Sellaisena Suomi taitaa pysyäkin. Eduskunnan tulisi säätää lakeja, joiden avulla Mehmetit ja Ibrahimit voitaisiin pitää loitolla meistä. Kyllä meillä täällä Koti-Suomessa on omastakin takaa tarpeeksi hulluja murhamiehiä.
Kannatan tiukkaa linjaa maahanmuuttajien ottamisessa veronmaksajiemme riesoiksi.
Kannatan tiukkaa linjaa maahanmuuttajien ottamisessa veronmaksajiemme riesoiksi.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Pyri eduskuntaan, tekemään pätöksiä.
Teon olisi voinut tehdä yhtä hyvin suomalainen.Kun motiiveina ovat mustasukkaisuus, kosto ja kostaminen, ne ovat mitä tyypillisimpiä syitä käyttää asetta tai henkistä väkivaltaa, yleensä meilläpäin molempia. Mennyt musta vuosi on siitä selvä näyttö eli että suomalaiset itse kykenevät samaan ja vielä pahempaan.
Aika ajoin tälläkin palstalla - ja internetin keskustelupalstoista puhuttaessa yleensä - kiusaaminen todettu yleiseksi ongelmaksi. Jollei asetta ole, onhan kuitenkin sananvalta... No, kuinka tahansa, puheeena oleva teko on tuomittava, mutta ei tuomita hänen edustamaansa kansaa tai uskontoa. Jos ne otetaan syinä, on meidän katsottava peilistä myös itseämme. Eikä kuva kestä tarkkaa katsomista.
Kyllä, maahanmuuttopolitiikkaa ja lakeja pitää säätää toisaalta tiukemmiksi ja toisaalta muuttaa nykyisiä käytäntöjä. Mutta mielenterveyden häiriöt eivät aina näy ulospäin. Eivät ne näy syntyperäisissä suomalaisissakaan. Silti voisimme miettiä, miksi olemme niin hämmästyttävän välinpitämättömiä kanssakulkijoista. Vaikka joku olisi näkyvästi ja kuuluvasti häiriintynyt, siihenkään ei yleensä kiinnitetä huomiota. Hänen annetaan vaan olla. Se on niin meille kaikille mukavampaa. Kun sitten tapahtuu mitä tapahtuu, pääsemme pahasta olostamme tuomitsemalla tekijän. Mutta entä oma välinpitämättömyytemme? Missä on meidän tuomarimme? Ja miksi päättäjämme eivät puutu asiaan? Kuinka monen pitää kuolla?
Kyse ei ole tekijän kansallisuudesta eikä siitä, että hän on ulkomaalaistaustainen ja juuri Kosovosta eikä
syy ole hänen uskonnossaan. Arjen väkivalta on tiukemmin itsekunkin jollakin tavalla hyväksymää ja se on tässä yhteiskunnassa outo asia. Koska ihminen ei monasti usko ennenkuin kokee, rangaistusten koventaminen on eräs keino. Lempeä myötätunto ei enää auta. Joku kommentoi aikoinaan rangaistusten koventamista siten,että vihalla ei asioita hoideta. Se ei mielestäni ole vihaa vaan järkevää, kun muu ei enää auta. Ja ne muut keinot on jo käytetty loppuun. Jos koventamisen vastakohtana ovat ihmisuhrit, valitsen ilman muuta rangaistusten koventamisen.
Meistä itsekukin voisi miettiä tämän kaamean teon repostelemisen ja sillä herkuttelun sijaan omaa suhdettaan väkivaltaan. Mainitsen taas kiusaamisen, tuon ruumiillisen väkivallan esi-, sijais- tai oheiskeinon. Ken sen sallii, sallii paljon muutakin. Sallimista on myös se,että katsoo vierestä eikä tee mitään. Miten sinä suhtaudut läheistesi tekemään väkivaltaan tai tuntemiesi tai täysin vieraan - menetkö väliin ja ilmoitatko poliisille - vai poistutko nopeasti ja olet kuin et tietäisikään?
No tämä Sellon ampujan ongelmat näkyivät, ja siksipä hänelle ei edes Suomen kansalaisuutta myönnetty. Normaalistihan rikolliset ulkomaalaiset karkoitetaan. Miksi tätä ei karkoitettu, vaikka hänen tilillaan oli useita rikoksia, ja tappouhkauksetkin oli tiedossa?
tämäkin murhjaaja moninkertainen rikoksen uusija, ei saanut edes kansalaisuutta. Miksei aikanaan karkotettu?
...täällä Koti-Suomessa on ihan omastakin takaa hulluja murhamiehiä. Ei niitä tarvii muualta tänne ottaa vastaan.
haastateltiin tutkijaa, joka kertoi ainakin kahdesta maailmanlaajuisesta tutkimuksesta, joiden mukaan Suomi ja suomalaiset kuulut maailman onnellisimpiin kansoihin.
sokeita omaan napaamme tuijottelijoita! Olemme sitä mieltä, mitä vallanpitäjät sanovat. Ja hehän sanovat, että Suomi maailman paras maa. Meitä ei paljon kiinnosta tietää, että meillä on Euroopan pienimmät palkat, ja korkeimmat hinnat. Saksalaiset tuttumme ihmettelevät, kuinka me voimme elää näissä olosuhteissa.
on arkoja kyyristelijöitä, joille tärkeintä on, mitä muut meistä ajattelevat.
Onnellisuustutkimuksessa Suomi oli kuudennella sijallla. Mutta taloudelliselta vauraudeltamme olimme ykkösiä.
Tutkimus ei ollut suomalainen.
en väittänytkään, että kaikessa onnellisin ta tyytyväisin. Ja, tälle eräälle kirjoittajalle, en sanonutkaan, että tutkimus olisi suomalainen.
Sitä objektiivisempi sen kuvittelisi silloin olevan.
Aika hyvin kuitenkin, verraten niihin ikuisiin itkuvirsiin, joilla täällä agiteerataan.
Joo, oikeassa olet, siitä ikuisesta itkuvirrestä, kuinka huonosti muka meidän asiat ovat. Niin, kun ei tunneta, miten muiden asiat ovat. Tai tunnetaan vain joitain yksittäisiä tekijöitä, muttei kokonaisuuksia.
No kun ei muusta tiedetä...
Johan naisetkin tappavat. Ulvilan surma esimerkiksi. Väkivaltaohjelmat heti pois.
olen nähnyt ko miehen kauppareissulla vaikka kuinka ja monta kertaa.
Kaikilla ei mielenterveysongelmat näy päällepäin!
Ei näkynyt silläkään työkaverillanio, joka tuli terveyskeskuksessa mua vastaan, kysyin, mitä' kuuluu,
niin sanoi että huonoa, hänellä on hermoromahdus, mielenterveysongelmia. Työkaveria ei ole senkoommin näkynyt työpaikalla!
Osasipa hyvin salata!
Vain kasvoja katsellessako kuvittelet ongelmat näkyvän? Eikös siihen ulospäin näkyvyyteen kuulu henkilön käyttäytyminen, puheet yms.? Minun käsitykseni mukaan ainakin.
En ole koskaan tavannut kenenkään otsassa merkkiä, joka kertoo ulkopuoliselle pelkkien kasvojen katselusta nähtävyyden, miten mieli makaa.
ei missään! Ihan tavallisestio puheli...liikkui,pukeutui!
Ei mielenterveydenhäiriö välttämättä näy! SItä yritän selittää!
Ei näkynyt työkaverillakaan,ei.
edes otsassa.
No monikin sanoo, että hermot romahti, mutta ei se silti tarvitse sitä tarkoittaa, eikä monilla tarkoitakkaan, että mielenterveys olisi järkkynyt. Tuohon yhteen sanomiseenko perustat, että ko. henkilöllä olisikin nyt sitten mielenterveysongelmia? Hermoromahduksena monet kuvaa myös loppuunpalamista, eli työuupumusta.
Raamatussa sanotaan ETTEI KANSAKUNTIA voi sekottaa. Tulee sotia, sekasrtoa,turvattomuutta, ei eri kultuurit sovi yhteen, pitäs usko raamatun sanaa!
Vielä Raamatunkin vetäisit rasistien avuksi! Kunhan vain Salomollakin ei tuhannen vaimonsa joukossa olisi ollut vierasrotuisia?
Vaikka sinua nyt kuinka närästää tuo raamatussa sanottu, ettei kansakuntia pidä sekoittaa, siitä syntyy sotia, niin totta se on. Siitähän ne ihmiset ovat iät ajat tapelleet.
Vai syttyvätkö siitä, ettei toisia kansakuntia ja toisenrotuisia hyväksytä tasavertaisina oman kansan rinnalle?
Eikä minua närästä.
Raamatussa niin sanotaan?
Tarkoitatko sitä Babylonin tornin hässäkkää, jossa Jumala poltti päreensä kun porukka oli niin sovussa keskenään?
sanonut. "jotenki se sanoi, että hänen aivoituksensa ovat niin korkealla, ettei ihminen koskaan pääse samalle tasolle" ..
siis ihmine ei koskaan voi ymmärtää miksi jotkut asiat vain menee niin kuin jumala on sanonut, joten aivan turha yrittää edes selvittää,,, kysy jumalalta suoraan.
Kannattaa vain yrittää noudattaa annettuja neuvoja, siihenkin rukoilla jumalata voimia ja ohjausta.
Raamattu on totta, kun Raamatussa niin sanotaan, ja Koraani on totta, kun Koraani niin sanoo ja Mormooninkirja on totta, kun Mormooninkirja niin sanoo. Kun Raamattu sitten on täynnä ristiriitaisuuksia, siihenkin on vastaväite valmiina Raamatussa: Jumalan teot ja käskyt ovat ihmisen järkeä ylempiä. Minkähän takia siihen Raamattuun sitten ne virheet kirjoitettiin? Eksyttämään niitä, jotka koettavat käyttää Jumalalta saamaansa (?) järkeä? - No, enhän voi sitä ymmärtää, kun Jumalan teot ovat järjenvastaisia ja siten kaikkea järkeä ylemmät.
Hyvä ettei Kalevalassa sanota, että se on totta; muuten voisimme uskoa Väinämöiseen.
ei tule ihmisestä, usko tulee jumalasta.
puhunut asiaakin?
"Vielä kielsi Väinämöinen
epäsi suvannon sulho
kullalle kumartamasta
hopialle horjumasta
vanhan nuorta tahtomasta
kaunista käkeämästä"
Jos jumalaan tai jumaliin haluaisin uskoa, niin suomenusko sopisi paremmin kuin hyvin. Niin ihania jumalattariakin, Lovetar, Lempo, Hongotar, Kuutar ja Päivätär eikä yhtään hassumpia jumaliakaan.
Minäkin pääsen taivaisiin yhtä hyvin kuin sinä. Siitä että minulle Jumala ei ole minulle uskoa antanut, minua ei voida tuomita, kun Jumala kuulemma on oikeudenmukainen. Sinun uskoasi minä voin vain kadehtia: se tekee elämästä paljon yksinkertaisemman.
Päreet meni siitä, kun ihminen asettuu Jumalan paikalle. Ja menee vieläkin.
Kun näitä kommentteja lukee, ei uskoisi, että niitä ovat kirjoittaneet varttuneet kansalaiset, monet isiä, äitejä ja isovanhempiakin. Suomi on oikeusvaltio ja sivistysvaltio, mutta sitä ei tästä keskustelusta uskoisi.
pahinkin RASISTI, mielestäni se on suurin rikos omaa kansaa kohtaan ?????
Työttömiä ainaki miljoona, mutta tuodaan halpatyövoimaa ulkomailta, joka käy loppujenlopuksi valtiolle kalliimaksi kuin että jos työllistää omat kansalaiset??
Ei VOI KUIN IHMETELLÄ ??
jotka ovat ne huonot päättäjät sinne äänestäneet...Ovat sitten tyytymättömimpiä.
Jostain syystä ulkomaalaistaustaisen henkilön tekemästä verityöstä nousee suurempi haloo mediassa kuin suomalaisen tekemästä. Hirveitä tragedioita joka tapauksessa, eikä tästä viimeisimmästä pidä tehdä rasistisia johtopäätöksiä. Kun media oikein mässäilee tällaisilla surullisilla tapauksilla, käy useasti niin, että joku "hullu" saa idean tehdä saman saadakseen myös huomiota, tai uhkailee kännipäin; ainakin suomalaisilta se onnistuu. Olen nähnyt kyseisen ilmiön monestikin...
Syvä osanottoni Sellon tapauksessa menehtyneitten omaisille!
Kyllä on ollut muistakin tarategioista älämölöä netti pullollaan. Tuo väitteesi nyt on vaan tavanomaista sinisilmäisyyttä.
Todellisuudessa yleisesti suositeltava toimintamalli noudattaa epäilemättä ideatasolla nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.
Lähtipä rönsyilemään vastaukset. Kannatan esitettyä ehdotusta, meillä on tarpeeksi omiakin hörhöjä ei niitä tarvi tänne muualta lisää tuottaa. Thorshan epäili että pitkään suomessa oleilevat mamut omivat suomalaisten kielteisiä käyttäytymismalleja. Tämäkin mielipide tukee sitä ettei heitä pidä ehdoin tahdoin tänne ottaa jos lukee kuin piru raamattua.
En silti kannata että tänne jo asettuneita ruvettaisiin mitenkään sorsimaan. Tänne tulleiden tulisi vaan muistaa että vapaaehtoisesti tänne tulleina heidän tulisi käyttäytyä täkäläisten lakien mukaan.
Paikkakuntamme vastaanottokeskuksesta karkoitettiin pari vuotta sitten eräs romanialainen, kaksilapsinen perhe.
Alle 10-v penskat olivat oppineen kohtuullisesti suomea ja kävivät paikallista ala-astetta.
Vanhemmat käyttyivät fiksusti, ainakin kaupassa jossa heitä satuin näkemään muutaman kerran.
Ukko oli joku heikkovirta-asentaja tai koulutetumpi.
Kävi korjaamassa TV:ni joka oli emsimmäisen polven ei-putkimallia. Siis kuvaputki oli mutta muut helyt olivat jotain muuta.
Ukko kävi vielä hakemassa jonkun kompponentin.
Kysyessäni hintaa sanoi ettei hän voi määrätä.
Kysyn riittääkö 50km (oli sitä aikaa) väitti riittävän.
Joimme känttykahvit ja hyvästelimme.
Tiedän ettei ukko olisi saanut tehdä työtä. Eipä tehnytkään. Teki palveluksen ja minä maksoin komponentin.
Toinen tuntemani tapaus.
Suomalainen nainen on virallisesti naimisissa turkkilaisen kanssa.
Turkkilaisen veljellä on vaatekauppa jossa hän on taannut työpaikan veljelleen.
Tämä akoittunut heppu ei saa oleskelulupaa.
Sitten täällä hyyssätään kaiken maailman luikureita ja konnia.
Rakennetaan asuntoja "kotoutetaan jne.
Mielestäni sopeutumisen raja ei ole niinkään etninen alkuperä vaan uskonto. Kokemustakin minulla on!
Tosin turkkilaiset ovat valtaosaltaan muslimeja mutta ehkä Atatyrk jätti jälkensä ainakin osaan porukasta.
Viimeistä lausettasi on vaikea asiaperusten kiistää!
korjauksia ja tiukennuksia pitää tehdä, mutta meidän on syytä muistaa että meissä suomalaisissa on myös paljon samoja vikoja. Ihan perisuomalaiset tappavat ja ampuvat syyttömiä. Kuinka paljon ruotsin valtio on saanut laittaa verovaroja suomalaisten tekemien rikosten vuoksi? Suomestakin on muuttanut paremman elämän toivossa satoja tuhansia ulkomaille ja osa ( suurin) pärjännytkin. Mutta niin kai voi todeta toisinpäinkin? Suurin osa maahanmuuttajista ei aiheuta ongelmia. Aina on marginaaliryhmiä ja ei pidä yleistää kaikkia samanlaisiksi.
"Aikaansaannokset" täytyisi suhteuttaa ko. ryhmän kokoon.
Eräs maassamme pitempään asustanut ryhmä on rikostilastoissa selvästi yliedustettuna suhteessa ryhmän kokoon. Heidän kohdallaan saattaa syytekynnyskin olla valtaväestöä korkeampi = olemme hyväksyneet tilanteen?
Suomesta lännen suuntaan muuttaneet olivat, melkeinpä poikkeuksetta, yritteliästä ja aikaansaapaa porukkaa. Olin yksi heistä.
Suomalaisten maineen Ruotsissa onnistuivat pilaamaan noin 50 Slyssenin sissiä ruotsalaisen lehdistön avustamana.
On pirunmoinen herja verrata länsimuuttajia nyt tännetulevien loisien laumaan!
on omasta takaa??? Työkuntoiset ja ikäiset välttelee työtä ja nostaa korvauksia???
Olimme ymmyrkäisinä parina kesänä, kun matkustelimme helsingissä ja eteläisessä karjalassa. Kun oli muutaman vuosi edellisistä reissuista niin korvaan kävi ja silmiin näkyi ulkomaalaisten osuus työntekijöistä palvelualoilla. Valta-osan aksentti oli venäjä/viro. Eikö ole työttömiä suomalaisia vai onko niin, että työ ei kelpaa suomalaisille? Veikkaan jälkimmäistä. Kyse oli sellaisista aloista joille pitäisi löytyä suomalaisia työntekijöitä.
Myös se näkyi ja kuului, että tietyssä osassa suomea oli silmiinpistävän paljon venäläisiä ja osa heistä asui paikkakunnalla. Eli. Myymmekö maatamme pala palalta venäläisille? Halutaanko sitä edes laajemmin? Tuskin, mutta raha ratkaissee ja on ratkaissut myyntihalut. Ihmetyttää, kummastuttaa. Mihin olemme menossa?
Valitettavasti suomalaiset välttelevät työnottamista ja mieluummin valittavat köyhyyttään. Toista oli ennen vanhaan. Töitä haettiin ja otettiin vastaan ja kaikki työ kelpasi. Työhön lähdettiin ja kotoa muutettiin rippikoulun käytyä, jos ei opiskeltu. Moni opiskeli vasta aikuisiässä ( itsekin) ja on pärjätty.
Mainitsemallasi alueella todellakin on korvakuulon runsaasti venäläisiä palvelutehtävissä.
Johtunee osittain asiakaskunnasta ja myös heille kelpaavasta palkkatasosta.
Kolmas tekijä saattaa olla kellon tuntemus!!
Siis mitä? Medän nuorempi polvemme suhtautuu ajan määrityksiin hyvin joustavasti.
Minullekin useampikin nuori on sanonut olevansa kiinnostunut työstä mutta aamupäivä ennen klo 10:tä on kohtuuttoman aikainen aloittamisen ajankohta.
Viikonloppua täytyy päästä viettämään viimeistään perjantaina puolilta päivin.
Hölmöt työnantajat eivät ymmärrä näitä asoita.
Valmiiksi tekeminen ja vastuu tekemisen laadusta ovat vanhanaikaisia käsitteitä.
Tuo keskimmäinen kappaleesi on täyttä asiaa!
En ymmärrä meikäläisten viranomaisten joko-tahi tulkintoja!
Joitakin järkeviä reunaehtoja pitäisi asettaa.
Kalenteriaikaan, veronmaksuun yms. liittyviä.
Turha syyllistää yksityisiä ihmisiä.
Kun rahaa on tarjolla niin aina löytyy myyjiä!
Täällä kyllä kelpaa työ suomalaisillekin. Asiakaskunnasta vaan suuri osa on venäläisiä, joten kielitaitoa tarvitaan. En itse puhu venäjää ja on aika hankalaa palvella täysin venäjänkielistä.
siis siellä itärajalla. Täällä ruuhka-Suomessa on tilanne kyllä sellainen, millaiseksi edelliset keskustelijat sen kuvasivat. Jopa hoitoalalla, jonne aikaisemmin hakeutuivat vastuulliset ja säntilliset työntekijät, työn laadun on annettu romahtaa, osittain tietenkin siitä syystä, että resurssit ovat vähäiset ja niitä tiukennetaan koko ajan. Sielläkin hoitovirheitä kuitataan jo sanomalla:
virheitä sattuu...
Minä olisin kyllä syyllistämässä yksityistä ihmistä monestakin asiasta: lyhytnäköisyydestä, rahan-ahneudesta, yleisestä välinpitämättömyydestä.