Natsipupu

Mulla alkaa hermot yksinkertasesti palaa, enkä ole meidän taloudessa ainut. Eli, meillä on 4kk ikäinen kääpiöristeytys poika, josta on tullut oikea monsteri. Hyökkäilee, kurluttaa, puree, paukuttaa jalkaa lattiaan..

Pupu on ollut meillä nyt 2kk, aluksi ei ollu ongelmia; poika oli oikein kiltti, tuli luokse, nuoli eikä ollut minkäänlaista äksyilyä. Nyt viimeisen kuukauden on ollut edellä mainittua käytöstä.

En ole ollut pupulle mitenkään ilkeä, pellettiä on aina tarjolla, samoin heinää, tuoretta saa 1-2 kertaa päivässä. Vessa-astian siivoan joka toinen päivä, pissat menee aina astiaan mutta papanoita on yleensä matolla muutamassa läjässä.Pupu saa olla koko ajan vapaana keittiössä (rajasimme alueen koska luulimme tämän auttavan), eli liikunnanpuuttestakaan ei voi olla kyse. Turvapaikkoja on keittiössä runsaasti mm.häkki, kuljetuskoppa ja vessa-astian ympärille on tehty kehikko taikakuutiosta.

Onko pupulla siis joku henkinen ongelma jota emme tiedosta, vai onko päässä yksinkertaisesti vikaa?
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pupusi on tainnut tulla murrosiän kynnykselle ja alkaa käyttäytyä hormoonien mukaan reviiriä suojelevasti. Tämä on yleensä kyllä enemmän naaraiden käytöstä (olettehan varmoja sukupuolesta?), mutta kyllä miehetkin tämän osaa.

Jollei käytös laannu, niin puolivuotiaana kannattaa viedä poika leikkautettavaksi, niin ylimääräiset hormonihöyryt laantuvat. Takuu tämä ei tietenkään käytöksen loppumisellle ole, mutta yleensä siitä saa ainakin jonkinlaisen avun tähän ongelmaan.

Äänestä

Oma tyttö kanini oli samanlainen, alussa ei mitään, mutta loppu elämän se oli sellanen. Se oli 2-vuotias, ku se kuoli. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elisa¤¤ kirjoitti:

Mulla alkaa hermot yksinkertasesti palaa, enkä ole meidän taloudessa ainut. Eli, meillä on 4kk ikäinen kääpiöristeytys poika, josta on tullut oikea monsteri. Hyökkäilee, kurluttaa, puree, paukuttaa jalkaa lattiaan..

Pupu on ollut meillä nyt 2kk, aluksi ei ollu ongelmia; poika oli oikein kiltti, tuli luokse, nuoli eikä ollut minkäänlaista äksyilyä. Nyt viimeisen kuukauden on ollut edellä mainittua käytöstä.

En ole ollut pupulle mitenkään ilkeä, pellettiä on aina tarjolla, samoin heinää, tuoretta saa 1-2 kertaa päivässä. Vessa-astian siivoan joka toinen päivä, pissat menee aina astiaan mutta papanoita on yleensä matolla muutamassa läjässä.Pupu saa olla koko ajan vapaana keittiössä (rajasimme alueen koska luulimme tämän auttavan), eli liikunnanpuuttestakaan ei voi olla kyse. Turvapaikkoja on keittiössä runsaasti mm.häkki, kuljetuskoppa ja vessa-astian ympärille on tehty kehikko taikakuutiosta.

Onko pupulla siis joku henkinen ongelma jota emme tiedosta, vai onko päässä yksinkertaisesti vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu