TS: Vanhat Parempia

http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen/2010/01/02/katso-milloin-rakennettiin-arvokkaimmat-talot/200926285/12

"– Arkkitehtuuri. Rakentamisen laatu. Sijainti."

"– Alue. Huoneluku. Vuosi. Meren ja viheralueiden läheisyys, listaa puolestaan Helsingin kaupungin tietokeskuksen yliaktuaari Maija Vihavainen asuntojen arvoon vaikuttavia tekijöitä."

" Parasta laatua
1930-luvun puolivälissä

Parasta laatua on rakennettu itsenäisyyden ajalla aivan 1930-luvun puolivälissä – juuri ennen kuin markkina kuumeni liikaa, ja työn jälki heikkeni."

Lopussa vielä taulukko, jonka mukaan hinnat mm. Kalliossa ovat nousseet räjähdysmäisesti. Jos siis haluat rauhaa ja vaurautta, osta asunto vanhasta jyhkeästä kivitalosta kantakaupungista. Vältä idän neukkukuutioita ja pitkiä työmatkoja.

Näin sitä lyödään faktaa pöytään ja kaiken maailman Martat Aurinkolahdesta joutuvat naurunalaisiksi.
24339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Taidat yrittää myydä asuntoasi. Kaikki tietävät, että Kalliossa talojen seinät ovat paperia. Kallion asuntojen työn laatu on onnetonta, naapuristo täynnä syrjäytyneitä, humalaisia ja opiskelijoita. Asunnot ovat erittäin pieniä ja kaikissa pienissä ei ole edes suihkua. Kalliossa on paljon pubeja, seksikauppoja ja thai-hieromapaikkoja.

Äänestä

hilda-rane se jaksaa runkkailla noilla taloussanomien plörinöillä -.- yrittää raukka näemmä uskotella itselleen että vanhassa luukussa elely olisi jotenkin mielekästä. pois sinä sieltä lähtisit jos pääsisit. ö-luokan kansalaisena saat vain tyytyä vähempään joten tyydy osaasi äläkä ruikuta.

Äänestä

Koska olen jo paljastunut, voin myöntää tehneeni virheen, ostin kalliilla asunnon Aurinkolahdesta, nyt jouduin työttömäksi ja pitäisi asunto myydä, saisin siitä enää 60% ostohinnasta, olen lirissä, kaikki tietävät jo että kyseessä on tavallinen lähiö mamuineen ja ongelmineen, keskustaan lähes tunnin matka aamuisinkin, talot tavallisia neukkukuutioita, ei äänieristystä, voi minua bimboa kun tein tällaisen virheen, olisinpa ostanut asunnon kalliosta, sillä arvo on noussut.

Äänestä
  • Myönnän ostin asunnon kalliosta, taloa hajoaa, paperiseinät, puhe ja pieru kuuluu naapurista, naapurit juoppoja, tuli yhtiöremonttia niin paljon, että en pysty maksamaan lainaani, samaa en saa likellekään asunnosta, mitä itse maksoin, joku kehui ensimmäinen kerros hyvä, nyt kukaan ei halua tätä ostaa, kun juopot kusee ja huutaa ikkunan alla, maksoin tästä 13 neliön luukusta 60 tuhatta, nyt paras tarjous on ollut 30 tuhatta ja remontit maksói 15 tuhatta, voi minua, miksi ostin asunnon vanhasta talosta, vanhasta kalliosta, olisi pitänyt tietää, että alue slummiutunut ja talot huonosti rakennettu.

    Äänestä

  • Kallion Mies kirjoitti:

    Myönnän ostin asunnon kalliosta, taloa hajoaa, paperiseinät, puhe ja pieru kuuluu naapurista, naapurit juoppoja, tuli yhtiöremonttia niin paljon, että en pysty maksamaan lainaani, samaa en saa likellekään asunnosta, mitä itse maksoin, joku kehui ensimmäinen kerros hyvä, nyt kukaan ei halua tätä ostaa, kun juopot kusee ja huutaa ikkunan alla, maksoin tästä 13 neliön luukusta 60 tuhatta, nyt paras tarjous on ollut 30 tuhatta ja remontit maksói 15 tuhatta, voi minua, miksi ostin asunnon vanhasta talosta, vanhasta kalliosta, olisi pitänyt tietää, että alue slummiutunut ja talot huonosti rakennettu.

    Asuin kalliossa useammassakin talossa ennen kuin alue slummiutui täysin, paras talo jossa asuin oli rakennettu 1985 ja samassa talossa asui mm silloinen pääministeri, se oli rauhallinen ja hyvä talo, muut asuntoni kalliossa olivat vanhoja kivitaloja rv1920-1935 ja ne olivat heikkoja äänieristykseltään, muutin kalliosta pois kun alue kurjistui, narkit ja juopot valtasivat kadut ja talot, nyt asun uudessa kerrostalossa paremmalla alueella ja nautin asumisesta ja rauhasta.

    http://www.etuovi.com/kohde/223245

    Kallion halvin asunto on tällä hetkellä tässä. Kyseessä kiinteistömaailman tarjouskaupalla myytävä asunto, joten hinta nousee varmasti yli sadan tonnin. Kallion halvimman asunnon neliöhinta on siis yli 4000 euroa.

    Siis halvimman.

    Kerrataanpa Moga-Martan jutut:

    - Aurinkolahdesta julkisilla helsinkiin 18 min.
    Totuus: reittiopas kertoo, että matka-aika on päivälläkin 44 m in

    - Mogalla myynnissä asunto kalliosta, josta tarjottu 30 000 euroa.
    Totuus: kallion halvinkin asunto maksaa 100 000 euroa

    - Aurinkolahdessa eli Mogadishussa on hyvät palvelut
    Totuus: alueella on pari markettia, handeli, baari ja posti. Hyötyttömiä luontaistuotekauppoja ja halpoja rättikauppoja jokunen.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    Pyytää voi nosta putkiremonttiasunnoista(tuohonkin tulossa remppa) mitä vaan, eri asia mitä maksetaan, kalliossa asunnon hinta menee jo remontteihin, sijoittajat sieltä ostavat näitä pikku yksöitä ja eivät maksa kuin 30 tuhatta, moni joutuu myymään, kun haluaa alueelta pois, Ranen klatiaset hiipparit ja hiplaajat ,siellä viihtyvät, Hyvä näin..

    Toteutuneet hinnat ovat paljon alle hintapyyntöjen. Remontit maksavat paljon. Sijoittajat ostavat asuntoja Kalliosta, koska he voivat vähentää vuokrakulut verotuksessa. Itselleen ei kannata asuntoa Kalliosta ostaa missään mielessä.

    Vuokrat Kallion asuntomörskissä ovat 400- 500 e / kk. Vuosaaren saunallisissa ja nykyaikaisissa pienemmissäkin asunnoissa vuokrat ovat 900-1200 e/ kk. Siis köyhät menevät vuokralle Kallioon. Siten muotoutuu Kallion väestön tulorakenne ja palvelurakenne.

    Kirjakauppa ja kodinkonemyymälä, useita vaateliikkeitä, kenkäliike, kosmetiikkaliike, kello- ja kultasepänliikkeitä, valokuvausliike, pankkeja, apteekki, ompeluliike, suutari, verhoomo. hyviä ruokaravintoloita ja sisustusliike jne. löytyvät Vuosaaren kauppakeskuksesta. 5 min. metromatkan päässä Vuosaaresta voi käydä shoppailemassa pohjoismaiden suurimmassa kauppaparatiisissa Itäkeskuksessa. Sinne tulevat Kallion asukkaatkin ostosmatkalle, koska ovat kyllästyneet käymään pienissä tuhnuisissa Kallion puodeissa.

    Äänestä

  • Ent- kallio kirjoitti:

    ...oli kliffa mesta,joskus aikoinaan. Onhan vieläkin kliffa käydä tsiigaamassa "kulmia",kuluihan siellä vuodet 1949-2002. Takasin en halua muuttaa,en kaipaa vähääkään niitä karmeitä mörskiä.

    Äänestä

  • muutto pois kirjoitti:

    Pyytää voi nosta putkiremonttiasunnoista(tuohonkin tulossa remppa) mitä vaan, eri asia mitä maksetaan, kalliossa asunnon hinta menee jo remontteihin, sijoittajat sieltä ostavat näitä pikku yksöitä ja eivät maksa kuin 30 tuhatta, moni joutuu myymään, kun haluaa alueelta pois, Ranen klatiaset hiipparit ja hiplaajat ,siellä viihtyvät, Hyvä näin..

    90 000 euroa.

    Moga-Martan jutuissa ei ole mitään järkeä. Tyyppi ohittaa faktat runoilemalla omiaan.

    Äänestä

  • heh hehe kirjoitti:

    90 000 euroa.

    Moga-Martan jutuissa ei ole mitään järkeä. Tyyppi ohittaa faktat runoilemalla omiaan.

    Ei se ole tyhmä, joka pyytää, mutta tyhmä on se, joka maksaa.

    Äänestä

  • Iso EI Kalliolle!! kirjoitti:

    Toteutuneet hinnat ovat paljon alle hintapyyntöjen. Remontit maksavat paljon. Sijoittajat ostavat asuntoja Kalliosta, koska he voivat vähentää vuokrakulut verotuksessa. Itselleen ei kannata asuntoa Kalliosta ostaa missään mielessä.

    Vuokrat Kallion asuntomörskissä ovat 400- 500 e / kk. Vuosaaren saunallisissa ja nykyaikaisissa pienemmissäkin asunnoissa vuokrat ovat 900-1200 e/ kk. Siis köyhät menevät vuokralle Kallioon. Siten muotoutuu Kallion väestön tulorakenne ja palvelurakenne.

    Kirjakauppa ja kodinkonemyymälä, useita vaateliikkeitä, kenkäliike, kosmetiikkaliike, kello- ja kultasepänliikkeitä, valokuvausliike, pankkeja, apteekki, ompeluliike, suutari, verhoomo. hyviä ruokaravintoloita ja sisustusliike jne. löytyvät Vuosaaren kauppakeskuksesta. 5 min. metromatkan päässä Vuosaaresta voi käydä shoppailemassa pohjoismaiden suurimmassa kauppaparatiisissa Itäkeskuksessa. Sinne tulevat Kallion asukkaatkin ostosmatkalle, koska ovat kyllästyneet käymään pienissä tuhnuisissa Kallion puodeissa.

    Serkkutyttö muutti pois kalliosta, kiusaantui jatkuvaan häirintään kaduilla kun toimettomia nuoria miehiä maleksii pitkin metroasemien tienoita ja napsivat pillereitä ja välikaljaa huh huh!
    Siinä ei paljon peltikukko talon katolla paina, eikä metriset ulkoseinät, jos asuntojen väliset seinät kananpaskaa, serkulla kävin kylässä vanhassa talossa, jatkuva älämölä ja pulina kuului naapureista, askelten töminä ylhäältä ja pieru ja puhe sivuilta, tätä oli asuminen jykevässä vanhassa kivitalossa kalliossa, myöskin tuholaisia myrkytettiin jatkuvasti, ei auttanut, ne lisääntyivät vain ja talvella rotat hakivat vanhasta putkistosta suojaa, rapistelivat yöllä asunnossakin.
    serkkutyttökin muutti uuteen taloon ja on tyytyväinen, minä en lähde arpomaan vaan suosiolla uuteen taloon muutin ja eipä ole valittamista, kun ei mitään kuulu ja onhan ne määräykset tiukat nykyisin, sitä vanhaa paskaa ei saa enään rakentaa ihmisasunnoiksi, eihän vanhoissa taloissa ollut mitään määräyksiä, asuttiin vaan ja asiaan kuuluin, että naapurin äänet kuului.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    http://www.etuovi.com/kohde/223245

    Kallion halvin asunto on tällä hetkellä tässä. Kyseessä kiinteistömaailman tarjouskaupalla myytävä asunto, joten hinta nousee varmasti yli sadan tonnin. Kallion halvimman asunnon neliöhinta on siis yli 4000 euroa.

    Siis halvimman.

    Kerrataanpa Moga-Martan jutut:

    - Aurinkolahdesta julkisilla helsinkiin 18 min.
    Totuus: reittiopas kertoo, että matka-aika on päivälläkin 44 m in

    - Mogalla myynnissä asunto kalliosta, josta tarjottu 30 000 euroa.
    Totuus: kallion halvinkin asunto maksaa 100 000 euroa

    - Aurinkolahdessa eli Mogadishussa on hyvät palvelut
    Totuus: alueella on pari markettia, handeli, baari ja posti. Hyötyttömiä luontaistuotekauppoja ja halpoja rättikauppoja jokunen.

    Kun seuraa tämän Hilda-Ranen(kallion miehen-asukkaan) juttuja pyrskähtelee nauruun, niin läpinäkyviä ovat, yrittää kehua kalliota ja vanhoja asuntoja epätoivoisesti HEH HEH, tyhmäkin huomaa minkälaisia selityksiä Hildalla on, yrittää uskotella muillekin minkälaisessa arvoasunnossa asuu, kusenhajun ja spurgujen keskellä HEH! tyyppi avaa uusia ketjua koko ajan ja itkee kun ei pääse esim Aurinkolahteen asumaan uuteen asuntoon, aika yksinkertainen olet, sulla on mahdollisuus hommat työpaikka ja ottaa lainaa, näin portti aukeaa ulos sulle kalion läävästäsi, muutoin Gud byu ja mitenkäs ne vanhan asunnon pahviseinät ääntä estäisi...

    Äänestä

  • Serkun Serkku kirjoitti:

    Serkkutyttö muutti pois kalliosta, kiusaantui jatkuvaan häirintään kaduilla kun toimettomia nuoria miehiä maleksii pitkin metroasemien tienoita ja napsivat pillereitä ja välikaljaa huh huh!
    Siinä ei paljon peltikukko talon katolla paina, eikä metriset ulkoseinät, jos asuntojen väliset seinät kananpaskaa, serkulla kävin kylässä vanhassa talossa, jatkuva älämölä ja pulina kuului naapureista, askelten töminä ylhäältä ja pieru ja puhe sivuilta, tätä oli asuminen jykevässä vanhassa kivitalossa kalliossa, myöskin tuholaisia myrkytettiin jatkuvasti, ei auttanut, ne lisääntyivät vain ja talvella rotat hakivat vanhasta putkistosta suojaa, rapistelivat yöllä asunnossakin.
    serkkutyttökin muutti uuteen taloon ja on tyytyväinen, minä en lähde arpomaan vaan suosiolla uuteen taloon muutin ja eipä ole valittamista, kun ei mitään kuulu ja onhan ne määräykset tiukat nykyisin, sitä vanhaa paskaa ei saa enään rakentaa ihmisasunnoiksi, eihän vanhoissa taloissa ollut mitään määräyksiä, asuttiin vaan ja asiaan kuuluin, että naapurin äänet kuului.

    Taitaa ne toimettomien nuorten miesten jengit maleksia lähinnä Vuosaaressa, Itiksessä ja Steissillä. Sitten ne suhaa fattasta saaduilla lipuilla metrolla edes takaisin maleksimassa ja raiskaamassa nuoria naisia. Metro on kulkuvälineenä aivan ala-arvoinen johtuen pitkistä matka-ajoista ja näistä jengeistä.

    Äänestä

  • Asiat havainnut kirjoitti:

    Kun seuraa tämän Hilda-Ranen(kallion miehen-asukkaan) juttuja pyrskähtelee nauruun, niin läpinäkyviä ovat, yrittää kehua kalliota ja vanhoja asuntoja epätoivoisesti HEH HEH, tyhmäkin huomaa minkälaisia selityksiä Hildalla on, yrittää uskotella muillekin minkälaisessa arvoasunnossa asuu, kusenhajun ja spurgujen keskellä HEH! tyyppi avaa uusia ketjua koko ajan ja itkee kun ei pääse esim Aurinkolahteen asumaan uuteen asuntoon, aika yksinkertainen olet, sulla on mahdollisuus hommat työpaikka ja ottaa lainaa, näin portti aukeaa ulos sulle kalion läävästäsi, muutoin Gud byu ja mitenkäs ne vanhan asunnon pahviseinät ääntä estäisi...

    Moga-Martta ei anna faktojen haitata elämäänsä. Kalliossa hinnat nousevat, Aurinkolahdessa laskevat. Moga katsoo kellostaan aikataulut, muut katsovat reittioppaasta. Jne jne.

    On se puppelipoika kerrassaan tuo Martta

    Äänestä

  • huh höhh kirjoitti:

    Hilda Rane se jaksaa perättömiä kirjoitella, kyllä on kallion puppelipoika kateellinen paremmilla alueilla asuville, pistä Hilda-puppeli pahvilaatikoita sen vanhan asuntosi seiniin, jos ei niin kimakasti kuuluisi naapurisi pierut, hajuahan ei mikään estä, mutta vanha asunto on vanha ei sille mitään voi!

    Örörör, Asun Aurinkolahdessa, puppeli-pippelipoika olen, hametta käytän, kallioon mieli haluaisi, mutta täällä tuhnutan enkä muuta voi.

    Äänestä

  • huh höhh kirjoitti:

    Moga-Martta ei anna faktojen haitata elämäänsä. Kalliossa hinnat nousevat, Aurinkolahdessa laskevat. Moga katsoo kellostaan aikataulut, muut katsovat reittioppaasta. Jne jne.

    On se puppelipoika kerrassaan tuo Martta

    Aikataulun ja oman kellon mukaan itse varaan matkaan kuluvan ajan.
    Kallion Martta eli rane matkustaa aina reittioppaan mukaan. Jos matkaan menee aikaa 44 min. Lähtee vielä varan vuoksi 10 min. aiemmin, ettei vaan myöhästy. Aikaa kuluu aikataulun mukaan 25 min. Yli puoli tuntia aikaisemmin rane-martta saapuu määränpäähänsä, mutta kun reittiopas neuvoi näin, näin täytyy tehdä ja on pakko seistä kylmässä puoli tuntia odottamassa, koska reittiopas antoi sellaisen ajan ja sen mukaan on pakko toimia, rane ajattelee ja puhaltelee jäisiä sormiaan pakkasessa.

    Äänestä

  • Mukavasti matkaten. kirjoitti:

    ...niin tietäisit, että se näyttää varsin tarkkaan oikean matka-ajan olettaen, että matkustaja liikkuu kävellen.

    Kun tulet käymään sieltä takahikiältä helsinkiin, niin koeta piruuttasi!

    Miten kukaan viitsii nolata itseään noin pahasti edes nimimerkillä?

    Äänestä

  • reittiopasta.. kirjoitti:

    Itse kuljen aikataulun mukaan, mikä näyttää milloin metro lähtee. Tiedän, mikä aika minulla metrolle menee kävellen. Minä viis välitän reittioppaista. Rane voi kulkea sen hitaimman matkaa tekevän mukaan matkan ajan, menihän Ranella 10 min. metron portaissakin, kai hän askeltaa puolen millimetrin askeleita.

    Äänestä

  • reittiopasta.. kirjoitti:

    ...niin tietäisit, että se näyttää varsin tarkkaan oikean matka-ajan olettaen, että matkustaja liikkuu kävellen.

    Kun tulet käymään sieltä takahikiältä helsinkiin, niin koeta piruuttasi!

    Miten kukaan viitsii nolata itseään noin pahasti edes nimimerkillä?

    Kallion pahville: reittiopas näyttää tämän hetkisen ajan mukaan ja lisää siihen vielä 3 minuuttia valmistelua, sitten kävely metrolle ja kävely esim hakaniemen portaissa ja tämänkin mukaan katsoin reittioppaasta matka tietystä aurinkolahden osoitteesta( ei kauimmaisesta) ja matkan päänä Hakaniemen tori, laskuri antoi ajaksi 25 minuuttia ja tässä oli siis extraa 3-4 minuutia!
    Eli hakaniemeen pääsee ovelta ovelle 21 minuuttia, mikäli sinne tarvitsisi mennä, mutta kun ei tarvi, spurguja en viitsi mennä hakikseen katsomaan ja nieriää, kuhaa ja wotkinin makkaraa saa Vuosaaresta Cittarista ja S-marketista ja työpaikkakin löytyy lähempää kuin Kalliosta.

    Äänestä

  • Matkantekijä kirjoitti:

    Paikat: Aurinkolahti
    Paikat: Rautatientori

    44 min

    Äänestä

  • Huvittunut sivulline kirjoitti:

    Paikat: Aurinkolahti
    Paikat: Rautatientori

    44 min

    Mikä oli osoite, aurinkolahti ei ole pelkkä osoite, Aurinkolahdessa on paikkoja joista kävelee 3.4 min metrolle kun taas toisesta kävelee 10-15 minuuttia, mutta näistäkin liityntäbussi vie metroon 2-3 minuuttia, että se siitä, todellinen matka.aika A-rt on 30 minuuttia!

    Äänestä

  • Huvittunut sivulline kirjoitti:

    Paikat: Aurinkolahti
    Paikat: Rautatientori

    44 min

    Älä nolaa itseäsi, Aurinkolahden lähimmästä paikasta menee RT:lle 30 minuuttia kun kävelee metrolle 3-4 min ja metron matka kestää 21 minuuttia! Tämä on totuus ei mikään Ranen totuus vaan oikea totuus, toki jos asuu aurinkolahden kauimmaisessa kolkassa ja kävelee 15 minuuttia metrolle ja ei käytä liityntäbussia, menee matkaan aikaan 35-40 minuuttia, ei missään tapauksessa 44 minuuttia sen kertoo YTV;N reittiopas.Kun tulet sieltä Sompiosta Stadiin niin mittaa matka-ajat ja älä nyyhkytä, huonoa osaasi kalliossa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kallion Mies kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen/2010/01/02/katso-milloin-rakennettiin-arvokkaimmat-talot/200926285/12

"– Arkkitehtuuri. Rakentamisen laatu. Sijainti."

"– Alue. Huoneluku. Vuosi. Meren ja viheralueiden läheisyys, listaa puolestaan Helsingin kaupungin tietokeskuksen yliaktuaari Maija Vihavainen asuntojen arvoon vaikuttavia tekijöitä."

" Parasta laatua
1930-luvun puolivälissä

Parasta laatua on rakennettu itsenäisyyden ajalla aivan 1930-luvun puolivälissä – juuri ennen kuin markkina kuumeni liikaa, ja työn jälki heikkeni."

Lopussa vielä taulukko, jonka mukaan hinnat mm. Kalliossa ovat nousseet räjähdysmäisesti. Jos siis haluat rauhaa ja vaurautta, osta asunto vanhasta jyhkeästä kivitalosta kantakaupungista. Vältä idän neukkukuutioita ja pitkiä työmatkoja.

Näin sitä lyödään faktaa pöytään ja kaiken maailman Martat Aurinkolahdesta joutuvat naurunalaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu