on tärkeämpää kuin perillepääsy,määräpääsatamaan.
Itsetulitystäkö pikkuruisen...sallittakoon se minulle. Hymähtelin,en väheksyvästi,omille milloin mihinkin maahan "muutoilleni." Itseeni kun lempeesti suhtaudun,ymmärrän kyllä,miksi.
Olenhan ollut jatkuvasti muille maille vierahille lähdössä,joskus jo niin pitkällä,että asuntokin olisi järjestynyt.Toki olen aiemmin asunutkin niin monessa paikassa,että nyt tämä viiden vuoden pysähdys nykyiseen on ollut täältä sen löytämistä,mitä olen ollut vailla,ja nyt kun sen kokenut,vapaa olisin taas lähtemään. Ei elämä tässä ole ollut mitäänsanomatonta,päinvastoin hyvinkin täyteläistä.
Yleensä olen kulkenut aina yksin,matkustanut yksin,mutta...mutta...myt olisin valmis hyvän ystävän kanssa käskynkkää kulkemaan.
Niin,olen ollut muuttamassa tietysti Baltian maihin,Unkariin,Portugaliin,Puolaan,Tsekkeihin,Krtoatiaan,Slovakiaan,tällaisiin maihin,joissa ihmiset ovat viel ihmisiä,maat eivät ole ns. korkean elintason maita,aineellisesti on tiukkaa,on keksittävä itse keinot elämänsä eteen.
Ihmisten takia olisin lähdössä,alkuperäisemmän ihmisen.Inhoan tekniikan ja kulutuksen yltäkylläisyyttä.Elämä on enemmän elämisen arvoista vaivannäöllä,ei liian "helppo" elämä ole sopinut minulle koskaan.
Hyvähän minun on tässäkin ollut,paljon on tapahtunut,paljon antaneet kaikki uudet tuttavuuteni,uudet kulttuurit.Mutta "kulkijan vietti", erilaisuuksien kohtaaminen, on aina ollut tyydytystä tuottavaa.
Ja kun olen niin vaistoihminen (basic instinct),olen myös joko-tai-ihminen. Kompromissiä ei läheisissä ihmissuhteissa ole enää näissä i´issä. Ei tarvitse "sopeutua" enää kuten nuorempana,karsittava kaikki tyhjänpäiväinen,mitäänsanomaton,-antamaton pois.Todelliset ystävät ja rakastetut jäävät.
Puolittainen elämä ei ole mitään,jos voi elää täydemmin. Jos on rohkea,voi kokea paljon.
Kaikkea muuta kuin erakko olen,hyvinkin seurallinen ja eloisa,mutta suhteissa jäävät vain todelliset jäljelle
Kaipa minäkin osittain siitäkin syystä olen "hengissä" pysynyt nämä viimeisimmät vuodet,kun olen ollut "lähdössö jonnekin", päätesatama on ollut milloin missäkin...mutta olen sentään "matkalla."
Oikeasti yksi muutto on vielä edessä...no en tarkoita kuitenkaan vielä Manan majoille, vaikka aika valmis olisin vaikka siihenkin.
Järki sanoo,ei,et enää yksin muihin maihin maihin voi lähteä asumaan. Viimeisen vuoden aikana olen yllättäen alkanut "vanheta", on tullut näitä kaikenlaisia pikku kremppoja.Nivelrikkokin sentään pieni vaiva,mutta liikkuvana ihmisenä rajoittaa menoja jo aika paljon.
Niin....en sanoisi kaukokaipuuksi enkä pakenemiseksi näitä lähtöaatteitani,olisiko synnynnäistä levottomuutta,oman paikanko löytämistä tässä elämän loppupuolella vihdoin, uteliaisuutta, synnynnäistä seikkailunhaluakin, "oikeitten" ihmisten löytämisen halua vieläkin.
Uskon sitäpaitsi,että asiat menevät omalla tavallaan,hätäilemättä,juuri niinkuin pitääkin. Vaikka jotain on myös sen eteen tehtävä, ei toki jäätävä tuleen makaamaan.
Mitäpä mietteitä itsellänne näistä...voipa sanoa jo...elämämme loppuvuosista. Minä en haikeana.
Olisiko teidän vielä pitänyt "keritä" tehdä jotain.
Itsetulitystäkö pikkuruisen...sallittakoon se minulle. Hymähtelin,en väheksyvästi,omille milloin mihinkin maahan "muutoilleni." Itseeni kun lempeesti suhtaudun,ymmärrän kyllä,miksi.
Olenhan ollut jatkuvasti muille maille vierahille lähdössä,joskus jo niin pitkällä,että asuntokin olisi järjestynyt.Toki olen aiemmin asunutkin niin monessa paikassa,että nyt tämä viiden vuoden pysähdys nykyiseen on ollut täältä sen löytämistä,mitä olen ollut vailla,ja nyt kun sen kokenut,vapaa olisin taas lähtemään. Ei elämä tässä ole ollut mitäänsanomatonta,päinvastoin hyvinkin täyteläistä.
Yleensä olen kulkenut aina yksin,matkustanut yksin,mutta...mutta...myt olisin valmis hyvän ystävän kanssa käskynkkää kulkemaan.
Niin,olen ollut muuttamassa tietysti Baltian maihin,Unkariin,Portugaliin,Puolaan,Tsekkeihin,Krtoatiaan,Slovakiaan,tällaisiin maihin,joissa ihmiset ovat viel ihmisiä,maat eivät ole ns. korkean elintason maita,aineellisesti on tiukkaa,on keksittävä itse keinot elämänsä eteen.
Ihmisten takia olisin lähdössä,alkuperäisemmän ihmisen.Inhoan tekniikan ja kulutuksen yltäkylläisyyttä.Elämä on enemmän elämisen arvoista vaivannäöllä,ei liian "helppo" elämä ole sopinut minulle koskaan.
Hyvähän minun on tässäkin ollut,paljon on tapahtunut,paljon antaneet kaikki uudet tuttavuuteni,uudet kulttuurit.Mutta "kulkijan vietti", erilaisuuksien kohtaaminen, on aina ollut tyydytystä tuottavaa.
Ja kun olen niin vaistoihminen (basic instinct),olen myös joko-tai-ihminen. Kompromissiä ei läheisissä ihmissuhteissa ole enää näissä i´issä. Ei tarvitse "sopeutua" enää kuten nuorempana,karsittava kaikki tyhjänpäiväinen,mitäänsanomaton,-antamaton pois.Todelliset ystävät ja rakastetut jäävät.
Puolittainen elämä ei ole mitään,jos voi elää täydemmin. Jos on rohkea,voi kokea paljon.
Kaikkea muuta kuin erakko olen,hyvinkin seurallinen ja eloisa,mutta suhteissa jäävät vain todelliset jäljelle
Kaipa minäkin osittain siitäkin syystä olen "hengissä" pysynyt nämä viimeisimmät vuodet,kun olen ollut "lähdössö jonnekin", päätesatama on ollut milloin missäkin...mutta olen sentään "matkalla."
Oikeasti yksi muutto on vielä edessä...no en tarkoita kuitenkaan vielä Manan majoille, vaikka aika valmis olisin vaikka siihenkin.
Järki sanoo,ei,et enää yksin muihin maihin maihin voi lähteä asumaan. Viimeisen vuoden aikana olen yllättäen alkanut "vanheta", on tullut näitä kaikenlaisia pikku kremppoja.Nivelrikkokin sentään pieni vaiva,mutta liikkuvana ihmisenä rajoittaa menoja jo aika paljon.
Niin....en sanoisi kaukokaipuuksi enkä pakenemiseksi näitä lähtöaatteitani,olisiko synnynnäistä levottomuutta,oman paikanko löytämistä tässä elämän loppupuolella vihdoin, uteliaisuutta, synnynnäistä seikkailunhaluakin, "oikeitten" ihmisten löytämisen halua vieläkin.
Uskon sitäpaitsi,että asiat menevät omalla tavallaan,hätäilemättä,juuri niinkuin pitääkin. Vaikka jotain on myös sen eteen tehtävä, ei toki jäätävä tuleen makaamaan.
Mitäpä mietteitä itsellänne näistä...voipa sanoa jo...elämämme loppuvuosista. Minä en haikeana.
Olisiko teidän vielä pitänyt "keritä" tehdä jotain.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Soveltuvuustesteissä on väitetty että pidän enemmän matkan teosta kuin perillä olosta.
Työeämään sovellettuna oli havaittavissa että kolmisen vutta samassa työssä alkoi olla liikaa.
Poikamiehenä vaihdoin valtakuntaa kuudesti.
Työpaikkoja noin 20-kertaa.
Avioiduttuani vaihtamiset rajoittuivat kotimaahan.
Vakituinen työnantaja vaihtui 7-kertaa.
Onneksi vaimo oli alkuvuodet lasten kanssa kotona ja myöhemminkin matalapalkka-alan osa-aikaisen ihmisen muutto oli helppoa.
Keikkoja oli 10kpl.
Lapset olivat jo muuttaneet pois eikä vaimo kulkenut mukana.
Levottomuutemme on ilmennyt lähinnä matkoina.
Yhteensä noin 4-vuotta, neljä mannerta ja yli 50-valtiota.
Espanjaan muuttoa aloimme valmistelemaan 24-vuotta sitten.
Sitä ennen oli määrä kiertää maapallo rinkka selässä ilman aikataulua.
Suunniteltu ajankohta kun lähestyi ilmeni vaimoni terveydessä sen laatuin, parantamaton tauti, että suunnitelmat muuttuivat.
Espanjassa oleilun lisäksi teemme nykyäänkin vuosittain 4 - 6 matkaa, useimmiten Euroopassa mutta laiskuuttamme olemme siirtäneet painopisteen kiertomatkoihin ja lämpimien merien risteilyihin.
Kyllä ikääntymisen myötä on mieliteot muuttunet.
Ainoa harmittava asia on ettemme lopettaneet töissä käyntiä aikaisemmin ja toteuttaneet tuon rinkkareisun.
Olimme kuitenkin silloin vasta 57/52 vuotiaita ja vaimokin sillä hetkellä terve ja hyväkuntoinen.
Lähdön peruutus tuli niin viimehötäkässä että lähtölentojen ennakkomaksukin jäi perimättä takaisin.
Olisi ollut mahdollista mutta oli muutakin ajattelemista.
Tämä on ainoa "kerkiämätön asia.
Euroopan matkoilla syntyi useita perhetuttavuuksia joissa vierailemme vuode, kahden välein mutta heistäkin on jo puolet kuollut.
Olemme väistämättömän edessä.
Tämä nyt on tälläinen oma tilitys!
Noin paljon olet kerinnyt ja ennenkaikkea uskaltanut. Minä en itse niinkuin haikaile niitä asioita,joita en enää pysty tekemään,olen hyvillä mielin ja tyytyväinen kaikesta siitä,mitä olen ennättänyt.
Kuulehan,tuo rinkkamatka oli kai tarkoituskin jäädä tekemättä,en ole fatalisti,mutta elämä kulkee juuri niinkuin pitääkin.
Kunnioitan teitä molempia.
Kun vene irtautuu satamasta, on jo perillä. Ei tarvitse tietää määränpäätä eikä tehdä tiukkaa aikataulua, voi vain lähteä ja antautua merelle. Helteisenä "pläkäpäivänä" voi vain ajelehtia meren kimalluksessa, tai suunnata kokan vaikka kohti Piritaa. Tottakai on merenkulun säännöt tunnettava ja mereen suhtauduttava sen vaativalla kunnioituksella. Myrskyt ja sumut tuovat haastetta, silloin suojasatamaan pääsy on erityisen merkityksellistä, juhlimisen arvoista - koskaan ei kahvi maistu niin hyvältä , ja rommiakin voi tilkkanen löytyä.
Samat venekunnat seilaavat vuosikymmenestä toiseen samoja reittejä ja yöpyvät samoissa satamissa, vain gastit vaihtuvat lapsista lapsenlapsiin. Luonnonsatamissa nuotiopaikalla turisevat veneilijät solmivat elinikäisiä ystävyyksiä, lapset viihtyvät ikäistensä kanssa . Vielä on rantarakentamisesta huolimatta vapaita rantautumiskelpoisia kalliosaaria, saa poimia mustikoita, kanttarelleja ja ainakin ruohosipulia. Onkia saa joka paikassa, voi pulahtaa uimaan ja katsella iltaisin kun aurinko laskee mereen. Syksyllä tähtitaivas laskeutuu suorastaan syliin, musiikiksi riittävät lintujen ja maininkien äänet. Mikä ylellisyys nämä pojoismaiset jokamiehen oikeudet, niin maalla kuin merellä.
En ole elätellyt koskaan hatariakaan haaveita maailmanympäripurjehduksista, en edes Välimerellisestä, kotoinen Suomenlahti riittää. Luen mielelläni henkiinjäämisseikkailuja napamantereista ja maailman meristä.
Vuosi vuodelta tänne suuntaa enemmän ja enemmän ulkolaisia veneilijöitä, yhä suuremmilla ja suuremmilla veneillään.
On meillä aarre verraton tämä Suomenlahti, ryhtykää tekin Itämeren kummeiksi !
Linkki Merenneidon kummeihin
http://www.wwf.fi/liity/merenneidon_kummit.html
että hetken olin veneen keulassa tähyillen pohjaa, kalastajaveneen hiljaa lipuessa Ahvenanmaan saarien alkaessa lähetä. Punainen graniitti hohtaa lämpöä astuessamme maihin asumattomilla saarilla, matalat katajat nuolevat kallioita, taivas huikaisevan sininen., ja eikun priimuskeitin sileään kohtaan,perunoiden pesu ja heittouistimella särpimen hakuun.
Tuo veden kirkkaus pienissä lahdelmissa, rantojen puhtaus hiekkaisilla rannoilla, veden liplatus kajuutan makuupaikkojen musiikkina ja hiljainen keinunta on kuin veressä vieläkin! Meren elävä, liikkuva kehto:)
Lapsetkin sen perivät kasvuvuosinaan, siellä jatkavat puolet vuodesta niin kauan kuin meri on avoinna, veneet vaan ovat muuttuneet tekniikan ihmeiksi. En vaihtaisi supernopeiksi syöksyjöiksi aitoa puuvenettä, jossa tilaa kajuutan kannella loikoa auringossa kaiteiden turvassa, hiljaa maisemien lipuessa ohi, suomen lipun lepattaessa veneen perässä. Nuorilla ei ole aikaa he sanovat, kumma--- minulla on aina ollut aikaa kauneuselämysille:D
Suomessakin on mahdollista mennä korpeen tai saareen ja elää aivan omissa oloissaan luontaistaloudessa. Vieläpä ilman sähköä ja naapureita. Ei siinä tarvitse ulkomaille sitä varten matkustaa. Kun vielä valitsee asuinpaikkansa niin, ettei junan ääni kuulu, auto pörrää mökin takana tai sähkötolppakin on jossain muualla sivilisaation puolella.
pelkkä luonto vaatimaton mökki järvenrantaa ja laituri ja soutuvene, makean veden tuoksu on ihan erilainen kuin meren voimakas haastava tuoksu.
Mökin vuokraaminen on helpoin tapa, ei korjaus, kunnostus ja puutarhanhoitoa. Houkuttelee ajatus...