Huostaanotoissa aina sopivan tilaisuuden tullen repäistään pöytään esim. joitain Stakesin ohjeistuksia, miten koko prosessi PITÄISI suositusten ja lakien mukaan hoitaa. Kärjistetyimmillään langetaan väittämään, että asiat jopa ihan oikeasti etenevät noin ja unohdetaan taivaallisen tyylikkäästi ilmenneet käytännön tosiasiat, esim. että hyvin monissa kunnissa lakia ei huostien teossa ole noudatettu enää vuosiin ja mm. kuntaliitokset ovat lisänneet aivan törkeitä lainrikkomuksia lapsia ja perheitä kohtaan. Sosiaalityöntekijöiden haastattelut, joissa he kertovat aivan päinvastaista unohdetaan täysin kun kerrotaan, miten asiat muka hoidetaan, vaikka kyse on vain siitä, miten ne pitäisi hoitaa, mutta kun ei.
Sama näyttää olevan koulun suhteen. Kyllä meillä on ihana peruskoulu, jos katsotaan miten taivaita hivelevien suositusten mukaan asiat etenevät kun oppilaalla ilmenee koulunkäyntihaluttomuutta. Ei voi ihmettelemättä lukea, koska niin kaukana ne ovat arkitodellisuudesta. Tällaisia listauksiako ihan tosissaan käytetään kun suomalaista peruskoulumallia ollaan jopa myymässä ulkomaille, kuten myös on suunniteltu. Tässähän koulu hoitaisi jopa vanhempienkin velvollisuuksia, mitä en ole ikinä missään kuullut tai nähnyt tapahtuvan ja miksi pitäisikään. Mutta näin pitkälle valehtelussa kuitenkin ollaan valmiita menemään:
1) Opinto-ohjaaja voi keskustella lapsen kanssa ja antaa hänelle vinkkejä opiskelustrategioissa.
2) Lapsi voidaan ohjata osa-aikaiseen erityisopetukseen, jos hänellä on ongelmia jossakin tietyssä kouluaineessa.
3) Opettaja voi osaltaan keventää lapsen työtaakkaa. Hän voi ottaa huomioon lapsen kielteiset esiintymiskokemukset ja siihen liittyvät pelot.
4) Luokanvalvoja ja tukioppilaat voivat olla avuksi, jos lapsi on yksinäinen.
5) Koulu voi ohjata vanhempia rajoittamaan lapsen pelaamista tai television katselua.
6) Kuraattori voi keskustella lapsen ja perheen kanssa, jos tämä liikkuu sopimattomassa seurassa.
7) Kuraattori voi myös pyytää konsultaatiota koululääkäriltä.
8) Lääkäri voi mahdollisen diagnoosin asettamisen jälkeen aloittaa tarvittavan hoidon.
Ehkä yläasteella puhutaan oppimisstrategioista, tähän asti olen kyllä ihan vain itse puhunut tiedoistani oikeaan opiskeluun. Mutta kun on kyse lapsen kouluhaluttomuudesta, niin mitä ihmeen hyötyä on oppimisstrategioista?
Osa-aikaista erityisopetusta kai käytetään aika paljon kouluissa nykyisin, kakkoskohta on niitä harvoja listan aiheita, joka taitaa ihan oikeasti pitää paikkansa.
Kolmoskohta taas naurattaa. Hyvä erityisopettaja kyllä kykenee tuohon, mutta kokemukseni mukaan eivät heistäkään kaikki. Miksi ihmeessä joka oppilaan pitäisi olla valmis tietyltä luokka-asteelta alkaen esiintymään luokan edessä? Pahimmillaan esiintymispelko voi ajaa oppilaan jopa pinnaamiseen, joten ihan pienen pieni ymmärrys opettajan taholta auttaisi oppilasta jo pitkälle.
Lapseni on käynyt kahta eri ala-asteen koulua, eikä niissä kummassakaan ole kummoista tukioppilastoimintaa nähty. Vai onko kummioppilastoiminta yhtä kuin tukioppilastyö? Kummioppilaaksi nimetään yleensä joku lapsen ennestään tuntema pienempi oppilas ja häntä sitten on siedettävä, vaikka kemiat eivät synkkaisi lapsilla miltään osin, ei vapaa-ajalla, eikä koulussa.. Apuako jolle kulle?
No ainahan se vika kaikkiin mahdollisiin ongelmiin on peleissä ja tv:n katselussa, kuinkas muuten!
Ja toinen säkeistö tästä virrestä kuuluu tietysti niin, että vanhemmat eivät tajua rajoittaa, jos pelaaminen äityy mahdottomuuksiin. Mielestäni pelkkä rajoittaminen ei riitä, vaan lapsi on ohjattava mielekkäämmän tekemisen pariin, jos ihan oikeasti taustalla ei ole muita ongelmia ja kyse onkin ongelmien pakenemisesta pelien pariin.
Jos koulussa tosiaan ennen vanhempia tiedetään lapsen liikkuvan sopimattomassa seuraassa, niin kai nyt itsestään selvää on tiedottaa siitä vanhempia. Mikä se sellainen koulu on, jossa sitä sopimatonta seuraa löytyy?
Konsultaatiota lääkärille pyytävät kyllä yleensä vanhemmat, laihoin tuloksin. Mitä koululääkärit muuta tekevät, muuta kuin katsovat terv.hoitajan mittaustulokset painosta ja pituudesta, sekä tutkivat rasti ruutuun vastaukset, jotka lapsi on ennakkoon täyttänyt unen määrästä ym:sta, mitä joka oppilaalle jaetuissa kysymyskaavakkeissa on vastattu. Ei koululääkärillä ole aikaa enempään.
Viimeinen kohta on käsittämätön. Minkä ihmeen diagnoosin? Olen kuullut joidenkin koulupsykologien tekemästä alustavasta tutkimuksesta oppimisongelmien selvittämiseksi, mutta diagnoosin asettaa aina lääkäri.Onko tosiaan joku saanut kouluterveydenhoidosta jonkun diagnoosin? Eikä koululääkärillä ole valtuuksia päättää mistään hoidosta! Kertokaa kokemuksia, jos olen väärässä tässä asiassa.
Sama näyttää olevan koulun suhteen. Kyllä meillä on ihana peruskoulu, jos katsotaan miten taivaita hivelevien suositusten mukaan asiat etenevät kun oppilaalla ilmenee koulunkäyntihaluttomuutta. Ei voi ihmettelemättä lukea, koska niin kaukana ne ovat arkitodellisuudesta. Tällaisia listauksiako ihan tosissaan käytetään kun suomalaista peruskoulumallia ollaan jopa myymässä ulkomaille, kuten myös on suunniteltu. Tässähän koulu hoitaisi jopa vanhempienkin velvollisuuksia, mitä en ole ikinä missään kuullut tai nähnyt tapahtuvan ja miksi pitäisikään. Mutta näin pitkälle valehtelussa kuitenkin ollaan valmiita menemään:
1) Opinto-ohjaaja voi keskustella lapsen kanssa ja antaa hänelle vinkkejä opiskelustrategioissa.
2) Lapsi voidaan ohjata osa-aikaiseen erityisopetukseen, jos hänellä on ongelmia jossakin tietyssä kouluaineessa.
3) Opettaja voi osaltaan keventää lapsen työtaakkaa. Hän voi ottaa huomioon lapsen kielteiset esiintymiskokemukset ja siihen liittyvät pelot.
4) Luokanvalvoja ja tukioppilaat voivat olla avuksi, jos lapsi on yksinäinen.
5) Koulu voi ohjata vanhempia rajoittamaan lapsen pelaamista tai television katselua.
6) Kuraattori voi keskustella lapsen ja perheen kanssa, jos tämä liikkuu sopimattomassa seurassa.
7) Kuraattori voi myös pyytää konsultaatiota koululääkäriltä.
8) Lääkäri voi mahdollisen diagnoosin asettamisen jälkeen aloittaa tarvittavan hoidon.
Ehkä yläasteella puhutaan oppimisstrategioista, tähän asti olen kyllä ihan vain itse puhunut tiedoistani oikeaan opiskeluun. Mutta kun on kyse lapsen kouluhaluttomuudesta, niin mitä ihmeen hyötyä on oppimisstrategioista?
Osa-aikaista erityisopetusta kai käytetään aika paljon kouluissa nykyisin, kakkoskohta on niitä harvoja listan aiheita, joka taitaa ihan oikeasti pitää paikkansa.
Kolmoskohta taas naurattaa. Hyvä erityisopettaja kyllä kykenee tuohon, mutta kokemukseni mukaan eivät heistäkään kaikki. Miksi ihmeessä joka oppilaan pitäisi olla valmis tietyltä luokka-asteelta alkaen esiintymään luokan edessä? Pahimmillaan esiintymispelko voi ajaa oppilaan jopa pinnaamiseen, joten ihan pienen pieni ymmärrys opettajan taholta auttaisi oppilasta jo pitkälle.
Lapseni on käynyt kahta eri ala-asteen koulua, eikä niissä kummassakaan ole kummoista tukioppilastoimintaa nähty. Vai onko kummioppilastoiminta yhtä kuin tukioppilastyö? Kummioppilaaksi nimetään yleensä joku lapsen ennestään tuntema pienempi oppilas ja häntä sitten on siedettävä, vaikka kemiat eivät synkkaisi lapsilla miltään osin, ei vapaa-ajalla, eikä koulussa.. Apuako jolle kulle?
No ainahan se vika kaikkiin mahdollisiin ongelmiin on peleissä ja tv:n katselussa, kuinkas muuten!
Ja toinen säkeistö tästä virrestä kuuluu tietysti niin, että vanhemmat eivät tajua rajoittaa, jos pelaaminen äityy mahdottomuuksiin. Mielestäni pelkkä rajoittaminen ei riitä, vaan lapsi on ohjattava mielekkäämmän tekemisen pariin, jos ihan oikeasti taustalla ei ole muita ongelmia ja kyse onkin ongelmien pakenemisesta pelien pariin.
Jos koulussa tosiaan ennen vanhempia tiedetään lapsen liikkuvan sopimattomassa seuraassa, niin kai nyt itsestään selvää on tiedottaa siitä vanhempia. Mikä se sellainen koulu on, jossa sitä sopimatonta seuraa löytyy?
Konsultaatiota lääkärille pyytävät kyllä yleensä vanhemmat, laihoin tuloksin. Mitä koululääkärit muuta tekevät, muuta kuin katsovat terv.hoitajan mittaustulokset painosta ja pituudesta, sekä tutkivat rasti ruutuun vastaukset, jotka lapsi on ennakkoon täyttänyt unen määrästä ym:sta, mitä joka oppilaalle jaetuissa kysymyskaavakkeissa on vastattu. Ei koululääkärillä ole aikaa enempään.
Viimeinen kohta on käsittämätön. Minkä ihmeen diagnoosin? Olen kuullut joidenkin koulupsykologien tekemästä alustavasta tutkimuksesta oppimisongelmien selvittämiseksi, mutta diagnoosin asettaa aina lääkäri.Onko tosiaan joku saanut kouluterveydenhoidosta jonkun diagnoosin? Eikä koululääkärillä ole valtuuksia päättää mistään hoidosta! Kertokaa kokemuksia, jos olen väärässä tässä asiassa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
löytyy Vieraskynä, www.hs.fi
luokan edessä esiintyminen. ääneen lukeminen jne. Onneksi hyvä erityisluokan opettaja ymmärtää tämän, eikä vaadi lapselta enemmän kuin mihin hän on valmis vielä tässä vaiheessa. Mutta mielenkiintoista sen sijaan mielestäni on se, että eivät kaikki erityisopettajatkaan tätä ymmärrä. Olisi tehnyt mieli kysyä, ovatko he ihan tutkinnon suorittaneita erit.opettajia, mutta koska lapsi ei joudu kyseisten henkilöiden kanssa paljoa tekemisiin, jätin asian sikseen.
Mutta tämä on yksi esimerkki siitä, miten pienellä ymmärtämisellä voidaan vaikuttaa lapsen kouluviihtyvyyteen. Miksi jokaisen pitää kehittyä joka asiassa tiettyjen normien mukaan, sitä en ymmärrä. Olen ihan varma, että hänkin vielä tulee tottumaan ja jopa nauttimaankin yleisön edessä olosta, kunhan on siihen valmis. Ehkä itseluottamusta tarvitaan vähän lisää, jota erityislapsilla on ymmärrettävästi monesti liian vähän. Kiitos siitä kuuluu ehdottomasti niille ymmärtämättömille opettajille ja yleensä kaikille, jotka asettavat kaikki tavoitteet samale viivalle. Onneksi sentään jossain löytyy sentään hiven yksilöllisyydenkin ymmärtämistä.
vaikka vain lauseen joutuisi lukemaan kielten tunnilla, se voi olla liikaa jollekin. ja monessa oppiaineessa on nykyisin paljon esiintymistä ja esillä oloa, joka ei onnistu kaikilta vielä alaluokilla. sitten tulee koulusta pois oloja ja syy tietysti on eräiden mielestä aina vain vanhemmissa.
Moni aikuinen ei todellakaan ole mielellään esillä, puhumassa yleisölle tai lukemassa ääneen.