Kun tulet kotiin, miten teillä vaimo tai mies huomioi asian tai tervehtii? Halaatteko, pussaatteko? Tervehdittekö, että moi? Vai onko menty jostain syystä(?) siihen, että toinen ei edes käännä päätään katsoakseen, kun tulet kotiin? Onko tullut muutosta suhteen alkuajoista? Onko merkitystä sillä, tuletko töistä tai kauppareissulta vähän myöhempään kuin oletit? Ravintolassa kavereiden kanssa pitkään vietetyn illan jälkeen voi tietysti tulla jotain negatiivista palautetta vaimolta (vaikka hänen pitäisi olla myös jossain mielessä myös iloinen siitä, että mies on tullut kotiin), mutta sitä en tarkoita vaan ihan tavallisia arki-iltoja.
Kotona puolison tervehtiminen
kuinka menee
76
10403
Vastaukset
- onnellinenvaimo
Tervehdimme huikkaamalla "moit", katsomalla silmiin ja hymyilemällä. Joskus (melko usein) halataan. Sillä, mistä tullaan, ei ole mitään merkitystä. Baari-iltojen jälkeenkin toinen otetaan kotiin vastaan hyvillä mielin ja toivotetaan tervetulleeksi. Toisemme huomioidaan aina ja kaikkialla. :)
- jr
työnnän munan suuhun!
- pakko?
jr kirjoitti:
työnnän munan suuhun!
Tarkoittaako tuo jr sitä munasi kokoa, älyäsi vai henkistäkehitystäsi?
On parempi olla hiljaa tekemättä mitään ja vain näyttää tyhmältä kuin poistaa tämä ennakkoluulo kirjoittamalla tänne tuollaista sontaa.
- joosepi
Vaimo on ihan hiljaa ja menee mielenosoituksellisesti facebookkiin. Ilmeisesti siksi kun edes siellä joku sentään ymmärtää jostain mitään.
- ero edessä
Meillä vaimo huutaa ovelta että "tuu ny ottaan nää kassit!"
Haistakoon vitun koko ämmä. - onnenerotus
ero edessä kirjoitti:
Meillä vaimo huutaa ovelta että "tuu ny ottaan nää kassit!"
Haistakoon vitun koko ämmä.....tuo oli tän ketjun paras! :D
Onnea erolle! - ?????
ero edessä kirjoitti:
Meillä vaimo huutaa ovelta että "tuu ny ottaan nää kassit!"
Haistakoon vitun koko ämmä.Mikset vastaa että mä hoidan sun kassit tyhjiks jos sä hoidat mun kassit tyhjiks.... ???
- paras tämä
ero edessä kirjoitti:
Meillä vaimo huutaa ovelta että "tuu ny ottaan nää kassit!"
Haistakoon vitun koko ämmä.näin se pitää
- corn09
Mennään eteiseen vastaan, halataan, pussataan ja kysytään päivän kuulumiset. Näin on ollut alusta asti. Kauppareissulta tullessa yleensä toinen tulee eteiseen vastaan ja ottaa kauppakassit ja alkaa purkaa niitä, siinä ei välttämättä enää tarvitse/ehdi niin hempeillä, kun ne rituaalit on jo täistä tullessa suoritettu :) Ei sillä ole merkitystä onko töissä mennyt myöhään, yhtä tervetulleita ollaan aina kotiin. Ja baareissa emme käy, joten sieltä ei myöskään koskaan kotiuduta.
Jäin ihmettelemään mitä tarkoitti
" Ravintolassa kavereiden kanssa pitkään vietetyn illan jälkeen voi tietysti tulla jotain negatiivista palautetta vaimolta (vaikka hänen pitäisi olla myös jossain mielessä myös iloinen siitä, että mies on tullut kotiin)"
Miksi vaimon tulisi olla iloinen siitä että miehellä on mennyt kavereiden kanssa pitkäksi ravintolassa? Asia on ok jos siitä on etukäteen soivttu, mutta jos miehelle ihan vaan käy vanhanaikaiset "hups onkin aamuyö" niin miksi siitä pitäisi olla iloinen? Siitäkö että mies ylipäätään tuli kotiin eikä lähtenyt jonkun heitukan mukaan baarista?- Aviomies123456789
"Mennään eteiseen vastaan, halataan, pussataan ja kysytään päivän kuulumiset. Näin on ollut alusta asti. Kauppareissulta tullessa yleensä toinen tulee eteiseen vastaan ja ottaa kauppakassit ja alkaa purkaa niitä, siinä ei välttämättä enää tarvitse/ehdi niin hempeillä, kun ne rituaalit on jo täistä tullessa suoritettu :)"
Jos toinen ei meinaa tulla vastaan, niin kyllä yleensä kotiintulija alkaa vähän huutelemaan että missä se tuliaispusu viipyy.
Aivan sama juttu silloin joskus harvoin yksin baarista tullessa, jos toinen vain sattuu olemaan vielä hereillä. Tämmöistä tapahtuu vain lähinnä kesäaikoina, jolloin saattaa pyörähtää kaunilla ilmalla kaverin kanssa lähiterassilla oluella tai kahdella.
- Keskitason mies
Meillä vaihtelee mutta kyllä tavallista on se, että vaimo tervehtii, että hei rakas. Minä sanon että moi. Sanallisesti en niinkään ilmaise hellyyttä nimenomaan tervehtiessä (muulloin pitkin päivää kylläkin) vaan esimerkiksi menen tyrkylle halaamaan.
- ---
Meillä tää on pysynyt jo 20 vuotta samanlaisena, että aina kun erotaan, oli meno sitten kauppaan tai töihin tai kaverien luo, suudellaan ja hymyillään että heidå tai terve. Se on yksi näistä meidän pinttyneistä hyvistä tavoistamme (niitä on muitakin), joita ei hoideta koskaan hätiköiden tai vaan jonain pakollisena rituaalina. Tunne on aina mukana.
Syy siihen on ymmärrys ja tietoisuus siitä, että aina on mahdollista tapahtua jotain, joten se suukko voi olla vaikka viimenen...- Annelixx
Hienoa, että tiedostatte sen, mitä suurin osa ei tajua. Näin mekin teimme mieheni kanssa 35 vuotta.
Viime keväänä viimeinen suukko töihin lähtiessä, halaus ja huikkaus "soita, kun saan tulla hakemaan.."
Kaksi tuntia myöhemmin mieheni oli kuollut ja niin pahasti ruhjoutunut, etten saanut enää edes häntä nähdä... - brtbrbt
Annelixx kirjoitti:
Hienoa, että tiedostatte sen, mitä suurin osa ei tajua. Näin mekin teimme mieheni kanssa 35 vuotta.
Viime keväänä viimeinen suukko töihin lähtiessä, halaus ja huikkaus "soita, kun saan tulla hakemaan.."
Kaksi tuntia myöhemmin mieheni oli kuollut ja niin pahasti ruhjoutunut, etten saanut enää edes häntä nähdä...Voimia sinulle ja osanottoni.
- kkjhhh
Annelixx kirjoitti:
Hienoa, että tiedostatte sen, mitä suurin osa ei tajua. Näin mekin teimme mieheni kanssa 35 vuotta.
Viime keväänä viimeinen suukko töihin lähtiessä, halaus ja huikkaus "soita, kun saan tulla hakemaan.."
Kaksi tuntia myöhemmin mieheni oli kuollut ja niin pahasti ruhjoutunut, etten saanut enää edes häntä nähdä...Tästä tulee aina mieleen että olisiko parempi olla ei niin läheinen ja olla tuntematta suurta tuskaa?
- koti on paras paikka
Meillä on tapana, jotta kotiin olisi aina kiva tulla, että iloisesti tervehditään kotiin tullutta, joskus halauksien ja suukkojen kera.
(työmatkalla ollutta tervehditään siistillä kodilla, lempiruualla, lemmellä) - on..?
Kysymyksesi on mielenkiintoinen ja etenkin vastaukset siihen.
Olen pitkään ihmetellyt miten näinkin iso mies voi olla niin huomaamaton. Saan tulla ja mennä ilman, että vaimo osoittaa mitään kiinnostusta. Tämä aivan riippumatta siitä kuinka pitkäksi ajaksi olen menossa pois. Jotenkin tuntuu tylsältä lähteä viikoksi työmatkalle, kun vaimo ei viitsi nousta sohvalta sanomaan edes hei. Takaisin tullessa ollaan kyllä kärkkymässä mitä olen tuonut lapsille tai hänelle. Kun tuomiset on läpikäyty, niin kiinnostus loppuu kuin veitsellä leikaten.
Olenkin peräänkuuluttanut toisen huomioimista tuloksetta. Tunteita ei ole jaossa arjessa eikä juhlassa, kämppiksiä siis ollaan ;-(
Välillä sitä havahtuu karuun todellisuuteen, kun huomaaa ettei toista voisi vähempää kiinnostaa. Se miten tähän pikku hiljaa turtuu ja tottuu hirvittää minua eniten. Välinpitämättömyys onkin tyypillisin "tunteen" osoitus, jonka arjessa kohtaan. Valitettavasti.- asdasdasda6757
"Saan tulla ja mennä ilman, että vaimo osoittaa mitään kiinnostusta. Tämä aivan riippumatta siitä kuinka pitkäksi ajaksi olen menossa pois. Jotenkin tuntuu tylsältä lähteä viikoksi työmatkalle, kun vaimo ei viitsi nousta sohvalta sanomaan edes hei."
Kokeileppa käskeä sitä tulemaan luoksesi ja antamaan lähtöpusu/halaus tai jokin vastaava. - Tiipe
Miten sä itse osoitat tai olet osoittanut oman välittämisesi ja kiinnostuksesi sille sun vaimollesi päivittäin? Ja miksi ihmeessä sä palkitset sen kumppanisi tuliaisilla, vaikka koet, että nimenomaan hänen välinpitämättömyytensä lähettää sut aina onnettomana matkalle?
Meinaan, tunnen vaan niin monia ihmisiä, jotka vinkuu, että "kun se muija tai ukko ei koskaan...", eivätkä siitäkään huolimatta ikinä tee itsekään mitään erilailla, muuttaakseen sitä omaa ahistavaa arkeaan ja sen puolison tympäseviä rutiineja. Ainut idea jonka kaikki kyllä heti tympäännyttyään keksii on, että "mä lähen kohta nosteleen tästä liitosta".
Ja on sitten niitäkin, jotka on kohta samoissa ongelmissa sen seuraavankin siippansa kanssa, kun eivät ole ottaneet opikseen mistään, odottavat vaan sen toisen tekevän jotenkin simsalabim kaiken (siis jopa tunnetyön rakkaussuhteessa!).
Kaks ihmistä tottuu kyllä nopeesti toisiinsa ja toistensa rutiineihin. Jos kukaan ei koskaan muuta edes niitä tunteen osoittamisen rutiineja, niin tylsäksihän se elämä ennen pitkää käy ite kullekin.
Rakkaus on kuin puutarha. Ei se todellakaan rehota ja kukoista jos sitä ei hoida koko ajan. - edelleen
Tiipe kirjoitti:
Miten sä itse osoitat tai olet osoittanut oman välittämisesi ja kiinnostuksesi sille sun vaimollesi päivittäin? Ja miksi ihmeessä sä palkitset sen kumppanisi tuliaisilla, vaikka koet, että nimenomaan hänen välinpitämättömyytensä lähettää sut aina onnettomana matkalle?
Meinaan, tunnen vaan niin monia ihmisiä, jotka vinkuu, että "kun se muija tai ukko ei koskaan...", eivätkä siitäkään huolimatta ikinä tee itsekään mitään erilailla, muuttaakseen sitä omaa ahistavaa arkeaan ja sen puolison tympäseviä rutiineja. Ainut idea jonka kaikki kyllä heti tympäännyttyään keksii on, että "mä lähen kohta nosteleen tästä liitosta".
Ja on sitten niitäkin, jotka on kohta samoissa ongelmissa sen seuraavankin siippansa kanssa, kun eivät ole ottaneet opikseen mistään, odottavat vaan sen toisen tekevän jotenkin simsalabim kaiken (siis jopa tunnetyön rakkaussuhteessa!).
Kaks ihmistä tottuu kyllä nopeesti toisiinsa ja toistensa rutiineihin. Jos kukaan ei koskaan muuta edes niitä tunteen osoittamisen rutiineja, niin tylsäksihän se elämä ennen pitkää käy ite kullekin.
Rakkaus on kuin puutarha. Ei se todellakaan rehota ja kukoista jos sitä ei hoida koko ajan.Kysymyksesi on hyvä ja oikea. Halusin alunperin pitää vastaukseni lyhyenä ja vastata vain alkuperäiseen otsikkoon, ettei keskustelun aihepiiri turhaan leviäisi.
No kysymys on esitetty ja siihen pitänee vastata...?
Olemme olleet aviossa 23 vuotta 3 lasta, joista vanhin on jo muuttanut pois kotoa. Liittomme alusta asti olen yrittänyt huomioida puolisoni miltein kaikilla mahdollisilla tavoin, tai ainakin kakilla mieleeni tulleilla tavoin. Paljon on yritetty, mutta vähän tuloksia olen aikaan saanut. Sanottakoon, että alkoholilla tai toisilla osapuolilla ei ole asiassa mitää tekemistä.
Lasten ollessa pieniä vaimo ymmärsi kertoa minulle, ettei pysty huomioimaa minua, kun lapset vievät kaiken hänen energiansa. Lupasi kyllä että myöhemmin tulee kyllä minun vuoroni (mitä yhä odotan). Ymmärsin nämä äidilliset tarpeet ja yritin tukea ja kunnioittaa häntä tässä auttamalla ja tekemällä kotitöitä aina kun se oli mahdollista. Olen hoitanut talouden siivoukset, ruokakaupat, ruuan laitot ja ajoittain jopa pyykitkin. Lisäksi olen ollut lastenhoidossa mukana täysillä.
Itse yritin häntä huomioida aina sanomalla "huomenta", "hyvät yöt", "kiva kun tulit kotiin", kertomalla hänelle lämpöisistä tunteistani jne. sekä fyysisesti halaamalla, hyväilemällä, rupsuttamalla, viekussa ololla jne. lisäksi keitin hänelle tarvittaessa kahvit ja teet. Usein hän myös torjui lähestymisyritykseni sanomalla esim. "Ei nyt". Monesti pyytäessäni häneltä huomioa en saanut vastausta tai hän on teeskennellyt ettei kuullut pyyntöäni. Yritykseni ylläpitää läheisyyttä on ollut hyvä ja siihen olin täysin sitoutunut tunteitani myöden.
Samaan aikaan hän purki omaa pahaa oloaan minuun kertomalla mitä olin a) tehnyt väärin b) jättänyt tekemättä c) miten olisi pitänyt tehdä sekä vähättelemällä tekemisiäni ja tunteitani. Tunsin voimakasta riittämättömyyttä ja surua että ahdistusta etten saa häneltä hyväksyntää ja kaipaamani huomioa.
Tasapuolisuus ja vastavuoroisuus onkin loistanut poissaolollaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen vaimon kotoaan saama perhemalli ei ole terve. Heillä kotona ei tunteita eikä kehuja osoitettu, vaan kaikki palaute oli aina negatiivista vailla empatiaa ja ymmärrystä. On selvää, ettei tämän laatuinen perhemalli ole hyvä pohja ponnistaa, mutta hän on asiasta puhuttaessa kiivaasti kiistänyt nämä vaikuttimet, eikä siis tunnusta sen olevan osa meidän ongelmaa. Vika on aina projisioitu minuun ja minun "kyvyttömyyteeni" ottaa vastuuta taikka vaihtoehtoisesti minun pitäisi "aikuistua"...? Mielestäni hän on ihminen, joka kontroloi muiden elämään pitääkseen oman elämänsä hallinnassa. Menetelmä käy pidemmän päälle raskaaksi ja lopulta mahdottomaksi. Tästä tuloksena onkin ollut esim. hänen burn out kotiäitinä ollessaan sekä jatkuvat uupumiset työssä.
Yritin täysin sitoutuneena tuollaiset 17 - 18 vuotta, jonka jälkeen oma ahdistuneisuus ei enää antanut muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä. Jouduin siis käyttämään hänen omia toimintatapoja suhteessa puolisoon selviytyäkseni.
Monet ovat ne kerrat kun asioista on keskusteltu. Keskustelujen kulku on karrikoiden ollut seuraava: Hän on kertonut minulle mitä mieltä minä olen ja sen jälkeen kertonut kuinka väärässä olen ollut. Jos olen yrittänyt selventää, niin minut on keskeytetty ja ajatukseni on hajoitettu järjestelmällisesti vasta-argumentein. Mielestäni "keskustelu" onkin liian ylevä sana kuvaamaan tilannetta. Monesti olenkin poistunut paikalta toteamalla keskustelun olevan mahdotonta. Kysyttäessä mielipidettäni asioista ei vastauksellani ole ollut mitään merkitystä ja päätökset ovatkin tehty aina muilla perusteilla.
Viime vuosina olenkin ehdottanut hänelle avioliittoneuvontaa, mistä hän on järjestelmällisesti kieltäytynyt. Jälkeenpäin hän on todennut minun halunneen "lähettää hänet hoitoon". En oikein ymmärrä mitä hän terapiassa pelkää tai vastustaa. Hän kokee sen ilmeisesti uhkana, muttei näe sitä mahdollisuutena rakentaa liittoaan ehjemmälle pohjalle.
Oletan, että seuraava kysymyksesi koskeekin jatkoa ja miksi vielä roikun tässä tilanteessa? Kumpa tuohon osaisinkin vastata. Mielestäni olen jo mielenrauhani takia irtautumassa / irtautunut, mutta jossain elää sellainen henkitoreissaan oleva toive, että jospa se kuitenkin... - sparraaja
edelleen kirjoitti:
Kysymyksesi on hyvä ja oikea. Halusin alunperin pitää vastaukseni lyhyenä ja vastata vain alkuperäiseen otsikkoon, ettei keskustelun aihepiiri turhaan leviäisi.
No kysymys on esitetty ja siihen pitänee vastata...?
Olemme olleet aviossa 23 vuotta 3 lasta, joista vanhin on jo muuttanut pois kotoa. Liittomme alusta asti olen yrittänyt huomioida puolisoni miltein kaikilla mahdollisilla tavoin, tai ainakin kakilla mieleeni tulleilla tavoin. Paljon on yritetty, mutta vähän tuloksia olen aikaan saanut. Sanottakoon, että alkoholilla tai toisilla osapuolilla ei ole asiassa mitää tekemistä.
Lasten ollessa pieniä vaimo ymmärsi kertoa minulle, ettei pysty huomioimaa minua, kun lapset vievät kaiken hänen energiansa. Lupasi kyllä että myöhemmin tulee kyllä minun vuoroni (mitä yhä odotan). Ymmärsin nämä äidilliset tarpeet ja yritin tukea ja kunnioittaa häntä tässä auttamalla ja tekemällä kotitöitä aina kun se oli mahdollista. Olen hoitanut talouden siivoukset, ruokakaupat, ruuan laitot ja ajoittain jopa pyykitkin. Lisäksi olen ollut lastenhoidossa mukana täysillä.
Itse yritin häntä huomioida aina sanomalla "huomenta", "hyvät yöt", "kiva kun tulit kotiin", kertomalla hänelle lämpöisistä tunteistani jne. sekä fyysisesti halaamalla, hyväilemällä, rupsuttamalla, viekussa ololla jne. lisäksi keitin hänelle tarvittaessa kahvit ja teet. Usein hän myös torjui lähestymisyritykseni sanomalla esim. "Ei nyt". Monesti pyytäessäni häneltä huomioa en saanut vastausta tai hän on teeskennellyt ettei kuullut pyyntöäni. Yritykseni ylläpitää läheisyyttä on ollut hyvä ja siihen olin täysin sitoutunut tunteitani myöden.
Samaan aikaan hän purki omaa pahaa oloaan minuun kertomalla mitä olin a) tehnyt väärin b) jättänyt tekemättä c) miten olisi pitänyt tehdä sekä vähättelemällä tekemisiäni ja tunteitani. Tunsin voimakasta riittämättömyyttä ja surua että ahdistusta etten saa häneltä hyväksyntää ja kaipaamani huomioa.
Tasapuolisuus ja vastavuoroisuus onkin loistanut poissaolollaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen vaimon kotoaan saama perhemalli ei ole terve. Heillä kotona ei tunteita eikä kehuja osoitettu, vaan kaikki palaute oli aina negatiivista vailla empatiaa ja ymmärrystä. On selvää, ettei tämän laatuinen perhemalli ole hyvä pohja ponnistaa, mutta hän on asiasta puhuttaessa kiivaasti kiistänyt nämä vaikuttimet, eikä siis tunnusta sen olevan osa meidän ongelmaa. Vika on aina projisioitu minuun ja minun "kyvyttömyyteeni" ottaa vastuuta taikka vaihtoehtoisesti minun pitäisi "aikuistua"...? Mielestäni hän on ihminen, joka kontroloi muiden elämään pitääkseen oman elämänsä hallinnassa. Menetelmä käy pidemmän päälle raskaaksi ja lopulta mahdottomaksi. Tästä tuloksena onkin ollut esim. hänen burn out kotiäitinä ollessaan sekä jatkuvat uupumiset työssä.
Yritin täysin sitoutuneena tuollaiset 17 - 18 vuotta, jonka jälkeen oma ahdistuneisuus ei enää antanut muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä. Jouduin siis käyttämään hänen omia toimintatapoja suhteessa puolisoon selviytyäkseni.
Monet ovat ne kerrat kun asioista on keskusteltu. Keskustelujen kulku on karrikoiden ollut seuraava: Hän on kertonut minulle mitä mieltä minä olen ja sen jälkeen kertonut kuinka väärässä olen ollut. Jos olen yrittänyt selventää, niin minut on keskeytetty ja ajatukseni on hajoitettu järjestelmällisesti vasta-argumentein. Mielestäni "keskustelu" onkin liian ylevä sana kuvaamaan tilannetta. Monesti olenkin poistunut paikalta toteamalla keskustelun olevan mahdotonta. Kysyttäessä mielipidettäni asioista ei vastauksellani ole ollut mitään merkitystä ja päätökset ovatkin tehty aina muilla perusteilla.
Viime vuosina olenkin ehdottanut hänelle avioliittoneuvontaa, mistä hän on järjestelmällisesti kieltäytynyt. Jälkeenpäin hän on todennut minun halunneen "lähettää hänet hoitoon". En oikein ymmärrä mitä hän terapiassa pelkää tai vastustaa. Hän kokee sen ilmeisesti uhkana, muttei näe sitä mahdollisuutena rakentaa liittoaan ehjemmälle pohjalle.
Oletan, että seuraava kysymyksesi koskeekin jatkoa ja miksi vielä roikun tässä tilanteessa? Kumpa tuohon osaisinkin vastata. Mielestäni olen jo mielenrauhani takia irtautumassa / irtautunut, mutta jossain elää sellainen henkitoreissaan oleva toive, että jospa se kuitenkin...Kirjoituksesi on niin hyvä ja selkeä että pakko kommentoida. Nopea arvio tilanteesta on se että olet erittäin älykäs, mutta aivan liian kiltti. Olet ilmeisesti menettänyt ohjakset vaimollesi silloin kun lapset olivat pieniä ja oma ymmärtämyksesi loputon. Parisuhteessa pitää aina kuitenkin määrätä rajoja ja niistä on huolehdittava. Siis esimerkiksi sellainen raja että vaikka lapset tarvitsevat huomiota, myös sinulle tulee antaa huomiota tai muuten siitä seuraa jotain ikävää. Ihan perus behaviorismia, toivotusta käytöksestä palkitaan ja ei toivotusta rangaistaan. Jos rajoja ei säädetä ja ymmärtämys toista kohtaan on loputon, hyppii partneri jo jossain kohtaan silmille ja kunnioitus toista kohtaan karisee, valitettavasti omien kokemusteni kautta väitän näin.
Näytä hänelle että olet mies talossa ja vaadi oikeuksiasi, oikeus tuntea itsesi halutuksi ja välitetyksi. Vaadi niitä kuin mies (selkeästi ja suoraselkäisesti, lyhyt ja napakka perustelu ei mitään pitkää listaa miksi jne.). Ei valittaen tai anellen!! Hän joko hämmentyy, jolloin isket kimppuun ja otat hänet fyysiesti ja psyykkisesti haltuun tai hän nauraa ja vähättelee sinua. Silloin näytät sisusi ja tarvittaessa vaikka jätät hänet siihen paikkaan jos ei muuten mene viesti perille. (Riidan mahdollisuus on olemassa joten paras valita hetki ettei lapset ole kuulemassa tai keskeyttämässä.) Kun naisesi huomaa sinun olevan todellinen uros hänen mielenkiintonsa herää mitä todennäköisimmin.
No siinä mun neuvo, en tiedä onko oikea tai väärä mutta jotain on joka tapauksessa tehtävä tilanteelle joka ei ole oikeuksiesi mukainen!
Ps. Laita seuraavaan viestiin s-postisi näkyviin jos mahdollista, niin voidaan vaihtaa ajatuksia paremminkin aiheesta joka on erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä. - voi meitä
pakko sanoo tähän jotakin...meillä ukko nukkuu ja huokailee vaan ku tuun töistä...en oo tavannu koskaan ihmistä jolle uni maistuu 14h vuorokaudessa eikä mitään tee muuta...huh...ankeeta...joten ymmärrän tunteesi...
- kyllä se tästä lähte
edelleen kirjoitti:
Kysymyksesi on hyvä ja oikea. Halusin alunperin pitää vastaukseni lyhyenä ja vastata vain alkuperäiseen otsikkoon, ettei keskustelun aihepiiri turhaan leviäisi.
No kysymys on esitetty ja siihen pitänee vastata...?
Olemme olleet aviossa 23 vuotta 3 lasta, joista vanhin on jo muuttanut pois kotoa. Liittomme alusta asti olen yrittänyt huomioida puolisoni miltein kaikilla mahdollisilla tavoin, tai ainakin kakilla mieleeni tulleilla tavoin. Paljon on yritetty, mutta vähän tuloksia olen aikaan saanut. Sanottakoon, että alkoholilla tai toisilla osapuolilla ei ole asiassa mitää tekemistä.
Lasten ollessa pieniä vaimo ymmärsi kertoa minulle, ettei pysty huomioimaa minua, kun lapset vievät kaiken hänen energiansa. Lupasi kyllä että myöhemmin tulee kyllä minun vuoroni (mitä yhä odotan). Ymmärsin nämä äidilliset tarpeet ja yritin tukea ja kunnioittaa häntä tässä auttamalla ja tekemällä kotitöitä aina kun se oli mahdollista. Olen hoitanut talouden siivoukset, ruokakaupat, ruuan laitot ja ajoittain jopa pyykitkin. Lisäksi olen ollut lastenhoidossa mukana täysillä.
Itse yritin häntä huomioida aina sanomalla "huomenta", "hyvät yöt", "kiva kun tulit kotiin", kertomalla hänelle lämpöisistä tunteistani jne. sekä fyysisesti halaamalla, hyväilemällä, rupsuttamalla, viekussa ololla jne. lisäksi keitin hänelle tarvittaessa kahvit ja teet. Usein hän myös torjui lähestymisyritykseni sanomalla esim. "Ei nyt". Monesti pyytäessäni häneltä huomioa en saanut vastausta tai hän on teeskennellyt ettei kuullut pyyntöäni. Yritykseni ylläpitää läheisyyttä on ollut hyvä ja siihen olin täysin sitoutunut tunteitani myöden.
Samaan aikaan hän purki omaa pahaa oloaan minuun kertomalla mitä olin a) tehnyt väärin b) jättänyt tekemättä c) miten olisi pitänyt tehdä sekä vähättelemällä tekemisiäni ja tunteitani. Tunsin voimakasta riittämättömyyttä ja surua että ahdistusta etten saa häneltä hyväksyntää ja kaipaamani huomioa.
Tasapuolisuus ja vastavuoroisuus onkin loistanut poissaolollaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen vaimon kotoaan saama perhemalli ei ole terve. Heillä kotona ei tunteita eikä kehuja osoitettu, vaan kaikki palaute oli aina negatiivista vailla empatiaa ja ymmärrystä. On selvää, ettei tämän laatuinen perhemalli ole hyvä pohja ponnistaa, mutta hän on asiasta puhuttaessa kiivaasti kiistänyt nämä vaikuttimet, eikä siis tunnusta sen olevan osa meidän ongelmaa. Vika on aina projisioitu minuun ja minun "kyvyttömyyteeni" ottaa vastuuta taikka vaihtoehtoisesti minun pitäisi "aikuistua"...? Mielestäni hän on ihminen, joka kontroloi muiden elämään pitääkseen oman elämänsä hallinnassa. Menetelmä käy pidemmän päälle raskaaksi ja lopulta mahdottomaksi. Tästä tuloksena onkin ollut esim. hänen burn out kotiäitinä ollessaan sekä jatkuvat uupumiset työssä.
Yritin täysin sitoutuneena tuollaiset 17 - 18 vuotta, jonka jälkeen oma ahdistuneisuus ei enää antanut muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä. Jouduin siis käyttämään hänen omia toimintatapoja suhteessa puolisoon selviytyäkseni.
Monet ovat ne kerrat kun asioista on keskusteltu. Keskustelujen kulku on karrikoiden ollut seuraava: Hän on kertonut minulle mitä mieltä minä olen ja sen jälkeen kertonut kuinka väärässä olen ollut. Jos olen yrittänyt selventää, niin minut on keskeytetty ja ajatukseni on hajoitettu järjestelmällisesti vasta-argumentein. Mielestäni "keskustelu" onkin liian ylevä sana kuvaamaan tilannetta. Monesti olenkin poistunut paikalta toteamalla keskustelun olevan mahdotonta. Kysyttäessä mielipidettäni asioista ei vastauksellani ole ollut mitään merkitystä ja päätökset ovatkin tehty aina muilla perusteilla.
Viime vuosina olenkin ehdottanut hänelle avioliittoneuvontaa, mistä hän on järjestelmällisesti kieltäytynyt. Jälkeenpäin hän on todennut minun halunneen "lähettää hänet hoitoon". En oikein ymmärrä mitä hän terapiassa pelkää tai vastustaa. Hän kokee sen ilmeisesti uhkana, muttei näe sitä mahdollisuutena rakentaa liittoaan ehjemmälle pohjalle.
Oletan, että seuraava kysymyksesi koskeekin jatkoa ja miksi vielä roikun tässä tilanteessa? Kumpa tuohon osaisinkin vastata. Mielestäni olen jo mielenrauhani takia irtautumassa / irtautunut, mutta jossain elää sellainen henkitoreissaan oleva toive, että jospa se kuitenkin...oman puolison kanssa. Ei hyvän yön toivotuksia jossen itse niin tee ensin... Ei kehuja mistään, ainoastaan haukut tulee perille. Kotitaustoissa samankaltaisuutta tyttöystävlnvanhemmilla. No onneksi olemme olleet vasta 3 v yhdessä ja loppu häämöttää ainakin minun osaltani. Olen loppu jatkuvaan anteeksi olemassaoloni asemaan. Mutta naiseni onkin luullakseni narsisti kaikesta päätellen.
- ero 24v jälkeen
..ero on rankkaaa..mut joskus ainoa vaitoehto.helpompi yksin yksin-kun kahden yksin.
- emotionnel
Välinpitämättömyys ja toisen ihmisen huomiotta jättäminen ovat henkisen väkivallan välineitä, joilla on parisuhteessa erittäin negatiiviset vaikutukset... ei kenenkään tarvitse sellaiseen alistua.
Mie olen mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa ja tein valintani...toisen osapuolen mielestä balanssi oli edelleen positiiivisen puolella, ja syytä eroon ei olisi ollut, mutta jos hellyttä ja läheisyyttä ei saa edes pyytämällä, niin ei sitä pitemmän päälle kukaan jaksa odottaa... tekosyitä ja arkista kiirettä, jotta toista ihmistä ei tarvitsisi kohdata, aina riittää. Toivonkipinä eli pitkään, mutta toista ihmistä ei voi valitettavasti muuttaa. Vaarana on sitten se, että itse kyynistyy, eikä mikään enää tunnu miltään tai merkitse mitään. - paskanakkijuttuu
edelleen kirjoitti:
Kysymyksesi on hyvä ja oikea. Halusin alunperin pitää vastaukseni lyhyenä ja vastata vain alkuperäiseen otsikkoon, ettei keskustelun aihepiiri turhaan leviäisi.
No kysymys on esitetty ja siihen pitänee vastata...?
Olemme olleet aviossa 23 vuotta 3 lasta, joista vanhin on jo muuttanut pois kotoa. Liittomme alusta asti olen yrittänyt huomioida puolisoni miltein kaikilla mahdollisilla tavoin, tai ainakin kakilla mieleeni tulleilla tavoin. Paljon on yritetty, mutta vähän tuloksia olen aikaan saanut. Sanottakoon, että alkoholilla tai toisilla osapuolilla ei ole asiassa mitää tekemistä.
Lasten ollessa pieniä vaimo ymmärsi kertoa minulle, ettei pysty huomioimaa minua, kun lapset vievät kaiken hänen energiansa. Lupasi kyllä että myöhemmin tulee kyllä minun vuoroni (mitä yhä odotan). Ymmärsin nämä äidilliset tarpeet ja yritin tukea ja kunnioittaa häntä tässä auttamalla ja tekemällä kotitöitä aina kun se oli mahdollista. Olen hoitanut talouden siivoukset, ruokakaupat, ruuan laitot ja ajoittain jopa pyykitkin. Lisäksi olen ollut lastenhoidossa mukana täysillä.
Itse yritin häntä huomioida aina sanomalla "huomenta", "hyvät yöt", "kiva kun tulit kotiin", kertomalla hänelle lämpöisistä tunteistani jne. sekä fyysisesti halaamalla, hyväilemällä, rupsuttamalla, viekussa ololla jne. lisäksi keitin hänelle tarvittaessa kahvit ja teet. Usein hän myös torjui lähestymisyritykseni sanomalla esim. "Ei nyt". Monesti pyytäessäni häneltä huomioa en saanut vastausta tai hän on teeskennellyt ettei kuullut pyyntöäni. Yritykseni ylläpitää läheisyyttä on ollut hyvä ja siihen olin täysin sitoutunut tunteitani myöden.
Samaan aikaan hän purki omaa pahaa oloaan minuun kertomalla mitä olin a) tehnyt väärin b) jättänyt tekemättä c) miten olisi pitänyt tehdä sekä vähättelemällä tekemisiäni ja tunteitani. Tunsin voimakasta riittämättömyyttä ja surua että ahdistusta etten saa häneltä hyväksyntää ja kaipaamani huomioa.
Tasapuolisuus ja vastavuoroisuus onkin loistanut poissaolollaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen vaimon kotoaan saama perhemalli ei ole terve. Heillä kotona ei tunteita eikä kehuja osoitettu, vaan kaikki palaute oli aina negatiivista vailla empatiaa ja ymmärrystä. On selvää, ettei tämän laatuinen perhemalli ole hyvä pohja ponnistaa, mutta hän on asiasta puhuttaessa kiivaasti kiistänyt nämä vaikuttimet, eikä siis tunnusta sen olevan osa meidän ongelmaa. Vika on aina projisioitu minuun ja minun "kyvyttömyyteeni" ottaa vastuuta taikka vaihtoehtoisesti minun pitäisi "aikuistua"...? Mielestäni hän on ihminen, joka kontroloi muiden elämään pitääkseen oman elämänsä hallinnassa. Menetelmä käy pidemmän päälle raskaaksi ja lopulta mahdottomaksi. Tästä tuloksena onkin ollut esim. hänen burn out kotiäitinä ollessaan sekä jatkuvat uupumiset työssä.
Yritin täysin sitoutuneena tuollaiset 17 - 18 vuotta, jonka jälkeen oma ahdistuneisuus ei enää antanut muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä. Jouduin siis käyttämään hänen omia toimintatapoja suhteessa puolisoon selviytyäkseni.
Monet ovat ne kerrat kun asioista on keskusteltu. Keskustelujen kulku on karrikoiden ollut seuraava: Hän on kertonut minulle mitä mieltä minä olen ja sen jälkeen kertonut kuinka väärässä olen ollut. Jos olen yrittänyt selventää, niin minut on keskeytetty ja ajatukseni on hajoitettu järjestelmällisesti vasta-argumentein. Mielestäni "keskustelu" onkin liian ylevä sana kuvaamaan tilannetta. Monesti olenkin poistunut paikalta toteamalla keskustelun olevan mahdotonta. Kysyttäessä mielipidettäni asioista ei vastauksellani ole ollut mitään merkitystä ja päätökset ovatkin tehty aina muilla perusteilla.
Viime vuosina olenkin ehdottanut hänelle avioliittoneuvontaa, mistä hän on järjestelmällisesti kieltäytynyt. Jälkeenpäin hän on todennut minun halunneen "lähettää hänet hoitoon". En oikein ymmärrä mitä hän terapiassa pelkää tai vastustaa. Hän kokee sen ilmeisesti uhkana, muttei näe sitä mahdollisuutena rakentaa liittoaan ehjemmälle pohjalle.
Oletan, että seuraava kysymyksesi koskeekin jatkoa ja miksi vielä roikun tässä tilanteessa? Kumpa tuohon osaisinkin vastata. Mielestäni olen jo mielenrauhani takia irtautumassa / irtautunut, mutta jossain elää sellainen henkitoreissaan oleva toive, että jospa se kuitenkin......samaa mieltä eli kotona tosiaan voidaan lapsesta asti kasvattaa niin että kivun tunteitakaan ei saa osoittaa. Se turruttaa ihmisen ja kun siihen lisätään syyllistäminen. Voi taivahan talikynttilät miten vihaiseksi ihminen tulee ja koska joutuu tuntemaan syyllisyyttä siitä ettei jaksa tai tuntee kipua. Se johtaa loppuunpalamiseen ellei hoksaa tehdä jotain(ehkä 1% kaikista hoksaa). Mutta vaikka loppuunpalamiselta säästyy niin tunnepuoli voi jäädä heikoksi. Liekö lopputuloksena katkeruus? Ehkä, ehkä ei. Tuo onkin vaikea vyyhti purkaa mutta itselläni varmasti auttaa jos kumppani hyväksyy etes läheisyyden eikä heti syrji pois. Voisin kuvitella syrjivän kumppanin pahentavan asiaa kunnes kasvetaan kokonaan eroon. Ei koko elämää jaksa olla että pitää yrittää maailman paras keino saada hyväksyntä läheiseltään. Lopputulos kaiketi yhden ihmisen katastrofi...
- joskusmies
sparraaja kirjoitti:
Kirjoituksesi on niin hyvä ja selkeä että pakko kommentoida. Nopea arvio tilanteesta on se että olet erittäin älykäs, mutta aivan liian kiltti. Olet ilmeisesti menettänyt ohjakset vaimollesi silloin kun lapset olivat pieniä ja oma ymmärtämyksesi loputon. Parisuhteessa pitää aina kuitenkin määrätä rajoja ja niistä on huolehdittava. Siis esimerkiksi sellainen raja että vaikka lapset tarvitsevat huomiota, myös sinulle tulee antaa huomiota tai muuten siitä seuraa jotain ikävää. Ihan perus behaviorismia, toivotusta käytöksestä palkitaan ja ei toivotusta rangaistaan. Jos rajoja ei säädetä ja ymmärtämys toista kohtaan on loputon, hyppii partneri jo jossain kohtaan silmille ja kunnioitus toista kohtaan karisee, valitettavasti omien kokemusteni kautta väitän näin.
Näytä hänelle että olet mies talossa ja vaadi oikeuksiasi, oikeus tuntea itsesi halutuksi ja välitetyksi. Vaadi niitä kuin mies (selkeästi ja suoraselkäisesti, lyhyt ja napakka perustelu ei mitään pitkää listaa miksi jne.). Ei valittaen tai anellen!! Hän joko hämmentyy, jolloin isket kimppuun ja otat hänet fyysiesti ja psyykkisesti haltuun tai hän nauraa ja vähättelee sinua. Silloin näytät sisusi ja tarvittaessa vaikka jätät hänet siihen paikkaan jos ei muuten mene viesti perille. (Riidan mahdollisuus on olemassa joten paras valita hetki ettei lapset ole kuulemassa tai keskeyttämässä.) Kun naisesi huomaa sinun olevan todellinen uros hänen mielenkiintonsa herää mitä todennäköisimmin.
No siinä mun neuvo, en tiedä onko oikea tai väärä mutta jotain on joka tapauksessa tehtävä tilanteelle joka ei ole oikeuksiesi mukainen!
Ps. Laita seuraavaan viestiin s-postisi näkyviin jos mahdollista, niin voidaan vaihtaa ajatuksia paremminkin aiheesta joka on erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä....olet oikeassa. Nainen hyppii helposti silmille. Pahinta se olisi ja raadollisinta jos se vielä tapahtuu tuon kaiken jälkeen lähimmässä raflassa ja akka tykästynyt parissa minuutissa toiseen mieheen ensin vertaillessa kumppaniaan mieheen ja sitten hyppii sumeilematta silmille ja suorastaan yrittää kertoa että ukon ois lähettävä. Tuo on pahin nöyryytys jota mies voi kokea, naiset etsii urosta ja synnyttäminen on eräänlainen naisenvaisto ja nainen haluaa hyvät geenit. Nainen haluaa UROKSEN. Onneksi itselleni ei ole käynyt nuin....hrrrrrhhhh.....mutta sen veran baarissakin tullut käytyä että tiedän jotta nuinkin voi käydä. Miehen on hyvä valmistautua aina pahimpaan ja parempi jättää ite ensin vaatien oikeuksiaan kuin joutua pelinappulaksi raadolliseen peliin jota nainen vie täysin tunteettomasti. Nainen on, ikävä kyllä, helvetin itekeskeinen otus. Ja vaikka saat naisen antamaan osoituksia itsellesi nainen antaa ne vain omien tarpeittensa takia. Jos naisella olisi ihan oikeasti niitä AITOJA AROJA, nainen käyttäytyisi toisin, mutta niin monesti nähtynä helvetin iso osa naisista ei omaa arvoja silloin kun jaetaan urospottia. Tiedän, kuulostaa kyyniseltä. Olen myös nähnyt senkin kun mies pettää vaimoaan lähes näkyvästi, johtuen huonoista naisen osoituksista, mutta nainen lähinnä kehuskelee tällä seuraavana päivänä ruokapöydässä ja kertoo miten mies vain katseli muita naisia(ja hävisikin jossain välissä tunniksi). Eli miten teillä ajatukset tästä: "Parempi miehen pettää kuin tulla petetyksi?" ??...en tiedä kluneko ketjua mutta jos joskus eksyy.
- ohi on..
edelleen kirjoitti:
Kysymyksesi on hyvä ja oikea. Halusin alunperin pitää vastaukseni lyhyenä ja vastata vain alkuperäiseen otsikkoon, ettei keskustelun aihepiiri turhaan leviäisi.
No kysymys on esitetty ja siihen pitänee vastata...?
Olemme olleet aviossa 23 vuotta 3 lasta, joista vanhin on jo muuttanut pois kotoa. Liittomme alusta asti olen yrittänyt huomioida puolisoni miltein kaikilla mahdollisilla tavoin, tai ainakin kakilla mieleeni tulleilla tavoin. Paljon on yritetty, mutta vähän tuloksia olen aikaan saanut. Sanottakoon, että alkoholilla tai toisilla osapuolilla ei ole asiassa mitää tekemistä.
Lasten ollessa pieniä vaimo ymmärsi kertoa minulle, ettei pysty huomioimaa minua, kun lapset vievät kaiken hänen energiansa. Lupasi kyllä että myöhemmin tulee kyllä minun vuoroni (mitä yhä odotan). Ymmärsin nämä äidilliset tarpeet ja yritin tukea ja kunnioittaa häntä tässä auttamalla ja tekemällä kotitöitä aina kun se oli mahdollista. Olen hoitanut talouden siivoukset, ruokakaupat, ruuan laitot ja ajoittain jopa pyykitkin. Lisäksi olen ollut lastenhoidossa mukana täysillä.
Itse yritin häntä huomioida aina sanomalla "huomenta", "hyvät yöt", "kiva kun tulit kotiin", kertomalla hänelle lämpöisistä tunteistani jne. sekä fyysisesti halaamalla, hyväilemällä, rupsuttamalla, viekussa ololla jne. lisäksi keitin hänelle tarvittaessa kahvit ja teet. Usein hän myös torjui lähestymisyritykseni sanomalla esim. "Ei nyt". Monesti pyytäessäni häneltä huomioa en saanut vastausta tai hän on teeskennellyt ettei kuullut pyyntöäni. Yritykseni ylläpitää läheisyyttä on ollut hyvä ja siihen olin täysin sitoutunut tunteitani myöden.
Samaan aikaan hän purki omaa pahaa oloaan minuun kertomalla mitä olin a) tehnyt väärin b) jättänyt tekemättä c) miten olisi pitänyt tehdä sekä vähättelemällä tekemisiäni ja tunteitani. Tunsin voimakasta riittämättömyyttä ja surua että ahdistusta etten saa häneltä hyväksyntää ja kaipaamani huomioa.
Tasapuolisuus ja vastavuoroisuus onkin loistanut poissaolollaan.
Näin jälkeenpäin ajatellen vaimon kotoaan saama perhemalli ei ole terve. Heillä kotona ei tunteita eikä kehuja osoitettu, vaan kaikki palaute oli aina negatiivista vailla empatiaa ja ymmärrystä. On selvää, ettei tämän laatuinen perhemalli ole hyvä pohja ponnistaa, mutta hän on asiasta puhuttaessa kiivaasti kiistänyt nämä vaikuttimet, eikä siis tunnusta sen olevan osa meidän ongelmaa. Vika on aina projisioitu minuun ja minun "kyvyttömyyteeni" ottaa vastuuta taikka vaihtoehtoisesti minun pitäisi "aikuistua"...? Mielestäni hän on ihminen, joka kontroloi muiden elämään pitääkseen oman elämänsä hallinnassa. Menetelmä käy pidemmän päälle raskaaksi ja lopulta mahdottomaksi. Tästä tuloksena onkin ollut esim. hänen burn out kotiäitinä ollessaan sekä jatkuvat uupumiset työssä.
Yritin täysin sitoutuneena tuollaiset 17 - 18 vuotta, jonka jälkeen oma ahdistuneisuus ei enää antanut muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä. Jouduin siis käyttämään hänen omia toimintatapoja suhteessa puolisoon selviytyäkseni.
Monet ovat ne kerrat kun asioista on keskusteltu. Keskustelujen kulku on karrikoiden ollut seuraava: Hän on kertonut minulle mitä mieltä minä olen ja sen jälkeen kertonut kuinka väärässä olen ollut. Jos olen yrittänyt selventää, niin minut on keskeytetty ja ajatukseni on hajoitettu järjestelmällisesti vasta-argumentein. Mielestäni "keskustelu" onkin liian ylevä sana kuvaamaan tilannetta. Monesti olenkin poistunut paikalta toteamalla keskustelun olevan mahdotonta. Kysyttäessä mielipidettäni asioista ei vastauksellani ole ollut mitään merkitystä ja päätökset ovatkin tehty aina muilla perusteilla.
Viime vuosina olenkin ehdottanut hänelle avioliittoneuvontaa, mistä hän on järjestelmällisesti kieltäytynyt. Jälkeenpäin hän on todennut minun halunneen "lähettää hänet hoitoon". En oikein ymmärrä mitä hän terapiassa pelkää tai vastustaa. Hän kokee sen ilmeisesti uhkana, muttei näe sitä mahdollisuutena rakentaa liittoaan ehjemmälle pohjalle.
Oletan, että seuraava kysymyksesi koskeekin jatkoa ja miksi vielä roikun tässä tilanteessa? Kumpa tuohon osaisinkin vastata. Mielestäni olen jo mielenrauhani takia irtautumassa / irtautunut, mutta jossain elää sellainen henkitoreissaan oleva toive, että jospa se kuitenkin...Meillä aika samat kuviot menossa, kun ei asioihin saanut mitään järkeä, jätin ne järjettömyydet asianomaisen itse hoidettavaksi, kai sitä voi sanoa välinpitämättömyydeksi myös, enkä enää kaipaa läheisyyttä, antaa akan sooloilla mitä haluaa. Onhan se puhunut erosta ja olen sanonut että antaa mennä vaan ja kun se havaitsi että upsista, nyt tuli vedettyä väärästä narusta niin asoiden laita on muuttunut melkoisesti, eli uhkailijasta hiireksi, mutta suhde ei enää parantunut enkä odota paranevan.
- ohi on..
emotionnel kirjoitti:
Välinpitämättömyys ja toisen ihmisen huomiotta jättäminen ovat henkisen väkivallan välineitä, joilla on parisuhteessa erittäin negatiiviset vaikutukset... ei kenenkään tarvitse sellaiseen alistua.
Mie olen mieluummin yksin kuin huonossa parisuhteessa ja tein valintani...toisen osapuolen mielestä balanssi oli edelleen positiiivisen puolella, ja syytä eroon ei olisi ollut, mutta jos hellyttä ja läheisyyttä ei saa edes pyytämällä, niin ei sitä pitemmän päälle kukaan jaksa odottaa... tekosyitä ja arkista kiirettä, jotta toista ihmistä ei tarvitsisi kohdata, aina riittää. Toivonkipinä eli pitkään, mutta toista ihmistä ei voi valitettavasti muuttaa. Vaarana on sitten se, että itse kyynistyy, eikä mikään enää tunnu miltään tai merkitse mitään.Kyllä vain, miehenä odotin hieman enemmän "kahdenkeskistä aikaa" ja toinen oli kuin ei ymmärtäisi mitä tarkoitan. Laitoin asiat toisinpäin ja nyt sitten tilanne on se ettei puhuta ollenkaan. Hyvä edes niin.
- jatkaa
sparraaja kirjoitti:
Kirjoituksesi on niin hyvä ja selkeä että pakko kommentoida. Nopea arvio tilanteesta on se että olet erittäin älykäs, mutta aivan liian kiltti. Olet ilmeisesti menettänyt ohjakset vaimollesi silloin kun lapset olivat pieniä ja oma ymmärtämyksesi loputon. Parisuhteessa pitää aina kuitenkin määrätä rajoja ja niistä on huolehdittava. Siis esimerkiksi sellainen raja että vaikka lapset tarvitsevat huomiota, myös sinulle tulee antaa huomiota tai muuten siitä seuraa jotain ikävää. Ihan perus behaviorismia, toivotusta käytöksestä palkitaan ja ei toivotusta rangaistaan. Jos rajoja ei säädetä ja ymmärtämys toista kohtaan on loputon, hyppii partneri jo jossain kohtaan silmille ja kunnioitus toista kohtaan karisee, valitettavasti omien kokemusteni kautta väitän näin.
Näytä hänelle että olet mies talossa ja vaadi oikeuksiasi, oikeus tuntea itsesi halutuksi ja välitetyksi. Vaadi niitä kuin mies (selkeästi ja suoraselkäisesti, lyhyt ja napakka perustelu ei mitään pitkää listaa miksi jne.). Ei valittaen tai anellen!! Hän joko hämmentyy, jolloin isket kimppuun ja otat hänet fyysiesti ja psyykkisesti haltuun tai hän nauraa ja vähättelee sinua. Silloin näytät sisusi ja tarvittaessa vaikka jätät hänet siihen paikkaan jos ei muuten mene viesti perille. (Riidan mahdollisuus on olemassa joten paras valita hetki ettei lapset ole kuulemassa tai keskeyttämässä.) Kun naisesi huomaa sinun olevan todellinen uros hänen mielenkiintonsa herää mitä todennäköisimmin.
No siinä mun neuvo, en tiedä onko oikea tai väärä mutta jotain on joka tapauksessa tehtävä tilanteelle joka ei ole oikeuksiesi mukainen!
Ps. Laita seuraavaan viestiin s-postisi näkyviin jos mahdollista, niin voidaan vaihtaa ajatuksia paremminkin aiheesta joka on erittäin mielenkiintoinen ja tärkeä.Arviosi tilanteesta on varsin hyvä ja kovin oikeaan osuva. Viestisi otsikkokin aivan täyttä asiaa. Ongelmaksi olen tässä kokenut, että yksi ei pysty pitämään kasassa sellaista johon tarvitaan kahta. Ei vaikka kuinka yrittäisi ja raataisi uupumukseen saakka.
Olen tuota ehdottamaasi behavorististä lähestymistäsikin kokeillut, mutta huonoin tuloksin. En osaa sanoa onko vika menetelmässä vai enkö osaa olla tarpeeksi häijy. Onkin vaikea hyväksyä itselleen, että joskus pitää tehdä pahaa, jotta se tekisi hyvää...
Jos sparraaja haluaa mailata niin tein sitä varten osoitteen: vanha (piste) vaiva (at) gmail (piste) com
- Red Lady
Ollaan oltu 14 v yhdessä. Töihin lähtiessä toivotetaan hyvää työpäivää ja annetaan pusu. Töistä tullessa moikataan ja pusu. Ei mitään merkitystä, moneltako töistä tullaan. (Noh ehkä joskus saattaa ikävä tulla, jos toisella menee oikein kauan ja tervehtii vielä iloisemmin, kun toinen tulee vihdoin kotiin). Kauppaan lähtiessä moikataan, harvemmin pussataan. Kaupasta tullessa toinen tulee eteiseen vastaan ja ottaa kauppakassit ja purkaa ne, ei siinä sen ihmeempiä. Usein mennään kyllä yhdessä kauppaan.
Halauksia annetaan harvemmin, mutta silloin ainakin kun ollaan lähdössä pidemmälle reissulle ja ollaan yötä pois kotoa.
Jos mies sanoo, että tulee viimeistään tiettyyn kellon aikaan kotiin baarista ja tuleekin huomattavasti myöhemmin, voin olla vihainen. Mutta jos ei sano koska tulee ja tulee myöhään, se on ok. Kunhan ei tule kovin paljon baarien sulkemisajan jälkeen. Toivon, että mies ei herätä tullessaan. Varsinkin, jos minulla on aamulla työpäivä tai muu aikainen herätys. Mutta aina mies herättää. Hyvän yön pusu silloin annetaan niin kuin aina nukkumaan mennessä. Tuota en ymmärrä: "hänen pitäisi olla myös jossain mielessä myös iloinen siitä, että mies on tullut kotiin". Mielestäni on ihan normaalia, että mies tulee baarista kotiin. Miksi siitä pitäisi olla erityisen iloinen? Se enempää kuin mies tulee mistä tahansa kotiin. Toki aina on ihanaa, että toinen tulee kotiin ja ei ole vaikka sattunut jotain (onnettomuus tms.). - 15v takana
Tulen usein miestä myöhemmin kotiin ja mahdolliset kauppareissut on puhuttu jo etukäteen, kumpi kulloinkin kaupassa sattuu käymään.
Ovi auki (mahd. kassit sisäpuolelle) Koira pomppii ja hyppii jaloissa (tarvittaessa ukko ottaa jaloista kauppakassit hymyillen) Suukotellaan koiran kanssa samalla kenkiä pois potkien, otetaan kotiintulo "koulutussessio" tyyliin "sivulle!" "Hyvä poika!" taputapu. Ukko katselee hymyillen ja tyytyväisenä, ettei ole koiran tilalla... ;) Kun koira on rauhoittunut, vaihdetaan ukon kanssa päivän pikakuulumiset... hahaa
Anyway, menee hyvin! Laitellaan yhdessä ruokaa, syödään ja köllähdetään sohvalle sylikkäin... nojoo, on se koirakin siellä seassa usein :) - tule vastaan
Aiemmassa avoliitossani mies ei paljoa huomioinut kun tulin kotiin tai lähdin töihin, ei toivotettlu hyvää yötä tai huomenta aamulla. Huipennus oli kun tulin kahden viikon työmatkalta, hän ei noussut silloinkaan TV:n edestä, murahti vain jotain. Hän ei lainkaan tajunnut, että pahoitin mieleni, kotiintuloni kun tuntui olevan täysin yhdentekevää (niin se saattoi hänelle ollakin, vaikka liittomme jatkui vielä muutaman vuoden tuon pikku episodin jälkeen).
Nykyisen mieheni kanssa päätin alusta asti, että menen aina tervehtimään kun hän tulee kotiin ja osoitan, että olen iloinen hänen saapumisestaan. Näin olen tehnytkin kahdeksan vuoden ajan ja uskon, että tämä hyvä tapa jatkuu vastaisuudessakin. Muutaman kerran ruoanlaitossa tms. puuhassa on ollut niin kriittinen hetki, etten ole päässyt ovelle saakka, mutta silloin huikkaan olevani työn touhussa. Samoin hän tulee vastaan kun tulen kotiin, ottaa kauppakassit käsistäni jne. Samoin lähtiessä toivottelemme toisillemme hyvää päivää ja toteamme "nähdään illalla".
Luin kerran erään vanhan avioparin haastattelun, jossa he totesivat yhden onnellisen avioliiton salaisuuden olevan vastaantulo toisen tullessa kotiin, tuolla pienellä eleellä osoitetaan arvostusta ja tunnetta toista kohtaan. Allekirjoitan tämän kyllä täysin. Rakkaus on pieniä tekoja.- Pieniä tekoja.
Moni tuttu on koulutettu ja polettu omaan paikkaansa. Tee näin, sano näin, kulti?! Sääliksi käy kun rouva päättää sukkienvärin lisäksi toisen koko elämästä. Siis se ettei ole miestä päättämään omista tekemisistään.
Meillä menee fiilisten mukaan. Välillä on yhteenottoja mutta ne selvitetään. Meillä vaimon piti opetella puhumaan lapsellisten mielenosoituksien sijaan. Alussa oli rankkaa kun "hoidettavana" oli kaksi lasta. Esikoinen ja vaimo. Mutta on ollut ilo huomata että aikuinenkin ihminen voi kasvaa.
- suklaanami+supatus
Kotiin tullessa: huhuu huhuu, onko täällä ketään. Pusut. Flunsaisena pusut poskelle.
Julkisilla paikoilla: moikkandeera ja pusut.
Kännykkään: haloooooo ja päätteksi sanotaan moiskis. - fastrtgararewttt
Hymy, halaus ja pusuja. Siinä on meidän tervehdykset :) Tosin me nyt pussaillaan pitkin päivää, vaihdetaan halauksia ja pieniä hellyyden osoituksia :)
- yrmy
Hyrmh.
- Anon2010
No me kotona aina että moi oliko mukavaa missä nyt on ollutkaan.
- Viriili
40 vuotta takana,ihme ja kumma.Aamulla huhuilen,että minä tässä.Ukko vaan lukee lehteä,eikä kuule,ei nää.Voi mennä puoleen päivään,ennenkuin avaa sanaisen arkkunsa.Pusuttelusta nyt puhumattakkaan.Semmoista meillä.Sanotte tietysti miksi olen sellaisen ukon kanssa.Sitä olen ihmetelly itekkin usein.
Viriili kirjoitti:
40 vuotta takana,ihme ja kumma.Aamulla huhuilen,että minä tässä.Ukko vaan lukee lehteä,eikä kuule,ei nää.Voi mennä puoleen päivään,ennenkuin avaa sanaisen arkkunsa.Pusuttelusta nyt puhumattakkaan.Semmoista meillä.Sanotte tietysti miksi olen sellaisen ukon kanssa.Sitä olen ihmetelly itekkin usein.
Huikataan moit/heit jne. Ei halailla eikä pusutella, ei ole ollu tapana. Ne kerkiää muulloinkin ja varsinkin kun on kaksi pientä lasta jotka haluaa osansa huomiosta kun äiti/isä tulee kotiin niin ei siinä kerkeä hempeileen.
- ohi on..
Viriili kirjoitti:
40 vuotta takana,ihme ja kumma.Aamulla huhuilen,että minä tässä.Ukko vaan lukee lehteä,eikä kuule,ei nää.Voi mennä puoleen päivään,ennenkuin avaa sanaisen arkkunsa.Pusuttelusta nyt puhumattakkaan.Semmoista meillä.Sanotte tietysti miksi olen sellaisen ukon kanssa.Sitä olen ihmetelly itekkin usein.
Mitä saisit tilalle, paitsi olla yksin? Siksi. Elämä on ohi 4kymmpisenä.
- bb
Miksi pitäisi tervehtiä? En sano muijalle mitään kun tulen kotiin, korkeintaan mitä ruokaa on jos sitäkään.
Silti hyvin menee, kaikia ämmien höpötyksiä täällä jotkut viittii kyselläkkin. - ei tarvi
Ravintolaan ei tarvi mennä kun on vaimo.Tyhymää on lähteä no semmoiset lähtee joilla ei seiso nää on näitä eenukkeja
- jytinää
kun tulen kotia vaimon kun kohtaan halaan puristan ittiäni kohti toisella kädellä läpytän sievästi hiron taka puolta siinä näkee saanko tänään . vaimo heti noo nyt hetikö pika pano sitten illaal oikea pano.pika pano kestää puolituntia,ja ihan alasti,joka panossa ollan alasti.Niin sitten nainen pitää jalat yhdessä minä kahareisin päällä,tyyny takapuolen alle.
- Liina Anniina
jos jompikumpi on lähdössä pitemmälle matkalle, niin halataan.
Aamulla sanomme toisillemme huomenta ja suukotetaan.
Töistä ja kauppareissulta tullessa sanotaan vaan: moi, kulta! Tai pelkkä moi. Mieheni sanoo joskus morjens, ja se joskus hiukan ärsyttää. - VOI Apua
Kun mies lähtee johonkin, ei puhu mitään, kun tulee jostakin, ihan mistä vaan ei puhu mitään. JOs minä tulen vaik kaupasta Hän istuu ja vahtaa televisioo, rahaan kauppakassit, puran jne. Meil ei oo pussattu ainakaa kahteenkymmenne vuoteen eikä mitään muutakaan oo tehty yli kymmeneen vuoteen. Mä en jaksa kysellä enkä mitään muutakaan.JOs edes puhuttais jotakin joskus.Ei me riidelläkkään.Eletään kuin sisarukset. Naimisis oltu n.30v lapset kotoo pos.Hän on tyytyväinen seurusteluunsa tv:n kans ja mä olen niin kypsä tähän, enkä tiiä mitä tekisin.Tyhmähän olen kun jatkan...
- kodinhengeetär
mennään eteisen pikkuvessaan. housut alas ja menoksi.
- ohi on..
Meillä sama juttu. Asiat meni tuohon kun samoista arjen sujumista helpottavista asioista huomautuksista huolimatta ei tapahtunut mitään edistystä. Lopetin sitten kokonaan ja anna naisen hoitaa asiat ihan niinkuin parhaakseen näkee, minä en ala olemaan vieteripellenä niihin älyttömyyksiin. Minä ajattelen ensin ja teen sitten, ja se tekee juuri toisinpäin. Siitä on edetty niin ettei enää puhuta ollenkaan, mikä osoittaa naiselta melkoista edistystä paskanpuhumisen sijaan. Odottelen että lapset lentää pesästä ja sitten lentää jotain muutakin.
- hölökynkölökynsavost
Minä sanon, että hyvvee päevee ukko ja hölökyn kölökyn..halataan ja pussataankin välillä ja aena huomataan,kun toenen tulloo kottiin. Näen meillä savossa.Hyvin männöö,mut mänköön..
- Hali ja pusu
Meillä se, joka on jo kotona, tulee vastaan eteiseen sitä joka tulee kotiin (okei, jos kyse on jostain iden minuutin piipahtamisesta kiskalla, niin sitten ei välttämättä, mutta muuten kyllä). Sanotaan "hei kulta" ja pussataan suulle.
Jos toinen ei tule vastaan, vaan pysyy olohuoneessa tai muualla, niin siihen on aina erittäin hyvä syy (esim. kissa sylissä, tai kesken oleva Skype-puhelu). Silloinkin toisen kotiintulo huomioidaan sanallisesti.
Olemme nelikymppisiä ja olleet yhdessä 10 vuotta. Tämä tapa on ollut sama alusta alkaen eikä ole suunnitelmia luopua siitä.
Samoin jos toinen lähtee aiemmin töihin, niin toinen tulee ovelle saattamaan. - jorppahousu
vaimo potkaisee munille ja räkii naamalle
- Takerus
Kun huonosti menee pitää kysyä itseltä onko siihen omalta osaltaan yhtään syyllinen. Jos olet pitänyt puolisoa kuin kukkaa kämmenellä alusta alkaen niin miksikäs se suhde huonoksi muuttuisi.
Minä itse kokemuksen rintaäänellä voin tunnustaa etten itsekään tehnyt mitään tullakseni toista vastaan vaan odotin että toinen tekee yksin lähestymiset. No huonostihan siinä kävi. Nyt monien mutkien jälkeen ymmärrän mitä on vastavuoroisuus ja hyvin menee.
Aina kun toinen tulee sisälle huhuilen ja näytän iloista ilmettä kun tuntuu niin hyvältä että toinen on siinä rinnallani. Usein sanon etten tulisi päivääkään toimeen ilman häntä.
- reinotossumies..
Ihan käsipäivää sanotaan aina kun tavataan.
- petikumppani
Hymyillään ja juodaan kupit kahvia. Puhutaan mitä maailmalla on tapahtunut ja paljonko on pakkasta!
- nainen..
petikumppani kirjoitti:
Hymyillään ja juodaan kupit kahvia. Puhutaan mitä maailmalla on tapahtunut ja paljonko on pakkasta!
Me moikataan kun toinen tulee kotiin ja siinä yleensä vaihdetaan päivän kuulumiset. Illalla toivotan aina kullalleni hyvät yöt. Ei pussailla päivittäin, vaan enemmän hellitellään ja silitellään esim. sohvalla vierekkäin ollessa.
- "kaipaava"
nainen.. kirjoitti:
Me moikataan kun toinen tulee kotiin ja siinä yleensä vaihdetaan päivän kuulumiset. Illalla toivotan aina kullalleni hyvät yöt. Ei pussailla päivittäin, vaan enemmän hellitellään ja silitellään esim. sohvalla vierekkäin ollessa.
Jes! Olisipa kaltaisiasi naisia enemmän =)
näinhän se on,ja kun lähtee eikä saa kiinni kun tarvetta voi tulla
- ..Lillukka82...
Täällä minä menen aina miestäni ovelle vastaan kun olen kotosalla lasten kanssa.. Ikinä en miestäni sisään päästä ilman halauksia , hymyä ja suukkoja! Aamusin nousen ylös vaikka lapset nukkuvat ja osoitan miehelleni rakkautta istumalla hänen seurassaan kun hän syö ja juo kahvit! Pusutellaan ja halaillaan pitkin päivää, köllitään sohvalla ja kiusataan lapsia kaupassa kun pussaillaan siellä! Eihän meidän ikäiset saa pussailla julkisella paikalla :D Kyllä rakkautta on osoittaa joka päivä kiintymystä toiseen niin sanoilla kun teoillakin!!
- roiskistaloiskis
...sanomalla:"Hei häpykumpu!". thihiiii....taidan mennä kotiin kasvamaan.
- GGGHHHG
Olen hiljaa jos ei mitään kysytä. Minua ei kiinnosta muiden jutut ja oletan muijalta samaa.
- Mies kumminkin
Vaimon tullessa töistä tai oikeastaan mistä vain on "tervehdys" seuraavaa luokkaa:
VOI VIT*&#@ SAAT*&#@ PERK*&#@ EIKÖ TUOTAKAAN KENKÄÄ/SUKKAA/PIPOA VOINUT LAITTAA POIS EDESTÄ JA MIKSI VIT*&#@ SAAT*&#@ PERK*&#@ KUKAAN EI TULLUT AUTTAMAAN KUN SAAT*&#@ VIT*&#@ KÄVIN TAAS KAUPASSA JA MENI TÖISSÄKIN VIT*&#@ SAAT*&#@ PERK*&#@ NIIN VIT*&#@ SAAT*&#@ MYÖHÄÄN. PITÄS SAAT*&#@ VIT*&#@ PER*&#@ ETTIÄ PAREMPI TYÖPAIKKA, KUN EI TUOTA VIT*&#@ SAAT*&#@ PERK*&#@ TYÖTÄ JAKSA, EIKÄ TUOTA VIT*&#@ SAA*&#@ PER*&#@ ESIMIESTÄ, EIKÄ NOITA VI*&#@ SA*&#@ PER*&#@ TYÖKAVEREITA. EIKÖ NYT VI*&#@ SAA*&#@ JOKU PÄÄSE SAAT*&#@ OTTAMAAN TÄTÄ SAAT*&#@ PUSSIA, KUN PITÄÄ VIT*&#@ SAAT*&#@ MENNÄ KUSELLE, KUN EI TÖISSÄ VI*&#@ SAAT*&#@ EHI KOSKAAN SAAT*&#@ MIHINKÄÄN.
Ja tarviiko sanoa miksi tenavat on harvemmin kotona klo 16-18 aikaan, jolla välillä tuo piip piip piip konsertti alkaa ja kun olen viis vuotta käskenyt vaihtaa sitä piip piip piip työpaikkaa, niin en todellakaan aio katella tuota akkaa yhtään pidempään kuin se on lasten hyvinvoinnin kannalta tarpeen.
Pitäisi joskus nauhoittaa vaimolle tuota sen käytöstä, jos se vaikka tajuais.. mutta vikahan on aina meissä muissa, kun ei koskaan osata lukea hänen ajatuksiaan.
Ai miten minä. Yleensä sanon ovelta "Moi" ja kuuntelen millä päällä akka on. - saatananäijä
ekkö oo taaskaa siivonnu ...ja kaljaa kitannu saatana kokopäivän. vitun paska kerää kamppees jahäivy!
- menoksis
mä haluun panna. Joko naidaan??
- 22v Mies
Lainaus:
Rakatelu kunniaan kirjoitti: Näytä viesti
RAKKAUS ja yhteenkuuluvaisuus tulee vasta pitkän yhdesolon jälkeen.Nykyaika miehiltä hakua yhenillan panoihin.
Pano pumppaaminen mieheltä se sitä on, kun iskettä ämmän, ja samana vuorokauden sisällä naitte ei rakastumista vain hyvä perse. Ei esileikkiä, ja olette vain ylpeitä kovasta limpistä jonka työnnätte ilman esileikkiä naisen sisään.
Tai joo tiedätte itsenne teillä oliiviöljyä sängyn alla valmiina. Sehän helpompaa minuutti, ja seuraavat kaksi ja saatte haluamanne. Hoette sen 2minsaa voiku ihanaa. Teitä miehet paljon hyi hyi.....Rakastelu kunniaan uudestaan. Ei ihme te 40-60v miehet akat vihdoin uskaltaneet heittää teijät ulos kestettyään teitä 20vuotta. Mutta mitä paanalta löytyy ne ulos heitetyt miehet jotka ei kamasutrasta tiedä mitään.
---------------------------------------------------------
Niinhän se pittääki olla. Ei naiselta muuta vaadita ku et osais heittää "Limpun pöytää" ja "letun leviäks". Toosa märäks ja heittämää soosit sissää ni kaik on ok.
Esileikkejä ei tartte.
Jos muija alkaa vikistä ni ei muuta ku nyrkkiä naamarii ja siihen perrää "sust on maksettu hua-ra!" Kait ku sä oot leivänki pöyttä laittanu. Jos ei omasta takkaa ala limppu kostumaa ni laita se kulli ekan sen ämmä suuhu, siittä se lähtee luistamma pareemmi. (Säästä oliivöljys ja myy vaik viinarahoiks mialuummi). Ja ku o kuivempi tavara, ni tuntu ku se akka ikkäki ois muutama vuare vähempi, melkkei siihe viattommaa aikkaa! Eka kerta se on ain paras, ain ne sitä hokke kui se sattuis ja särkis nii pal, mut se on vaan niitte sellane tapa, kato ku ne haluu ittes esittää ni haavoittuvaiseks, silloi just näytät et oot mies alat painaa oikke kunnon tiuhha ja syvält, ni hyvää tulloo.
Viidekympi ja mukuloitte jälkke alkka tunttu et kaivais kaivvo teelusikal, ei meinaa es reunoihi hipasta, ni väljäks se tavara tulloo.
Ei herrajumala nykyajan naiset ne hyppii silimille minkkä ehtti, rakastalla pittäs ja herkistellä..
Ja itte ku kysäsee pumppu jälkkee onk ne perkkeleen lattiat kuurattu tai mukulat ruokittu, ni eihän ne ikänä ole..
Tait olla jokku uuret feminatsit rajan takka tullu akkoje mielii sekoittamma. Ennenvanha kaik oli paremmi, ku tyhmältäkki kyssy ni se sano et vaik kui hyvä eukko ois ni kyl se paikka silti on nyrki ja hella välis. Jos ämmä meinaa varpaille astuu tai uhka heit ulos ni anna reippasti nyrkkiä vaa, kyl se järki siit tärähdyksest takkas tullo. jos ei tullo ni koit uurestaa. jos ei vieläkä tullo ni on kyl tyhmä eukko, heitä pihal vaan huoraamma vähäks aikka, kyl se takas tullo. Jos on kakaroi ni kadul vaa, vastuu häviää ku äiti tulloo huoraks, et kait sä mittää huranpenikoi ruppe kasvatta kodossas.
Yhre illa jutut ne on on ihan kivat kans, ei ainakaa tertte sit mittää äpärä-pentui elättä tai kattella. Mut jos se ammä ruppee sukunimmee ynnä postinumerroi kyselemmä ni heit se äkkii ulos vittuhu, ettei tuu laamanni konstaappeleine perrää kolkuttelemma.
Kyllähä mä viinan kans pal oon tekemisis, mut viinan kans oo huomannu et se voip kaik kyvyt miehelt vierä, mut naisil se ei viä mittä. Ja oikkeest se vaan paranta naista, ku heittä kossun jos toisenki huivvi. Ei ainakka sano ei, ja jos porukal ollaa ni kaik on pal tyytyväisemp. Joskus siin on silleenki käyny et olla siin kaik porukal painettu akkaa kui vierasta sikkaa, luulis et muija olis siit kovin pahoillas ollut, mut ei, hän ku muist vaan sen ku hän alkuillast oli hiukka torkahtanu ja siittä sitte heränny sittä seuraava päivän puolel, iha kavereiks ollaa jääty.. Ämmä oli vaa aamul nauranu kku olik hänel tullu yöl pissa vai mikä ku se verra oli kostee jalkoväli, juu juu, meki poikaporukassa naureskeltii, siittähä se lentävä laussekki oli tullu ..ei siihhe valveil tarttee olla.
Jos miult kysyttä ni paras naine se on sellane ku pittää naamas kii ja haaras auki! - ...................
Meillä vaihtelee. Joskus kotona ollut tulee ovelle asti vastaan halaillen ja pussaillen, toisinaan huutelee sohvalta tervehdyksen ja hetken päästä vasta halaillaan jms. Jos mies on muussa huoneessa eikä huomaa tuloani/reagoi siihen, menen itse halailemaan. Usein kotiin tulevalla on jtn tuliaista, suklaata tai on käynyt ruokaostoksilla tms. Kuitenkin aina moikataan, kuten aina sanotaan kunnolla heipat ennen lähtöä, esim.mies herättää mut joka aamu viideltä ko lähtee töihin, vaikka itse nukun lasten kanssa yhdeksään. On kivampi herätä sit itse, kun tietää miehen lähteneen ja on saanut sanoa heippa, joskun kun mies on unohtanut ilmoittaa lähdöstään/ei oo saanut mua hereille, on ollut kurja nousta ja huomata, et onkin lähtenyt jo enkä oo saanut halata :D Sama kun herätään tai mennään nukkumaan, niin toivotetaan kunnolla huomenet ja hyvät yöt. Näin on aina, vaik oisi riidelty ja jos on riidelty, niin riidat sovitaan ennen nukkumaanmenoa tai jonnekin lähtöä. Meillä ei myöskään möksätetä tai valiteta siitä, jos menot venyy ellei sit olla erikseen sovittu jstn syystä 'kotiintuloaikaa' esim.jos mulla on menoa aamulla kymmeneltä, kun mies lähtee illalla baariin tai kavereille, niin pyydän josko mies voisi tulla viimeistään siihen mennessä ja jos seuraavana päivänä tulee jokin pakollinen este, ettei oikeasti pääse, niin sit ilmoittaa ajoissa, niin saan siirrettyä menojani eikä siitä tarvii olla möksö tai riidellä tms, koska tiedän ettei mies oo tahallaan jättänyt tulematta. Jos ei sovita erikseen aikaa, niin mies saa olla pois vaikka viikon, kuitenkin kun tiedän hänen soittavan viimeistään seuraavana iltana hyvät yöt ja selittävän missä & miksi on. Kun ei jaksa turhia riidellä tai möksätä, niin yhdessä on paljon mukavampaa ja kotiin kiva tulla. Ehkä tämän vuoksi mies ilmestyykin usein baarista ja kavereilta kotiin hyvissä ajoin, kun haluaa viereeni nukkumaan tai jtn paljon hauskempaa ;) Näin on ollut suhteen alusta saakka ja molemmille hyvä olla, joten näin jatketaankin :)
- mies joka ei enää ta
Yli 37v naimisis.meni hyvin kunnes muija rupes häslään jonku peterin kaa.tietenki mää etsin muijan joka jaksaa olla ja jutella.kotona menee kahden kuin ei ois toista olemassakaan.Mut kaikkeen tottuu,ja voi elää normaali elämää,ku ei vaimo vieressä.
- 687980
Meillä AINA halataan ja vaihdetaan suukko.
- matias83556
Moikataan ja sitte mennään makuuhuoneeseen ja aluksi harrastetaan pettingiä ja sitten imutusta. Näin silloin tällöin.
- Anonyymi
Tämä on itseasiassa jännä juttu. Tapailin vastikään miestä, joka ei moikannut jon tulin hänen luokseen tai lähdin, en ikinä ole törmännyt moiseen. Siis välillä ei edes katsonut, oli vain tietokoneella. Ja miehellä oli yksiö josta helkutti vieköön näki suoraan siihen eteiseen.. Suhde kaatui myöhemmin muihin asioihin, mutta musta toi oli vaan helvetin outoa. Jos en mennyt itse hänen luokseen antamaan suukkoa niin äijä ei olisi edes huomioinut. Joskus sitten selitti, että ”on niin omissa maailmoissaan” välillä.. Eh, kuka voi yksiössä olla niin omissa maailmoissaan joka kerta, ettei muka kuule tai tai huomaa jos toinen tulee ovesta sisään. Ja siis ei mitään kuulokkeita korvilla. Ja lähtemisessä myös, ei tullut koskaan edes saattamaan ovelle vaan istui tuolilla tai makasi sängyssä vaan ja itse sitten piti vielä huikata, että heippa olen tässä nyt takki päällä lähdössä.. Huoh.
- Anonyymi
Sanotaan yleensä moi ja annetaan pusu.
- Anonyymi
Vanha ketju, mutta hyvä kysymys. Nyt poikkeusajan myös ainakin omassakotona tervehtimiset ovat kovasti vähentyneet, kun molemmat tekevät töitä kotoa. Se miten tervehditään on kylläkin pysynyt aikalailla samana. Me huikataan moit. Lähes poikkeuksetta sillä kotonaolijalla on aina joku juttu ja puuha menossa,kun toinen tulee. Se homma hoidetaan sopivaan kohtaan ja sitten sitä menee antamaan halauksen ja pusun, jos toinen on käynyt kaupassa niin auttamaan ostosten purussa jne. Tuo homma on pysynyt meillä kokolailla vakiona koko tän yheksän vuotta. Oon ollut myös parisuhteessa, joss ei juuri tehty muuta kun just ja just huudettiin moi. Se kyllä teki siitä kotiintulosta selkeesti vähemmän mukavaa, vaikkei nyt varsinaisesti mikään eron syy ollutkaan. Enpä olekaan koskaan tullut kysynyt mieheltä, että mihen hänen entisessä parisuhteessaan meni. Pitäis ehkä kysyä.
Se mitä tapahtuu, jos tulee myöhässä, riippuu ihan täysin siitä mistä ja varsinkin miten tulee myöhässä. En mä tiiä miten vaikka kaupasta voi tulla myöhössä kotiin. Ei meillä kummallakaan ole oikeen mitään oletusta kauanko kaupassa menee aikaa. No ehkä jos aamukymmeneltä lähtee kauppaan eikä ole iltakasilta kotona, ilman mitään ennalta oletettavaa syytä, niin kyllä siinä jossain kohtaa soittaa ja kysyy onko kaikki ok. Kyllä se toinenkin osapuoli tollasesta viipymisestä ihan itse ilmottelis. Ei meillä noin yleisestikään ole mitään kotiintuloaikoja. Aikaa menee mitä menee ja jos sitä menee jotenki erityisen kauan, niin siitä ilmottelee ite. Siitä ilmottelee, ettei toinen turhaan huolestu. Jos on sovittu joku paluuaika, niin siihen on aina joku syy. Johonkin pitää ehtiä vielä sen jälkeen. Jos sovitusta menosta myöhästyy, niin se nyppii tietenki molempia eikä ole hyvä juttu, ainakaan syyttä suotta. Baarireissuja meillä ei kumpikaan juuri tee, mutta niiden kanssa on ihan sama juttu. Ihan ok tulla myöhään, jos ei ole ollut syytä olettaa muuta, eikä tarvetta huolestua. - Anonyymi
Meillä huikataan "I love you, be safe " kun toinen menee johonkin ja takaisin tullessa "I'm back/welcome back" plus yleensä pusu ja kiitos jos on vaikka roskat nakannut mennessään.
- Anonyymi
Aina lähtiessä ja tullessa halataan ja pussataan. Joskus toinen odottaa toista kotiin tulevaksi"häntä" heiluen tai "mirriä" silittäen....tästä seuraa ihana kotona tuleminen ;D
- Anonyymi
Meillä heilutetaan kättä ja pidetään turvavälit ja käsiä pestään aina, kun jostain tullaan...😃
- Anonyymi
Ei kiinnitetä enää juuri huomiota, 29 vuotta yhdessä, siinä syy.
- Anonyymi
Hei olemme puolisoni kanssa asuneet yhdessä n.1.5 vuotta ja tänä iltana yritin antaa 3 kertaa puolisolleni hyvän yön suukkon, mutta ei anna onko syytä huolestua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.2463963Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha282328- 242131
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.932046Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?941713Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se241401- 81311
Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo361297Kenen etua Stubb ajaa Euroopassa ilmoittaessaan olevansa enemmän Ruotsalainen
Tasavallan presidentti Alexander Stubb kertoi ensimmäisellä valtiovierailullaan Ruotsissa, että hän ei ole koskaan tunte3091252Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351227