen luomi on kyseessä, mutta uskoisin, että melkein minkälaisen tahansa saa nyky toimenpiteillä poistettua. Puhu vanhemmillesi, he varmaan osaavat ottaa yhteyttä asianmukaiseen lääkäriin.
Jos ihmisellä on korjattavissa oleva ongelma, joka häiritsee fyysistä, henkistä tai sosiaalista elämää. On täysin perusteltua hakea apua. Sillä ei ole väliä kuulostaako asia muiden korvaan mitättömältä, kyse on omasta hyvinvoinnista.