Täällä aiemmissa keskusteluissa moitittiin joitakin ha-kuljettajia alinopeudesta. Voisiko joku viisaampi valistaa meikäläistä tyhmää ja selittää mitä on alinopeus? Itse puhuisin kyllä mieluummin kelien ja olosuhteiden edellyttämistä tilannenopeuksista.
Alinopeuttako?
Uunoko
11499
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itse sanoisin niin että ne kädettömät jolla ei riitä taito ajaa 80 kmh on parempi pysyä kotona, tai kulkea julkisilla.
Nopeusrajoituksella tarkoitetaan YLINTÄ sallittua nopeutta. Ei tavoitenopeutta.
Niiden aivottomien, jotka ei tätä ymmärrä, on parempi pysyä kotona pois jaloista ja käyttää jukisia kulkuneuvoja.
Jokaisella tulee myös olla oikeus ajaa sitä ylintä sallittua nopeutta. Se joka ajaa muuta liikennettä hitaammin, väistyköön aina välillä tien sivuun ja päästäköön taakseen kertyneen jonon ohitseen. Todellinen herrasmieskuski väistää takaa tulevia jo ennen kuin niitä on jonoksi asti.
koskaan sopivaa keliä ajaa sallittua nopeutta, sukaamme se heille. Toisaalta kun autoihin vaaditaan peilit vois liikennettä vaarantamatta joskus vilkaista taakse kertyneen jonon mittaa peilistä, verrata omaa nopeutta sallittuun ja siirtyä nätisti sivuun. Ajan vuositasolla n 100000km maantiellä 1200 tuntia. Keskinopeus n 80km tunnissa. Oletetaan että ajan jatkuvasti jonossa jota vetää 10km h alle rajoituksen liikkuva ajoneuvo olen 4-tyäviikon elikkä noin 160 tuntia kauemmin maantiellä. Jos osankaan näistä ns. ylimääräisistä tunneista voisin viettää kotona perheen parissa olisin hirmu onnellinen. Ruotsista tulee meille harvoin hyvää, mutta liikennekuttuuri on valovuoden meitä edellä.
Asiaa!!!!!!!!!!!!!!!!!:)
Siis jos edellä ajavan nopeus ei riitä, tempaisee ohi. Ei se sen kummempa ole. Jos ei osaa ohittaa, pitää nassunsa kiinni. Ohi kyllä näillä Suomen liikennetiheyksillä pääsee, jos osaa ja auto jotenkin kulkee.
on sitä että 80km-h alueella körötellään esimerkiksi 65km-h ssa ilman mitään syytä tokihan varovainen saa olla mutta jos epäilee omia ajotaitojaan tai ajoneuvonsa kuntoa niin pysyy sieltä ratin takaa poissa:) taas ylinopeus tuo suomalaiset poliisin käyttämä kirosana:/ (ylinopeus!) on sitä että ajellaan ihan muuten kuin päättömät esimerkiksi 80km-h alueella vaikkapa 120km-h ssa,liikenne turvallisuutta ei tehä millään rangaistuksilla ei säännöillä ei poliisivaltio periaatteella vaan sillä että jokainen ajoneuvon käyttäjä ajattelee vähän pidemmälle kuin auton keula mitä voisi tehdä edes omalta kohdaltaan jotta se liikenneturvallisuus paranisi jokainen kuolema tieliikenteessä on liikaa!
Kyllä jämpti on niin,että kaikki yli 60v tuolla liikenteessä ovat vain jarruna.
Reaktiot rupeaa jo tuossa iässä olemaan sillä kondiksella,että ei tapahdu niin päässä kuin housuissakaan mitään nopeata liikettä,joten auf wiedersehen vaan ja kortti pois.
Julkiset liikennevälineet on heitä varten ja noilla onnettomuuksista säästyneillä rahoilla valtio voi antaa vapaaliput linja-autoon ja junaan loppuelämäksi
-Suurin osa kuolemaan johtaneista kolareista tapahtuu alle 25:n ikäisillä kuljettajilla.
-Polkupyörät tai korkeintaan mopot on heitä varten.
-Lastenlippu julkisiin liikennevälineisiin tuohon ikään asti, koska eivät osaa vastuullista liikennekäyttäytymistä.
-Kunhan penikkatauti on hellittänyt voi alkaa opettelemaan auton kuljettamista valoisaan aikaan.
-Näillä keinoilla saataisiin kadut hieman turvallisemmiksi.
18v on hyvä ikä.
Amerikan jossakin osavaltioissa se on 14v saattaa olla jossaki vähempi,
mutta niissäkään ei tarjota alaikäisille alkoholia.
ammattitaitoiset kuljettajat, niin taksiin kuin julkiseen liikenteeseen saataisiin? Ei ainakaan arvostelijasta. Peli kysymys? Laitappa ajokortti luokituksesi tänne, niin vertaillaan teiden ritarin ja muidenkin vastaavia täällä. En ole kuljetusalan ammattilainen, vaan tavallinen autoilija.
Jos sinulla ja kuvailemissasi housuissa mielestäsi tapahtuu nopeampaa liikehdintää kuin, arvostelemillasi autoilijoilla, herää kysymys? Sinähän olet autoilun ammattilainen, luulisin.
-