Tänään tuli Teema kanavalta hyvä 13 osainen sarja maisemamaalaus taiteesta.
Täytyy katsoa varmaan yle areenalta sarjan alkujaksot, kun jäivät huomaamatta.
Ohjelman juontaja on maisemamaalari David Dunlop.
Ohjelmassa myös maalataan samalla tyylillä ja samoilla paikoilla, kuin edesmenneet
maisemamaalarit.
Tällaisia taideohjelmia saisi olla enemmän tv:ssä.
Maisemamaalaus mestarien tyyliin
5
1480
Vastaukset
- "Okulaari"
Maalaus mestareiden tyyliin näytti selkeästi kuinka helppoa se on nykyisellä tietämyksellä ja taidolla. Joskin joissakin jäljittelyissä kävi kaltoin esim. se veitsimaalaus ei onnistunut ollenkaan ja hän vaihtoikin sujuvasti takaisin siihen mitä osaa eli pensseliin minkä karvoja käytti hyväksi struktuurin tekemisessä.
Aika rohkea teko sinänsä tuo David Dunlopin maalausesitykset vaikkakin ne tapahtuivat harrastelijatasolla malli-esimerkkeinä, niin hattua nostan suorituksille. Joiltakin osin jäi kiusaamaan ne silloisen sommitteluun kannanotot, kun nykyään tiedetään paljon enemmän kuvan osien painoarvoista mutta kyllhän se tietenkin vastasi silloista tietämystä.
Taltioin niistä muutamia otoksia, mutta en ole myöskään nähnyt kaikkia näitä ohjelman osia.- .Taidemaikka.
Nooh, ainakin eilinen otos oli esimerkki siitä ikiaikaisesta tavasta tehdä maisemamaalauksia. Juuri noinhan sitä tehtiin ja tehdään yhäkin, tekotavat eivät ole muuttuneet miksikään. Juuri tämä vaihe on se mikä erottaa "jyvät akanoista" eli huomaa kuka on oikeasti lahjakas. Harjaantunut opettaja huomaa sen monista elementeistä tuossa työskentelyssä. Muun muassa pensselin koko ja värien sävytyskyky sen kertoo silloin kun pyritään mahdollisimman realistiseen kuvaukseen.
Kai huomasitte että "näköisyys oli vallitsevaa Dunlopin jokaisessa pensselivedossa ja huomasitteko pensselin koon? - -Ammattitaiteilija-
.Taidemaikka. kirjoitti:
Nooh, ainakin eilinen otos oli esimerkki siitä ikiaikaisesta tavasta tehdä maisemamaalauksia. Juuri noinhan sitä tehtiin ja tehdään yhäkin, tekotavat eivät ole muuttuneet miksikään. Juuri tämä vaihe on se mikä erottaa "jyvät akanoista" eli huomaa kuka on oikeasti lahjakas. Harjaantunut opettaja huomaa sen monista elementeistä tuossa työskentelyssä. Muun muassa pensselin koko ja värien sävytyskyky sen kertoo silloin kun pyritään mahdollisimman realistiseen kuvaukseen.
Kai huomasitte että "näköisyys oli vallitsevaa Dunlopin jokaisessa pensselivedossa ja huomasitteko pensselin koon?Noinhan sitä tosiaan tehdään. Me mielellämme tahdomme nähdä kollegoiden pensselivaraston, koska siitä helposti näkee todellakin taiteilijan ammattitaidon. Jos hänellä on kymmenittäin -tai jopa sadoittain pieniä pensseleitä joita on käytetty, silloin tiedämme että häntä ei kannata ärsyttää pienilläkään leikinlaskuilla.
Isoilla pensseleillä maalaavat ovat lupsakoita ja hyvän tuulisia. Tätä "kuvakulmaa" voi tutkiskella myös kaksimielisesti ja molemmissa tapauksissa tuo lopputulema on yhteneväinen.
Nykyisin jätetään paljon noita maisematöitä mielellään luonnosteluasteelle koska asiakkaat mieluumin näkevät niissä töissä reilun pensselijäljen. Oikeastaan, miksi lähteäkkään kameran kanssa kilpasille?
Eräskin asiakkaani sanoi että tuntuu hieman kiusalliselta kun vieraat eivät tunnista joitakin hänen hankkimiaan tauluja käsin maalatuiksi.
Eräs valtavan hyvä esimerkki loistavasta ammattitaidosta on tämän kolleegani työt: http://aukea.net/kayttaja.php?id=3990&sivu=2 vain niistä muutamia mainitakseni. Tuomas tässä on jo varhain oivaltanut mistä on kysymys. Hänen töistään löytyy tarkkuutta ja kuitenkin maalauksellisuutta mitä ihailen valtavasti.
Itsekin teen paljon muotokuvatöitä tilauksesta ja harvenevissa määrin enää asiakas vaatimalla vaatiikaan valokuvan tarkkaa siloteltua pintaa. Heidän mielestään sen rahallinen satsaus menee ikäänkuin hukkaan kun katsoja olettaa sen olevan suurennettu valokuva. Itse pidän tuota suuntausta tervetulleena ja paljon mielekkäämpänä, sillä se on tuonut mukanaan sen haasteen ja mielenkiinnon mikä edelleenkin saa minut jatkamaan tässä ammatissa. - Uni usva
-Ammattitaiteilija- kirjoitti:
Noinhan sitä tosiaan tehdään. Me mielellämme tahdomme nähdä kollegoiden pensselivaraston, koska siitä helposti näkee todellakin taiteilijan ammattitaidon. Jos hänellä on kymmenittäin -tai jopa sadoittain pieniä pensseleitä joita on käytetty, silloin tiedämme että häntä ei kannata ärsyttää pienilläkään leikinlaskuilla.
Isoilla pensseleillä maalaavat ovat lupsakoita ja hyvän tuulisia. Tätä "kuvakulmaa" voi tutkiskella myös kaksimielisesti ja molemmissa tapauksissa tuo lopputulema on yhteneväinen.
Nykyisin jätetään paljon noita maisematöitä mielellään luonnosteluasteelle koska asiakkaat mieluumin näkevät niissä töissä reilun pensselijäljen. Oikeastaan, miksi lähteäkkään kameran kanssa kilpasille?
Eräskin asiakkaani sanoi että tuntuu hieman kiusalliselta kun vieraat eivät tunnista joitakin hänen hankkimiaan tauluja käsin maalatuiksi.
Eräs valtavan hyvä esimerkki loistavasta ammattitaidosta on tämän kolleegani työt: http://aukea.net/kayttaja.php?id=3990&sivu=2 vain niistä muutamia mainitakseni. Tuomas tässä on jo varhain oivaltanut mistä on kysymys. Hänen töistään löytyy tarkkuutta ja kuitenkin maalauksellisuutta mitä ihailen valtavasti.
Itsekin teen paljon muotokuvatöitä tilauksesta ja harvenevissa määrin enää asiakas vaatimalla vaatiikaan valokuvan tarkkaa siloteltua pintaa. Heidän mielestään sen rahallinen satsaus menee ikäänkuin hukkaan kun katsoja olettaa sen olevan suurennettu valokuva. Itse pidän tuota suuntausta tervetulleena ja paljon mielekkäämpänä, sillä se on tuonut mukanaan sen haasteen ja mielenkiinnon mikä edelleenkin saa minut jatkamaan tässä ammatissa.Kävin katsomassa muutamia töitä tuolla galleriassa ja minusta olivat kyllä hyviä.
Niissä tulee esille taidemaalausen olemus eli taideteosta tuleekin katsoa aina vähän
matkan päästä, eikä nenä kiinni taulussa.
Öljyvärimaalauksessa siveltimen jäljet saisivatkin näkyä, eikä tarvitsisi tehdä niin siloiteltua
lopputulosta, koska oikealta etäisyydeltä taideteosta katsottaessa siveltimenjäljet
sulautuvat kokonaisuuteen.
Taiteen ei tarvitse olla valokuvamaisen tarkkaa, kamera on keksitty sitä varten.
Ohjema toi valaisevasti esiin sen, ettei maisemamaalauksen tarvitse olla täydellistä
maiseman kopiointia muotojen ja värien osalta.
Taivaalle voi lisätä pilviä ja jättää maisemasta pois jotakin epäoleellista, vaikkapa
ihmisen rakentamia esineitä.
Maisemasta voi maalata kauniin runollisen ja unenomaisen, kuten Dunlop ohjelmassa esitti.
Taitelijalla on tähän luova vapaus.
Minua ohjelmassa yllätti myös se, kuinka nopeasti ja pitkälle valmiiksi voi
maalauksen saada yhdellä kertaa.
Itseltäni kuluu yhteen maalaukseen vähintään muutama päivä tai useimmin pidempi aika.
- Artti
Vastaavasti suomalaisetkin taiteilijat voi saavuttaa hyviä tuloksia maalailemalla omien kotiseutjen erikoisuuksia kunnon pohjille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961502
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58921- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t260711Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636