Kauhutarina

Muutin pois asunnosta jossa ensin asuin opiskeluajan vuokralla, sitten ostin, remontoin pariin otteeseen ja maksoin pois jokaista penniä myöten. Aikaisemmin syksyllä päätin sitten pistää vuokralle tarkoituksena myydä kunhan taloustilanne vähän paranee, ja lehti-ilmoitukseeni vastasikin muiden lisäksi sosiaalityöntekijä. Oli tulossa joku heidän asiakas, käsitin että vankilasta vapautuva mies, ja sossu maksaisi sen vuokran täysmääräisenä. Hetken epäilin, mutta sain käsityksen että sossu olisi suhteellisen hyvässä maineessa juuri koska vuokranmaksun kanssa ei juurikaan tule vaikeuksia.
Loka-, marras- ja joulukuun alku menikin ihan hyvin, mutta joulun jälkeen sain talon isännöitsijältä soiton että kannattaa tulla paikalle. Sossun minun järjestämä vuokralainen oli pistänyt paikat niin totaalisen remonttiin ettei mittaa eikä määrää. Mitään ei jättänyt ehjäksi: oviaukkoja oli suurennettu lekaa käyttäen, kaikki keitiön kaapit ja työtasot oli säpäleinä, hella ja jääkaappi-pakastin oli saanut siivet ja yrittänyt lähteä lentoon kolmannelta kerrokselta. Kaikki lasit peilejä ja parveketta myöten oli särjetty, eikä kylpyhuoneesta löytynyt yhtään ensimmäistäkään ehjää kaakelia. Pönttö ja lavuaari, ja mitä pahinta, vesiputkia oli vedetty poikki kulmahiomakoneella. Pattereiden lisäksi vaatekomeron nurkassa kulkee keskuslämmityksen runkoputkia, ja niistä oli otettu pois vajaan puolen metrin osioita. Asukkaan itse tuomat tavarat oli turvassa kellarikopissa.
Lopputulos: 25000 euron edestä vahinkoja asuntoon, 80000 euron vesivahingot talolle. Sossu vetäytyy vastuusta, ja vuokralaisella itsellä on ennestään yli 350000 euron edestä ulosottovelkoja. Kotivakuutus minulla on (laskin vuokraan mukaan), mutta siitä ei ole mitään hyötyä kun vahingot on tahalla aikaansaatu.
Että tällainen tapaus tällä kertaa. Vieläkään ole selvää kuka maksaa ja mitä. Tuntuu kohtuuttomalta maksaa remontteja enemmän kun asunto on arvoltaan, mutta tällä hetkellä se näyttää olevan todennäköisin vaihtoehto. Vuokralaiselta ei tule lanttiakaan, ja joksekin epäilen sitä että sossu korvaamaa mm. keittiön marmorista työtasoa, induktiohellaa kiertoilmauunilla, tammista olo/makualkovin lattiaa ja kylppärin marmorisia laattoja. Asunto oli aivan vihoviimeisen päälle laitettu, ja nyt tuusan nuuskana.
Se asia on aivan satavarma ettei yksikään vieras tule koskaan asumaan minun asunnossa. Ei vuokralainen, ei ex-omistaja vaikka kauppasopimuksessa lukee että vapautuu milloin tahansa.
Että tiedoksi teillekin. Ei sossukaan aina niin idioottivarma vuokralainen ole.
91219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Vuokransa itse maksava ole poikkeuksetta hyvä vuokralainen seinien ym repiöitä riittää aivan siistin kuvan itsestään antavista vuokralaisista vaikka kysyt asiaa edelliseltä vuokranantajaltakin.Minä en enää koskaan vuokraa asuntoa itse vuokransa maksaville myyn asuntoni pois pärjäilen hyvin niistä saaduilla tuloilla.

Äänestä
  • Seinien repimiset pystyy pidättämään takuuvuokrasta, ja jos ei riitä niin lähettää laskun perässä. Oletettavasti pystyy maksamaan jos on varmistunut ettei ole maksuhäiriömerkintöjä ja vuokralainen käy töissä edes joskus.

    Äänestä

Itse en koskaan vuokraa, jos on luottomerkintöjä tai ilmenee, että sossu on maksaja.

Sehän on selvä, että luottohäiriöisellä, jonka vuokrat sossu maksaa, ei ole mitään vastuuta mistään.

Äänestä

No, varmasti ainakin "joku" oppii, ettei kannata vuokrata sosiaalitapaukselle. Sinä ja tuttava-piiri.

Kuntahan ne yleensä majoittaa, siksi ihmettelen, miksi sossu sen sulle tyrkkäsi.
Ne on ne kukkahattu-tädit varmaan asialla.

Kysele lakimieheltä apua, miten homman kanssa edetään. Kenen kanssa teit sopimuksen,
kunnan vai paikkojenrikkojan.

Kunta yleensäkin pesee kaikesta kätensä, jos on tullut hankaluuksia, jos kolikkoakaan ylimääräistä pitäisi ottaa. Sulla on varmaan kotivakuutuksessa oikeusturva-vakuutus?

Äänestä
  • Aloituksen kirjoittaja on itse aika sekava, miten jostakin keskuslämmityksen runkoputkista pytyy ottamaan väliltä pätkiä pois, rälläköimään vesiputkia, ei varmasti onnistu käytännössä. Eikä sossuntädit ole ennen soitelleet yksityisille, eikä kukaan linnakundeille olisi edes vuokrannut, toisekseen sossu ei maksa asumisia, vaan kelasta tulee asumistuki.

    Äänestä

  • ja huono kirjoitti:

    Aloituksen kirjoittaja on itse aika sekava, miten jostakin keskuslämmityksen runkoputkista pytyy ottamaan väliltä pätkiä pois, rälläköimään vesiputkia, ei varmasti onnistu käytännössä. Eikä sossuntädit ole ennen soitelleet yksityisille, eikä kukaan linnakundeille olisi edes vuokrannut, toisekseen sossu ei maksa asumisia, vaan kelasta tulee asumistuki.

    Jokainen varmaan vähänkin järkevä ymmärtää tarinan olevan keksitty.

    Itse meinasin muutama päivä sitten huomauttaa asiasta, mutta ajattelin et antaa olla :) jos joku kerta uskoo...
    Kai talonyhtiölläkin olisi vaatimuksia vahingon aiheuttajalta tuollaisissa tekosissa.

    Kylpyhuone tuskin on ollut oikeaa marmoria koska se ei kestä kosteutta kunnolla. Joten en usko senkään olevan totta.

    Noin hienoa kämpää ei kukaan lähde sossunasikkaille vuokraamaan ja jos lähtee niin itse kantakoot vastuunsa ongelmista. Joten tänne turha edes varoittavaa esimerkki tarinaa on kirjoittaa.

    KoKo Juttu täyttä paskaa !

    Äänestä

  • 12+11=Puppua ! kirjoitti:

    olisikin totta niin aika harva yksityinen vuokranantaja vuokraa luottotiedottomalle sossutapaukselle hyväkuntoista asuntoaan.

    Äänestä

  • teksti kirjoitti:

    olisikin totta niin aika harva yksityinen vuokranantaja vuokraa luottotiedottomalle sossutapaukselle hyväkuntoista asuntoaan.

    ja tuommosen tuhon tekeminen veisi ammattimieheltäkin useita tunteja. Ei varmaan naapurit olis soittanut poliisia jo siinä vaiheessa kun seinää kaatuu tai ikkunat rikotaan. hakkaappas itse kylppärin kaikki "marmorilaatat" rikki ja sahaa rälläkällä putkia. niin näät kuinka kauan menee kun poliisit on jo sun ovet takana. tai sit se sun kämppä on jossain slummissa.

    Äänestä

  • dorka kirjoitti:

    Ei ole ihan läpihuuto juttu rälläköidä talvella pätkää pois kuumasta paineellisesta lämmityslinjasta. Ääntä ainakin lähee niin paljon että varmasti olisi soitettu poliisia apuun ennen kuin tuho olisi ollu noin pitkällä.

    Olis edes keksiny että homma tapahtui juhannuksena kun talossa ei sattunu olemaan ketään muuta paikalla.

    Mutta kyllähän tuo olisi voinu periaatteessa olla tottakin. Jos uhkaa ampua paikalle tulleet poliisit, niin kyllä ne odottelisi ulkona että saavat vahvistusta paikalle, eikä sitä lekan kans tarvi niin hirmu pitkään heilua että saa tuhoa aikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ex-vuokranantaja kirjoitti:

Muutin pois asunnosta jossa ensin asuin opiskeluajan vuokralla, sitten ostin, remontoin pariin otteeseen ja maksoin pois jokaista penniä myöten. Aikaisemmin syksyllä päätin sitten pistää vuokralle tarkoituksena myydä kunhan taloustilanne vähän paranee, ja lehti-ilmoitukseeni vastasikin muiden lisäksi sosiaalityöntekijä. Oli tulossa joku heidän asiakas, käsitin että vankilasta vapautuva mies, ja sossu maksaisi sen vuokran täysmääräisenä. Hetken epäilin, mutta sain käsityksen että sossu olisi suhteellisen hyvässä maineessa juuri koska vuokranmaksun kanssa ei juurikaan tule vaikeuksia.
Loka-, marras- ja joulukuun alku menikin ihan hyvin, mutta joulun jälkeen sain talon isännöitsijältä soiton että kannattaa tulla paikalle. Sossun minun järjestämä vuokralainen oli pistänyt paikat niin totaalisen remonttiin ettei mittaa eikä määrää. Mitään ei jättänyt ehjäksi: oviaukkoja oli suurennettu lekaa käyttäen, kaikki keitiön kaapit ja työtasot oli säpäleinä, hella ja jääkaappi-pakastin oli saanut siivet ja yrittänyt lähteä lentoon kolmannelta kerrokselta. Kaikki lasit peilejä ja parveketta myöten oli särjetty, eikä kylpyhuoneesta löytynyt yhtään ensimmäistäkään ehjää kaakelia. Pönttö ja lavuaari, ja mitä pahinta, vesiputkia oli vedetty poikki kulmahiomakoneella. Pattereiden lisäksi vaatekomeron nurkassa kulkee keskuslämmityksen runkoputkia, ja niistä oli otettu pois vajaan puolen metrin osioita. Asukkaan itse tuomat tavarat oli turvassa kellarikopissa.
Lopputulos: 25000 euron edestä vahinkoja asuntoon, 80000 euron vesivahingot talolle. Sossu vetäytyy vastuusta, ja vuokralaisella itsellä on ennestään yli 350000 euron edestä ulosottovelkoja. Kotivakuutus minulla on (laskin vuokraan mukaan), mutta siitä ei ole mitään hyötyä kun vahingot on tahalla aikaansaatu.
Että tällainen tapaus tällä kertaa. Vieläkään ole selvää kuka maksaa ja mitä. Tuntuu kohtuuttomalta maksaa remontteja enemmän kun asunto on arvoltaan, mutta tällä hetkellä se näyttää olevan todennäköisin vaihtoehto. Vuokralaiselta ei tule lanttiakaan, ja joksekin epäilen sitä että sossu korvaamaa mm. keittiön marmorista työtasoa, induktiohellaa kiertoilmauunilla, tammista olo/makualkovin lattiaa ja kylppärin marmorisia laattoja. Asunto oli aivan vihoviimeisen päälle laitettu, ja nyt tuusan nuuskana.
Se asia on aivan satavarma ettei yksikään vieras tule koskaan asumaan minun asunnossa. Ei vuokralainen, ei ex-omistaja vaikka kauppasopimuksessa lukee että vapautuu milloin tahansa.
Että tiedoksi teillekin. Ei sossukaan aina niin idioottivarma vuokralainen ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu