mitä olette mieltä moisesta ikäerosta? Itse olen 17 vuotias ja "mieheni" 42 vuotta. Emme ole harrastanee seksiä (vielä), mutta tapaillu olemme jo puoli vuotta. Olen häneen korviani myöten ihastunut, mutta pitäisikö minun yrittää unohtaa koko ihana mies ko. ikäeron vuoksi?
Ikäeroa
yli 20 vuotta
7314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jaa-a. Mitäköhän tääkin asia taas meille kuuluu ? Täällä elämässä pitää tehdä se mitä pitää tehdä, muuten se voip' jäädä tekemättä. Kannattaa sitten vain varautua ennakkoluuloisiin asenteisiin ja suhtautua niihin huumorilla.
en suosittele unohtamaa koko miestä! tiedän että tämä kuulostaa säälittävältä jne, mutta olen vasta 13-vuotias ja poikaystäväni 19. melkein kaikki halveksuvat suhdettamme, mutta pidemmän päälle ovat alkaneet ottaa sen paremmin , kun tajusivat että olemme tosissamme. kaikki luulevat, että poikaystäväni olisi vain seksin perään, mutta ei läheskään. hän on aina odottanut ja ollut todella varovainen, ettei vahingossakaan tekisi mitään mitä en halua. välillä tuntuu, että mä etenen nopeemmin ku se. kerran tein itse melkein kaiken ja etenin aika pitkälle, mutta hän pysäytti minut ja sanoi , että pitäisi harkita vielä, etten tee mitään hätiköityä, mitä en haluaisi ja mihin en olisi valmis. vaikka sanoin että olen valmis, niin hän sanoi, että rakastaa mua niin paljon, ettei haluis MITÄÄN mitä mä en halua. sitten loppujenlopuksi en saanut mitä halusin, mutta jälkeenpäin ymmärrän, että hän teki oikein. olemme olleet n. 2kk yhdessä ja vieläkin koko ajan jumissa toisissamme. ;)
Ihanko kokonaiset kaksi kuukautta olleet yhdessä....voi waude....!!
Tuosta huomaa jo ikäsi. Sinulle kaksi kuukautta on toooosi pitkä aika...-kuule, -kunhan olette olleet yhdessä kaksi VUOTTA tule takasin asioitasi pohtimaan.
Nyt voinet vielä palata barbiesi kanssa leikkimään!
Terveisin Jarmojokaeiolepervo
Kuule tyttö, unohdapa tuommonen pappa. Mies, joka tuon ikäisenä on kiinnostunut noin nuorista kuin sinä, ei ihan täysillä kulje. Miehessä mättää pahemman kerran jokin, jos ei naisen ikäistä saa. Ja jos saisi ja silti sinun ikäisesi kanssa pyörisi, -pakko olla vikaavikaavikaa. Ole varovainen!
En helvetti alkaisi pyöritellä tyttärekseni iältään sopivia pimuja-
no en voi kieltää, mut mua etois. miten oot ees tavannu sellasen miehen? varsinki seksi, et oo ittekkää edes täysikänen vaikkei se seksiin vaikuta mut se mies on eläny paljon kauemmin ja saanu erilaisii kokemuksii verrattuna suhun. Sul on koko elämä edes, yritä jättää se mies, löydät varmaa ikäses sit myöhemmin :)
Setä Siilille ja tiuups- :lle
Joo, töissähän sitä moisisa on tullu tavattua, niin ja kyllähän ko. miehellä vaimokin löytyy, joten.... Siinä teille vastaukset kysymyksiin... En tiiä kyllä mitä tehä, on nää aika vaikeita. Mutta kyllä teidän kommentit pisti taas miettimään...
Kiitos Teille!
Siehän perit rahat. Sano ukolle, että avioehtoa ei sitten tehdä.
Muuten en anna.