mulla on 4 kk ikänen lapsi. ongelmana on sen nukutus. lasta ei saa nukahtamaan muuten kun syliin ja liikkeessä pitää olla koko ajan-kun pusähtyy tulee huuto. hän voi helposti valvoa sen 10 tuntiakin ja huutaa väsymystään, mutta nukahda ei muuten kun syliin tai joskus tissille. tästä syystä siis minähän häntä aina iltaisin kanniskelen ympäri asuntoa, kun muu ei auta.
nyt on sellanen huono äiti olo, koska miehenikin on sanonut, että ite saat nukuttaa kun oot lapsen tollaseks opettanut, ettei muualle nukahda, hän ei suostu edes yrittämään lasta nukkumaan saada. vieraatkin ihmiset naureskellen sanovat että ootkos mennyt sen tuollaseks opettamaan, ja tuskin pahaa tarkoittavat, mutta pahalta se tuntuu. ehkä otan stressiä liian pienistä asioista, mutta suoraan sanoen vituttaa. aiemmin kun neuvoja olen tuttavilta kysynyt, ei kukaan osaa auttaa ja nyt sitten tuntuu että lapsen itkut sun muut on täysin mun syytä. muutenkin kun on väsynyt ja selkä paskana tosta ainaisesta kanniskelusta...
haluankin kysyä teiltä jotka asiasta jotain tiedätte ja joilla kokemusta on, että onko se tosiaan MUN vika, että lapsi pitää kantaa uneen? ja tahdon myös kuulla niitä vinkkejä miten saada lapsi muulla tapaa nukkumaan, tosin tuntuu että oon jo kaiken kokeillut, kun useamman kerran yritetty ties millä konsteilla, ja vaikka parikin tuntia yrittää niin ei se prkl nukahda.
ai tietty, autossa ja rattaissa nukkuu hyvin, niin kauan kun on liikkeessä. että rattaiden tuominen sisällekään ei auta, kun herää kun ne pysähtyy.
nyt on sellanen huono äiti olo, koska miehenikin on sanonut, että ite saat nukuttaa kun oot lapsen tollaseks opettanut, ettei muualle nukahda, hän ei suostu edes yrittämään lasta nukkumaan saada. vieraatkin ihmiset naureskellen sanovat että ootkos mennyt sen tuollaseks opettamaan, ja tuskin pahaa tarkoittavat, mutta pahalta se tuntuu. ehkä otan stressiä liian pienistä asioista, mutta suoraan sanoen vituttaa. aiemmin kun neuvoja olen tuttavilta kysynyt, ei kukaan osaa auttaa ja nyt sitten tuntuu että lapsen itkut sun muut on täysin mun syytä. muutenkin kun on väsynyt ja selkä paskana tosta ainaisesta kanniskelusta...
haluankin kysyä teiltä jotka asiasta jotain tiedätte ja joilla kokemusta on, että onko se tosiaan MUN vika, että lapsi pitää kantaa uneen? ja tahdon myös kuulla niitä vinkkejä miten saada lapsi muulla tapaa nukkumaan, tosin tuntuu että oon jo kaiken kokeillut, kun useamman kerran yritetty ties millä konsteilla, ja vaikka parikin tuntia yrittää niin ei se prkl nukahda.
ai tietty, autossa ja rattaissa nukkuu hyvin, niin kauan kun on liikkeessä. että rattaiden tuominen sisällekään ei auta, kun herää kun ne pysähtyy.
Vastaukset 15
Vanhimmat
meidän vauvalla oli kanssa sama ongelma..ei meinannu millään saada nukkumaan muuten kun vaan vaunuja heiluttelemalla tai autolla ajelemalla. Silloin kun ongelma oli suurimmillaan,oli hampaita tulossa 4 tai 5 kuukauden ikäisenä.Sitten ongelma poistui ja muutaman kerran kun olin niin väsynyt niin annoin vauvan vaan huutaa niin kyllä se itsestään nukahti.Mutten koskaan yli 10 minuuttia antanut itkeä..
Ootko yrittänyt tuttia,hattua,musiikkia,leluja(meillä toimi viilennysrengas)tassuttelua?
Minäkin nukutin poikaa tuon ikäisenä aina syliin, se vain oli helpoin tapa saada poika nukkumaan, ja myös minulle sanottiin että olenpa "huonon" tavan opettanut kun ei ilman syliä nukahtanut. n.7kk ikäisenä alkoi vaikeudet, ei nukahtanut kunnolla sylissä eikä ilman.8kk kun tuli täyteen niin päätin, että nyt saa loppua sylissä nukuttaminen (tuli niska ja selkä niin kipeäksi) yhtenä aamuna vain laitoin pojan sänkyyn makaamaan ja tutin suuhun, poika huusi n.1h (toki kävin rauhoittelemassa kun huuto yltyi) toisilla unilla meni enään 20min ja illalla nukahti 15min. Olisi pitänyt jo aikaisemmin opettaa poika nukahtamaan ilman syliä, mutta ajatus siitä, että poika huutaa sängyssä oli kamala:) Mutta jossain vaiheessä se on kuitenkin edessä.Ja periksi ei kannata antaa,vaikka pahalta tuntuisikin. niin..onko se kenenkään vika..lapsellehan on parasta että nukahtaa oli tyyli mikä tahansa kuhan se toimii:) Joten jos sulle toimii parhaiten sylissä nukuttaminen niin sitten kannattaa tehdä niin, tosin itse ihmettelin jälkeenpäin että miksi en yrittänyt aikaisemmin nukuttaa sänkyyn ilman minua, kun ihmeen vaivattomasti se loppujen lopuksi kävi.
olen kokeillut tota itekseen nukahtamista-mutta kun se joko huutaa tai touhuilee omiaan. ja kun se huuto ei lopu sitten ikinä, ei auta tuntikaan ja vaikka olisin vieressä ja hyssyttelisin tai taputtaisin peppuun tai muuta...ja tosiaan, kovin kauan ei voi lapsen antaa huutaakaan, ei anna siihen luonto periks. kun eihän se ymmärrä minkä takia äiti jättää sen yksin=( olen myös kokeillut sitä, että pidän sylissä joko kapalossa tai ilman niin että ei pääse rimpuilemaan ja ollaan vaan ihan paikallaan, mutta silloinkaan se huuto ei kyllä lopu, eikä nukahda...
tänään lapsi oli yksin sängyssään 20 min. huutamassa, kävin toki välillä rauhottelemassa. mutta ei nukahtanut kun vasta parin tunnin päästä-syliin.
juu ja tutti ei kelpaa. ei rätit, lelut tai musiikitkaan auta. ja kun toi lapsi on ollut ihan syntymästään asti tollanen känkkis. on tosiaan joskus niitä hyviä päiviä jolloin nukahtaa ilman suurempia kiukutteluja ja nykyään niitä on luojalle kiitos enemmänkin, mutta pääasiassa se on tuo syliin nukutus mikä toimii...ja varsinkin jos ei sitä heti tajua ryhtyä nukuttamaan kun väsynys iskee, niin kun yliväsymys tulee niin nukahtaminen on aina vaan vaikeempaa..
Meillä neiti ei suostunut nukahtamaan kuin imetyksen avulla. Aloitti tuon jo laitoksella, joten en kovin kovasti ehtinyt opettaa sitä. Ns. helppojen vauvojen vanhemmilla ei ole aavistustakaan siitä, mitä elämä vaativampi luonteisten vauvojen kanssa on. Sain minäkin kuittia asiasta ympäristöstä, mutta minä en anna vastasyntyneen huutaa itseään tikahduksiin. Sinun vauvasi alkaa olla jo isompi, joten kohta varmaan opettaminen muille nukahtamistavoille onnistuu. Tsemppiä!
olet väsynyt. :)
Lapsellesi olet maailman parhain äiti!
Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin".
Nukkuminen, kuten syöminenkin, ei ole käyttäytymismuoto, jonka voisi opettaa lapselle pakolla. Korkeintaan voit luoda olosuhteet, jotka tekevät lapselle mahdolliseksi nukahtaa. Neuvottuani kolmen vuosikymmenen ajan vanhempia nukkumista koskevissa kysymyksissä olen tullut johtopäätökseen, että useimmat yöheräilijät ovat sellaisia syntyjään, eivät olosuhteiden vuoksi. Ei ole sinun vikasi, että vauvasi herää, eivätkä vauvasi nukkumatavat ole vanhemmuutesi heijastusta. Jos ystäväsi kehuvat, että heidän vauvansa nukkuvat läpi yön, luota meihin: he todennäköisesti liioittelevat - ja paljon.
Kuulemasi ristiriitaiset neuvot voivat valvottaa sinua enemmän kuin vauvasi. Pelkäät, että hemmottelet vauvasi pilalle, jos otat hänet vuoteeseesi tai hoidat vauvaa herkkävaistoisesti, kun hän herää keskellä yötä. Murehdit, jos epätoivon ja uupumuksen ajamana kokeilet hiukan vauvakoulutusta ja annat vauvasi itkeä muutamana yönä. Joskus on hyödyllistä ymmärtää, että jotkut vauvat ovat hyväunisia ja osaavat syntyjään rauhoittaa itsensä, kun taas toiset vauvat heräävät helposti yöllä ja ovat vaikeasti jälleen rauhoitettavissa. Jokainen vauva on erilainen ja unikäyttäytyminen liittyy enemmänkin synnynnäiseen tempperamenttiin (tai yöheräilyn kohdalla lääketieteellisiin syihin) kuin mihinkään äidin tai isän aikaansaamiin "huonoihin tapoihin". Tulee aika, jolloin sinnikkäänkin yövalvojan vanhemmat palkitaan keskeytymättömällä unella. Ikävaihe, jona perheet palkitaan tällä koko yön kestävällä autuudella, vaihtelee lapsesta toiseen. Odottaessanne kokeilkaa, mikä yöaikainen vanhemmuuden tyyli toimisi teidän tapauksessanne. Tätä varten teidän ei tarvitse konsultoida muita uniexperttejä kuin vauvaanne ja itseänne.
KIINNITTYMISEN JATKAMINEN YÖLLÄ
Yöajan kiintymysvanhemmuudessa on kysymys enemmästä kuin vain vauvan nukkumapaikasta. Kysymys on asenteesta vauvan öisiin tarpeisiin, sen hyväksymistä, että vauvasi on pieni ihminen, jolla on suuret tarpeet - ympäri vuorokauden ja läpi viikon. Vauvasi luottaa siihen että sinä, hänen vanhempansa, olet jatkuvasti saatavilla myös yöllä, kuten päivälläkin. Joten sopeutat yöhön liittyvät tapasi vauvan tarpeisiin. Jos olet halukas joustamaan ja luovut kulttuurissa yleisestä asenteesta, jonka mukaan vauvat pitäisi opettaa heti alusta lähtien nukkumaan itsekseen, tulet ymmärtämään, että vauvan toivottaminen tervetulleeksi omaan vuoteeseesi ei ole pilalle hemmottelua eikä vauvan komentoon alistumista.
Lisättäköön, ettei vauvalle ole mitään oikeaa tai väärää nukkumapaikkaa. Päämääräsi ei ole sopeuttaa vauvasi nukkumakäytäntöä jonkun muun neuvomiin periaatteisiin - tulivatpa neuvot sitten vauvakouluttajalta tai kiintymysvanhemmuuden kannattajalta. Päämääräsi on löytää yötä varten vanhemmuuden strategia, joka tekee kaikille perheessä mahdolliseksi nukkua hyvin. Me, ja monet muutkin vanhemmat olemme huomanneet, että vauvan lähellä nukkuminen on paras tapa mahdollistaa vauvan tarpeisiin reagoiminen myös yöllä, ja nukkua silti hyvin.
MIKSI VAUVAN LÄHELLÄ NUKKUMINEN TOIMII?
On kaksi pääsyytä sille, miksi vanhemmat nukkuvat lastensa lähellä. Ensinnäkin yhdessä nukkuminen jatkaa kiinnittymistä, jonka rakentamiseksi vanhemmat ponnistelevat päivät. Kun lapsen ei tarvitse päiväsaikaan itkeä yksinään, käy järkeen, ettei häntä yölläkään jätetä toiseen huoneeseen itkemään. Vauvan lähellä nukkuminen on vauvan kantamisen yöversio. Toiseksi vauvat, joiden kanssa nukutaan, nukkuvat paremmin ja tämä auttaa äitejäkin nukkumaan paremmin. Toisin sanoen yhdessä nukkuminen toimii.
Pikkulapsen uni on erilaista kuin aikuisilla. Tutkijat eivät tiedä, miksi vauvat viettävät niin paljon aikaa kevyessä unessa. Voi olla, että vauvat eivät vielä ole kyllin kehittyneitä voidakseen turvallisesti nukkua syväunta. Jos hyväksytään ajatus, että vauvoilla on hyvä syy nukkua kuten nukkuvat, alkaa tuntua järkevältä myös ajatus, että vauvojen pitäisi nukkua jonkun rakastamansa ihmisen vieressä.
Uneen vaipuminen äidin rinnoilla tai isän käsivarsilla luo tervettä suhtautumistapaa nukkumista kohtaan. Vauva oppii, että on mukava nukahtaa. Vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat eivät ainoastaan nuku tyytyväisempinä, he myös pysyvät unessa kauemmin.
(jatkuu...)
Jos vauva on yksin, herääminen saattaa olla pelottavaa. Kun huoneessa ei ole vanhempaa, vauva päättelee olevansa yksin ja hylättynä. Jos vauva herää lähellä äitiä, herääminen ei ole niin pelottavaa. Vauva ymmärtää, että kaikki on hyvin, jos äiti on lähellä. Hän voi imeä maitoa, jos on nälkä ja imeminen tyynnyttää hänet taas uneen. Ja äiti voi ehkä ojentaa kätensä, taputtaa vauvan selkää, mumista muutaman lohdutuksen sanan ja saatella vauvan näin kevyestä unesta kohti syvempää ilman että hänen tarvitsisi itse edes kunnolla herätä.
Kuinka paljon mukavampaa onkaan pystyä tyydyttämään vauvan tarpeet yöllä lähtemättä ollenkaan sängystä. Tällä tavoin yöllä usein syövien vauvojen äidit eivät ainoastaan pysy hengissä vaan suorastaan kukoistavat. Jos kysyt heiltä aamulla, he eivät osaa kertoa, mihin aikaan tai kuinka usein vauva heräsi yöllä. He vain tietävät levänneensä kunnolla. Koska samassa vuoteessa nukkuvien äitien ja vauvojen unirytmit asettuvat yksiin, vauvan heräämiset eivät häiritse äidin unirytmiä.
Vertaa tätä tilanteeseen, jossa äiti ja vauva nukkuvat eri huoneissa. Kun yksin nukkuva vauva herää itkien, yksin ja herättää äidin syvästä unesta, äidin on noustava vuoteestaan ja kiiruhdettava vauvan luo. Sitten hänen on rauhoitettava vauva niin, että tämä pystyy imemään maitoa. Kun vauva viimein vaipuu uneen, äiti laskee tämän koriinsa, ja sitten hänen itsensä pitäisi pystyä nukahtamaan.
Vauvakoulutuksen näkökulmasta yöherääminen on tapa, josta vauva pitää opettaa pois, ei merkki siitä, että vauvalla olisi tarve kiinnittyä vanhempiinsa. Usein toistuva yöherääminen ei tunnu kuitenkaan vaivaavan useimpia vauvan kanssa nukkuvia äitejä. Useammin toistuvat ruokinnat, lisämaito ja lisäkosketus auttavat vauvaa kasvamaan paremmin.
Vauvoilla on oma tapansa tietää, miten he voivat saada vanhemmiltaan sen, mitä kasvaakseen tarvitsevat. Jos otat vinkistä vaarin ja nautit yöllä vauvasi läsnäolosta, tulet iloisemmaksi ja pysyt paremmin kiinnittyneenä vauvaasi.
Vauvan kanssa nukkuminen tekee sinulle mahdolliseksi välittää vauvallesi huolenpidon viestejä läpi koko yön, sanomatta sanaakaan. Kun olet lähellä vauvasi herätessä ahdistuneena, voit vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja asianmukaisesti. Tämä välittää vauvallesi viestin, että hän voi luottaa siihen että tyydytät hänen tarpeensa ja olet paikalla hänen tarvitessaan. Kun jätät kriitikot ja vauvakouluttajat omaan arvoonsa ja lasket vauvasi viereesi nukkumaan, viestität hänelle, että luotat hänen merkkeihinsä.
YHDESSÄ NUKKUMINEN - KUINKA SEN SAA TOIMIMAAN?
Varmistakaa, että kummatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä.
Kiintymysvanhemmuuden periaatteiden olisi tarkoitus lähentää vanhempia, ei vieraannuttaa heitä toisistaan.
Käytä suurta sänkyä
Yhdessä nukkuminen on mukavampaa, kun on paljon tilaa jaettavaksi.
Laajenna sänkyäsi
Jotkut äidit ja vauvat tarvitsevat hieman etäisyyttä, jotta olo on mukava eikä herää liian usein. Kokeile sivuvaunua.
Kokeile erilaisia nukkumisjärjestelyjä
Monille perheille parempi järjestely on , että vauva nukkuu äidin ja seinän välissä
Nukkukaa yhdessä osa yöstä
Vauvan kanssa nukkuminen ei ole kaikki-tai-ei-mitään-kysymys.
Vauvan nukkuessa yksin vanhemmat voivat nauttia hetken kahdestaan. Vauvan herätessä vauva haetaan nukkumaan vanhempien sänkyyn.
Jaa vuoteesi vain yhden lapsen kanssa kerrallaan
Pikkuvauvan ja taaperon nukkuminen yhdessä ei ole turvallista. Järjestä taaperolle oma erikoissänky parisängyn viereen.
Joko heräät lastesi kanssa, kun he ovat vauvoja, tai sinun on herättävä heidän kanssaan, kun he ovat vanhempia.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja: Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
Ei ole olemassa yhtä oikeaa paikkaa, jossa vauvan pitäisi nukkua. Paras järjestely on sellainen, missä kaikki perheenjäsenet saavat riittävästi lepoa.
On tärkeää, että lapsi oppii kokemaan nukahtamisen miellyttävänä asiana ja unen turvallisena olotilana.
Useimmat lapset käyvät läpi eri vaiheita nukkumisen kanssa. Yritä löytää nukkumisjärjestely, joka sopii juuri teidän perheellenne. Varaudu siihen, että keinot vaihtuvat ja pidä mieli avoimena uusille ratkaisuille. Kun vauva on vielä pieni, yöheräämiset ovat luonnollinen osa arkea ja heräilyä helpottaa niihin asennoituminen rennosti ja positiivisesti.
Unikoulu ei ole hyväksi lapselle
Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin. Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.
Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.
Yölliset heräilyt ovat normaali osa vauvan terveellistä unirytmiä
Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James McKenna on tutkinut vauvojen nukkumista jo vuosia ja hänen mukaansa pitkät unijaksot eivät ole luonnollisia ihmisvauvoille. Pienet vauvat havahtuvat hereille unestaan useita kertoja yössä ja sillä näyttää olevan selkeä merkitys vauvan selviytymisen kannalta. Tuore tutkimus antaa osviittaa, että vauvat, jotka nukkuvat liian syvästi ja liian pitkään saattavat olla suuremmassa riskissä kätkytkuolemalle. Vauvan unijakson pidentäminen pidempien unijaksojen toivossa ei siis välttämättä ole vauvan edun mukaista. On normaalia, että 6 kk vauva herää vielä useita kertoja yössä ja kahteen ikävuoteen asti useimmat lapset heräilevät öisin. Vauvan katsotaan nukkuvan läpi yön, kun hän nukkuu yhtäjaksoisesti 5 tuntia yöllä. Ensimmäiset 6 kuukautta vauvan tulisi aina nukkua vanhempiensa huoneessa. Amerikkalainen antropologi ja unitutkija James Mc Kenna muistuttaa, että vieressä nukkuminen vaikuttaa suotuisasti vauvan hengitysrytmiin, keskushermostoon ja verenkiertoon, joten alle 1-vuotiaan nukkuminen vanhempien vieressä suojelee vauvaa kätkytkuoleman riskiltä. Monet äidit kokevat luonnollisimmaksi tavaksi nukuttaa vauvan rinnalle. Useimmat alle 2-vuotiaat lapset tarvitsevat vielä vanhempien apua nukahtaakseen, monet lapset vielä pidempäänkin.
Enemmän unta perhepedissä
Unilaboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan perhepedissä nukkuvat äidit imettivät vauvojaan useammin yön aikana, mutta eivät aamulla muistaneet paljonkaan yöllisistä heräilyistä. He myös raportoivat saaneensa enemmän unta nukkuessaan yhdessä vauvan kanssa, kuin silloin, jos vauva nukkui eri huoneessa. Kun vauva on lähellä äiti havahtuu jo vauvan varhaisiin nälän merkkihin maiskutukseen, ähinään ja levottomuuteen. Näin vauva ei ehdi hätääntymään, ja vauvan rauhoittaminen on nopeampaa. Huomatessaan olevansa äidin turvallisessa kainalossa vauva saattaa rauhoittua uudestaan nukkumaan.
Äidin ja vauvan unirytmit mukautuvat
Erityisesti imettävän äidin ja vauvan unirytmit lähentyvät toisiaan ja silloin äiti ja vauva nauttivat usein syvästä unesta samaan aikaan.
(lähde: www.bebesinfo.fi)
Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).
Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta – pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.
Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.
Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.
”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".
Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.
Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"
Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.
Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.
Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan.
Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.
Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa.
Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.
Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.
Loput artikkelista: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen. Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.
Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla.
PITÄISIKÖ LAPSEN ANTAA ITKEÄ?
Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.
"Anna lapsesi...."
Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.
"Itkeä..."
Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.
Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.
"Itkunsa---"
Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.
"Loppuun---"
Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.
(jatkuu)
Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.
Tieteen tuloksia
-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-
Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden. Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.
EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE
Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.
(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)
en jaksanut kaikkia noita copypaste-juttuja lukea, mutta toivottavasti niistä löytyy jotain vinkkejä. Meillä oli siinä 4-5kk välissä myös vaihe, jolloin tyttöä ei kertakaikkiaan saanut nukahtamaan, kuin kanniskelemalla. Hän väsyi todella "yllättäin" ja pian väsy oli sitten niin kova, että meni jo yli ja hän vastusti nukahtamista kaikella mahdollisella voimalla. Hirveä tappelu, huuto ja raivoaminen.Tyttö on aina ollut aika huono nukkuja ja nukahti siihen saakka rinnalle.
Silloin aloimme harjoittelemaan omaan sänkyyn nukuttamista. Alkuun tehtiin niin, että kun alkoi hieroa silmiään iltarituaalien jälkeen, vein vielä hyväntuulisena petiin. Kyllähän se siellä melskasi hämärässä huoneessa, istuin lähettyvillä ja kirjoittelin omia juttujani ottamatta kontaktia. Kun tutti tippu tai tuli itku, kävin laittamassa tutin tai hyssyttelin hetken. Jos tyttö suuttui ihan silmittömästi niin otin syliin ja rauhoittelin, kunnes oli ihan rauhallinen ja laitoin takaisin petiin. Alkuun nukuttaminen vei n. tunnin, nyt 2kk päästä tyttö nukahtaa 5 minuutissa. Joskus pitää rauhoittavasti päätä silittää ja hyssyttää, mutta aika nopeasti rauhoittuu. Itkettämiseen ja "unikouluttamiseen" en pysty, mielestäni lapsi ei voi itkeä itseään uneen ja tuntea samalla oloaan turvalliseksi.
Sen mitä olen aiheesta lukenut niin alle puolivuotias ei ainakaan tutkijoiden mukaan "totu" johonkin nukuttamistapaan ainakaan niin, etteikö olisi helppoa päästä siitä eroon. Tutkijoiden mukaan myöskään alle 6kk ikäistä vauvaa ei saisi unikouluttaa tms. Vauvasi on vielä pieni, anna hänelle aikaa ja nukuta miten parhaiten onnistuu. Ota sitten 6kk jälkeen pieniä etappeja ja kannattaa pitää päiväkirjaa edistymisestä. Joskus väsyneenä sitä masentuu, että he***i tästä tule mitään, mutta kun lukee päiväkirjasta miten on edistytty niin hoksaa, että onhan tässä jotain tapahtunut :) Äläkä piittaa niistä muista, olet loistava äiti! Olisit huono äiti jos se lapsesi yksin huutaisi sängyssä ikäväänsä!
Tuossa tulikin jo kaikenlaista vastausta, mutta oletko puhunut neuvolassa asiasta? Voisiko olla allerginen jollekin sun syömälle ruoka-aineelle, jota saa sitten rintamaidon kautta? Jos kokeilisit muuttaa ruokavaliotasi, jättää allergisoivia tai vatsaväänteitä aiheuttavia ruoka-aineita vähemmälle. Useastihan hytkyttely ja liikkuminen helpottaa epämukavaan oloon, joten voisiko olla sellaista?
On tietysti mahdollista, että teillä vaan on tempperamentikas vauva. Kokeile liikkumisen vähentämistä vähitellen, ensin kävelystä keinuttamiseen seisaallaan, sitten istuallaan, lopuksi vaan istut paikallasi pepulle taputellen. Ei tule pysähdys liian äkkiä, mutta on selkäystävällisempää, kun jatkuva kävely vauva sylissä. Jumppapallon päällä hytkyttely toimi meillä aiemmin, kun pikkuvauva-aikana oli vatsaväännettä ja poika kitisi.