2010

Millaiset ovat ICT-alan näkymät vuodelle 2010? Viime vuodesta selvittiin aika hyvin koska 2008 loppuvuonna ICT-alan tilauskanta oli korkealla tasolla.
Tänä vuonna ICT-alalla tapahtunee mm. seuraavia asioita.
- kotimarkkinasektorin ICT-investoinnit vähenevät varsin merkittävästi
- vientisektorin ICT-investoinnit vähenevät jonkin verran
- Nokia klusteri siirtää töitä kaukoitään
- Tieto ym. isot toimijat jatkavat offshoren käytön lisäämistä. Esim. Tieto aikoo nostaa offshoren osuuden
35% tasolle (tällä hetkellä se on noin 28%)
9739
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kristallipallo on sumea

Äänestä
  • ja palataan vuoteen nolla. ilmestyskirja!

    Äänestä

ICT-alaln alamäki jatkuu Suomessa vuonna 2010. Laman alussa pyöri vielä hyvin projekteja, mutta koko ajan niitä tulee vähemmän ja vähemmän. Kun talous toivottavasti lähtee nousuun, tulee ICT-ala vasta viiveellä perässä, joten vielä on kurjat ajat edessä.

Eli, YT-neuvottelu-uutisia saadaan lukea lehdistä viikottain ja väkeä pistetään pihalle ovista ja ikkunoista. Samalla töitä ulkoistetaan vinkuintiaan, mikä aiheuttaa laadun romahtamisen (ihan niinkun se voisi vielä huonontua).

Äänestä
  • saipahan halvalla !

    Äänestä

Mitähän pirua täällä Suomessa meinataan parin vuoden päästä tehdä? Pyörittää pakolaiskeskuksia ja parturoida toistemme hiuksia?

IT-alan ohella konepajateollisuus ja metsäteollisuus on ihan kuralla. Teollisuuskomponentteja valmistavat firmat ovat kiihtyttäneet tuotannon siirtoa halpamaihin. IT-alan ihmiset varmasti tietävät, mitä tuotannon siirtäminen tarkoittaa muutaman vuoden aikajänteellä myös suunnittelutoiminnoille.

Kai se on pakattava kamansa ja muutettava täältä jonnekin, missä on oikeaa palkallista työtä.

Äänestä
  • Ennemmin kannattaa lähteä itse pakolaiseksi johonkin vauraaseen länsimaahan, niin elintaso putoaa vähemmän. Ainoa juttu, että kotoperäisen suomalaisen naamalla on vaikeampi kyhätä uskottavaa tarinaa kohtaamastaan etnisestä vainosta.

    Äänestä

Noin 14 kuukauden päästä on IT-alalla hommia tosi paljon. Lomautuksia on paljon tänä vuonna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kristallipullo kirjoitti:

Millaiset ovat ICT-alan näkymät vuodelle 2010? Viime vuodesta selvittiin aika hyvin koska 2008 loppuvuonna ICT-alan tilauskanta oli korkealla tasolla.
Tänä vuonna ICT-alalla tapahtunee mm. seuraavia asioita.
- kotimarkkinasektorin ICT-investoinnit vähenevät varsin merkittävästi
- vientisektorin ICT-investoinnit vähenevät jonkin verran
- Nokia klusteri siirtää töitä kaukoitään
- Tieto ym. isot toimijat jatkavat offshoren käytön lisäämistä. Esim. Tieto aikoo nostaa offshoren osuuden
35% tasolle (tällä hetkellä se on noin 28%)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu