Miksi syöpään sairastuneiden tulee olla katkeria? Itse kirjoitan tilanteessa, jossa olen toistaiseksi voitolla taudistani. Olen käynyt läpi sädetykset, leikkauksen ja sytöstaatit ja siihen päälle vielä avioeron. En ole asiasta katkera vaan ehkä hieman ylpeä. Kävin sen läpi ja sain elämään uusia arvoja ja armeliaisuuttaa muita ja itseäni kohtaan. Opetuksen elää tälle päivälle ja hetkelle. Katkeruus ja viha ei vie meitä eteenpäin. Nautitaan tästä hetkestä ja läheisistä. Toivotan kaikille parempaa tätä vuotta!
Miksi olla katkera?
Kacadu
40968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Miten lääkärin kanssa elää,täysin normaalia,paitsi hän on jäävi hoitamaan omiaan.Olen nähnyt huumeiden huurtamaa elämää läheltä.Köyhyyttä,väkivaltaa,mutta myös paljon valoisia päiviä,ja lapset niistä paras lahja,rahaa en kaipaa riittää kun on rakkaita ihmisiä lähellä.
Mukava kuulla sinustakin. Olen usein ajatellut, mitä sinulle mahtaa kuulua, olethan kohtalotoverini. Minä odottelen kutsua kolmanteen kolonoskopiakontrolliin. Ajatuksesi tuossa aloituksessa tuntuvat kuin omiltani.
Luin juuri Tommy Tabermannin runon ja haluan jakaa sen palstan lukijoiden kanssa:
Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille.
Kiva kuulla, että joku muistaa minut, vaikka elämän viskoessa tullut harvoin täällä vierailtua. Kiitos kauniista runosta! Itsellä vasta ensimmäinen kontrollitakana. Parasta voimme toivoa ja pahimman pelkääminen on turhaa ajan haaskausta.
täällä enää käyn lukemassa ja vielä vähemmän tulee kirjoiteltua. Oletko sinä saanut suolentoimintasi normaaliksi? Minulla edelleen ongelmia sen kanssa. Kesällä tosin huomasin, että Panacod rauhoittaa myös suolta, kun sain sitä selkäkipuihin. Mutta eihän niin vahvaa lääkettä kovin usein voi ottaa.
Täytyy sanoa, että suoli on palautunut paremmin, kun uskalsin toivoa. Viime keväänä tilanne oli aika epätoivoinen. Nyt pärjään 1-2 annoksella Vi Sibliniä päivässä. Harvemmin tarvitsen Immodiumia, oikeestaan silloin kun pitää lähteä johonkin uuteen juttuun niin ottaa sitä ainakin henkiseksi tueksi. Kun kilpparin liikatoiminta saatiin rauhoittumaan niin rauhoittui suolikin. Eihän se toiki ole sitä mitä ennen, mutta toimeen tulee normi elämässä.
teillä molemmilla ollut suolisyöpä,olen aika uusi täällä enkä tunne kovin hyvin porukoita jotka tänne kirjoittavat
Itselläni vasta syöpäepäily joka laittoi lukemaan tällaisia syöpäaiheisia keskusteluja.
Niin, en minäkään mielestäni ole katkera mutten kyllä mitään positiivistakaan syövästä löydä. Ei se tehnyt minusta vahvempaa tai millään muullakaan tavoin karaissut. Sen sijaan vei paljon. Olin alle 30 kun sairastuin. Sitä ei kestäneet monet ihmiset, joita luulin ystävikseni. Sitä ei kestänyt poikaystävä. Syöpä vei mahdollisuuden saada lapsia. Romutti talouden. Voisi sanoa että syöpä oli kuin tulipalo joka tuhosi melkein kaiken. Enkä tiedä mistä voisi rakentaa uutta.
Tarkoitan sanoa että jokainen ottaa syövän ym. asiat omalla tavallaan. Tuskin toinen tapa on toista huonompi/oikeampi/väärempi. Varmasti siihen vaikuttaa myös aiempi, eletty elämä. Henkilökahtaisesti koen että elämä vetää turpaan, jatkuvasti. Kerta kerran jälkeen kovempaa, kuin odottaen, kuinka kauan kestää, että tahto murtuu.
En minäkään koe olevani katkera mutta ei syöpä minulle mitään hyvää antanut. Ihmettelenkin kun joskus kuulee ja lukee tälläkin palstalla kuinka syöpä on tehnyt heistä paremman ihmisen. Kyllä on koulutettava ihmistä kovan kautta.
syöpä jalosta ketään,kyllä se entinen minäitse sieltä löytyy , sanoisin omalla kohdallani että kuitenkin syöpä jotenkin pehmensi ja herkisti minut.
Entinen kovapää ja kaikessa viisas, jossainmäärin kovaluontoinenkin.
Tuli sellainen nöyrtymisen paikka että helkkari,tämän läpi en yksin selviä.
murtuu jossain vaiheessa useiltakin meiltä syöpää sairastaneilta ja murtumisen jälkeen alkaa se uudelleen rakennus.
Tästä on kokemusta minullakin vaikkakaan en joutunut yhtä tiukille kuin sinä.
Olen vanhempi ja lapset olin jo saattanut maailman tuuliin.
Sinulle virtuaalinen lämmin halaus:)
Kacadu, hienoa että olet voitolla sairaudesta ja saanut uusia arvoja. Kirjoitat kuitenkin niin vain siksi että tosiaan olet voitolla. Katkeruus siitä että saat elää olisi kohtuutonta. Yli puolet syöpäpotilaista edelleen kuolee tautiin ja miksi yksikään heistä olisi jotain muuta kuin katkera.
myös avioerostasi? Miksi olet siitä ylpeä? Nykyään erotaan liian helposti.
aloius oli hyvä ja asiaa. Miksi joidenkin on vaikea hyväksyä sitä, että joku toinen on tyytyväinen elämäänsä vaikeuksista huolimatta tai ehkä juuri niiden antaman opetuksen ansiosta?
Timantit syntyvät kovassa paineessa.
Ei katkeruudesta ole mitään hyötyä; se ei paranna sairautta eikä tee oloa muutenkaan paremmaksi. On hyväksyttävä sellaiset tosiasiat, joita ei voi muuttaa.
Kysymys Kacadun avioerosta oli aivan typerä. 17 12 lue Kacadun teksti uudelleen ajatuksen kanssa, niin ehkä ymmärrät, mitä hän tarkoittaa.
Mikä on "liian helposti"? Miten kukaan voi sanoa toisen erosta että "erositte liian helposti"?
mitä hän tarkoittaa, ja myös sen, että hän on ylpeä kun on "selättänyt" syövän! entä sitten he, jotka eivät paranekaan, vaikka ovat käyneet kaikki mahdolliset hoidot läpi, eivätkö hekään muka saa olla katkeria? Miksi ei? Tarvivatko he siihen luvan, vai ovatko hekin mielestäsi typeriä??
Mieti, ajattele itse hiukan laajemmin asioita ennen kuin haukut ketään typeräksi.
Näinkö se katkeruus lähtee?!
Neuvo siis, miten mieleen juurtunut katkeruus saadaan pois noin vain, ettei sitä enää tunne?????
rauhassa katkeria, jos siltä tuntuu. En minä ketään yritä enkä voikaan muuttaa. Kunhan sanoin, että se ei hyödytä mitään. Toistan: ei paranna sairautta eikä tee oloa muutenkaan paremmaksi!
Tällä palstalla ymmäretään niin paljon väärin ja käännellään ja väännellään toisten sanomisia jopa aivan päinvastaiseksi kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Tämä on vain minun mielipiteeni katkeruudesta, ei siitä tarvitse kenenkään hermostua. Eri mieltä saa ja pitääkin olla. En minä ala riitelemään, ei minulla ole siihen tarvetta. Olen sinut itseni ja elämäni (vaikkei se olekaan ollut helppo elämä) kanssa.
Kysyin neuvoa, miten pääsee katkeruudesta, mutta ymmärsit tarkoituksella väärin. Ei mielestäni tämä mitään riitaa tarkoita.
Jokainen elää elämänsä niin kuin elää. Joka päivälle on tarjolla valintoja. Jos lasi on puolillaan niin toisille se on puoliksi täysi ja toisille puoliksi tyhjä. Siitäkin mielipiteestä saa tappelun, jos sitä joka asiasta hakee. Ehkä olen ylpeä siitä etten anna katkeruuden hallita elämääni. Hyvää jatkoa kaikille.
ole mikään yltiöpositiivisen ajattelun kannattaja, ei kaikista asioista voi ajatella positiivisesti, ei kerta kaikkiaan voi. Mutta tässä pieni neuvo, jota ei ole pakko noudattaa: Ajattele, että kaikilla kokemuksilla on joku tarkoitus. Se ei ehkä valkene heti, joskus ei koskaan, mutta ajattele silti niin.
Ajattele, että sinun elämälläsikin on, kaikista kokemuksistasi huolimatta, joku erityinen tarkoitus. Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet, välillä ehkä katkeranakin, mutta älä anna katkeruuden myrkyttää koko elämääsi.
Tällä palstalla ei kerta kaikkiaan osata keskustella. Asioista voi olla eri mieltä, voi kysyä toisten mielipidettä eikä se tarkoita että haastaa riitaa. Minä kysyin että mitä tarkoittaa "erota liian helposti". En halunnut riitaa, tahdoin vain että vaihdetaan mielipiteitä asiasta. Itse olen eronnut 10 vuotta sitten ja mietinkin luovutimmeko liian helpolla. No se siitä, eipä synny asiasta keskustelua.
Niin, nykyään erotaan ehkä liian helposti. Varsinkin nuorilla on epärealistiset käsitykset avioliitosta. Kuvitellaan, että elämän pitäisi olla samanlaista kuin joissakin saippuasarjoissa.
Mutta joskus ero on oikea ratkaisu. Kaupassa käydessäni mietin täällä esiin tullutta ajatusta, voiko erosta olla ylpeä ja tulin siihen päätökseen, että voi. Jos on vuosia kärsinyt esim. väkivaltaisesta aviopuolisosta eikä ole uskaltanut erota pelätessään oman henkensä puolesta ja sitten saakin jostain voimia irrottautua tälläisesta suhteesta, niin silloin voi olla ylpeä itsestään.
Minä olen ylpeä nainen!! Minut jätettiin 25 avioliittovuoden jälkeen, löytyi nuori, ihana nainen. Nyt tämä ex-mieheni on alkoholisoitunut petetty ja monesti jätetty sairas mies. Minä olen ylpeä selviytymisestäni. Itkin aikani mutta sitten päätin panna asiani kuntoon. Minulla on kaunis uusi koti, kaikki ihanat ystäväni ja lapsieni kunnioitus. Minulla on lämmin ihmissuhde, ei mitään kauhean vakavaa mutta oikein mukavaa. Elämä hymyilee taas. Niin ja syöpänikin selätin, ainakin näillä näkymin. Huomisesta en tiedä mutta juuri sen vuoksi pitääkin tästä päivästä nauttia. Nyt on kiire suihkuun, illalla lähdemme teatteriin ja sen jälkeen syömään mukavaan ravintolaan. Eikö vain minulla olekin syytä olla onnellinen. Niin ja ylpeäkin itsestäni enkä edes salaa sitä.
ainakin sinulla on syytä olla onnellinen ja ylpeä itsestäsi. Et jäänyt eron jälkeen katkerana kärvistelemään lopuksi ikääsi, vaan itkut itkettyäsi jatkoit omaa elämääsi hienoin tuloksin. Hauskaa teatteri-iltaa ja herkullisia makuelämyksiä!
Esim. nykynuoret eroavat muutaman avioliittovuoden jälkeen kun tulee jotain erimielisyyksiä, ei yhtään ole pitkäjännitteisyyttä.Annetaan heti periksi ja nainen yleensä hakee uuden miehen. Lapset jäävät yleensä ikävöimään isäänsä, sillä äidillehän lapset usein jäävät. Olen nähnyt, että isä saattaa jäädä "tyhjän päälle" erossa, ei osaa elää yksin ja rupeaa esim. juomaan.
Tosi on että erotaan liian usein mutta joskus tuntuu että naimisiin mennään pikkasen liian kevein eväin. Katsoin torstaina TV:stä satuhäät-ohjelman. Voi taivaan vallat niitäkin lapsia. No toivotaan että he aikuistuvat ja liitto kestää kun suunnittelivat neljää lastakin, ihan lapsia vielä itsekin.
Niin, joku nuori syöpäpotilas kysyy kuinka voi selviytyä syövästä, koska häneltä jäi moni asia kesken. Ei hänellä ole mitään, koska syöpä vei häneltä liian aikaisin elämältä. Olen todella pahoillani!Siksi hän perää kuinka voi jaksaa voimakkaalta katkeruulta? En osaa neuvoa muuta kuin elää päivä kerrallaan. Hiljaa päivä menee kerrallaan, kenties pieniä ajatuksia löytyy ja oma fiilis löytyy aikanaan. Sinä, nuori syöpäpotilas, olet itsellesi tärkein! Halit!
Tämä kehotus ajatella että "kaikella on tarkoitus" on käsittämättömin elämänohje mitä olen kuullut. Veikkaan Lysu ettet ole kuolemassa syöpään, ainakaan nuorena ja kivuliaasti. Siitä asemasta on helppo antaa ohjeita itsensä rakastamisesta ja katkeruuden myrkyllisyydestä. Tiedän että tarkoitusperäsi ovat hyvät, mutta voin kertoa että ainakin kuolevalle nuorevalle potilaalle neuvosi vastakohta, että joitain asioita tapahtuu ilman syytä ja tarkoitusta, on paljon lohdullisempaa.
Kun eettisesti ja terveellisesti elänyt, onnellinen nuori ihminen saa parantumattoman syövän, joka murskaa kaikki unelmat ja johon kuolee kivuliaasti, ja jäljelle jää pieniä lapsia ja läheisiä jotka elävät asian kanssa koko oman loppuelämänsä, niin mikähän tarkoitus tällä on, kenenkään kannalta. Jos pystyt antamaan edes pientä osviittaa, niin ehkä ymmärrän elämänfilosofiaasi edes hieman paremmin.
on minun elämänfilosofiani, joka perustuu niihin kokemuksiin, joita olen elämässäni kohdannut. Äitini kuoli syöpään. Meitä jäi viisi lasta, joista nuorin oli 2-vuotias, minä olin silloin 9v. Isäni on kuollut syöpään ja itse olen sairastanut syövän ja olen vielä seurannassa. Ei elämäni muutenkaan ole ollut ruusuilla tanssimista.
Jokaisen pitää löytää itse oma elämänfilosofiansa. Tällainen keskustelu juuri herättää ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Nytkin aloin pohtimaan, miksi se on mielestäsi lohdullisempaa, että joitain asioita tapahtuu ilman syytä ja tarkoitusta. Olisin iloinen, jos kertoisit siihen omat perustelusi.
Mietin tätä katkeruus asiaa. Lenkillä kuvittelin kokevani brio elämyksen, kun oivalsin että katkeruuden voi estää/ hillitä hyväksymällä asiat mille ei voi mitään. Kun hyväksyy asiat niin pääsee eteenpäinkin. Katkeruus on takertumista asioihin mille ei voi mitään. Voi olla, että olen väärässäkin, mutta näin asiasta ajattelen.
Hyvin olet oivaltanut tämän,Kacadu:)
Olen ajatellut samoin mutten ole osannut pukea ajatuksiani sanoiksi,kiitos sinulle:))
fiksu
se oli se joku sanonta että - asioita joita et voi muuttaa,opettele ne hyväksymään...?Ja asiat jotka voit muuttaa..muistaako teistä joku tämän tarkemmin
en saa nyt mieleeni..
tapahtuu kaikenlaita ja välillä tuntuu että on kovin epäoikeudenmukaista.
Minäkin olen menettänyt omaisiani syövän takia liian varhain ja nyt itse potilaana.
Kertaakaan en kuitenkaan ole ajatellut että miksi juuri minä - vaan että olen tarpeeksi vahva jaksamaan.
Vaikka tunnenkin itseni välillä heikoksi,tiedän silti että minussakin on voima,joka kannattaa minua
kaiken yli.
En ole hän,jolta pyysit perusteluja,kirjoitin vain koska pidän sinun elämänfilosofiastasi:)
Täytynee vielä sen verran, että jos on syntynyt vaikutelma, että jotenkin ajattelisin, että miksi minä, niin näin ei todellakaan ole. En ole kertaakaan moista ajatellut. Jos jonkun täytyy sairastaa niin olen täysin sopiva siihen hommaan.
Edelleen olen sitä mieltä, etten ole katkera. Elämä on jatkunut, töissä käyn kiltisti, olen palannut takaisin oravanpyörään. Pystyn elämään niinkuin ihmiset ympärilläni haluaa eli teeskennellen, ettei mitään syöpää koskaan ollutkaan, ettei se ole vienyt minulta mitään.
Jotenkin se, että sanotaan, että syöpä opettaa, kasvattaa, muuttaa positiiviseen suuntaan ym. ym. tuntuu siltä, että ihmisessä on täytynyt olla ihan hirveitä vikoja ja puutteita, että vakava sairaus on tarvittu kulmia hiomaan.
Oikeesti, elämän tärkeät asiat oli selvillä jo ennen syöpää, se ei sitä muuttanut. Paitsi että osa niistä tärkeimmistä asioista ( eli ihmisistä ) lakkasi olemasta osa elämääni.
Osaisiko tämän sanoiksi pukea. Eli syöpä itsessään ei mua vaivaa. Ei se, että kuolema oli kovin lähellä. Sen lieveilmiöt on ongelma. Se että ne harvat ihmiset joihin vielä uskoin osoittautui kyvyttömäksi käsittelemään asiaa. Juurikin ne saamatta jäävät lapset. Ja se kaamea olotila joka sytostaattien jälkeen kropassa viipyi. Jotenkin on vaan kauhean vaikea ymmärtää mitä iloa ja riemua näistä asioista pitäisi löytää.
Ja vielä, tämä siis on omaa pohdintaani. Toiset kokevat toisin ja se on enemmän kuin ok. Millään tavoin en halua ketään loukata tai näkemyksiään arvioida.
edes joku ymmärtää minun elämänfilosofiaani. En välttämättä aina osaa muotoilla ajatuksiani oikein ja jälkeenpäin kun luen, mitä olen kirjoittanut, huomaan vaikuttavani joltain besserwisseriltä tai opettajalta ja sellainenhan on suinkaan yritä olla.
Loma on lopuillaan, aamulla täytyy lähteä töihin, joten paljon en ehdi sitten palstalla kirjoittelemaan. Mutta oli mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia näinä muutavina päivinä.
jotensakin näin:
Anna minulle voimaa hyväksyä se, mitä en voi muuttaa.
rohkeutta muuttaa se, minkä voin,
sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.
Ajatteleminen että asioita tapahtuu ilman syytä ja tarkoitusta on lohdullisempaa a. siksi että ei tarvitse ajatella että olisi aiheuttanut kohtalonsa omilla teoillaan, olivat ne sitten vaikka elintavat tai miten on kohdellut elämässään muita ja b. siksi että ei tarvitse turhautua kun ei löydä omalle ja läheistensä kohtalolle mitään tarkoitusta, vaikka kuinka yrittäisi.
Vastaisitko nyt omaan kysymykseeni, mikä tarkoitus omalla ja läheisteni kohtalolla voisi olla. Tai vaikka sillä että oma äitisi ei saanut nähdä lastensa varttuvan.
että olisin kaiken tarkoituksella tarkoittanut syyllisyyttä sairauteen tms. Tarkoitin sitä, että kaikki elämän tapahtumat vaikuttavat siihen, mitä ihmisestä lopulta tulee. Tietenkään en voi sanoa, mikä tarkoitus teidän kohdalla on, mutta äitini kuoleman merkitysen olen ajatellut niin, sitten kun sen lopulta suostuin hyväksymään, että kun me jo lapsena tajusimme elämän rajallisuuden, opimme suhtautumaan elämään syvällisemmin ja se ehkä kantaa hedelmää joskus tulevaisuudessa, ehkä seuraavassa sukupolvessa tai sitä seuraavassa. Äitini perimähän kuitenkin elää siitä huolimatta, että hän on kuollut.
Tässä vain tällainen lyhyt selitys, mutta vielä korostan, että syyllisyys kannattaa heti ensimmäisenä unohtaa, koska tehtyä ei voi tehdä tekemättömäksi eikä päinvastoin.
Koska meillä kaikilla on vain yksi elämä, niin altruistinen en ole että voisin pitää oman elämän tarkoituksena sitä että muut arvostaisivat elämäänsä enemmän. Hienoa että sinä löydät tarkoituksen omasta kokemuksestasi, menehtyvälle/menehtyneelle sama tarkoitus vaan tuo aika paljon vähemmän lohtua.
Sait viestiisi taas mahtumaan elämänohjeen muille, passiivisesta suhtautumisesta tehtyihin tai tekemättömiin asioihin. Itse olen eri mieltä, mutta näemme näköjään maailman niin eri valossa että se siitä. Ehkä tämä ei ole muiden neuvomisen palsta, vaan kokemusten vaihdon. Kaikkea hyvää sinulle.