Mitä tehdä?
Kirjoittanut: EPÄTIETOINEN, 30.3.2004 klo 06.00
Osaako kukaan sanoa että mitä minun kannattaisi tehdä seuraavanlaisessa tilanteessa.
Erosin vuosi sitten riitaisissa merkeissä avopuolisostani. Mies lähti kävelemään jättäen kellarikomeron täyteen hänen henk.koht tavaroitaan jotka sisältävät mm. valokuvia, työkaluja, autonrenkaita, papereita joissa ilmenee hänen henkilötiedot yms yms että asunnossa on yksi huone täynnä hänen tavaroitaan mm. hylly, pöytä, jonkun verran vaatteita jne..
Puoli vuotta hän lupaili tulla tavaransa noutamaan muttei koskaan tätä toteuttanut.
Olen itse asunnosta kohta muuttamassa joten pitäisi päästä kaverin tavaroista eroon.
Nytpä kysynkin että kuinka minun olisi parasta toimia niin etten kuitenkaan itse saa p**kaa niskaan. Tiedän kyllä missä kaveri asuu mutta välimatkaa on 30 kilometriä ja itselläni ei ole mahdollisuutta tavaroita siirrellä tms.
Ajattelin nyt soittaa/ laittaa viimeisen viestin kaverille tavaroista mutta mitäpä jos en saa vastausta?
Voinko saada siis kakkaa niskaan jos viskon pienimpiä tavaroita esim. taloyhtiön roskiin.. koska tavaroiden seassa on kuitenkin kaverin phenkilötiedollisia papereita.
Sekavasti kirjoitettu mutta jokainen varmasti ymmärtää asian pointin. :)
Lisään vielä ettemme ole missään puhelväleissä joten epäilen että hän edes vastaa soittoihini/ viesteihini. Voiko tämmöistä asiaa kysyä esimerkiksi poliisilta että miten toimia.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Asiallinen tapa on laittaa vaikkapa KIRJE, jolloin tieto menee kirjallisena (kirjattu kirje). Jos ei hae tavaroitaan, voi vaan syytellä itseään.
Asunto ja muut paikat täytyy tietysti saada tyhjäksi, poliisillehan asia ei mitenkään kuulu, kyllä SINUN tehtäväsi on tyhjentää asunto muut tilat.
Itse olen ollut vastaavassa tilanteessa ja ottanut ent. kumppanin tavarat mukaan uuden asunnon varastoon, ei viitsinyt pois heittää.
Suosittelen samaa, ei tule "ongelmia".
Kaverin tavaroita on niin paljon että 40 neliön asunto johon olen muuttamassa ei niitä vedä. Olen nyt jo joutunut antamaan omia tavaroitani vanhemmilleni säilöön koska esim. kellarikomero on lattiasta kattoon tämän sällin tavaroita.
Minusta kyllä kuullostaa aika kohtuuttomalta että olen velvollinen kuskaamaan toisen tavaroita (joita on oikeasti todella paljon) mukanani.
Lisää kommenteja/ neuvoja odotellen. :)
Edellisen vastaajan ehdotus kuullosti hyvältä.
Lähetä ex:sällesi saantitodistuksellinen kirje jossa esität määräpäivän jolloin hänen pitää hakea tavarat sillä uhalla että heität ne roskiin. Anna hänelle kirjeess joku kohtuullinen aika hakea tavarat esim 2 viikkoa tai kuukausi. (toivottavasti et muuta sitä ennen)
Jos hän ei ole omaisuuttaan hakenut (ja kuitenkin vastaanottanut kirjeen eli allekirjoittanut saantitodistuksen) eikä edes ottanut millään tavalla yhteyttä voit mielestäni puhtain mielin heittää omaisuuden pois. Tietysti jos huomaat siellä yksittäisiä arvokkaita esineitä (koruja, arvokkaita taideteoksia yms..) niin ne kannattanee ottaa talteen, mutta ns. peruskrääsän voinee ilmoituksen jälkeen heittää pois jos hän ei ole määräaikaan tavaroitaan noutanut.
Lähetä/toimita nämä löytötavaratoimistoon ja varusta ne omistajan tiedoilla. Nämä kyllä ilmoittavat omistajalle jotta voi nämä hakea jos haluaa.
Ikävä puoli on että joudut nämä itse toimittamaan jollain tavalla.
jos tarviit apuva, missäpäin tavarat on ?
sp-os : [email protected]
täältä asiallista apua, neuvoja, tyhjennys.
Jos kaikkia taiteen sääntöjä halutaan noudattaa, oikea menettely on hakea käräjäoikeudesta hallinanpalautuskanteella kellarikomeron hallinann palauttamista. Sen jälkeen, kun olet saanut tuomion asiassa (todennäköisesti saat yksipuolisen tuomion, kun ex-siippasi ei vastaa haasteeseen), voit hakea ulosottomieheltä häätöä kellarikomeron tyhjentämiseksi.
Ulosotto voi joko kuljettaa tavarat pois komerosta tai asettaa uhkasakon exällesi niiden poisviemiseksi. Mahdollista on myös, että saat ulosottomieheltä luvan hävittää sellaisen omaisuus, joka on arvotonta tai vähäarvoista.
Muistaakseni on olemassa jokin aikaraja jonka sisällä pitää omaisuus hakea pois, ehkäpä myydystäkin asunnosta ja jos näin ei tapahdu, niin saat pitää omaisuuden taikka hävittää´. Hävitys omalla kustannuksella.
Muistisi petti tämän kerran. Oikeus esineeseen ei vanhennu lainkaan. Ainoastaan, jos katsottaisiin henkilön hylänneen esineen, omistusoikeus lakkaisi. Mutta hylkäämisen suhteen kannattaa ulkopuolisen olla varovainen, sillä esineen hukannut voi joutua vahingonkorvausvastuu, jos ei voi todistaa omistajan hylänneen esinettä (mikä on vaikeaa).