On todellakin ilo kuunnella Juha Metsäperän laulamista ja muutakin esiintymistä. Ei koskaan ole tylsää hänen keikoillaan. Mies on mitä miellyttävin luonteeltaankin. Iloinen, välitön ja koko yleisönsä huomioiva. Hänen suosionsa on jatkuvassa kasvussa, senhän osoittaa jo se, että tanssipaikat täyttyvät kertakerran jälkeen. Jokaisella on kuitenkin oikeus pitää tai olla pitämättä. Meillähän on jokaisella oma makumme. Itse en lähde moittimaan ketään, vaikkei kaikkien artistien ja bändien soitanta minuun kolahdakaan. Hyä artisti kestää kyllä myös kritiikin. Ja suosio en kun kasvaa! Itse olen nähnyt Juha uran miltei alusta saakka ja myös bändin synnyn hänen taustaorkesterikseen! Tulen jatkosaakin käymään paljon Juhan keikoilla! Hyvää uutta vuotta kaikille, kävittepä kenen keikoilla hyvänsä ja pidätte sitten kenestä tahansa!
Komppaan täysin Tepreeniä. Itsekin lähes alusta asti seurannut Juhan uraa ja kehitys on ollut melkoinen. Ujosta miehenalusta on kasvanut valovoimainen ja loistava esiintyjä/ laulaja. Ja harvaa artistiahan sitä lähes kotiovelta tullaan hakemaan levyttämään ensilevytystä :)
Mutta kuten Tepreeni sanoi, makunsa kullakin. Kaikkia ei voi miellyttää ja siksipä meillä on artisteja maailma pullollaan jotta jokainen voi löytää sen mieleisensä.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille musiikin ystäville!
P.S Tänään Auran nuortentalolla tiedossa menoa ja meininkiä ;)
0Äänestä
ompi näin
Todella tylsä ääni, persoona ja biisit.
0Äänestä
Juha fani
Kylläpä on tällä palstalla ainakin yksi "lahjakas" aloitteen tekijä joka ei ymmärrä hyvän päälle mitään :D Tuskinpa sitä levy-yhtiö ihan lahjatonta laulajaa kotoa soittaa ja talliinsa ottaa. Olikohan tuo sun aloitus nyt vähän sivistymättömästi tehty. Eikö sinulla ollut taitoa muovailla aloitusta vähän fiksummin? Ei nimittäin ole niin että Juha olisi huono, jos sinä et satu hänestä pitämään. Mitä olen lukenut näitä aloituksia niin Metsäperä näkyy puhuttavan tämän palstan porukkaa aika paljon joten ajattelin josko me Juha-fanit tekisimme porukalla suomi24:ään ehdotuksen Juhan oman palstan perustamisesta? Mitä sanoo muut Juha-fanit? Huom! Tämä kysymys koskee vain Juhan lauluista ja musiikista tykkääviä :D
0Äänestä
keksikää parempaa
Juu,täällä se sama kourallinen juhan faneja lätisee päivästä toiseen ja jos joku kirjoittaa eriävän mielipiteen hänestä niin johan sota syttyy,GROW UP PEOPLE!!
0Äänestä
juu...
Tehkääpä niin. Päästäisiin täällä lukemasta siitä kailottajasta.
0Äänestä
heini_
juu... kirjoitti:

Lauluäänensä on rasittavan nariseva/honottava. Ei jaksa kuunnella. Muutenkin tyyppi on sellainen , että samanlaisia mahtuu kolmetoista tusinaan. Ei eroa harmaasta massasta milläänlailla. Ei persoonaltaan, eikä lauluääneltään.

Tämä yksi tyyppi täällä kirjoittelee eri nikeillä. Luulenpa ettei Juha ole huomioinut häntä jollain keikallaan ja ottanut siitä poloinen nokkiinsa :D Juhaa kuuntelis ja katselis vaikka useamman vuorokauden tauotta. Laitoin jo suomi24:ään ehdotuksen. Laita sinäkin :D
0Äänestä
Juha fani
keksikää parempaa kirjoitti:
Juu,täällä se sama kourallinen juhan faneja lätisee päivästä toiseen ja jos joku kirjoittaa eriävän mielipiteen hänestä niin johan sota syttyy,GROW UP PEOPLE!!
sotii. Sinäkö? Ja etkö ymmärrä luettua tekstiä? "viittaa edelliseen kommenttiin".
0Äänestä
Heini_
Juha fani kirjoitti:
Tämä yksi tyyppi täällä kirjoittelee eri nikeillä. Luulenpa ettei Juha ole huomioinut häntä jollain keikallaan ja ottanut siitä poloinen nokkiinsa :D Juhaa kuuntelis ja katselis vaikka useamman vuorokauden tauotta. Laitoin jo suomi24:ään ehdotuksen. Laita sinäkin :D
Minä ainakin kirjoitin ensimmäisen ja tämän jälkeen viimeisen mielipiteeni Juha Metsäperästä tuohon ylle äsken. En ole muilla nimimerkeillä tänne kirjoitellut ainakaan Juha Metsäperästä. Kyseinen tyyppi, kun on vaan niin mitäänsanomaton, ettei hän herätä meikäläisessä oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia, eikä mitään suuria intohimoja puolesta tai vastaan, Niin, että enpä jaksa kovin paljoa hänen arvioimiseensa käyttää aikaa ja vaivaa. Tykätköön he joka tykkää, mutta minulle on yhdentekevä. Yksi laulaja lukemattomien muiden samankaltaisten persoonattomien iskelmäveisaajien joukossa.
0Äänestä
toinen Juha fani
laitoin viestiä suomi24 :)
0Äänestä
tuikkunendi

jos käy artistin keikoilla pääasiassa sen takia että "hän on niin mukava". Laulakoon miten vain,mukavuus pääasia.
0Äänestä
menee...
keksikää parempaa kirjoitti:
Juu,täällä se sama kourallinen juhan faneja lätisee päivästä toiseen ja jos joku kirjoittaa eriävän mielipiteen hänestä niin johan sota syttyy,GROW UP PEOPLE!!
Päinvastoin, tällä palstalla taitaa olla yksi ja ainut Perän-pitäjä, jonka mielestä kyseinen laulaja on "todella mahtava", "loistava artisti" yms. Melko samanlainen käsiala on nimittäin kaikilla hänen lukuisilla (?) faneillaan.. Kyseessä on todennäköisesti laulajan oma tyttöystävä tai muu partneri. Omasta mielestäni ko. "tähti" on yhtä mielenkiintoinen kuin tiskiveden lorinaa kuuntelisi ja katselisi.
0Äänestä
Tepreeni
Juha fani kirjoitti:
Tämä yksi tyyppi täällä kirjoittelee eri nikeillä. Luulenpa ettei Juha ole huomioinut häntä jollain keikallaan ja ottanut siitä poloinen nokkiinsa :D Juhaa kuuntelis ja katselis vaikka useamman vuorokauden tauotta. Laitoin jo suomi24:ään ehdotuksen. Laita sinäkin :D
Eihän me tahdota kiistellä! Jos joku ei tykkää erittäin persoonallisesta Juha Metsäperästä, niin lauluääneltään ja kivalta käytökseltään ja lavakarismaltaan, joka on todella joka kerta mahtavan miellyttävä kuunnella ja katsella. Kaipa se osoittaa jotain sekin, että tanssipaikat täyttyvät joka puolilla väestä ja nimmarrijonot ovat todella pitkiä: Juhalla on aikaa aina faneilleen ja muillkin luokseen tulijoille. Mutta kuten sanottu, eivät kaikki tykkää kaiksta, ei aleta kiistellä asian tiimoilta. Jos joku tykkää, niin okei, jos joku ei taas tykkää niin skein on ihan okei! Jokaisella on omat makunsa!
Vastaukset 14
Vanhimmat
On todellakin ilo kuunnella Juha Metsäperän laulamista ja muutakin esiintymistä. Ei koskaan ole tylsää hänen keikoillaan. Mies on mitä miellyttävin luonteeltaankin. Iloinen, välitön ja koko yleisönsä huomioiva. Hänen suosionsa on jatkuvassa kasvussa, senhän osoittaa jo se, että tanssipaikat täyttyvät kertakerran jälkeen. Jokaisella on kuitenkin oikeus pitää tai olla pitämättä. Meillähän on jokaisella oma makumme. Itse en lähde moittimaan ketään, vaikkei kaikkien artistien ja bändien soitanta minuun kolahdakaan. Hyä artisti kestää kyllä myös kritiikin. Ja suosio en kun kasvaa! Itse olen nähnyt Juha uran miltei alusta saakka ja myös bändin synnyn hänen taustaorkesterikseen! Tulen jatkosaakin käymään paljon Juhan keikoilla! Hyvää uutta vuotta kaikille, kävittepä kenen keikoilla hyvänsä ja pidätte sitten kenestä tahansa!
Komppaan täysin Tepreeniä. Itsekin lähes alusta asti seurannut Juhan uraa ja kehitys on ollut melkoinen. Ujosta miehenalusta on kasvanut valovoimainen ja loistava esiintyjä/ laulaja.
Ja harvaa artistiahan sitä lähes kotiovelta tullaan hakemaan levyttämään ensilevytystä :)
Mutta kuten Tepreeni sanoi, makunsa kullakin. Kaikkia ei voi miellyttää ja siksipä meillä on artisteja maailma pullollaan jotta jokainen voi löytää sen mieleisensä.
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille musiikin ystäville!
P.S Tänään Auran nuortentalolla tiedossa menoa ja meininkiä ;)
Todella tylsä ääni, persoona ja biisit.
Kylläpä on tällä palstalla ainakin yksi "lahjakas" aloitteen tekijä joka ei ymmärrä hyvän päälle mitään :D
Tuskinpa sitä levy-yhtiö ihan lahjatonta laulajaa kotoa soittaa ja talliinsa ottaa. Olikohan tuo sun aloitus nyt vähän sivistymättömästi tehty. Eikö sinulla ollut taitoa muovailla aloitusta vähän fiksummin? Ei nimittäin ole niin että Juha olisi huono, jos sinä et satu hänestä pitämään.
Mitä olen lukenut näitä aloituksia niin Metsäperä näkyy puhuttavan tämän palstan porukkaa aika paljon joten ajattelin josko me Juha-fanit tekisimme porukalla suomi24:ään ehdotuksen Juhan oman palstan perustamisesta? Mitä sanoo muut Juha-fanit?
Huom! Tämä kysymys koskee vain Juhan lauluista ja musiikista tykkääviä :D
Juu,täällä se sama kourallinen juhan faneja lätisee päivästä toiseen ja jos joku kirjoittaa eriävän mielipiteen hänestä niin johan sota syttyy,GROW UP PEOPLE!!
Tehkääpä niin. Päästäisiin täällä lukemasta siitä kailottajasta.
Lauluäänensä on rasittavan nariseva/honottava. Ei jaksa kuunnella. Muutenkin tyyppi on sellainen , että samanlaisia mahtuu kolmetoista tusinaan. Ei eroa harmaasta massasta milläänlailla. Ei persoonaltaan, eikä lauluääneltään.
Tämä yksi tyyppi täällä kirjoittelee eri nikeillä.
Luulenpa ettei Juha ole huomioinut häntä jollain keikallaan ja ottanut siitä poloinen nokkiinsa :D
Juhaa kuuntelis ja katselis vaikka useamman vuorokauden tauotta.
Laitoin jo suomi24:ään ehdotuksen. Laita sinäkin :D
sotii. Sinäkö?
Ja etkö ymmärrä luettua tekstiä? "viittaa edelliseen kommenttiin".
Minä ainakin kirjoitin ensimmäisen ja tämän jälkeen viimeisen mielipiteeni Juha Metsäperästä tuohon ylle äsken. En ole muilla nimimerkeillä tänne kirjoitellut ainakaan Juha Metsäperästä. Kyseinen tyyppi, kun on vaan niin mitäänsanomaton, ettei hän herätä meikäläisessä oikeastaan minkäänlaisia mielikuvia, eikä mitään suuria intohimoja puolesta tai vastaan, Niin, että enpä jaksa kovin paljoa hänen arvioimiseensa käyttää aikaa ja vaivaa. Tykätköön he joka tykkää, mutta minulle on yhdentekevä. Yksi laulaja lukemattomien muiden samankaltaisten persoonattomien iskelmäveisaajien joukossa.
laitoin viestiä suomi24 :)
jos käy artistin keikoilla pääasiassa sen takia että "hän on niin mukava". Laulakoon miten vain,mukavuus pääasia.
Päinvastoin, tällä palstalla taitaa olla yksi ja ainut Perän-pitäjä, jonka mielestä kyseinen laulaja on "todella mahtava", "loistava artisti" yms. Melko samanlainen käsiala on nimittäin kaikilla hänen lukuisilla (?) faneillaan.. Kyseessä on todennäköisesti laulajan oma tyttöystävä tai muu partneri.
Omasta mielestäni ko. "tähti" on yhtä mielenkiintoinen kuin tiskiveden lorinaa kuuntelisi ja katselisi.